Voltron: Toisessa ajassa, S, ficlet

[Odo]

Ficin nimi: Toisessa ajassa
Kirjoittaja: Odo
Fandom: Voltron
Genre: Draama
Hahmot: Lance & Keith
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Voltron kuuluu luojilleen, joten kiitos heille. En saa rahaa, mainetta enkä kunniaa sarjasta.
A/N: Hyvää joulun odotusta Avaruuspiraatti ja bbuttis! Teidän painostuksella suosiollisella avustuksella löysin tämän mahtavan fandomin, josta olette kinunneet luettavaa! En osaa kirjoittaa tätä fandomia, mutta päätin kuitenkin yrittää ja aika höpöilyksihän tämä draama meni. Valittelen, jos on ihan OoC meininkiä ja muuta, mutta tulipahan kokeiltua. c:

SPOILERVAROITUS: Spoilaa kausia 1-4, joten lue omalla vastuulla. Sijoittuu jonnekin päin neljättä kautta, joten pidä varasi ja mene heti katsomaan loputkin jaksot, jos sarja on kesken!

Toisessa ajassa

Lance tuijotti valkoista kattoa maatessaan olohuoneen sohvalla. Oma huone oli tuntunut liian yksinäiseltä, mutta olohuone ei ollut todellisuudessa sen kummempi. Pidge ja Hunk olivat suunnittelemassa jotain uutta laitetta tai ohjelmaa, Lance ei ollut ihan varma, kun taas Allura ja Coran tutkivat koordinaatteja heidän seuraavaa siirtoaan varten taistelussa Galraa vastaan. Shiro oli tietysti johtamassa koko hommaa johonkin suuntaan.

Sitä paitsi, Lance ei tiennyt, halusiko hän edes olla juuri nyt muiden kanssa.

Kun hän oli kysynyt Coranilta, mikä päivä nyt on, Lance oli jotenkin sisäistänyt miten kaukana he olivat kotoa. Tässä osassa avaruutta ei tunnettu kalenteria samalla tapaa kuin he olivat joskus tunteneet Maassa. Ei ollut joulukuuta, ei ollut jouluaattoa, eikä joulupäivää. Silti Lancesta tuntui, että nyt oli joulu, vaikka ei voinutkaan sitä mistään tarkistaa. Coran olisi varmaan osannut etsiä tiedon jostakin, mutta Lance ei ollut halunnut kuulla sitä ääneen.

Hänelle riitti se, että hän vain tiesi, vaikka muut eivät vaikuttaneet tuntevan samoin. Tai ehkä Maan ajanlasku ei enää ollut muille tärkeä tai he olivat jo unohtaneet, millaista oli elää Maassa. Lancesta se tuntui yksinäiseltä.

Kun Lance suunnitteli palaavansa takaisin huoneeseensa, hän kuuli askeleita ja ennen kuin hän avasi kiinni painuneet silmänsä, hän tunsi sohvan painuvan aivan hänen vierellään.

“Lance?” Lancen ei tarvinnut avata silmiään tietääkseen kuka huoneeseen oli tullut, mutta hän ei voinut mitenkään esittää nukkuvaa kuullessaan tutun äänen.

“Keith! Luulin, että olet Marmoran Terän tehtävällä —” Lance aloitti, mutta Keith sulki hänen suuren suunsa painamalla kätensä pehmeästi Lancen huulille. Lance pyristeli irti, mutisi jotain idioottia muistuttavaa, ja tyytyi tuijottamaan toista epäuskoisena.

“Tulin takaisin”, Keith samoi ja vaikeni niin kuin aina, mutta jostain syystä Lance ei olisi voinut ilahtua enempää kuin nyt. Vaikka kyseessä oli Keith. Tai ehkä kyse nimenomaan oli siitä, että kyseessä oli Keith. Lance ei ajatellut niin pitkälle noustessaan istumaan toisen vierelle virnistäen leveää hymyään.

“Kiva, että palasit”, Lance sanoi, hieroi niskaansa ja vilkaisi Keithiä, joka näytti surumieliseltä.

