Nimi: Grenfellin yö
Paritus: Sirius/Remus
Ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: angst, ficlet, (AU 14.6.2017)
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäsi hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Yhteenveto: Kohtalo ei ollut koskaan ollut heille myötämielinen
A/N: Ihka ensimmäinen yritykseni kirjoittaa Siriuksesta ja Remuksesta päähahmoina. Lisäksi ensimmäinen kerta, kun kirjoitan ficciä, jossa on mukana jotain tositapahtumiin perustuvaa. Idea alkoi muhia mielessäni jo kesäkuussa, kun Lontoon Grenfellin torni paloi.
Grenfellin yö
Remus kirosi raskaasti. Näin ei yksinkertaisesti voinut tapahtua, ei juuri nyt. Mutta kohtalo ei kysynyt sopivampaa aikaa eikä hetkeä. Remus oli vasta alle puoli tuntia sitten poistunut Siriuksen asunnolta. Sirius asui nykyään keskellä Lontoota, 24 kerroksisen vuokrakerrostalon ylimmän kerroksen yksiössä. Mies oli ollut umpihumalassa, eikä ollut mikään helpoin työ saada mies raahattua kotiinsa. Sirius oli kaatunut kengät jalassa sängylleen ja jäänyt niille sijoilleen kuorsaten äänekkäästi. Remus oli vasta toipumassa viimeisimmästä muodonmuutoksestaan. He eivät olleet kumpikaan siinä kunnossa, että ilmiintyminen olisi voinut olla mahdollista. Nyt Remus kuitenkin tuijotti korkeaa vuokrataloa, jonka neljännen kerroksen ikkunasta löivät liekit ulos. Remus tunsi palan kurkussaan. Hänen olisi palattava.
Paloautojen ja ambulanssien sireenit huusivat yössä ja lähestyivät Kensingtonia. Samaan aikaan Remus harppoi puolijuoksua takaisin korkealle kerrostalolle ja mietti kuumeisesti voisiko hän tehdä mitään. Tulenlieskat levisivät nopeasti ylös ja paksu musta savu peitti jo suuren osan taloa näkyvistä.
”Voi helvetin helvetti”, Remus kirosi mumisten ja huomasi kuinka pelko alkoi vallata sydänalaa. Hän oli monta kertaa yrittänyt ilmiintyä täydenkuun muodonmuutoksensa jälkeen, mutta yleensä siitä toipuminen vei ainakin kolme päivää. Viimeisin täysikuu oli ollut vasta lauantaina. Mutta ellei hän yrittäisi, olisi aivan mahdollista että Sirius kärventyisi asuntoonsa elävältä. Ja siellä oli monia muitakin, kuin Sirius. Mitkään pelastuslaitoksen tikkaat tai nostolavat eivät ylettyisi ylimpiin kerroksiin. Talon ympärillä hyöri koko joukko ihmisiä naapuritaloista tai muuten vain uteliasta joukkoa katselemassa. Pelastuslaitoksen autot eivät olleet vielä ehtineet perille, mutta sireenien äänet kuuluivat koko ajan lähempää.
Kerrostalon ikkunoista alkoi kuulua ihmisten huutoa ja alhaalla olevat yrittivät vastailla. Remus huomasi viidennen kerroksen ikkunassa naisen, joka huusi lähes hysteerisenä ja pitäen vauvaa sylissään. Remus viittoi naiselle ja yritti huutaa takaisin että hän kuunteli mitä tällä oli asiaa.
”Ota minun lapseni!” Nainen huusi. ”Ota hänet, pelasta hänet!”
”Olen täällä!” Remus huusi takaisin ja huitoi käsillään. Silloin Remus näki, kuinka nainen pudotti sylissään olevan vauvan. Hänen takanaan seisovat ihmiset henkäisivät kuuluvasi, joku taisi kiljaistakin. Remuksesta hetki tuntui kuin hidastetulta. Hän kiinnitti katseensa vauvaan ja ojensi kätensä sitä kohti. Todellisuudessa aikaa kului vain muutama sekunti ja vauva oli kohta turvassa Remuksen sylissä.
