Nimi: Lahjoja Ereborista
Kirjoittaja: Cagothmilla
Fandom: Hobitti
Genre: fluffy/romace, AU, pieniä angstin pilkahduksiakin näkyy
Ikäraja: k-11
Paritus/Päähenkilöt: Thorin/Bilbo a.k.a. Bagginshield
Varoituksia: Jos et ole lukenut kirjaa tai katsonut elokuvia suosittelen, että käyt vilkaisemassa ne ensin
Mukana on nimittäin pieni spoileri tarinasta
Mutta lukea voi silti huoletta
Vastuunvapaus: J.R.R. Tolkienille kiitosta hahmojen ja maailman luomisesta ja Peter Jacksonille kiitokset niiden eloon tuomisesta.
A/N: Jaha... Sellane taideteos tuli sitten taiteilua, vaikka en ole lähi aikoina tätä kulutettua Bagginshieldiä nähnyt missään. Olen kaavaillut toista osaa, jonka takia en tätä oneshotiksi laittanut. Kauhean Bagginshield hehkutuksen jälkeen oli pakko alkaa kirjoittamaan ensimmäistä kertaa Bagginshield ficciä tai oikeastaan ensimmäistä ficciä koskaan. Tässä ficissä sekoitin vähän elokuvia ja kirjaa sekaisin, kun oli joitakin juttuja pakko tunkea mukaan. Herätin tosiaan Thorinin kuolleista, koska en ole surullisten loppujen ystävä. Olen kuitenkin pilkkujen ystävä, kuten tekstistä huomaa. Nauttikaa! Tai yrittäkää ainakin
Lahjoja Ereborista
Oli syyskuinen ilta Repunpäässä Konnussa. Pieni hobitti nimeltä Bilbo Reppuli istui työpöytänsä ääressä kirjoittamassa sateen pauhatessa ulkona. Hän kirjoitti seikkailuistaan Yksinäiselle vuorelle ja siellä olleesta viiden armeijan taistelusta, jossa mukana oli ollut örkkejä, haltioita, kääpiöitä, Järvikaupungin ihmisiä ja Radagast Ruskean kokoamat joukot (joihin kuului muun muassa nahanvaihtaja Beorn ja valtavan suuret kotkat). Hetkeksi Bilbo lopetti kirjoittamisen, kun lämmin muisto kääpiökuningas Thorin Tammikilvestä valtasi hobitin mielen. Hymy levisi Bilbon kasvoille hänen miettiessään tuota komeaa mustahiuksista kääpiötä. Hänen sydämensä sykähti. Voi jos hän vielä voisi nähdä oman kuninkaansa. Mutta miksi niin suuren valtakunnan hallitsija tulisi Bilboa katsomaan Repunpäähän kauas Ereborista. Hobitti huokaisi surullisesti ja tarttui uudestaan äskettäin unohdettuun sulkakynään jatkaen kirjoittamistaan.
Kaksi kuukautta myöhemminBilbo istui mukavasti ruokapöytänsä ääressä. Pöydällä oli illallinen, johon kuului hieman kalaa ja perunoita sekä salaattia. Hobitti oli juuri aloittamassa ruokailua, kun joku hakkasi ovea. Bilbo kurtisti kulmiaan ja puuskahti. Hän otti ruokailuvälineet käsiinsä, mutta sitten... Jo toinen kovanlainen koputus kajahti hobitinkoloon.
“Tullaan, tullaan,” hobitti huudahti kolmannen oven hakkaamisen jälkeen.
“Pitää nyt tulla häiritsemään juuri illallisen aikaan.”
Bilbo Reppuli käveli rivakasti karvaisilla jaloillaan ovelleen, jonka avasi kipakammin kuin oli aikonut. Ovella seisoi… Ei ketään. Bilbo katseli kotinsa portille, mutta ketään ei näkynyt. Hän oli juuri sulkemassa oveaan, kun sattui vilkaisemaan maahan. Hobitin oven edessä oli pitkulainen paketti.
“Mikäs kumma tämä on?” sanoi Bilbo ääneen ja noukki sen käsiinsä. Paketti oli suhteellisen painava ja sen päällä oli hieman kärsinyt paperi. Hän ei jäänyt tutkimaan pakettia sen tarkemmin naapurien valvovien silmien alle vaan vetäytyi takaisin hobitinkoloonsa. Oven suljettuaan hän avasi taitellun hieman kellertävän paperin.
