Aku Ankka: Arkielämän palapeli, S, Joulukalenteri 2017 (24/24)

[Maissinaksu]

Ficin nimi: Arkielämän palapeli
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Aku Ankka
Ikäraja: S
Mukana: Koko joukko hahmoja
Genre: Slice of life

A/N: Aika on jälleen kypsä tämän vuoden joulukalenterille! Vaikea uskoa, että 2017 on tuota pikaa kulunut... Joko ajantajuni heittää hienoisesti tai vuosi on kipittänyt ohi harvinaisen vikkelään tahtiin. Tämänkin julkaisu meni vähän viime tipalle, mutta samaa vuorokautta eletään yhä, joten why not. ^^

Sain hyvän tovin miettiä sekä fandomia että teemaa tämän vuoden joulukalenterille. Jossain välissä ajattelin luovuttavani hankkeen suhteen, kunnes sitten mieleeni juolahti Aku ja kumppanit arkielämän hetkineen. Slice of life on muodostunut ilmeisesti yhdeksi suosikkigenrekseni. Otsikkoa voi ainakin yrittää tuumia siltä kannalta järkeväksi, että kustakin hahmosta kerrotaan välähdyksen verran arkielon virran ollessa kannatteleva teema. Raapaleet eivät liity toisiinsa, mutta eräänlainen Ankkalinnan palapeli muodostuu monista hahmoista ja hetkistä, kuten Akkareissa on tuotu esiin vuosien saatossa. Pidemmittä puheitta ensimmäinen luukku esiin!

1. Tupu
2. Minni
3. Una
4. Milla
5. Tulppu
6. Roope
7. Liinu
8. Kulta-Into
9. Riitta
10. Hupu
11. Polle
12. Touho
13. Hannu
14. Leenu
15. Mikki
16. Mummo
17. Pelle
18. Iines
19. Hessu
20. Tiinu
21. Hansu
22. Heluna
23. Lupu
24. Aku


***


1. TUPU


Keraaminen säästöporsas halkesi vasaran tarkasta iskusta.

Tupu oli pari kuukautta sitten onnitellut itseään keksittyään säästöpossunsa avaimelle niin tehokkaan piilon, että veljet tai Aku-setä eivät vahingossakaan olisi löytäneet sitä ja saaneet tilaisuutta kääntää possun sisältöä parempiin käsiin. Nerokkuuden varjopuolena Tupu oli kuitenkin joutunut toteamaan, ettei itsekään muistanut kätköpaikkaa, vaikka oli käynyt läpi huoneensa joka laatikon ja hyllyntason ja kurkistanut puumajaankin kaiken varalta.

Häntä miltei nauratti tuumata, että uuden possun hankkimisella tuskin olisi mikään kiire. Hän oli rahan säästämisessä sen verran huithapeli, että viikkorahoista koostuvat tulot usein menivät menojaan alta aikayksikön. Sillä kerralla päämääränä oli sarjakuvakauppa. Putiikki oli mainostanut uusia Taistoturrikka-kortteja saapuvaksi sinä nimenomaisena päivänä, eikä Tupulla ollut aikeita odottaa kauemmin kuin mitä hänen oli jo täytynyt. Miksi hän olisi uhrautunut imuroimaan koko talon kolmesti, hoitamaan tiskit joka aterian päätteeksi ja suostunut kuuraamaan kylpyhuoneenkin lattiasta kattoon, ellei kaikki se vaiva olisi poikinut hyötyä sovittuna päivänä?

Myöhemmin iltapäivällä Tupu avasi innoissaan kaksi ostamaansa keräilykorttipakettia ja suorastaan hykersi uusille, mahtaville turrikoille, joihin tutustumista hän jaksoi tuskin odottaa. Jäljelle jääneet rahat, jotka koostuivat muutamista hassuista kolikoista, hän keräsi sukan sisään ja työnsi lipaston ylälaatikkoon. Jos joku olisi kostunut muutaman kolikon luvatta lainaamisesta, tämä tuskin osaisi katsoa vanhaa sukkaa tarkemmalla silmällä.

