Se, jossa on maanantaidisko, glitteriä ja yksi Shiron perään haikaileva Keith.Nimi: Maanantaidisko
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Beta: Beelsebutt
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Paritus: Shiro/Keith (höystettynä sivu-Hunk/Lancella)
Tyylilaji: AU, draama, UST
Ikäraja: S
Haasteet: Otsikoinnin iloja (ajankohtaotsikko)
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat Voltron: Legendary Defenderin luojille. En ansaitse tällä rahaa.
A/N: Kiitos paljon irkkiläisille, joka heitteli mulle inspiraatiosanoja, kun niitä pyysin! o/ Tällaiseen pieneen hölmöyteen ne minut inspiroi ^.^ Tämä on AU, jossa Keith ja kaverit opiskelee Galaksikasarmilla ja Shiro on ylempi upseeri ja opettaja. Voltronista tai muukalaisista ei ole tietoakaan. Kiitos kaunis Bbuttikselle, joka betasi ja esihuusiluki tämän minulle <3
// Editoitu 18.6.2020
M A A N A N T A I D I S K O
Basarin tumma pulssi tuntui koko kehossa. Se hakkasi luiden ytimissä ja kaikui sydämen kammioissa, sai sen sykkimään samassa tahdissa. Keith keinui musiikin mukana silmät suljettuina. Musiikki iski lihaksiin kuin hyökyaalto täynnä syntetisaattorin elastisia sointuja, jotka sekoittuivat Keithin mielessä neonvaloihin ja diskopallon pyörivään tähtimereen. Keith pyöri sen mukana – tai ehkä se oli sittenkin tanssilattia, joka pyöri hänen sijastaan. Lakritsin makuiset shotit polttivat yhä kurkussa. Keithin olo oli kevyt, kevyempi kuin aikoihin, ja hän nauroi estoitta, kun vieraan miehen huulet hamusivat hänen kaulaansa. Ne imivät hänen ihoonsa punaisia jälkiä ja jättivät kuuman polun hänen solisluultaan suunpieleen.
”Keith!” joku huusi Keithin korvaan ja repi hänet vieraan käsivarsilta, ennen kuin tämän huulet ehtivät hänen omilleen. Keith räpytteli silmänsä auki ja kohtasi Lancen tummansiniset silmät. Niiden katse oli aivan yhtä utuinen kuin hänenkin, jos ei utuisempi. Glitteri Lancen poskipäillä ja silmänsyrjissä kimalteli diskopallon valoissa, ja hänen huulensa olivat punaiset ja pöhöttyneet.
”Keith”, Lance henkäisi Keithin kasvoille ja otti tukea tämän hartioista. ”Me ollaan lähdössä takaisin parakeille.”
Keith katsoi Lancen olkapään yli Hunkia, joka seisoi tanssilattian reunalla ja näytti siltä, kuin olisi ollut Lancen huulissa koko illan kiinni – ja niinhän hän luultavasti oli ollutkin. Keith katsoi Lancea taas silmiin ja nyökkäsi tarpeettoman suurieleisesti.
”Okei.”
”Tuletko sä meidän kanssa takaisin?” Lance kysyi.
Keith oli juuri vastaamassa myöntävästi, kun viima kylmää pakkasilmaa iski vasten hänen kuumaa ja hikistä ihoaan. Hän katsoi yläviistoon tanssivien ihmisten päiden yli ulko-ovelle ja unohti hetkeksi kaiken muun.
Shiro näytti erilaiselta siviilivaatteissaan. Hänen hiuksissaan, kaulahuivillaan ja mustan villakangastakin harteilla oli lumihiutaleita. Shiro käytti kasarmilla aina harmaata puvuntakkia ja silitettyjä housuja, mutta nyt hänellä oli tiukat farkut ja takin alla pelkkä kireä t-paita. Keith olisi ehkä jäänyt tuijottamaan, ellei Lance olisi napsuttanut sormiaan hänen silmiensä edessä.
”Keith? Tuletko vai jäätkö?”
Keith hengitti syvään. Ilma oli paksunaan hiestä ja toisiinsa sekoittuvien parfyymien tuoksuista, mutta se ei ollut syy, miksi hänen oli äkkiä vaikea ajatella selkeästi.