”Se oli kaikkien aikojen rugbykaappaus”, joku silminnäkijöistä totesi.
Nainen viidennen kerroksen ikkunassa huusi vielä itkunsekaisena jotain ja Remus tunsi, kuinka hänen jalkansa olivat kuin hyytelöä. Vauva itki hänen sylissään, mutta muuten se oli kaikin tavoin kunnossa ja vahingoittumaton. Silloin ensimmäiset paloautot saapuivat paikalle ja aloittivat ruiskuttaa vettä rakennuksen alimpiin kerroksiin, jotta sieltä voisi pelastautua rappukäytävän kautta ulos. Silminnäkijät kertoivat mitä olivat nähneet ja mitään sanomatta Remus luovutti vauvan lähimmälle lääkintämiehelle.
”Sirius”, hän kuiskasi. Hänen olisi päästävä Siriuksen luo. Liekit olivat kiivenneet jo rakennuksen yläosiin. Remus hakeutui rauhallisemmalle paikalle, jos nyt missään saattoi olla täysin rauhassa, mutta hänen olisi keskityttävä. Hän otti hetken tukea roskalaatikoista ja antoi hengityksensä tasaantua. Se oli vaikeaa, sillä hän tunsi sydämensä hakkaavan kiivaasti ja hänen kätensä tärisivät. Kaaos talon pihalla oli valtava. Pelastushenkilökunta ohjasi katselijat kauemmas pihan perälle pois sankan savun luota, jotta työtään tekevät saisivat tilaa. Kukaan tuskin huomaisi, jos hän katoaisi ja pystyisi ilmiintymään Siriuksen asunnolle rakennuksen ylimpään kerrokseen. Hänen olisi yritettävä.
Sirius nytkähti unissaan ja säpsähti kohta hereille. Hänen päätään jyskytti ja hänellä kesti hetki tajuta missä hän oli. Hän haistoi voimakkaan savun hajun ja ulkoa kuului sireenien ulvontaa. Hetken tuntui, kuin todellisuus olisi sekoittunut johonkin hänen näkemäänsä levottomaan uneen. Sitten hän kuuli rappukäytävältä huutoa ja ovien paukutusta. Sirius nousi istumaan ja näki asuntonsa ainoasta ikkunasta pelkän sysimustan savupilven.
”Voi vittu”, hän jupisi ja piteli särkevää päätään. Sirius nousi vähän horjuvasti jaloilleen ja näki sitten liekkejä, jotka nuolivat taloa ulkopuolelta.
”Voi vitun vittu. Enpä kuvitellut kaiken päättyvän näin”, Sirius sanoi ja puoliksi konttasi kaapilleen, josta hän kaivoi vielä korkkaamattoman tuliviskipullon.
”Voin siis vallan hyvin...” Sirius avasi pullon ja kulautti polttavaa viskiä kurkkuunsa. ”Vallan hyvin nauttia viimeisen aterian.”
Sirius istui selkä kaappia vasten ja joi. Hän tunsi, kuinka asunnon lämpötila oli alkanut nousta.
”Remus”, hän kuiskasi ja kulautti lisää juomaa kurkustaan alas ja antoi kyynelten valua kasvoilleen.
Siriuksen ovelta kuului voimakas koputus. Hän ei kuitenkaan kyennyt nousemaan. Seuraavaksi hän tajusi, kuinka joku repi häntä käsivarresta ylös.
”Nyt jumalauta Sirius,” ääni hänen vierellään sanoi ja riuhtoi viskipullon hänen kädestään. ”Ylös siitä tai sinusta tulee paistia.”
”Remus?” Sirius mumisi tokkuraisena.
