Okakettu, draama tosiaan iski jälleen, heh heh. Mukava kuulla että pidit Aalan ja Idunnan keskinäisestä tuokiosta, sitä piti työstä hieman enemmän jotta se mahtui pariin sataan sanaan :3
Lunalotta, hihii, Elvar pääsi taas näyttämään sankarillisuuttaan :'D Virheistä oppii, jne.
12.
200 sanaa
Aala herää Idunnan koskettaessa varovasti hänen haavojaan. Elvaria ei näy.
”Anteeksi. Löysin hieman pihkasalvaa – anteeksi”, Idunna ynähtää tökätessään kipeää kohtaa kynnellä.
Aala irvistää, mutta korjaa ilmeensä nopeasti takaisin. Ei hänellä ole varaa valittaa. Idunna silmäilee häntä huolestuneena, avuttomana. Aala tahtoisi sanoa
ei hätää, mutta joutuu tyytymään mahdollisimman vankkaan hymyyn. On outoa, miten paljon enemmän hän joutuu nykyään hymyilemään. Aala yrittää vakuuttaa olevansa kunnossa, kaiken olevan hyvin.
Joskus valheet tuntuvat tarpeellisilta.
”Elvar tulee pian, älä huoli”, Idunna sanoo. Tämänkin hymy näyttää vääntyneeltä.
Aala nyökkää ja tukee kätensä sivulleen, mutta ei ehdi enempää ennen kuin Idunna painaa häntä napakasti lapaluusta.
”Älä kuvittelekaan. Minä en ole parantaja, mutta jokainen näkee ettet saa nousta. Kyljen haavat tihkuvat yhä, enkä halua niiden repeävän vuotamaan.”
Aala toteaa vastahakoisesti neidon olevan oikeassa. Hän ei ole varma miten paljon verta hän on menettänyt, muttei ilmeisesti ihan vähän. Olo on tuskastuttavan heikko.
”Sinun pitäisi syödä”, Idunna sanoo kuin aavistaen Aalan mielen liikkeet.
Aala pudistaa päätään, ja kupertaa sen sijaan kätensä huulien eteen.
”Kuule, Elvar ei ikinä anna anteeksi jos kupsahdat. Minä teen lihalientä, sopiihan?”
Aala nyökäyttää päätään. Idunna hymyilee helpottuneesti, ja laittaa voiteen pois. Tämä hymisee hiljaa keittäessään vettä ja paloitellessaan kuivalihaa.
Aala ei ehdi nähdä Elvaria ennen nukahtamistaan.
13.
200 sanaa
”Onko hän ihan varmasti kunnossa?”
”Niin kunnossa kuin vain voi. Elvar, hän ei ole kuolemassa käsiisi.”
Aalan keho tuntuu raskaalta. Hän on yhä vatsallaan, tuli lämmittää kasvoja ja oikeaa kylkeä.
”Sinä teit hyvää työtä. Kun näin sen veren turkissa ja hangella… Minusta tuntui ihan samalta kuin silloin, kun pelkäsin ettei hän herää, etteivät henget anna häntä takasin.”
”Siitä ei ole kovin kauan”, Idunna sanoi hiljaa.
Elvarin käsi pysähtyy lepäämään Aalan niskaan, ja vasta silloin hän tajuaa tämän silittäneen hänen hiuksiaan. Aala kokeilee avaa silmiään, mutta ne painuvat saman tien umpeen.
”Anteeksi, sinä et varmasti halua puhua siitä”, Elvar sanoo katuvaisen kuuloisena.
”Ei, ei se mitään. Sinulla –
teillä on oikeus olla onnellisia.”
Aala avaa silmänsä päättäväisemmin, ja viruttaa käsiään eteen. Kyljessä tuntuu ikävää ratkeamista, joten hän lopettaa melkein heti.
”Aala. Lihaliemi on lämmintä”, Elvar sanoo, ottaa vastaan Idunnan ojentaman kipon. Tavassa, millä Elvar lausuu hänen nimensä on niin paljon lämpöä, että Aalan sisällä läikähtää. Hän nostaa liemen huulilleen, juo kaksi isoa kulausta.
”Ethän enää huolestuta minua noin”, Elvar kuiskaa hänen korvaansa.
Aala pudistaa päätään hiukan, välittämättä sisällään kaikuvasta äänestä;
Luuletko että tämä joskus muuttuu?Aala hörppää lisää lientä, ja päättää kaikesta huolimatta yrittää.
Ehkäpä, hän letkauttaa ajatuksilleen, nojautuen paremmin vasten Elvaria.
