Vendela, uusi lukija, oi ihanaa! Olen onnellisen häkeltynyt siitä, että Juuson ja Samulin tarina jaksaa kiinnostaa. Eikä haittaa mitään, että kommentointi on jäänyt, mutta kivaa että nyt kuitenkin innostuit kommentoimaan.
Se merkitsee minulle paljon. Mukava kuulla, että olet pitänyt hahmoista! Samuli on minullekin vielä aika etäinen tyyppi, mutta voin luvata, että siitä paljastuu vielä paljon lisää tarinan edetessä. Ainakin tarkoitus olisi! Iiks, on helpottavaa kuulla että etenemisen kiireettömyys on ollut positiivinen juttu. Olen tapellut sen kanssa aika paljon, kun tuntuu, että tarina junnaa vähän paikallaan. Raapaleformaatti onkin osoittautunut yllättävän haastavaksi tällaisessa jatkotarinassa. Suuret kiitokset ihanasta kommentista, kylläpä se ilahdutti!
Felia, höpspöps, ei haittaa kommentoinnin viipyminen! Eihän sinulla mitään velvollisuutta ole näitä pätkiä kommentoida, ja olet muutenkin kommentoinut niin ahkerasti että kommenteistasi riittää mulle kyllä potkua pidemmäksikin ajaksi.
Hihi, totta kai Mikko meni sorkkimaan istumajärjestystä mieleisekseen, on se sellainen vekkuli.
Oi että, hauskaa että satunnainen hevosmaininta ilahdutti! Itelläni ei juuri ole kokemusta hevosista, paitsi sen verran että ne pitää ihan tosi hassuja ääniä. Olin joskus tallilla kaverin mukana, ja ne kaikki korahtelut ja hirnahtelut oli tosi huvittavia.
Tuhannet kiitokset sinullekin!
9.
Laastareita ja perällisiä kohteliaisuuksia
300 sanaa • inspissana haava
Kampuksella raikasi musiikki yömyöhään sitsikansan viettäessä jatkoja. Samuli ryhmäytyi virallisen osuuden päätyttyä fuksikavereidensa kanssa, ja Juuso lyöttäytyi porukkaan, sillä hän halusi kysellä kuulumisia fukseiltaan. Alkoholi kirvoitti kielenkantoja, ja Juuso nauroi vatsansa kipeäksi kertomukselle siitä, kuinka Annika kavereineen oli eksynyt ensimmäisellä varsinaisella opiskeluviikolla. He olivat päätyneet jollekin teknillisen fysiikan luennolle ja luulleet ensimmäisen puolituntisen ajan, että kyseessä oli johdatus orgaaniseen kemiaan.
”Kyllä mä vähän ihmettelin, kun se proffankääkkä ei edes esitellyt itseään ja alkoi vain jauhaa jostain kvanttilaskennasta”, Annika selitti nauraen.
Samuli oli hiljainen, kuunteli muiden juttuja ja hymyili silloin tällöin. Juuso vältteli kiinnittämästä häneen erityistä huomiota, vaikka vatsanpohjassa värisi niin kuin aina Samulin ollessa lähietäisyydellä. Hän onnistui kohtalaisesti, kunnes hän iltakymmenen tienoilla meni auttamaan Mikkoa keräämään jonkun pudottaman kaljapullon sirpaleita ja sai haavan oikeaan peukaloonsa.
”Mulla on takin taskussa laastareita”, Samuli sanoi Juuson palattua porukkaan sormenpäätään imeskellen.
”Laastareita? Kuuluuko ne sun arkivarustukseen?”
”Ne kuuluu mun juhlavarustukseen. Sitseillä voi kai sattua ja tapahtua.”
Samulin vino hymy aiheutti Juusossa epämääräisiä tuntemuksia, ja hän keskittyi suosiolla sormeensa vastatessaan: ”Olet kyllä prikulleen oikeassa.”
Pienen verbaalisen väännön jälkeen Juuso suostui vastaanottamaan laastarin. Hän kävi vessassa huuhtomassa haavansa – se vuosi yllättävän runsaasti pintanaarmuksi – ja etsi sitten naulakkorivien välistä Samulin, joka yritti löytää mustien takkien merestä omaansa.
Lopulta Samuli löysi laastaripakettinsa. Hänen pitkät, hoikat sormensa kiepauttivat laastarin näppärästi paikoilleen, mutta Juuso ei voinut olla huomaamatta niiden hienoista tärinää. Kosketus sai värinän Juuson vatsanpohjassa voimistumaan. He tuijottivat toisiaan. Samulin silmissä väikkyi hassua kuumeista kiiltoa, samanlaista kuin aiemmin päivällä tennishallissa. Hengityksessä häivähti oluen kitkeryys. Juuson pää tuntui humalaisen kohinaiselta.
Samuli vilkaisi Juuson olan yli kuin varmistaakseen, että he olivat kahden.
”Näytät hyvältä”, Samuli sanoi hiljaa, hymyili ja hipaisi Juuson kämmenselkää.
Juuso nielaisi. ”Kuuluuko perättömät kohteliaisuudetkin sun juhlavarustukseen?”
Samulin hymy voimistui. ”Vain perälliset.”
Samuli hipaisi toistamiseen Juuson kättä ennen kuin lähti ja jätti Juuson puhaltelemaan yhtä pökertyneenä kuin tennishallin pukuhuoneessa.