“Hei herra Bilbo Reppuli. Tässä sinulle lahja viimeisestä. Tulen käymään ensi keväänä. Toivottavasti jaksat odottaa. Terveisin, Thorin Thráinin poika, Vuorenalainen kuningas”Bilbo luki kirjeen yhä uudestaan ja uudestaan tuntien mitä suurinta riemua. Yksinäisen vuoren kuningas, hänen kuninkaansa, oli tulossa tapaamaan häntä. Hymyillen hobitti avasi vaaleanruskeaan käärepaperiin käärityn paketin. Paperin alla oli musta pitkä paketti, joka oli verhoiltu mustalla silkkikankaalla. Bilbo melkein vapisi avatessaan laatikon. Hänen henkensä salpaantui. Laatikossa oli kääpiöiden takoma hobitti-kokoinen miekka. Siinä oli hieman samaa näköä kuin peikkojen luolasta saadulla Piikillä (se oli kaunis haltioiden takoma miekka tai no… oikeastaan veitsi, mutta Bilbolle se oli sopivan kokoinen miekaksi), mutta se oli paljon kauniimpi ja leveämpi sekä siihen oli kaiverrettu kirjoitusta. Bilbo siristi silmään nähdäkseen tekstin.
“ghivashel” Eikä Bilbon ilolle ollut rajoja seuraaviin kuukausiin, jotka kuluivat nopeasti, kun Bilbo käytti suuren osan aivokapasiteetistaan ajatellessaan päivät ja yöt omaa tummahiuksista kääpiötään. Ja sitten viimein kevät oli koittanut.
Kolmas päivä maaliskuutaBilbo istui oleskeluhuoneessaan takkatulen äärellä. Hän katseli kipunoivaa tulta muistaen kylmät illat nuotioiden äärellä matkalla Yksinäisellä vuorelle. Bilbo muisti myös sen kuinka hän oli istunut tulen ääressä ja nojannut Thoriniin, jonka toinen vahva käsi oli kiertynyt hänen ympärilleen kuin suojaksi kaikkea pahaa vastaan. Autuas hymy kareili Bilbon kasvoilla. Äkkiä joku hakkasi ovea. Hobitti hätkähti ja katsoi ovelle.
“Kuka se voisi olla,” Bilbo mietti ja nousi hitaasti nojatuoliltaan. Varovasti ja hiljaa hiipien Reppuli meni ovelle. Hän painoi korvansa puuoveen kuunnellakseen oliko siellä yksi vai kaksi tai jopa useampi henkilö odottamassa. Bilbo ei kuullut puhetta vaan tasaista hengitystä. Hän veti johtopäätöksen yhteen henkilöön. Hobitti avasi vihreän oven. Bilbon sydän jätti lyönnin välistä. Ovella seisoi Thorin Tammikilpi. Ilta aurinko piirsi hänen ääriviivansa Konnun maisemaan. Kääpiö hymyili leveästi hobitin nähdessään.
“Bilbo Reppuli,” Thorin hymyili ja kaappasi hänet syleilyynsä, turvaan vahvojen käsien suojaan. Bilbo oli niin järkyttynyt (samalla tietysti ikionnellinen), ettei saanut sanaa suustaan. Päästäessään irti Bilbosta, Thorin katseli hymyillen hobittiaan.
“Miten sinä..?” eihän Bilbo osannut mitään sanoa, niin järkyttynyt hän oli kääpiön yllätys visiitistä.
“Minähän kerroin, että tulen keväällä. Nyt on kevät. Tai oli silloin kun viimeksi tarkistin,” Thorin virnisti. Hän astui sisälle ja sulki oven perässään, koska Bilbo ei ilmeisesti siihen kyennyt. Kääpiö laittoi sinisen viittansa naulakkoon ja katseli ympärilleen.
“Edelleen kotoisa,” hän sanoi ja käänsi katseensa viimeisenä hobittiin, jonka järkytys alkoi mennä jo oudoksi.
