Nimi: Pakkasenpuremia
Fandom: Fullmetal Alchemist
Genre: romantiikka
Paritus: Riza Hawkeye/Olivia Armstrong
Ikäraja: K11
Vastuunvapaus: Hiromu Arakawa omistaa kaiken hänelle kuuluvan, enkä saa tästä taloudellista etua.
A/N: Kirjoitettu Joulukalenteriin 2017. Osallistuu myös One True Something haasteeseen fandomilla FMA.
Pakkasenpuremia
Ulkona raivoavasta talvimyrskystä huolimatta Jääkuningattaren huoneisto oli lämmin. Riza pudisteli vaatteistaan lumen ja kuuran, jotka olivat takertuneet univormuun pakkasen pieksemällä partiointimatkalla. Olivia Armstrong seisoi takan punaisessa hehkussa vaaleat hiukset valuen valtoimenaan pitkin vahvaa selkää, eikä nainen kääntynyt katsomaan saapunutta, vaikka tiesikin tämän olevan läsnä.
Riza riisuuntui ulkovaatteistaan, laskosti ne tuolin selkänojalle ja astui tulen lämpöön. Puut paukahtelivat takassa ja kevyt savunhaju sekoittui ilmaan, mistä saattoi erottaa Olivian ominaistuoksun. Olivia kääntyi viimein, kun Riza oli avaamassa suunsa puhuekseen, ja sininen katse sai hänet vaikenemaan.
“Onko sinulla raportoitavaa?” Olivia kysyi, eikä Rizalla ollut mitään poikkeuksellista sanottavaa matkastaan muiden partiomiesten kanssa. Olivia ei tarvinnut vastausta, hänelle riitti nähdä Rizan kasvot, ammattisotilaan kasvot joilta paistoi kokemus ja varmuus siitä, että kaikki oli hyvin.
“Voit laskea aseesi”, Olivia sanoi ja Riza jätti aseensa tammiselle yöpöydälle. Olivia hymyili, eikä Riza uskonut naisen hymyilevän kenellekään samalla tapaa kuin nyt hänelle. Kehotus päästi Rizan vapaalle velvollisuuksistaan, joten hän saattoi astua lähemmäksi toista ja upottaa sormensa tämän hiuksiin. Jääkuningattar kietoi kätensä Rizan ympärille ja suuteli häntä, mikä lämmitti Rizaa enemmän kuin tuli tai mikään kuuma juoma pakkasen keskellä, sillä Jääkuningatar oli sisältä lämmin, tulta ja kipinöitä viileän ulkokuorensa alla.
Riza oli saanut maistaa tuota voimaa ja tunsi nyt huulien kosketuksen vasten omiaan kutsuvana. Olivia riisui loputkin tarkka-ampujan vaatteista, veti tämän lähelle itseään ja vuoteeseen, missä turkikset hivelivät paljasta ihoa ja Riza sai vuoronsa riisua Olivian. He suutelivat ja jakoivat hetkeksi toistensa vastuut kosketuksin ja lopulta pystyivät rentoutumaan sotilaan taakasta. He pääsivät nauttimaan joulun tunnelmasta, joka oli vain ohi kiitävä hetki sotilaan arjessa. He eivät vaihtaneet lahjoja, he antoivat toisilleen jotain tärkeämpää, lämpöä keskellä talven kylmintä yötä ja suutelivat toistensa pakkasenpuremat pois.
Jääkuningattaren kosketus sai Rizan toivomaan, ettei talvi loppuisi koskaan, eikä se loppunutkaan. Olivia ei ollut vain omistautunut sotilas, he olivat molemmat omistautuneet toisilleen. He suojelivat kumpikin toisiaan Pohjoisen kylmyydeltä ja pimeältä, eikä kumpikaan pelännyt talvea tai korkealle kohoavia kinoksia ja lumimyrskyä, joka pieksi kulkijoita.
Suudelmat polttivat pakkasenpuremat pois iholta, kun heidän kehonsa painautuivat vasten toisiaan. Yön valuessa heidän ohitseen, he saattoivat nukahtaa turkiksien alle toistensa lämpöön ennen kuin he aamulla taas palaisivat takaisin asemiinsa Amestrisin sotilaina.
