Name: Vuosien työ
Author: Julma-Nala
Genre: drama, ficlet
Characters: Salazandrina (Luihuisen hirviö) ja käsittämättömän komea nuori Mestari
Rating: S
Disclaimer: En omista Pimeyden Lordia tai basiliskia tai edes salaisuuksien kammiota
A/N: Julkaistu alun perin Luihuisten joulukalenterissa 2017, luukkuna 12. Osallistuu
FF100:n sanalla 010. Vuodet (aiheena Pimeyden Lordi). Oman
Pimeyden Lordin elämä ja murhat -sarjani osa 06. Salaisuuksien kammioVuosien työRaivostunut sihinä kaikui kylmässä kammiossa. Se kertautui kiviseinistä yhä uudelleen, kunnes koko valtava, luolamainen tila kuulosti olevan täynnä äkäisiä kalkkarokäärmeitä.
Jopa itse käärmeiden kuningatar arasteli ääntä eikä arvannut keskeyttää. Vihainen sihahtelu näet kantautui sen isännän kurkusta.
"Viisi vuotta! Viisi vuotta minulta kului tämän paikan löytämiseen, ja ne mitättömät jästinrakastajat ovat aikeissa sulkea koulun jo yhden kuoleman jälkeen! Sulkea! Koulua ei ole mitään tarvetta sulkea, kuraveristen pääsyn epääminen riittäisi hyvin! Niillä ei ole mitään oikeutta!"
Basiliski, Luihuisen hirviö, pelkkä Salazandrina tuttujen kesken, katseli neuvottomana isäntäänsä, joka tuijotti sitä suoraan silmiin vaikka pelkoa pelkkä raivo katseestaan loistaen. Salazandrina tiesi kyllä, ettei se viha kohdistunut häneen. Ei se olisi kyennyt tappamaan Luihuisen perillistä, vaikka tämä olisi sitä vihannutkin, joten ei nuorukaisella mitään syytä pelkoon ollutkaan. Hyvin harva kaksijalkainen olisi uskaltanut raivota basiliskille edes, vaikkei olisikaan kuollut sen katseeseen. Isäntä oli todella kummallinen velho.
"Ehkei kaikki ole pilalla, kuitenkaan", Salazandrina lausui väliin heti, kun isäntä vaikeni hetkeksi vetämään henkeä. "Kammion löytäminen oli varmasti vaikeaa, ja jos vanhan Salazarin suunnitelmaa ei voikaan panna nyt täytäntöön, vuosien työ on vaarassa mennä hukkaan. Mutta", se lisäsi saaden isännän kallistamaan päätään, "on yksi keino säilyttää ainakin osa saavutuksistasi."
"Mikä?" isäntä sylkäisi äkäisesti, ja Salazandrina tyrskähti hivenen. Isäntä todella oli erikoislaatuinen ärhennellessään sellaiselle olennolle kuin Luihuisen hirviö.
"Jos koulun nykyinen johto on liian kuraverismyönteistä, täytyy Luihuisen koston ehkä odottaa vielä vähän aikaa. Jästit lopullisesti velhomaailmasta häätävä Luihuisen perillinen et ehkä voi olla sinä, et ainakaan nyt. Voit kuitenkin jättää seuraajallesi vihjeen kammiosta ja siitä, miten tänne pääsee. Jotain sellaista, jonka vain työhön sopiva velho tai noita voi ymmärtää ja tulkita oikein. Siten seuraajaltasi ei kuluisi turhaan vuosia löytää minua."
"Mitä sellaisia vihjeitä muka on, ettei se houkka Dumbledore osaisi niitä lukea?" isäntä sihisi myrkyllisesti. "Hän osaa yli kahtasataa kieltä!"
"Tuskin kärmeskieltä", Salazandrina huomautti. "Voiko sitä kirjoittaa?"