Hän totta vie oli nero.

[Odo]

Aku Ankka joulukalenteri on ehkä parhain joulukalenteri koskaan. Oot ihan huisi ja niin on eka luukkukin! Jään ehdottomasti seurailee.

Oli hauska lukea Tupusta yksin, eikä vaan osana trioa. Toivottavasti muutkin ankanpojat pääsee mukaan! Ja odotan kyllä Roopea ja Kultuakin, mutta myös Milla Magiaa! Ketä minä huijaan, kaikkia luukkuja odotan innolla.

[Paquette]

Jee, Aku Ankka kuuluu muutenkin jouluun, joten huippua että päätit kirjoittaa kalenterin juuri siitä. Olen Odon kanssa samaa mieltä, että on hauska lukea Tupusta (tai kenestä ankanpojasta hyvänsä) välillä yksinään ja tekemässä itsenäisiä juttuja vieläpä veljiltä salaa. Säästöporsaan rikkominen on kyllä kovin akuankkamainen tapahtuma. Jään mielenkiinnolla seuraamaan tätä.

[Maissinaksu]

Odo: Kiitoksia kommentista ja mukavaa, että haluat jäädä seurailemaan! <3 Ikävä kyllä joudun paljastamaan, että Kultu ei valitettavasti päätynyt mukaan tähän joukkoon tällä kertaa. Hahmoja piti muutamia karsia kokonaismäärästä ja pysyttelin Ankkalinnassa hieman useammin jalansijaa saaneissa tapauksissa. :/ Roope ja Milla ovat kyllä mukana, ei hätää!

Paquette: Kumma kyllä aina tuntuu siltä, että piirretyissä ja sarjakuvissa säästöpossut on aina pakko pilkkoa tuhannen päreiksi, ennen kuin niiden sisältöön voi käydä käsiksi. xD Luonnollisesti perinteitä täytyy kunnioittaa! Kiitos kommentista ja tervetuloa seuraamaan!

Valvoin seuraavan vuorokauden puolelle, joten saatoin yhtä hyvin ottaa hieman etumatkaa jo näin yölläkin.


***


2. MINNI


Vaaleanpunainen todella oli hänen värinsä.

Kotimatkallaan kaupungin halki Minni ei malttanut vähän väliä tarkastella kuvajaistaan jokaisesta mahdollisesta heijastavasta pinnasta. Uusi kaulahuivi piristi harmaata syyspalttoota niin hyvin, että vaikutti ihan kuin ne olisi jopa myyty yhdessä toisiaan täydentääkseen. Alennusmyynteihin osuminen oikeaan aikaan oli tuurikysymys, mutta sinä päivänä onni oli ollut hänelle suosiollinen.

Minni nappasi postilaatikkoon iltapäivällä ilmestyneet mainokset mukaansa ja ilahtui nähdessään Figaron kurkistelemassa olohuoneen ikkunasta ulos. Tuttu naukuminen tervehti häntä ovella kissan kipittäessä heti tervehtimään emäntäänsä. Minni kikatti poimiessaan Figaron syliinsä ja suukotti sen päälakea kuunnellen rauhoittavaa kehräystä. Toisinaan hänen iski ikävä lyhyelläkin keskustakierroksella.

Tiputettuaan kultakala Cleon maljaan pienen annoksen kalanruokaa Minni kumartui ihastelemaan toisen lemmikkinsä kimmeltäviä suomuja ja kehui sitä sievimmäksi kalaksi, jota hän koskaan oli nähnyt. Cleo teki muutaman taitavan kiepahduksen kiitokseksi, kunnes lipui maljan pohjalla komeilevaan linnaansa kauneusunille.