”Kamu hei?”
”Viisitoista minuuttia”, Keith henkäisi. ”Odottakaa mua viisitoista minuuttia.”
”Vartti, selvä. Me ollaan ulkona”, Lance sanoi ja palasi takaisin Hunkin luokse. Keith katsoi heidän peräänsä (Hunk kietoi käsivartensa Lancen ympärille ja Lance tarttui Hunkin pakarasta kiinni) niin kauan, kunnes he katosivat narikoille. Sitten hän työntyi väkijoukon läpi tanssilattian toiseen päähän ja nousi portaat ylös baaritiskille. Shiro istui syrjässä muista ja puhui baarimikon kanssa, tilasi ehkä juotavaa. Hän hymyili hurmaavasti, ja Keithin sydän hakkasi aavistuksen nopeammin. Kun baarimikko käänsi selkänsä, Keith kiirehti Shiron luokse ja painoi toisen kätensä tämän olalle.
”Hei.”
Shiro säpsähti, mutta hymyili ilahtuneena, kun huomasi hänet. ”Hemmetti, Keith. Älä säikäyttele tuolla tavalla.”
”Sori”, Keith virnisti ei lainkaan pahoillaan ja istui tyhjälle jakkaralle Shiron viereen. ”Pakko sanoa, että sut mä olisin viimeiseksi odottanut näkeväni täällä.”
”Samaa voisin sanoa sinusta”, Shiro naurahti ja nyökkäsi baarimikolle, kun tämä laski oluen hänen eteensä.
Keith kohautti olkiaan. ”Lance ja Hunk halusivat tuoda mut tänne.”
”Kiva kuulla”, Shiro sanoi ja kuin vahingossa hipaisi Keithin kylkeä nostaessaan toisenkin kätensä tiskille. ”Pojatko laittoi sulle myös glitteriä naamaan?”
Keith kosketti kasvojaan. Hän oli jo ehtinyt unohtaa koko glitterin.
”Näyttää hyvältä”, Shiro kehui ja piilotti kummallisen hymynsä olutlasin taakse.
”Kiitos.” Keith otti Shiron reidestä tukea nojatessaan lähemmäs. ”Joten”, hän aloitti, ”mitä sä sitten teet täällä? En tiennyt, että sä olet diskoihmisiä.”
Shiro nauroi syvältä rinnasta ja silitti Keithin selkää. Kosketus oli viaton, taas kuin vahinko, mutta Keithin ihon alla poreili, sillä hän tiesi, ettei Takashi Shirogane tehnyt mitään ikinä vahingossa.
”Unohdin, että täällä pidetään maanantaidiskoja”, Shiro myönsi. ”Taidan lähteä takaisin parakeille lasillisen jälkeen.” Hänen katseensa valui Keithin silmiltä alas huulien kautta kaulalle. Hän virnisti. ”Sulla ainakin näyttää olleen hauskaa.”
Keith nosti kätensä refleksinomaisesti kaulansa peitoksi. Shiro hymyili hänelle varsin tietäväisenä ja hörppäsi taas tuopistaan.
”Etkö sä aio tarjota mulle juotavaa?” Keith kysyi, kun hiljaisuutta oli jatkunut niin pitkään, että kappale oli ehtinyt vaihtua hitaampaan.
Shiro kohotti Keithille kulmiaan. ”Sä näytät juoneen jo tarpeeksi.”
”Ei sitten”, Keith sanoi. Olihan hän jo arvannut, että vastaus olisi ei. Hän nojasi lähemmäs. ”No tanssisitko sä sitten mun kanssa? Ne soittaa aina pari hidasta kappaletta peräkkäin.”
Keith oli varma, että Shiro kieltäytyisi, mutta tämä laskikin tuskin puoliksi juodun tuoppinsa tiskille, nousi ja ojensi hänelle kätensä.
”Yksi tanssi”, Shiro sanoi, ”ja sitten lupaat lähteä nukkumaan. Sulla on huomenna simulaatioharjoituksia heti aamusta.”
