Ficin nimi: Kimppamökötys
Kirjoittaja: Ayu
Beta: Beelsebutt
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Ikäraja: k-11
Paritus: Klance
Genre: Riitelydraama, slice of life, vähän kähmintää
Summary:
Kumma kyllä Lance ei lupauksensa mukaisesti iskenytkään häntä kuonoon heti siinä paikassa, kun hän monta vargaa myöhemmin ilmaantui tämän huoneen ovelle.A/N: Inspiroiduin eräästä Simpsonien kohtauksesta (episodi nimeltä
Peeping Mom) ihan liikaa yhdessä mököttämisen suhteen, ja
Buttikselta sain lisäideaa tekstin alkupuoleen oikolukuavun kera, tänks. <3 Lisäksi
Seculle kiitosta, kun muistutit tuon yhden lauseen olemassaolosta. xD <3
***
“Häh? Miten niin sä menet ilman mua?”
Lancen into vaihtui tyrmistykseksi niin nopeasti, että näkyä ihan hätkähti. Keith terästäytyi henkisesti odotettavissa olevan myrskyn varalta ja pakottautui kohtaamaan paladiinin kiukkuisen ilmeen kuin mies.
”Ei ole kyse susta. Sähän itekin kuulit, millainen tehtävä se on? Tavoitteena on saada koko Dekohron Voltronin suojelukseen ja vaihtaa tietoja sen Marmoran Terän tyypin kanssa.”
”On mulla korvat päässäni”, Lance huomautti ja risti käsivartensa tyytymättömään puuskaan. ”Totta ihmeessä ne tarvitsee sut sinne Terän puolesta, mutta ihan yksinkö ajattelit pärjätä ja leikkiä sankaria?”
Kauhukseen Keith huomasi peilaavansa Lancen hyökkäävää olemusta. ”En mä sinne yksin ole menossa. Mä tarvitsen Hunkin avuksi.”
Se näytti olevan varsinainen märkä rätti Lancen kasvoille.
”Hunkin?”
”Keltainen leijona on kaikista soveltuvin planeetan maaperän epävakauteen, minkä lisäksi siellä tarvitaan uudelleenrakennusapua”, Keith selitti yrittäen samalla muistaa yksityiskohtia, joita Coran ja Allura olivat selostaneet kertoessaan odottavasta tehtävästä. ”Ylipäätään se koko planeetta on ihan sekasorron vallassa.”
”Sininen pärjää siinä missä Keltainenkin!” Lancen ääni oli suuttuneen lisäksi haastava, ikään kuin hän olisi epäillyt Sinisen voimaa hetkeäkään. ”Sitä paitsi kun siellä kerran on niin epävakaat olot, sä tarvitset jonkun turvaamaan selustan! Ja jos et sattunut muistamaan, tässä sulla on tarkka-ammunnan kiistämätön mestari!”
”
Tiedetään kyllä.” Keithin teki mieli pyöräyttää silmiään, mutta hän onnistui hillitsemään itsensä. Lance olisi saanut takuulla hepulin sen lisäksi, ettei tämä muutenkaan tuntunut ymmärtävän hänen tarkoitusperiään. ”Mutta mä tarvitsen Hunkin suunnitelmallisuutta ja kädentaitoja tässä kohtaa enemmän. Eikä sinne kannata mennä kuin maksimissaan kahden paladiinin voimin, koska dekohronilaisten suhtautumista ei voi yhtään sanoa ennalta. Siinä pitää harkita jokaista askelta!”
”Mä osaan harkita jokaista askelta!” Lance kivahti tönäisten etusormellaan Keithiä rintaan. ”Nyt kakaiset ulos jokaisen surkean tekosyyn, joka sulla vielä hautuu tuon tukkapehkon alla!”
”Ei ne ole mitään tekosyitä, yritä jo vihdoin tajuta! Kuten mä sanoin, me tarvitaan Hunkia ja Keltaista, enkä mä halua tehdä siitä sen monimutkaisempaa!”
”Niin, aivan, onhan Hunkillakin tykki, jolla suojata sua siellä!”
Sitä tosiasiaa Keith ei ollutkaan ajatellut sen syvällisemmin, mutta nyt hän ihmetteli astetta vähemmän Lancen pisteliäisyyttä. Sitä suuremmalla syyllä hänen oli väännettävä asiansa rautalangasta, joka alkoi jo ikävä kyllä loppua kesken.
”Okei, mä en halua sua sinne siksikään, että mun pitäisi pelätä sun turvallisuuden takia”, Keith ärähti. Lance näytti yhä vihaisemmalta.
