Ficin nimi: Arvista
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Ikäraja: S
Paritus: Shatt
Genre: Hurt/comfort, pieni angst
Summary:
Mattilla on voima silittää hänen ruumiinsa ja mielensä haavat helpommin kestettäviksi.Varoitus: Pieni maininta väkivallasta
A/N: Uusi paritus korkattu omasta puolestani, jei. \O/ Inspiraatiomusiikkina toimi
tämä.
***
Shiro lepää sängyllä kyljellään kasvot kohti seinää. Mattin sormen kevyt kosketus leijuu ensin hänen hartiallaan, sitten lapaluun kaarella. Se piirtää hänen ääriviivojaan kuin varmistaen, että hän todella on siinä. Että hän on todellinen, eikä katoa yön valjetessa jälleen aamunkoiksi. Kosketus tuntuu kaihtavan sellaista ajatusta.
Ääretön avaruus ei kuitenkaan tunne yötä tai päivää. Heillä on aikaa.
Shiro pitää katseensa seinän rikkomattomassa valkeassa, kunnes sulkee silmänsä sormen kohdatessa ensimmäisen arven hänen selässään. Se pysähtyy, kokeilee hellästi sen rosoista reunaa ja silittää niin hennosti, että Shiro kuvittelee sen olevan harhaa. Hän huomaa hengittävänsä pinnallisesti, kun Matt sivelee toista arpea hieman tarkemmin, miltei uteliaasti, muttei lainkaan tungettelevasti.
Matt saa koskettaa niitä.
On kuin silittelyt kysyisivät jokaisen naarmun ja viillon kohdalla, mistä se nimenomainen on hänelle tullut. Kuiskaisivat myötätuntoa äänessään, muistaako hän sitä tuskaa, jota ne toivat mukanaan repiessään tiensä hänen kehoonsa.
Valveilla hän ei enää muista, Shiro vastaisi. Unimaailmassa hän puolestaan kohtaa kiduttajansa kerta toisensa jälkeen uudelleen. Nukkuminen on toisinaan työlästä.
Mattin käsi laskeutuu lepäämään hänen olkavarttaan vasten. Rauhoittava ääni soljuu hänen korvaansa.
”Nukutko sä?”
”En vielä.” Shiron ääni on oudon tukahtunut, ja Matt puhaltaa hiljaisen hengityksen hänen niskansa lyhyisiin hiuksiin.
”Haluatko sä puhua siitä?”
En. Ehkä.Kysymys on kovin vaikea, eikä Shiro tiedä mitä siihen pitäisi vastata.
Kosketus hänen käsivarrellaan muistuttaa, ettei hän ole yksin. Mattin palattua hänen luokseen Shiro huomaa hengittävänsä päivä päivältä hieman kivuttomammin. Mattilla on voima silittää hänen ruumiinsa ja mielensä haavat helpommin kestettäviksi. Tämän edessä hän on sekä vahvimmillaan että myös kovin haavoittuvainen, mutta ajatus heikkoudestakaan ei saa häntä vetäytymään muuriensa suojiin.
Mattin kanssa hänen jokainen muurinsa sortuu tomuiseen maahan.
Shiro kääntyy kohtaamaan vieressään makaavan nuorukaisen, jonka kastanjasilmissä hän näkee niin suurta empatiaa, että sitä sattuu katsoa. Tämän sormet painavat hellän hoivansa pitkälle naarmulle hänen käsivarressaan ja liukuvat kiireettä hänen niskaansa. Shiro vie lihaa ja verta olevan kätensä Mattin kyljelle, tuntee paljaasta ihosta huokuvan lämmön ja nojautuu tätä yhä lähemmäs.
”Ei puhuta nyt”, Shiro kuiskaa. Mattin kasvoilla käy surullinen hymy, joka ei aivan saavuta hymykuoppaa tämän poskella. Mutta Matt ymmärtää liian hyvin, tietää, että jokaiselle tarinalle on parempi hetkensä. Se loppumaton
ymmärrys saa Shiron sydämen lyömään levottomin sykäyksin.
Heillä on aikaa.
Hieman kiihtynyt hengitys on kauneutta Shiron korville, kun hän kumartuu Mattin ylle ja vangitsee huulillaan tämän huulet. Arpia hellästi silittelevä käsi ei lakkaa jakamasta lohtuaan.
Radical Face - Welcome Home
Sleep don't visit, so I choke on sun, and the days blur into one
And the backs of my eyes hum with things I've never done
Sheets are swaying from an old clothesline
Like a row of captured ghosts over old dead grass
Was never much, but we've made the most
Welcome home
Ships are launching from my chest
Some have names but most do not
If you find one, please let me know what piece I've lost
Peel the scars from off my back
I don't need them anymore
You can throw them out or keep them in your mason jars
I've come home
All my nightmares escape my head
Bar the door, please don't let them in
You were never supposed to leave
Now my head's splitting at the seams
And I don't know if I can
Here, beneath my lungs
I feel your thumbs
Press into my skin again