Keith pomppasi pystyyn ja tarttui Shiron ojennettuun käteen. Tämän kämmenen iho tuntui lämpimältä ja pehmeältä, hyvältä hänen kädessään. Keith veti Shiron alas tanssilattialle ja kietoi kätensä tämän niskan taakse, kun he löysivät sopivan paikan muiden tanssijoiden lomasta. Shiro laski kätensä hänen kyljilleen ja veti hänet tottunein elein lähemmäs itseään. Keith tuskin kuuli musiikkia enää sydämensykkeeltään, mutta Shiro keinutti häntä varmoin ottein oikealle ja vasemmalle. Keith painoi kasvonsa Shiron hartiaa vasten ja hengitti syvään. Shiro tuoksui suihkulta ja siltä vaatimattoman tuoksuiselta partavedeltä, jota hän oli käyttänyt niin pitkään kuin Keith vain jaksoi muistaa. Shiron paita oli kireä, ja Keith oli varma, että pystyisi tuntemaan tämän lihasten rajat sen läpi, jos vain rohkaistuisi kokeilemaan. Sen kaula-aukkokin ulottui niin alas, että Keith olisi voinut halutessaan painaa huulensa Shiron paljaalle iholle. Hänen tarvitsisi vain siirtää vähän päätään. Hän mietti, miltä se tuntuisi, Shiron suuteleminen. Olisiko Shiron iho kaikkialta yhtä lämmin ja pehmeä kuin tämän kämmenkin? Suutelisiko Shiro takaisin, jos hän vain tekisi aloitteen?
Kappale loppui liian nopeasti. Keith oli niin uppoutunut ajatuksiinsa, että huomasi sen vasta, kun Shiro jo johdatti häntä pois tanssilattialta kohti narikoita.
”Sä et juonut sun olutta loppuun”, Keith sanoi vastahakoisena, kun Shiro ojensi hänelle hänen takkinsa.
”Ei se mitään”, Shiro sanoi ja veti oman takkinsa päälleen. ”Ei mun budjettini yhteen olueen kaadu.”
Keith yritti keksiä vielä jotain vastaan sanottavaa, mutta Shiro oli jo auttanut hänelle takin päälle ja työntänyt hänet talvipakkaseen.
”Sulla on aikainen aamu, muistatkos”, Shiro sanoi. Keithin pettymys taisi paistaa hyvin hänen kasvoiltaan, ainakin Shiro hymyili hänelle pahoitellen.
”Joo, niin on…” Keith mutisi ja tunki kädet taskuihinsa. Shiro silitti taas hänen selkäänsä, mutta se ei liioin häntä lohduttanut. Hän olisi halunnut jäädä vielä hetkeksi tanssimaan. Hän ei tiennyt, milloin pääsisi taas seuraavan kerran niin lähelle Shiroa.
Mitä kauemmas he kävelivät, sitä enemmän Keithin pää tuntui selviävän. Kevyt tunne vaihtui pian tutuksi vitutukseksi, joka vaivasi häntä usein. Hän piilotti kasvonsa talvitakkinsa korkeaan kaulukseen ja potki tiellä lojuvaa limutölkkiä. Tuore hanki kimalteli katulamppujen valossa hieman samaan tapaan kuin diskopallo tai tähdet pohjoisella yötaivaalla. Kaukana taivaanrannassa erottui Kanadan tukiaseman valojen hehku havumetsän yläpuolella. He olivat olleet siellä nyt kolme viikkoa, melkein puolet siitä ajasta, jonka he vielä kokonaisuudessaan siellä viettäisivät. Keith piti Kanadasta. Hän oli toki tottunut aavikon kuumuuteen, mutta täällä hän tunsi olonsa silti levollisemmaksi. Ehkä se johtui lyhyemmistä päivistä ja raikkaamman tuoksuisesta ilmasta.
”Voin maksaa sunkin matkasi”, Shiro tarjosi, kun he seisahtuivat taksikatoksen alle ja painoivat tilausnappia.
Keith nosteli jalkojaan ja painoi kätensä syvemmälle taskuihinsa. Pakkanen nipisteli jo hänen paljaita korviaankin.
”Onko sun kylmä?”
