Kaapo kaipaa huomiota.Nimi: Henri-mittari
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Tyylilaji: fluff
Ikäraja: S
Paritus: Henri/Kaapo
A/N: Viimeistä vanhaa Henri/Kaapoa viedään! Kirjoitin tämän tänä vuonna Sokerisiivelle syntymäpäivälahjaksi, joten: hyvää syntymäpäivää ♥
H E N R I - M I T T A R I
”Henri.”
”Henri.”
”Hei Henri.”
”Henri-hemuli.”
Henri kurkisti biologiankirjansa yli varsin tympääntyneenä. Kaapo nojasi kämmeniinsä ja tuijotti häntä intensiivisesti takaisin. Ehkä tämä näytti sillä tavalla söpöltäkin, tukka vielä pystyssä ja harjaamattomana, ja nenänpää yhä syyskävelyn jäljiltä punaisena, mutta Henri oli uppoutunut liian syvälle geenitekniikan ihmeelliseen (tai turhauttavaan) maailmaan pistääkseen sitä sen kummemmin merkille. Kaapo hymyili varsin itsetyytyväisesti, kun Henri laski kirjansa alemmas.
”No?”
”Joko sä olet keksinyt vastauksen ensimmäiseen tehtävään?”
Henri muljautti silmiään. ”Mä en ole vielä lukenut ees tätä lukua loppuun.”
”Aijaa”, Kaapo sanoi, eikä kuulostanut lainkaan yllättyneeltä, ja painoi katseensa takaisin omaan kirjaansa.
Henri muljautti silmiään toistamiseen ja seurasi Kaapon esimerkkiä. Hän ehti lukea tuskin kahta lausetta pidemmälle, kun tämä kutsui häntä taas. Henri laski kirjan nyt kokonaan syliinsä.
”Häiritsetkö sä mua tahallas?” hän kysyi.
”Enhän minä”, Kaapo sanoi nopeasti ja räpytteli silmiään. Sekin luultavasti näytti söpöltä, mutta geenitekniikka sumensi yhä Henrin ajatuksia.
”Kaapo”, Henri tapasi hitaasti, ”mä vannon, että lähden takaisin himaan, jos sä ärsytät tahallasi.”
”Okei, okei, okei”, Kaapo huokaisi ja painui niin lähelle omaa kirjaansa että tuskin näki lukea mitään. ”Jatka sinä vain. En häiritse enää.”
Oli torstai. Syksyn kirjoitukset olivat takanapäin, mutta lukuvuoden ensimmäinen koeviikko oli vasta edessä. Henri oli tullut Kaapon luokse hakemaan tukiopetusta biologiassa – ja ehkä myös pusuja ja halauksia, mutta ensisijaisesti tukiopetusta. Kaapo olikin mainio opettaja, mutta hänen keskittymisensä alkoi tunnin lukemisen jälkeen herpaantua. Henriä ei tämä olisi haitannut lainkaan, ellei hän olisi oikeasti halunnut oppia sinä päivänä jotain.
Henrin iho värähti kananlihalle. Jokin – tai
joku – kutitteli hänen paljasta nilkkaansa. Hän yritti antaa asian olla ja keskittyä
mielenkiintoiseen ja
ei-lainkaan-puuduttavaan geenitekniikkaan, mutta mitä kauemmin hän tapitti kirjaa, sitä kovemmaksi kutitus kävi. Kun Kaapon sormet kyllästyivät hänen nilkkaansa ja siirtyivät jalanpohjiin, Henri viimein ärähti ja löi kirjansa kokonaan kiinni.
”Kasper!”
”No anteeksi!” Kaapo huokaisi melodramaattisesti ja kellahti patjalle makaamaan. ”Mä vain haluan huomiota!”
”Eikö se kävelyretki ollut tarpeeksi?” Henri kysyi ja nakkasi toista kulmaansa.
”Ei”, Kaapo sanoi huuliaan mutristaen. ”Mun Henri-mittari ei ole vielä täynnä.”
”Henri-mittari”, Henri toisti ja hengitti syvään. ”Kaapo kiltti. Mä haluan saada tästä kokeesta oikeasti hyvän numeron.”
”Mutta kun mun Henri-mittari...” Kaapo intti surkean kuuloisena ja kierähti selälleen.
Henri hieroi otsaansa ja levitti kätensä sitten lyötynä sivuilleen. ”No tule sitten tänne. Äläkä sitten häiritse enää!”
Kaapo oli hänen sylissään nopeammin kuin hän olisi ehtinyt lausua geenitekniikkaa. Henri nappasi kirjan takaisin käteensä, kun Kaapo keskittyi hieromaan kasvojaan hänen kaulaansa vasten ja sormeilemaan hänen paidanhelmaansa ja sen alta vilahtelevaa ihoa.
”Onko nyt parempi?” Henri kysyi, kun Kaapo viimein hengähti tyytyväisen kuuloisena ja lopetti kiemurtelun.
”On.”
Henri pukkasi Kaapon ohimoa nenänpäällään ja suukotti vielä päälle. ”Toivottavasti sun mittari on täyttynyt siihen mennessä, kun mä olen saanut luettua tän luvun loppuun.”
”Tuskin”, Kaapo sanoi, kurotti päätään ja suukotti häntä puolestaan leualle.
Oli sanomattakin selvää, ettei Henri saanut luettua lukua sinä päivänä loppuun.