“Tuota… hyvää joulua, Keith”, Lance sanoi reippaasti, vaikka sisällään hän tunsi olevansa hieman epävarma. Keith oli ollut päiviä Marmoran Terän tehtävällä, eikä varmaan ajatellut yhtään sen enempää joulua kuin kukaan muukaan. Silti Lancesta oli tuntunut tärkeältä sanoa se.

Keith hymyili ja näytti hieman onnellisemmalta kuin hetki sitten. Lance tajusi Keithinkin ajattelevan joulua, vaikka tällä ei ollutkaan perhettä, kuten Lancella oli ollut. Vaikka Lance oli tuntenut olonsa yksinäiseksi, nyt hän aisti sen vielä voimakkaammin Keithistä, jonka joulut olivat varmasti olleet yksinäisiä. Ajatus sai hänet halaamaan entistä paladiinia, jonka läsnäolo oli helpottanut hänen omaa oloaan.

Keith vastasi halaukseen kietomalla omat kätensä toisen ympärille. Lance tunsi, miten heidän molempien sydämet löivät hetken verran normaalia nopeampaa. Keith tuntui lämpimältä ja hänen ominaistuoksunsa puski läpi hien ja savun, jotka olivat takertuneet hänen vaatteisiinsa tehtävällä. Jotenkin se tuntui Lancesta kotoisammalta kuin mikään hetki aikoihin. Keith oli etsinyt hänet jopa ennen muita tai suihkua.

“Hei, kamu. Kiva, että oot siinä.”

Vaikka Keith ei vastannut, Lance tunsi, miten häntä puristettiin vielä hieman lähemmäksi toisen rintaa. Valovuosien päässä Maasta ei ehkä juhlittu joulua, mutta Lancesta tuntui, että juuri nyt hänelle riitti tämä. Keith vasten häntä ja tieto siitä, että keskellä valtavaa aurinkokuntaa oli ainakin yksi ihminen, joka vielä muisti. Joku joka tunsi, kuten hänkin.

“Hyvää joulua, Lance.”

[Beelsebutt]

Teidän painostuksella suosiollisella avustuksella löysin tämän mahtavan fandomin

Mitään en myönnä! Mut oikeesti hienoa, että liityit joukkoon tummaan värikkääseen, yhdessä me Piraatin johdolla pelastetaan koko universumi! \o/ Siis pelastetaan universumi klancettomuudelta! <3

Tämä mitään höpöilyä ollut, hassu, tämähän on ihanaista fluffistelua <3 Lancen fiilarit kotiplaneetan kaukaisuudesta, kaiken erilaisuudesta, ihanan kaunis itsepetos siitä, kuinka asiaa ei ole olemassa, kunhan sitä ei vain liian tarkasti tuijottele ja ajattele <3 aw. Kieltämättä näin joulukuun vyörähdettyä käyntiin on itsellänikin käynyt mielessä, että mitäs voltronilaiset (hah) tekee jouluna? Ne on kuitenkin 5/7 ihmisiä ja Tellukselta peräisin, ja luultavasti ainakaan kaupallinen joulu ei ole menettänyt otettaan siihenkään maailmanaikaan (kuinka kaukana tulevaisuudessa lieneekään), joten eiköhän ne kaikki ainakin tiedä joulun olemassaolosta. Tsiisas, kuvittele Hunk koristelemassa, sehän menee aivan overboard ja räjähtää! O.O

Keith vasten häntä ja tieto siitä, että keskellä valtavaa aurinkokuntaa oli ainakin yksi ihminen, joka vielä muisti.

AWWWWWWWWWWWWWWWWWWWW <33333333333333333 Sulan! Ja kuolen tähän paikkaan onnellisena fluffipallerona! WÖEEE kun ne on niiiin ihaneja poitsuleita ja wää, haluun vain kopsautella niitä vastakkain ja tehdä pusutteluääniä

Mut noin siriously, niin VALTAISAN IHANAA että Keith etsi Lancen käsiinsä hetioitis eikä vasta suihun jälkeen <3 prioriteetit ne olla pitää! Enkä voi olla näin kolmannellakaan lukukerralla typottamatta silmilläni tuota kohtaa, kun Keith sulki Lancen suun painamalla kätensä pehmeästi Lancen huulille niin, että ne onkin huulet jotka painuu <3 mut ehkä se ois sitten mennyt jo overboard ja kuuluu sit vasta jatkoficciin, eiksje?

