Nimi: Sydämiä sinitaivaalla
Kirjoittaja: Fiorella
Tyylilaji: Fluff, romantiikka, slice of life
Paritus: Padma/Luna
Ikäsuositus: S
Vastuuvapautus: Rowling omistaa kirjat henkilöineen, minä vain vilkkaan mielikuvituksen ja joutilasta aikaa kirjoittaa.
Haasteet: Osallistuu
Salainen ystävä III –haasteeseen.
Ja
luonnonilmiöitä –haasteeseen aiheenaan
pilvet.
Lukijalle: Tämä ficci on kirjoitettu
Wingalle, jonka haastetoiveena oli HP-fandomista Harryn ikäluokan tytöt, kevyttä femmeä, tapahtumapaikkana luonto-ympäristö ja lisäksi käytin ficissä jossakin muodossa kaikki annetut ideasanat:
kuihtua, lämpö, kuuro, valo, tee, sydän, veri. Ällösöpöstely-lempinimiin asti tässä ei nyt ihan taivuttu, mutta toivottavasti ficci ilahduttaa!
Sydämiä sinitaivaallaTylypahkan ruokasali tyhjeni kuin taikaiskusta pöytien antimien huvettua tyhjilleen. Elettiin miltei kesäloman alkua, kevään viimeisten kokeiden jälkeinen teeaika oli ohi, oppilaat olivat hajaantuneet koulun tiluksille ja viihtyivät kukin lempipuuhiensa parissa. Hyvällä ruokahalulla täyteen ahmitut vatsat kaipasivat lepohetkeä, ja useimmat etsivätkin nyt mieleistä paikkaa, jossa sulattaa rauhassa kotitonttujen pöytiin loihtimia herkullisia kakkuja ja piiraita. Utuisesti hymyilevä Luna Lovekiva näki vain muutaman nousseen ilmaan luudilleen, ehkäpä heillä oli paineita seuraavan päivän ottelua varten. Moni nuorista maleksi hiljalleen kohti metsikön varjoa, mutta hän seurasi tyytyväisin mielin Padmaa, joka johdatti heitä rantaa kohti pitkä palmikko iloisesti heilahdellen.
Lahti oli tyyni, edes jättiläiskalmari ei malttanut liikahdella, joten vain pienten kalojen hypähtely loi tasaiseen järvenselkään väreitä. Ilmassa oli kesän tuntua, huomioi Luna ilahtuneena, kun Padma kääntyi ja tarttui häntä kädestä ennen kuin hän ehti seisahtua.
”Tule nyt jo!”
Padman hymykuopat loihtivat hänen poskilleen kujeilevan ilmeen. Luna hymyili takaisin ja antoi vetää itsensä aina rantaan viettävälle niitylle saakka. Se säteili valkoisen kirjavana pienten kukkasten merenä. Tuulenvire keinutteli lempeästi matalaa kasvustoa, puhalsi auringon säteistä polttavimman terän kun he löysivät mieleisen paikan ja asettuivat makaamaan ruohoon vieretysten.
Luna henkäisi niin onnellisena, kuin saattoi olla vain oppilas, jonka koulunkäynnin velvollisuudet olivat loppumaisillaan koko lukukauden puurtamisen jälkeen. Tuntui ihanalta vain rentoutua korkealta loistavan auringon lämmössä. Kevyet pilvenhattarat pilkuttivat sinitaivasta. Niiden pulleat piirteet tuntuivat muotoutuvan hahmoiksi, jotka muuntuivat pikkuhiljaa siirtyessään hitaasti taivaankannen yli. Koulupuvun helmat laskostuivat reisiä pitkin nurmelle paljastaen polvet auringolle. Lunan olisi tehnyt mieli riisua pitkät sukatkin pois ja antaa lämmön hivellä sääriäkin, muttei hän jaksanut liikkua. Kylläinen olo teki hänet raukeaksi ja ystävän seura onnelliseksi. Padman käsi puristi edelleen rennosti hänen sormiaan.
Padma höpötteli huolettomampana kuin aikoihin, mutta Luna liukui pehmeästi ajatuksiinsa, kuuroutuen toisen sanoille. Ne soljuivat merkityksettöminä hänen tietoisuutensa ohi aina siihen asti, kunnes Padma töytäisi häntä kylkeen saaden hänet havahtumaan ja kääntämään päänsä ystäväänsä kohti.
