Luttis, niinpä, onneksi on Elvar. Kiitos pus <3
A/N: Täytyy kiriä tahtia, joten kolme osaa kerralla, olkaa hyvät!
26.
200 sanaa
Hän ei tiedä, kuinka kauan aikaa kuluu, ennen kuin Elvar tulee. Sen Aala tietää, että hänen hengityksensä vapisee edelleen, hiljaisten kyynelten valuessa hitaasti poskia. Elvar pysähtyy kynnykselle kesken hengenvedon.
“Hyvänen aika”, tämä henkäisee, huomaa sitten Aalan ja kietoo kädet hänen ympärilleen.
He istuvat hetken hiljaa, niin kauan että kyyneleet ehtyvät. Aala pyyhkii kasvojaan ja naurahtaa äänettömästi.
“Ei siinä ole mitään hölmöä. Täällä tuoksuu melkein samalta kuin... No, siellä”, Elvar sanoo melkein haparoiden.
Ja Aala tietää. Kaikkiin pintoihin pinttynyt hajustettu savu, kuivatut yrtit ja se jokin, mitä on vaikea määrittää. On erojakin, tietysti. Täällä ei riipu kasvinippuja katosta kuten Aalan shamaanimökissä, vaan kaikki ovat kannellisissa puukipoissa hyllyillä. Kaikki on hyvässä järjestyksessä, rumpukin riippuu seinällä puutapista. Sauva on tavan mukaan luultavasti poltettu vainajan mukana.
“Ajattelin, että kaipaat ehkä tätä”, Elvar sanoo ja ojentaa Aalan olkalaukkua.
Aala hymyilee lämpimästi ja suukottaa Elvarin poskea, nousten sitten ylös tämän syleilystä. Elvar jää lattialle istumaan, samalla kun Aala haistelee kippoja ja tiirailee vähäisessä valossa lehden kappaleita, ennen kuin sujauttelee yrttejä tarkasti eri pusseihin.
Siinä jotain niin tuttua, että Aalaa alkaa väkisinkin hymyilyttämään. Kun hän kääntyy katsomaan Elvariin, tämäkin hymyilee ja nousee lattialta. Elvar tarttuu lempeästi Aalan leukaan, suutelee suulle ja kuiskaa:
“Kuin olisin vihdoin kotona taas.”
27.
200 sanaa
Idunna on tosiaan eräänlainen koti-ihme. Se liittyy kai jotenkin lempeään luontoon ja useisiin pikkusisaruksiin, mutta oli miten oli, se vaikuttaa Aalalle saavuttamattomalta kyvyltä.
Kun Aala ja Elvar palaavat takaisin heille luovutettuun mökkiin, se huokuu mukavuutta. Idunna on sytyttänyt keittotulen, lämmin ilma tuoksuu lihakeitolle. Nuotion lähelle on levitetty muutama talja, astiat ovat käden ulottuvilla pienellä pöydällä Vesisangot ovat täynnä. Aala huomaa, että Idunna on myös laittanut itselleen pedin halkopinon tuntumaan, lähelle tulen lämpöä.
“Hei! Löysittekö kaikkea tarpeellista?” Idunna kysyy hymyillen pirteästi, vailla merkkiäkään vaelluksen väsymyksestä.
Aala nyökkää mahdollisimman ystävälliseen sävyyn, ja etsii katseellaan omia tavaroitaan. Idunna huomaa sen, ja osoittaa kauemmas ovelta.
“Varusteesi ovat tuolla. Ajattelin että sinä ja Elvar saatte laittaa ne mihin haluatte”, Idunna sanoo ja säilyttää hymyn.
“Kiitos. Mitä sinulla on siinä?” Elvar kysyy ja siirtyy lähemmäs.
Aala kävelee suoraan irrottamaan taljakääröään. Tilaa on sangen runsaasti, siitä ei ole kiinni. Hän ei vain tunnu tietävän, mikä olisi sopivaa. Lopulta hän tekee makuupaikan seinänviereen viistosti tuleen nähden, niin että varpaat ovat lähempänä lämpöä. Idunna jää toiselle puolelle, alemmas lähelle ovea.
Elvar tulee tavaroitaan kantaen hänen luokseen.
“Sopiiko yhä, että tulen viereesi? Voin kyllä -”
Aala painaa sormensa Elvarin huulille, ennen kuin tämä ehtii höpistä enempää. Aala ei halua ajatella.
28.
200 sanaa
Ensimmäisenä yönä Aala ei saa unta. Tuuli ei ole voimakas, mutta kuiskii kuitenkin. Nurkista kuuluva narina ei ole vaarallista eikä pelottavaa, mutta se on uudenlaista.
Aala kuulee kyllä, että Elvarkaan ei nuku. Hän ei silti saa itseään kääntymään ympäri, ei edes liikauttamaan kättään niin, että saisi hipaistua toisen sormia. Hiljaisuus jatkuu.
“Aala”, Elvar melkein henkäisee, niin hiljaa ääni kuuluu. Aalan syke nousee jostain syystä korkeammaksi, ja hän säpsähtää tahtomattaan kun Elvar hipaisee kämmenselällään hänen olkapäätään.
Elvar liikahtaa kauemmas, kun Aala kääntyy katsomaan häntä.
“Anteeksi, enhän herättänyt?”, Elvar kuiskaa.
Aala vetää henkeä ja pudistaa päätään. Elvar hymyilee vähän, silmät näyttävät pimeässä kamalan suurilta ja tummuudessaan syviltä. Äkkiä Aalan mieleen iskostuu hetki, jona hän herätti Elvarin metsässä takaisin henkiin ja tämän silmät avautuivat. Se, miten Aala lensi tunturipöllönä paikalle, pelkäsi tulleensa liian myöhään...
“Mikä hätänä? Kaikki tulee olemaan hyvin”, Elvar hymisee hiljaa.
Aalan kurkkua kuristaa yhä. Hänellä ei ole ennen ollut mitään niin tärkeää menettävää kuin Elvar. Sen pelon kanssa on lähes mahdotonta olla. Aala kurottaa kättään. Tuntuu että pitää koskettaa toista, varmistaa, että Elvar on todella siinä.
Poski tuntuu karhealta käden alla, mutta hiukset jotka hän pyyhkii sivuun ovat yllättävän pehmeitä. Elvar sulkee silmänsä ja taitaa nukahtaa, Aalan käsi jää hiuksiin.