Ei ollut Lance yksin universumissa, ei <3


Kiiiiitos tästä ja mahtavuutta, että oot imaistunut mukaan fandomiin, ylistetään kaikki yhteen ääneen Piraattia! \o/

<3

[Avaruuspiraatti]

En osaa kirjoittaa tätä fandomia

Höpö höpö!

Mutta voi ja nyyh ;-; Olen minä vähän hämmentynyt, että Bbuttis tätä fluffiksi sanoo, kun tämä on minun mielestä kovin surku. Angstaileva Lance on samaan aikaan paras ja kamalin asia, mitä tämä maailma voi päällään kantaa (okei, ehkei ihan parasparas ja kamalinkamalin, mutta tajuut kyllä). Jotenkin näen sen niin Lance-maisena, että kun jokin asia vaivaa (kuten tässä joulu ja sen uupuminen ja koti-ikävä), niin se vetäytyy yksin omiin oloihinsa, eikä kerro kenellekään mitään. Vaikka olenkin varma, että jos Lance sanoisi Hunkille mitään joulusta, Hunk leipoisi sille varmasti pipareita \o/ Aina välillä itse sarjassakin Lance heittelee noita sen omia pieniä epävarmuuksia (kuten esim. että hän kokee olevansa 7. pyörä), mutta kukaan ei ota palloa vastaan. Ja ehkä kukaan ei tajuakaan, että Lance on niin epävarma ja surku, mutta kun se osaa peitellä niin hyvin kaiken tuommoisen, niin minkäs siinä sitten tekee ;-; Lancen pitäisi oppia avautumaan, kerpele!

“Tulin takaisin”, Keith samoi ja vaikeni niin kuin aina

Tämä on niin Keithiä kuin olla ja voi \o/ (psst tuolla on myös pieni typo samoi -> sanoi)

HALI! <3 Silti olen ihan nyyhky ;-; Pojat on niin surkuja ja siellä ne nyt takertuu tiukasti toisiinsa ja etsii tukea ja turvaa ja nyyh.

Kiitos tästä, aivan ihana! <3 Kivaa, että sinäkin liityit tosiaan joukkoomme ^.^

[Beelsebutt]

Olen minä vähän hämmentynyt, että Bbuttis tätä fluffiksi sanoo, kun tämä on minun mielestä kovin surku.

Se on nyt vähän katsantokannasta riippuvaista, onhan alkutilanne tosi surku ja että on kaipuu ja ikävä, mutta jos jo 1/3 ficin mitan jälkeen Keith tulee ja lohduttaa, niin sehän se fluffin olon saa rinnassa aikaan! Koska Keith on paras lääke kaikkeen ikävään ja agstiin, ainakin jos Lancelta kysytään

Mutta joo, jos noin laajentaisin tätä toista kommenttiani, niin onhan se jännä, miten eri lukija tarttuu erilaisiin aiheisiin! Ymmärrän ainakin, että tämä on sinusta, Piraatti, niin kovin angstia siksi, koska ikävä on ja säilyy oikeasti huolimatta Keithin saapumisesta ja että vaikka onkin ihkua, niin edelleen perhe on siellä ja Lance täällä. Mun vaaleanpunaiset silmälasit varmastikin vain tarttuivat siihen, että tosiaan Keithin poissaolo oli jotenkin sellainen kamelinselän katkaiseva karva, ikään kuin vedenjakaja. Että kaikki on kamalaa, MUTTA LISÄKSI Keithkin on poissa, YHYY! Ja sit kun Keith tulee takaisin niin koti-ikävänkin kestää kuin mies Lance <3 Mutta selityksiä, selityksiä, oikeesti pääni ympärillä leijailevat sydämet, jotka ilmaantui välittömästi Keithin saavuttua, esti mua näkemästä enää mitään angstipangsteja, vain silkkaa ihkua yhdessäolemista <3 oon silleen ensteks helppo