Remus puoliksi raahasi Siriusta kohti ulko-ovea. ”Tämän on onnistuttava tai en ikinä anna itselleni anteeksi”, Remus sanoi.
Rappukäytävä oli kuitenkin aivan savun vallassa ja Remuksen oli peräännyttävä yskien takaisin Siriuksen asuntoon. Hän ei pystyisi pelastamaan muita ylimmän kerroksen asukkaita, oli liian myöhäistä.
Remus tarttui tiukasti halausotteella Siriukseen ja keskittyi. Ilmiintyminen asuntoon oli vienyt suuren osan hänen taikavoimistaan, mutta se oli onnistunut. Sen olisi onnistuttava vielä kerran. Hän katsoi kauhuissaan ikkunan läpi näkyviä liekkejä.
”Remus, olenko minä elossa?” Sirius sammalsi hänen sylissään.
Remus nielaisi. He olivat elossa, mutta kuinka kauan.
”Shhh, pääsemme kohta ulos”, Remus hyssytteli ja toivoi voimiensa riittävän vielä sellaiseen ponnistukseen. Hän tunsi kuinka adrenaliini virtasi hänen suonissaan. Nyt tai ei koskaan. Remus sulki silmänsä ja keskittyi. Mitään ei tapahtunut.
”Sirius, olen pahoillani”, Remus mutisi ja silitti Siriuksen mustia hiuksia. ”En onnistunut.”
Sirius tuijotti hetken epäuskoisena Remusta. ”Mitä helvettiä sinä sönkkäät. Sinä et epäonnistu.”
”Sirius, sinä tiedät että olen vielä heikko ja kulutin aika lailla voimiani päästäkseni tänne sinun luoksesi”, Remus sanoi ääni väristen. Silloin Siriuksen kämmen läjähti kivuliaasti Remuksen kasvoille ja Siriuksen tiukka ote piti Remuksen toisesta ranteesta kiinni.
”Mitä hevonvittua?” Remus älähti.
”Nyt, tee se. Olen varma että onnistut!” Sirius korotti ääntään ja tarttui tiukasti kiinni Remuksesta.
Remus oli kiukkuinen ja ärsyyntynyt saadessaan kivuliaan osuman kasvoilleen. Hän kuitenkin keskittyi vielä uudelleen ja seuraavassa hetkessä hän löysi itsensä ulkoa roskalaatikoiden takaa Sirius tiukasti kiinni itsessään. Hän oli tehnyt sen.
”Sirius! Me teimme sen.”
”Sinä sen teit, en minä. Minä olen vain ryypännyt jalat altani koko illan”, Sirius sanoi ja virnisti leveästi nojaten samalla roskalaatikkoa vasten.
”Olet sankarini”, Sirius lisäsi sitten.
Remus yritti vain käsittää seuraavien minuuttien ajan, että hän oli elossa ja ehjä ja että Sirius mokelsi jotain sankarista hänen vierellään.
Seuraavien päivien aikana tiedotusvälineeet uutisoivat koko tulipalon karmeuden yksityiskohtia myöten koko maailman tietoon. 24 kerroksisen talon kolmesta ylimmästä kerroksesta ei kerrota kenenkään selvinneen elossa. Siriuksen asunto oli tietysti löydetty lopulta tyhjillään.
”Tuo olet sinä”, Sirius osoitti pientä lehtikuvaa, jossa oli mies vauva sylissään ja silminnäkijän kertomus vauvan ihmeellisestä pelastumisesta. ”Et kertonut tästä.”
”Sirius, en vieläkään oikein käsitä mitä silloin yöllä tapahtui, mutta kyllä, minä sain tuosta vauvasta täyden kympin kopin.”
”Olet enkeli”, Sirius sanoi ja tarttui Remuksen käteen.
”Ja minä olen iloinen että olemme edelleen elossa... yhdessä”, Remus vastasi.
Loppu