“Hei,” Thorin sanoi ja hymyili pienesti. Hän otti Bilbon kädestä kiinni. Hobitti aukoi suutaan katsoen kuningasta ymmyrkäisenä. Hän ojensi vapaan kätensä Thorinin kasvoja kohti ja silitti parrakkaan kääpiön poskea. Thorin hymyili, kun hobitin käsi kosketti hänen kasvojaan. Hän oli todella kaivannut Bilbon kosketusta. Hobitti nosti toisen kätensäkin Thorinin kasvoille.
“Sinä todella olet siinä,” Bilbo sanoi ilon kyyneleet silmissään.
“Minähän lupasin, muistatko?” Thorin vastasi. Bilbo nyökkäsi muistaessaan kuinka kääpiökunigas oli taistelun jälkeen luvannut, että tulisi hakemaan hänet Vuorelle.
“Muistan hyvin,” Bilbo sanoi naurahtaen pienen kyyneleen pudotessa hänen poskelleen. Thorinkin naurahti ja nosti suuren kätensä hobitin poskelle ja pyyhkäisi kyyneleen pois.
“Tietäisitpä vain, kuinka paljon olen sinua ajatellut,” hän sanoi hymyillen. Kääpiön katse oli nauliintunut Bilbon sinisiin silmiin.
Nyt Bilbon ajatukset laukkasivat pyörremyrskyn lailla. Hän olisi toisaalta halunnut huutaa Thorinille sydämmensä pohjasta, koska hän ei ollut tullut käymään aikaisemmin, mutta toisaalta hän halusi suudella kuningasta sydämensä pohjasta. Puna levisi Bilbon kasvoille, kun jälkimmäinen ajatus pälkähti hänen päähänsä. Thorin hymyili hänelle, kuin tietäen mitä hobitin päässä liikkui. Ilmeisesti tiesikin, koska kääpiö kumartui ja painoi huulensa Bilbon huulille. Tulikuuma hengitys levisi heidän kasvoilleen. Ensi järkytyksen jälkeen Bilbo vastasi suudelmaan. Hobitti kiersi kätensä Thorinin niskan ympäri. Kääpiön parta kutitti häntä, mutta nyt Bilbo keskittyi vain kuninkaaseensa. Thorinin kädet olivat Bilbon vehnäisissä hiuksissa. Molempien sydämet hakkasivat koko ajan kovempaa kuin ne haluaisivat kietoutua yhteen ikuisiksi ajoiksi. Bilbo irrottautui Thorinista purren alahuultaan. Kääpiö katsoi häntä hurmaavasti hymyillen. Sylki sai molempien huulet kiiltämään hämärässä valaistuksessa. Thorinin kädet lepäsivät Bilbon harteilla. He olivat vain hiljaa katsellen toisiaan. Bilbo avasi suunsa ensimmäisenä.
“Jäätkö yöksi?” hän kysyi. Thorin naurahti Bilbon hassulle kysymykselle.
“Tietysti, moneksikin. Niin moneksi, että suostut lähtemään kanssani Ereboriin,” hän vastasi. Bilbo hymähti. Thorin painoi otsansa vasten Bilbon otsaa. Kääpiön mustat pitkät hiukset verhosivat tulevat suudelmat vain heidän välisiksiin.
Yö koitti. Bilbo oli laittamassa Thorinille petiä valmiiksi parhaaseen vierashuoneeseensa. Kääpiö itse katseli huoneen ovelta hymyillen lempeästi voronsa touhulle. Kun Bilbo oli viimein saanut työn valmiiksi hän katseli sitä tyytyväisesti.
“Kiitos,” Thorin sanoi. Bilbo hätkähti ja kääntyi katsomaan. Kääpiö naurahti hänen säikähdykselleen.
“Ole hyvä vain,” vastasi hymyilevä hobitti selvittyään yllätyksestä.
“Tuletko polttamaan vielä piipullisen ulos?” Thorin kysyi hetken kuluttua nojaten oven karmiin piippu kädessä. Bilbo nyökkäsi, mutta epäröi sitten.
“Mitä nyt?”
“Naapurini voivat nähdä,” Bilbo sanoi hiljaa. Thorin naurahti.
“Minkä? Sen, että olet onnellinen?”
Hobitti huokaisi ja kääpiö vakavoitui laittaen piipun huoneen piirongin päälle. Hän käveli Bilbon eteen nostaen hobitin pään etusormellaan. Bilbo katsoi Thorinia silmiin.