Keith ehti tuskin katsoa Shiron suuntaan, kun tämä jo kietoi kaulahuivinsa hänen päänsä ympärille.
”Sun olisi pitänyt pukea lämpimämmin”, Shiro moitti. ”Emme ole enää Arizonassa.”
Keith tuhahti ja katsoi muualle.
”Hei”, Shiro huokaisi ja sipaisi peukalonsyrjällään hänen poskeaan. ”Mikä on?”
”Ei mikään”, Keith sanoi. Joskus häntä ärsytti se, kuinka Shiro luki häntä kuin avointa kirjaa.
”Valehtelet. Näen, että murjotat.”
”En mä murjota”, Keith sanoi huulet mutrussa ja otsa syvillä rypyillä. ”On vain vähän paska fiilis. Ei mitään sen ihmeempää. Varmaan laskuhumala.”
Shiro kohotti kulmiaan. Hän silitti otsahiuksia Keithin silmien tieltä. ”Miten se nyt sillä tavalla? Sulla näytti olevan hauskaa vielä hetki sitten.”
”No en minä tiedä”, Keith mutisi. ”On vain.”
Shiro kallisti päätään. Hän laski kätensä Keithin otsalta takaisin tämän poskelle, eikä Keith enää pystynyt katsomaan tätä suoraan silmiin.
”Halusit jäädä pidemmäksi aikaa”, Shiro totesi.
Keith pudisti päätään, mutta vilkaisi Shiron kasvoja. Tämän katse oli pehmeä, sellainen, joka sai hänen poskensa punoittamaan muustakin kuin pakkasesta. Shiron peukalo pyyhkäisi hänen alahuulensa yli, ennen kuin tämä päästi hänestä kokonaan irti ja astui kauemmas.
”Meidän taksin pitäisi tulla kohta.”
Keith seurasi Shiron perässä kuin magneetin vetämänä ja painoi otsansa tämän hartiaa vasten. ”Mä haluan suudella sua”, hän mutisi takin kangasta vasten. ”Mä haluan suudella sua ihan helvetin paljon.”
Shiro hymähti. Se oli kuiva ja lyhyt ääni, ei lainkaan kuten ne naurahdukset, joihin Keith oli tottunut. Siinä ei ollut mitään iloista. Keith tiesi, että oli ylittänyt sen näkymättömän rajan, josta he eivät koskaan puhuneet, mutta ei pystynyt astumaan Shiron viereltä sivuun.
Ja sitten Shiro painoi suunsa Keithin päälaelle. Keith sulki silmänsä.
”Tiedän”, Shiro puhui hiljaa hänen hiuksiinsa, ”ja sä tiedät, että olen ylempi upseerisi.”
”Voin kyllä herroitella sua, jos se sitä vaatii”, Keith sanoi. Hän tarkoitti sen vitsiksi, mutta onnistui kuulostamaan vain katkeralta. Ja katkeralta hänestä tuntuikin.
”Älä ole typerä”, Shiro sanoi vakavana.
Keith näki sen merkikseen vetäytyä. Kun hän kuitenkin nosti otsansa Shiron hartialta, Shiro painoi huulensa hetkeksi hänen suunsyrjälleen.
”Mietitään sitä uudestaan, kun olemme kahden ja sulla on pää selvänä”, Shiro kuiskasi. ”Okei?”
Keith nosti katseensa hämillään Shiron silmiin, mutta tämän huomio oli jo autotiessä ja lähestyvissä ajovaloissa, eikä hän onnistunut tavoittamaan enää tämän katsetta. Hän nojasi Shiroa vasten ja Shiro kietoi kätensä hänen hartioidensa ympärille kuin tottumuksesta. Tällä kertaa Keith kuitenkin tiesi varmasti, että ele merkitsi muutakin kuin pelkkää viatonta huolenpitoa.
”Sä olit mustasukkainen, vai mitä”, Keith sanoi, kun taksi kaarsi tien reunaan. ”Siitä, että mä imuttelin jonkun toisen kanssa.”
Shiron ilme ei värähtänytkään, mutta hänen käsivartensa puristui tiukemmin Keithin ympärille.
