Nimi: Ilman kynsiä
Kirjoittaja: Ronen
Ikäraja: S
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Genre: hurt/comfort
Hahmot: Keith/Shiro, Keith/Lance
Vastuuvapaus: En omista, en tienaa.
Haasteet: Ficlet300 sanalla 59. Tyhjä
A/N: Ekaks, spoilaa kakkoskauden finaalia, sain semmoisen katsottua tänään! Toiseks, kuulin uutenavuotena Klubilla ekaa kertaa Pyhimyksen ja Vestan kappaleen Kynnet, kynnet, ja tänään oon kuunnellut sitä vaan luupilla ja saanut kertosäkeestä jotenkin ihan mahdottomat Keith/Shiro -fiilarit. Tiiän, että tän ficin kuvaama aikakausi on varmaan fandomissa aika ficattu, mutta ehkä tässä on sitten mun omaa näkökulmaa tarpeeksi, että tää jaksaa kiinnostaa teitä finiläisiä Voltron-faneja. Ai niin, ja tässä on muuten yksi pieni viittaus yhteen Aluksi(a)-raapaleeseen (K-11), bongatkaa toki - ja nauttikaa muutenkin!
en sopeudu, auta
jotain puuttuu, ote lipsuu
ei ilman kynsiä saa tartuttuu
Keith näkee unissaan saman mustavalkoisen filmikatkelman joka yö. Se kummittelee hänen ajatuksissaan koko ajan, kurkistaa nurkan takaa, kun Keith sitä vähiten odottaa, ja painaa rintakehässä kuin messinkinen painosarja.
Siinä elokuvassa Keith näkee askeleensa, kuulee stereona jokaisen kenkiensä kolahduksen Mustan Leijonan sisällä, murtuu tuhanneksi sirpaleeksi nähdessään tyhjän ohjaamon. Tai Keith ei oikein osaa päättää, onko hän sirpaleita vai tomua – sirpaleet voisi ehkä korjata vielä suunnilleen entiseksi, mutta tomu pyyhkiytyy tuulen mukaan. Hän on menettänyt Shiron jo kerran ja elänyt sen uudelleensyntymän, kun Shiro palasikin hänen luokseen liian pitkän vuoden jälkeen. Eikä Keith tiedä, kestääkö hän sellaista uudestaan. Jos Shiro palaa, Keith ei tiedä mitä heistä kummastakaan tulee olemaan jäljellä.
Keith ajattelee asian järjellä tai ainakin yrittää. Jos Shiro
ei palaa, miten hän kestää? Millä keinoin hän pysyy järjissään, takertuu kiinni todellisuuteen ja siihen mitä on olemassa juuri nyt? Miten hän estää sen, ettei sulje maailmaa ympäriltään ulos tai muutu läpikotaisin myrkylliseksi?
Miten?
Lance näkee Keithin kivun. Hän näkee pikimustien hiusten varjossa pelokkaat siniharmaat silmät ja kuulee öisin seinän läpi, kuinka Keith kiroilee vaimeasti. Nyyhkytys pitää Lancen hereillä, eikä Lance tiedä miten auttaa, vaikka hän ei haluaisi mitään niin paljon kuin nähdä Keithin onnellisena. Hän yrittää olla läsnä, tarjota kuuntelevaa korvaa Keithille, mutta Keith sulkeutuu pois. Lance näkee Keithiä tehtävien ulkopuolella vain vilaukselta ruokailemassa tai harjoitussalilla, muuten he tuntuvat elävän kahdessa eri maailmassa.
Kunnes yhtenä yönä Keithin itku tuntuu ravistelevan koko linnaa. Se kaikuu seinien läpi, herättää hiiret koloistaan, tärisyttää irtokarvoja Coranin viiksistä – tai niin ainakin Lance kuvittelee. Lance vetää unitohvelit jalkaansa ja lompsii muutaman metrin matkan ovelta toiselle. Hetken hän epäröi, koputtaako Keithin oveen vai ei, mutta päättää lopulta, että vaihtoehtoja ei ole.
Hän haluaa pelastaa Keithin, koska Shiro ei ole sitä tekemässä.
Keith havahtuu kuumista kyynelistään, kun ovelta kuuluu koputus. Hän pyyhkii vanat poskiltaan väsyneesti poskiltaan paidanhihoihin ja huikkaa ”sisään”. Ovi liukuu auki ja sen takana seisoo Lance, vakavampana ja huolestuneempana kuin koskaan. Lance tulee istumaan hänen viereensä sängylle ja huoneen ilmapiiri seisahtuu. Muutaman tikin ajan tuntuu siltä, että yksikään ilmamolekyyli ei liiku, ei piirunkaan vertaa, ei ainakaan sillä muutaman sentin matkalla Keithin ja Lancen välissä.
Ja sitten Keith katsoo Lancen tummansinisiin silmiin. Ne ovat oudolla tavalla kuulaat. Keith painaa päänsä alas, puree huultaan, katsoo sitten Lancea taas. Hän ei usko silmiään – nyt Lancella on selvästi Shiron tummanharmaat silmät, samanlaiset kuin pilvinen yötaivas aavikon yllä. Muistikuvat vuotavat Keithin muistiin, filmi pyörähtää taas käyntiin, ja Keith romahtaa Lancen olkapäätä vasten.
Keith itkee Lancen T-paitaan, jättää siihen kosteita länttejä. Lance silittää ensin vain Keithin selkää, mutta vetää sitten hänet halaukseen. Keith takertuu Lancen vartaloon, kietoo kätensä tiukasti hänen ympärilleen ja mutisee jotain.
”Mä en jätä sua, Keith. Mä olen tässä sulle. Aina. Lupaan.”
Ja yhtäkkiä Keithin huulet ovat polttavina Lancen huulilla, eikä Lance tiedä miten vastata. Onneksi hänen ei tarvitse tietää, koska vaistot kertovat kyllä.
Aamulla Keith herää Lancen vaimeaan kuorsaukseen ja tietää, miten kestää.