“Minä haluan sinun olevan onnellinen, kun istut valtaistuimellasi minun vieressäni Ereborissa. En toivo mitään muuta kuin tulevaisuutta sinun kanssasi,” Thorin sanoi katsoen Bilboa tiukasti silmiin päästämättä kummankaan katsetta karkaamaan. Hobitti ei sanonut mitään, koska hän tiesi Thorinin tahtovan hänen muuttavan Vuorelle.
“Kuule Thorin, olen miettinyt,” Bilbo aloitti hetken kuluttua peruutaen muutaman askeleen. Thorin katsoi toista kysyvästi edelleen vakavana.
“Pitäisikö minun kuitenkin jäädä Repunpäähän?” Bilbo kysyi varovasti. Thorin hätkähti ja katsoi hobittiaan hieman pelästyneenä.
“Miksi? Etkö halua olla minun kanssani?” kääpiö kysyi pettyneenä.
Oli Bilbon vuoro hätkähtää.
“Ei! Nyt käsitit aivan väärin! Tottakai haluan olla sinun kanssasi, olet kaikkeni, mutten usko sopivani Ereboriin kaikkien kääpiöiden keskelle.”
Thorin katsoi hobittia surullisesti, mutta pyyhki hetken kuluttua ilmeensä pois.
“Minä taidan mennä nukkumaan nyt, jos se sopii,” sanoi kääpiö nyt paljon virallisemmalla äänellä..
“Tietysti…” Bilbo sanoi ja lähti huoneesta samalta seisomalta.
“Voi typerys,” hän moitti itseään päästyään kauemmas huoneesta. Hän oli koko ajan tiennyt, että Thorin halusi hänet mukaansa, mutta Bilbon koti oli Repunpäässä. Siellä oli hänen kirjansa, nojatuolinsa ja puutarhansa. Nyt hobitti lysähti nojatuoliin ja otti esiin piippunsa ja tupakkamassin. Hän sytytti piipun ja puhalsi hetken ulos suuria savurenkaita joiden kulkua hän seurasi katonrajaan. Tuli rätisi takassa kotoisasti.
Tulen rätinää kuunnellessaan ja savurenkaiden leijumista katsellessaan hän muisti sen tietyn illan matkaltaan kääpiöiden ja Gandalfin kanssa. Hän muisti, kun Thorin oli pyytänyt hänet sivummalle puhuakseen Bilbon kanssa kaksin. Silloin kääpiöiden tietäväiset katseet olivat häirinneet hobittia suunnattomasti, mutta hän oli kuitenkin mennyt kääpiökuninkaan luokse. He olivat lähteneet kävelemään hieman kauemmaksi Thorinin kiittäessä häntä kaikesta tuesta. Lopulta he olivat pienen lammen rannassa, jossa aurinko oli painumassa mailleen. He olivat seisseet katselemassa auringonlaskua.
“Bilbo-”
“Thorin-”
He olivat keskeyttäneet toinen toisensa. Molemmat naurahtivat.
“Sano sinä ensin,” Bilbo oli pyytänyt. Mutta Thorin ei ollut sanonut mitään vaan kääntynyt häneen päin ja kumartunut. Kääpiö oli painanut huulensa kevyesti Bilbon huulille, aivan kuin tänä iltanakin. Muisto nostatti kyyneleet hobitin silmiin. Pihalla satoi taas. Bilbo sammutti piippunsa ja jätti sen pienelle sivupöydälle. Hän venytteli ja suuntasi omaan makuuhuoneeseensa.
Bilbo juuri puhalsi kynttilän sammuksiin ja sulki silmänsä. Hobitin tarkoilla korvilla hän kuuli Thorinin syvän äänen viereisestä huoneesta.