”Oletko ikinä katsellut pilviä, Luna? Niissä on joskus ihan selviä kuvia. Niin kuin tänään, katso.”
Padma osoitti taivaalle, jolla pehmoiset pilvenpallerot leijailivat verkkaisesti.
”Tuo näyttää aivan McGarmiwalta, eikö? Ihan kuin hänen nenänsä profiili, ja noidanhattukin vielä sen yllä.”
Luna myönsi, että se tosiaan piti paikkansa. Tytöt tirskahtelivat ja tarkensivat katsettaan tutkivasti seuraavaan pilvenhattaraan.
”Entä tuo? Siinä on selvä hevoskotka.”
”Jolla on kuusi jalkaa”, totesi Luna arvioiden.
”No, ainakin selästä ja siivistä”, kikatti Padma. Eihän se nyt niin tarkkaa ollut. ”Tuolla on ihan neliapilan muotoinen!”
”Onkohan täällä oikeita neliapiloita”, pohti Luna ja nyhtäisi tukon ruohoa vapaalla kädellään tutkittavakseen. Yksi kerrallaan hän ripotteli katkenneet korret takaisin maahan. Vain vaalea paahteen kuihduttama kukkanen jäi hänen sormiinsa. Se näytti lohduttoman nääntyneeltä, vaikka kokonaisuutena niitty tuntui kukkamereltä. Luna vaipui jälleen ajatuksiinsa. Ei myöskään yksittäinen oppilas erottunut Tylypahkan joukosta juuri mitenkään, ellei joku kiinnittänyt huomiota tarkoituksella, aivan erikseen. Tuntui ihanalta, että oli ystävä joka huomasi juuri hänet. Ennen Padmaa hänkin oli ollut kuin tuo hiljakseen olemattomiin hiipuva hento kukkanen, jota kukaan ei nähnyt, josta juuri kukaan ei piitannut.
Pilvet leijailivat omia kulkujaan, Luna käänsi katseensa pois kädestään taivaalle. Sen sinisyys huikaisi ja sai melkein siristämään silmiä.
”Tuossa on virtahepo!” hän huomasi. Padma nyökytti ja osoitti siitä vähän vasempaan.
”Ja tuo on ihan kuin vampyyri, katso noita hampaita. ”
Luna näki helposti saman kuin Padmakin. Toisin kuin muiden, hänen seurassaan oli aina yhtä vaivatonta olla. ”Niin, ja on kuin veripisarat ympäröisivät sitä!”
”Onkohan vampyyrilla oikeastikin tuollaiset kynnet?”
”Enpä välittäisi nähdä liian läheltä.”
He kikattivat ja painoivat otsansa vastakkain, kuin kaksi leikkivää pikkutyttöä. Tummanruskeat ja kuulaan siniset silmät katsoivat toisiinsa niin läheltä, että katsetta oli mahdoton tarkentaa. Padman nauru tuntui lämpimänä Lunan posken iholla, ja sitten he vakavoituivat yhtä yllättäen kuin olivat alkaneet tirskumaankin. Hetken aikaa Lunasta tuntui siltä, kuin Padma olisi miltei sanomaisillaan jotain, mutta samassa hän käänsikin päätään ja huudahti nähdessään äskeisen pilven muuttaneen muotoaan.
”Nyt se näyttääkin haiskulta, joka yrittää haalia kaljuunoita pussiinsa!”
”Minä tahtoisin oman haiskun”, huokaisi Luna haaveksuen. Padma puristi hänen kättään innostuen.
”Matoisa-Lankulla kuulemma on sellainen. Parvati kertoi siitä minulle.”
”Voi, mieti miten ihanaa! ”
”Joo, se olisi niin söpöä.”
He käänsivät taas katseensa toisiinsa päin, mutta nyt siihen oli tullut vierasta ujoutta. Jokin oli muuttunut kuin hiipien, aivan kuten pilvien saumaton, vaivaton muodonmuutos taivaalla. Hetken aikaa kumpikin oli ihan hiljaa, tunnusteli tilannetta.
”Katso”, kuiskasi Padma huulet pehmeästi kaartuen, ”tuo pilvi tuossa on ihan sydämen muotoinen! ”
Luna hymyili, tiputti sormeilemansa kukkasen maahan selkänsä taakse ja kurottui suukottamaan Padmaa poskelle.
”Niin minustakin.”