Isäntä pudisti päätään, mikä sai Salazandrinan välittömästi miettimään muita vaihtoehtoja. Niin isoilla aivoilla kuin sen ehti viisastua tuhannessa vuodessa aika lailla, kun ei ollut muutakaan tekemistä kuin pohdiskella asioita ja tutkia maanalaisia käytäviä. Salazandrina oli jopa oppinut lukemaan paria ihmisten kieltä Luihuisen salaisen kirjaston avulla, joten kyllä sen pitäisi ratkaisu keksiä näin yksinkertaiseen pulmaan.
"Entä jokin, mikä kykenisi itse arvioimaan, onko löytäjä tiedon arvoinen? Olet puhunut paljon hirnyrkeistä. Jos aiot tehdä useamman, voisiko yhtä kenties käyttää kammioon pääsyä koskevan tiedon varjelemiseen?" Salazandrina ehdotti kumealla äänellään. Isäntä selvästi pysähtyi miettimään hetkeksi, joten ajatus tuskin oli ainakaan täysin mahdoton.
"Se voisi onnistua", isäntä myönsi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Sen avulla jopa joku muu kuin Luihuisen perillinen voisi hoitaa työn, koska hirnyrkin pitäisi kyetä ottamaan löytäjänsä valtaansa. Minun täytyy harkita asiaa. Kiitos, Salazandrina, olet avuliaampi kuin ikinä uskoinkaan."
Salazandrinan matala, sihisevä nauru täytti kammion. "Kuten vain haluat, oi Perillinen, mutta odotan toki vastapalvelusta", se kertoi nyt, kun oli saanut isännän kiitollisuuden.
"Kovin luihuismaista kertoa hintansa vasta, kun on jo saattanut toisen kiitollisuudenvelkaan", isäntä totesi hieman happamana tultuaan basiliskin hölmöttämäksi. Jos Salazandrinalla olisi ollut tarkoitukseen sopiva lihaksisto, se olisi virnistänyt. "Nimeä ehtosi."
"Olisiko sinun mahdollista poiketa käymään aina välillä myös ensi vuonna? Täällä käy kieltämättä aika pitkäksi, kun ehdin tutkia tunnelit läpikotaisin jo viisisataa vuotta sitten. En pahastuisi siitäkään, jos voisit tuoda minulle pari uutta kirjaa luettavaksi. Latinankielisiä mieluiten."
"Kuulostaa kohtuulliselta. Enköhän keksi jonkin keinon livahtaa tänne, kun olen tähänkin asti siihen kyennyt, ja kirjoja löydän kyllä", isäntä myöntyi vetäen esiin taskukellon, joka näytti ajan planeettojen liikkeen avulla. "Nyt minun on kuitenkin mentävä. Minun täytyy vielä lavastaa joku syylliseksi, jotta ne vähä-älyiset voivat varmistua kammion sulkeutuneen uudelleen."
"Tiedätkö ketään sopivaa?"
"Minä tiedän kaiken", isäntä muistutti, ja sitä lausetta Salazandrina olikin saanut kuulla tältä usein. Se ei muistuttanut isäntäänsä siitä, että oli joutunut auttamaan tätä monessa kohdassa, ei sillä ollut tarvetta viedä isännän itsetuntoa. Luihuisen perillinen saavuttaisi vielä suuria, kun luottaisi voimiinsa, jotka olivat kieltämättä mahtavat jo nuorena velhona.
Isännän lähtiessä takaisin pintamaailmaan Salazandrina katsoi hetken tämän perään, ennen kuin palasi omiin kammioihinsa. Sillä oli suosikkikirjansa kesken, tuhannettaviidettäsadattaseitsemättäkymmenennettäneljättä kertaa. Vuodet vierivät rattoisammin lukemalla.
Ehkä olisi kuitenkin parempi, ettei Salazandrina mainitsisi isännälle pitävänsä erään perillisen sille paria vuosisataa aiemmin tuomista romanttisista jästirunoista.