“Yli sumuisten kylmien vuorien noiden,
syvyyksiin ikiluolien, onkaloiden
matka jatkua saa, ennen kuin sarastaa,
luokse lumotun kullan kammioiden.”Thorin laului samaa laulua kuin muutamia vuosia sitten, kun Bilbon kotiin oli tullut aivan kutsumatta kolmetoista kääpiötä sekä Gandalf Harmaa (Gandalfin Bilbo oli tosin kutsunut aiemmin teelle sille keskiviikolle). Bilbo hyräili mukana, kun Thorin jatkoi lauluaan:
“Muinoin kääpiöt laativat taikojaan,
soi moukarin kalke alla maan,
jopa kuiluissa, joissa päivänvalosta poissa
nukkui mustia varjoja koloissaan.”Bilbo hymyili muistolle siitä illasta, vaikka toisaalta se ilta oli ollut varsinainen koettelemus Bilbon pääkopalle. Thorin oli lopettanut laulun, mutta Bilbo hyräili sitä yhä. Muistoja suorastaan tulvi sen sävelmän kautta. Kauniin Rivendellin avoimet salit, mahtava Yksinäinen vuori ja kaikki ne hetket jotka hän oli saanut viettää Thorinin kanssa. Hyvien muistojen lisäksi myös ne huonot nousivat mieleen. Thorinin suunnaton kullanhimo ja välinpitämättömyys muiden kärsimystä kohtaan. Kaikki ne kuolleet. Fili ja Kili, jotka olivat saaneet surmansa. Se suuri määrä Laakson ihmisistä, jotka menettivät kotinsa Smaugin tähden. Kylmät väreet nostattivat Bilbon niskakarvat pystyyn, kun hän muisti tuon kauhistuttavan pedon. Hobitti ravisteli itseään, jotta unohtaisi ja saisi unta, mutta yritys oli turha. Hän pyöri sängyssään, mutta vanhat arvet olivat alkaneet ratkeilla. Hetken turhan yrittämisen jälkeen hän nousi seisomaan ja sytytti kynttilän. Hobitti otti sen mukaansa, kun lähti huoneesta. Bilbon ensimmäisenä kohteena oli ollut ruokakomero, mutta tuli toisiin ajatuksiin ohittaessaan Thorinin huoneen. Hän päätti vilkaista hänen huoneeseensa. Mutta kun hobitti oli saanut oven auki hän huomasi säikähtäneenä, että kääpiöhän oli hereillä ja istui selkä vasten sängyn päätyä. Thorin käänsi katseensa salaman nopeasti ovelle, kun Bilbo oli sen avannut. Kääpiö huokaisi kuitenkin helpotuksesta, kun huomasi sen olevan vain Bilbo. Thorinin käsi oli jo tarttunut miekkaan, joka nojasi yöpöytään. Nyt kääpiö hellitti otteensa siitä.
“Tule tänne,” Thorin sanoi ja taputti leveän sängyn toista puolta. Hetken - mutta vain hetken - hobitti epäröi, mutta kääpiö näytti jo leppyneen. Siitä iloisena päätti Bilbo astua huoneeseen ja kävellä suorinta tietä paljasrintaisen Thorinin viereen. Hobitti laski kynttilän yöpöydälle ja sujahti peiton alle. Kääpiö katsoi toista hymyillen. Bilbo nojasi sängyn päätyyn samalla tavalla kuin Thorin. He kummatkin katsoivat vastakkaista seinää hiljaisuudessa, jossa vain kaappikello tikitti.
“Jos haluat jäädä tänne, voit tehdä sen. Mitä minä olen sinua estämään, mutta juodun lähtemään joka tapauksessa takaisin,” Thorin sanoi. Kuulosti kuin hän olisi punninnut ja valinnut sanansa tarkkaan.
Bilbo huokaisi ja näperteli käsiään.
“Taidan lähteä kuitenkin mukaasi,” hobitti sanoi purskauttaen sanat suustaan ajattelematta yhtään. Thorin kääntyi katsomaan häntä hämmentyneenä.
“Todellako?” hän kysyi. Bilbo ei vastannut heti vaan mietti pysyttelisikö sanojensa takana vai vaihtaisiko lausuntoaan. Hobitti päätyi ensimmäiseen vaihtoehtoon.
“Todella,” hän hymyili katsoen Thorinia, jonka siniset silmät välkähtelivät kynttilän valossa. Kääpiö nosti kätensä Bilbon kasvoille ja silitti hänen poskeaan. Sen enempiä vitkastelematta Bilbo suuteli Thorinia rajummin kuin koskaan aikaisemmin. Kääpiö pyörähti Bilbon päälle ja oli vain omien käsiensä varassa hänen päällään. Bilbo naurahti kädet Thorinin lantiolla.
“Tämä se vasta epäsoveliasta onkin.”
“Eiköhän sen kuulukin olla,” Thorin vastasi ja hiljensi voronsa tulevilta sutkautuksilta suutelemalla tätä hänen omien hiuksiensa takana.