”Oikeasti, niin
halpamaista vetää joku suojelunhalu mukaan”, tämä murisi sormi yhä hänen rintaansa naputellen. Oli outoa nähdä Lance vaihteeksi niin vimmastuneena, etenkin kun kaikki aggressiivisuus kohdistui yksin häneen.
”Mä olen ihan tosissani!”
”Sitäkö sä meinaat, että mä en pärjäisi yhtä hyvin kuin Hunk, häh!?”
”Hunk ei tule mukaan siksi, että se olis jokin huvireissu, vaan siksi, ettei vaihtoehtoja ole! Mullakaan ei ole niitä tässä kohtaa,
tajuatko sä yhtään!?” Keithin ääni kävi käheäksi. Niin tapahtui aina hänen menettäessään kunnolla malttinsa. Oli kai ollut turha kuvitella kykenevänsä keskustelemaan niin, ettei heidän olisi tarvinnut karjua toisilleen naama punaisena.
”Entä mä sitten? Oletko sä niin idiootti, että sä luulet, että musta on
kiva jäädä tänne kykkimään hyödyttömänä ja miettimään mitä sulle ja mun parhaalle kaverille voi käydä!?”
Pahin suuttumus laantui lähinnä voipuneisuudeksi sanojen myötä. Äkisti Keith olisi kuollakseen halunnut kuroa etäisyyden heidän välillään umpeen ja halata Lancea rohkaisevasti, mutta hän ei uskaltanut vielä laskea suojaustaan. Ei ennen kuin Lance oikeasti käsittäisi tilanteen ja ennen kaikkea hyväksyisi sen.
”Tällä kertaa sen on pakko mennä näin”, Keith pusersi ulos sen sijaan ja vei kätensä toisen paladiinin hartialle tukea antavana eleenä.
Muutaman sekunnin ajan Lance ei tehnyt muuta kuin tuijotti häntä kulmiensa alta. Sitten tämä veti henkeä sieraimet väristen ja poimi nipistävällä pinsettiotteella hänen kätensä kosketuksen olaltaan.
”Säästä mut tolta lässytykseltä –”
”Lance hei –”
”– ja katokin, että tuutte sitten molemmat ehjänä takaisin!
Varsinkin sä.”
Keith kurtisti kulmiaan odottamattomalle kommentille, jonka kai olisi voinut laskea onnentoivotukseksi. ”Öh, okei?”
”Hyvä. Sitten mun ei tarvitse kokea tippaakaan huonoa omatuntoa siitä faktasta, että mä niin tirvaisen sua lättyyn heti, kun taas näen sut. Joten kuse tuubaan ja tervemenoa!” Lance sähähti, tönäisi sormellaan viimeisen kerran ja marssi sitten tiehensä jättäen Keithin hölmistyneenä yksikseen käytävälle.
Jollain tavalla se oli mennyt paremmin kuin mitä hän oli odottanut.
***
Kumma kyllä Lance ei lupauksensa mukaisesti iskenytkään häntä kuonoon heti siinä paikassa, kun hän monta vargaa myöhemmin ilmaantui tämän huoneen ovelle.
Lance salli hänen astua sisään, muttei katsahtanut häneen päin kuin lyhyen hetken, kääntyi sitten kohti sänkyään ja rojahti mielenosoituksellisesti kyljelleen. Vaikka tämä näytti aamutakissaan sangen vaarattomalta, olemuksesta henkivä kauna ja pisteliäisyys olivat niin purevia, että Keithin niskavillat nousivat miltei pystyyn. Ehkä hänen olisi ollut syytä odottaa hieman pidempään ja vaikka peseytyä ensin, ennen kuin oli harpponut Lancen luo, mutta toisaalta hänen prioriteettinsa vaativat häntä seisomaan juuri siinä paikassa, vaikka vastaanotto olisikin ollut täynnä kylmää viimaa ja teräviä kynsiä.
”Joten... Me nyt sitten tultiin takaisin?” hän avasi keskustelua hieman vaivaantuneena.
”Mä huomaan”, Lance murahti seinää kohti. ”Oliko kivaa?”
”Se oli yhtä helvettiä alusta loppuun”, Keith hengähti puistatuksesta sulkiessaan oven ja jäi seisoskelemaan Lancen sängyn viereen. ”Sä et takuulla halua kuulla yksityiskohtia, enkä mäkään halua niitä sen erityisemmin muistella. Ainakin liittoumakeskustelu edistyi jollain tasolla.”
”
...jaa ai sellaista varmaan oli yhtä tyhjän kanssa kun ei viitsitä mitään avata...” Lance jupisi niin hiljaa, että sitä tuskin kuuli.
”Vieläkö sä olet vihainen?”
Lancen vastaus koostui jälleen epämääräisestä mutinasta, josta Keith ei edes kuullut, oliko se englantia vai espanjaa. Hän oli jollain tapaa hyvillään, että pahin raivo oli laantunut, mutta olisi hän silti toivonut jotain osapuilleen järkevää kommenttia. Sellaista ei kuitenkaan tuntunut kuuluvan tovinkaan jälkeen.
”Okei, tehdään tää sitten sun tavalla”, Keith hengähti, pötkähti sängylle Lancen viereen selkänsä tämän selkää vasten ja vaimensi äänensä samanlaiseksi hiljaiseksi jupinaksi. ”
...pitäisi kai olla kiitollinen ettei se ainakaan jaksa kunnolla ärjyä olisi iloinen saatuaan viettää aikansa täällä ilman niitä pahuksen dekohronilaisidiootteja...”
”
... ai kato nyt se tuli sitten tuohon ihan kuin mulla olisi mitään sanottavaa ihan oikein jos tehtävä ei ollutkaan niin hiton jännittävä kuin sen varmaan piti olla...”
”
...sitä mä yritinkin selittää ja on varmaan ollut pitkäveteinen päivä täällä sen aikaa olisi vain kiitollinen mutta mököttäminen on ihan satavarmasti hauskempaa...”
”
... ihan pölyinen ja likainenkin missä lie pyörinyt olisi torvelo kuitenkin tarvinnut tarkka-ampujaa siellä perustelee vaan omiaan...”
”
... joten kai sitä pitäisi vähän lepytellä minkäs teet mä se kusipää varmaan olen kyllä sitä tuli vähän ikävä jo ihme kyllä kun tuo on niin yksi pahuksen puupää...”
”
...mutta ihan se kai yrittää kaikkensa puhua mukavia tuossa ja mun muuri niin sortuu tässä pian voitko sä olla matkimatta mua?” Lance käännähti viimein ympäri ja ärähti sanansa vuorostaan Keithin niskaan. ”Sä häiritset mun murjotusta!”
Keithin hartiat nytkähtivät naurusta, jota hän ei pystynyt kätkemään. ”
...joo ja nyt se syyttää mua siitäkin kun se ei osaa mököttääkään enää aivan aha...”
”Okei, nyt riitti!”
Lance nykäisi Keithin selälleen viereensä ja nojautui ahnaasti päälle. Heidän nenänsä törmäsivät, kun Lance suuteli häntä suorastaan kiukkuisesti, ja Keith vastasi samalla mitalla kietoessaan sormensa tiukasti tämän niskaan. Keith irvisti Lancen näykätessä hänen kieltään ja kosti napauttamalla hampaitaan paladiinin alahuuleen niin, että tämä ärähti hänen suuhunsa. Vihaisessa suutelussa oli toden totta oma viehätyksensä.
Tuota pikaa Keith työnsi Lancea kauemmas vetääkseen henkeä ja näki tämän silmissä tutun kujeilevan tuikkeen, jota hänellä oli ehtinyt jo olla hitusen ikävä. Pieni hymy vaihtui täydeksi huvittuneisuudeksi, kun Keith hivutti kätensä aamutakin alle kouraisemaan leikkisästi paljaita pakaroita. Lance oli näköjään jättänyt alusvaatteensa pukematta. Oli syy mikä hyvänsä, hän ei ainakaan pistänyt pahakseen.
”Johan sulla on pokkaa”, Lance tuhahti hänen huulilleen. ”Mikä saa sut luulemaan, että mä suostun heivaamaan sotakirveet jorpakkoon näin nopeasti?”
”Mä näen sun läpi liian hyvin.”
”Ai sä olet olevinasi joku meedio?” Lance virnisti ja säpsähti hänen käsiensä hieroskelua takalistollaan. ”Älä. Pervoa. Mua!”
”Tule suihkuun mun kanssa”, Keith ehdotti viattomasti.
”Todellakin”, Lance vastasi hetkeäkään epäröimättä ja ponkaisi istualleen, eikä Keithiäkään tarvinnut kahta kertaa komentaa nousemaan.
***
Itsenäinen jatko-osa: Sovinto kaikuu kaakeleissa (k-18)