Merkillinen kalahdus säikäytti Minnin, ja hän kiiruhti eteiseen selvittääkseen syyn äänelle. Vastauksen tarjosi parketille kaatunut vaatenaulakko, ja syyllinen sattumukseen mönki parhaillaan esiin hänen takkinsa alta vaaleanpunaiseen kaulahuiviin kietoutuneena. Minni kurtisti kulmiaan huvittuneena, nosti naulakon takaisin pystyyn ja nosti kissan syliinsä kehottaen tätä pysymään kauempana eteisestä, vaikka uuden huivin sievä väri ja pehmeys kiehtoivatkin varmasti.

Figaro ehkä olisi toivonut omaakin kaulahuivia, hän tuumi itsekseen ja lupasi tarttua neulontapuikkoihin tuota pikaa.

[Odo]

Harmi, ettei Kultu ole mukana, mutta onneksi kaikki ankkalinnalaiset ovat vallan veikeitä! Tämäkin luukku oli oikein ihana ja varsin hahmolle sopiva. Ihailen kyllä, miten saat kaikista ankkalinnalaisista (ja muissakin fandomeissa niiden hahmoista) niin IC joka kerta, kun kirjoitat. On iloa lukea fandomuskollisia juttuja! Mukavaa, että Minnin lemmikitkin oli päässeet mukaan.

[Maissinaksu]

Odo: Kiitoksia paljon! <3 En ole täysin varma, missä kohtaa Figaro ja Cleo päätyivät Pinokkiosta Minnin canon-lemmikeiksi, mutta sopivat kokonaiskuvioon kuin nenä päähän!


***


3. UNA


Mustaa, ruskeaa, valkoista, punaista ja vihreää.

Luonnon antimista koottu värikirjo miellytti Unan silmää niin, että hän olisi voinut suorastaan tanssahdella ympäri kotiluolaansa siitä ilosta, että seinien maalaukset saisivat tuota pikaa uutta väriä pintaansa. Niiden ehostamisesta oli kulunut jo monta vuotta, ja piirrosten pinta oli paikoin kulunut miltei olemattomaksi tai vähintään lohjennut melko ruman näköisesti. Tuore maali pinnassaan ne ilahduttaisivat häntä pitkään.

Una aloitti korjaamalla piirtämiensä hahmojen ääriviivoja painamalla sormillaan mustaa väriä paksulti luolan kiviseinään. Taiteilu oli aina rentouttanut vapaudellaan ja säännöttömyydellään, mikä sai hänet unohtumaan ajatuksiinsa ja eläytymään kuvien kertomiin tarinoihin. Mustalla rajatut hahmot teroittivat keihäitään, talsivat vihreällä nurmella, tarpoivat myrskyn läpi ja saalistivat eläimiä ruoakseen aseillaan, joiden pieni punainen korostus kertoi niiden tulleen tarpeelliseen käyttöön metsästyksen tiimellyksessä.

Una pyyhkäisi maalia mammutinnahkakolttuunsa ja totesi muuttuneensa itsekin hyvää vauhtia taideteokseksi värikirjon koristaessa hänen hiuksiaan ja kasvojaankin. Joella peseytyminen kävi jo mielessä, mutta se sai luvan odottaa vielä tovin. Viimeisten sormenvetojen myötä luolan seinä näytti eloisammalta kuin aikoihin, ja Una astui pari askelta taaksepäin ihaillakseen aikaansaannostaan paremmin.

Kaikki näytti juuri samalta kuin aikoinaan hänen kotonaan. Hän muisti asioita toisinaan huonommin Ankkalinnan vallatessa yhä enemmän paikkaa itselleen hänen sydämessään, mutta seinien maalaukset osoittivat hänelle raikkaan tuulahduksen entisestä elämästä, jota hän ei milloinkaan unohtaisi.

[Maissinaksu]

4. MILLA


Hyytelöksi muhennetut etanat muodostivat mielenkiintoisen tuoksun lilluskellessaan lepakonsiipilastujen kanssa.

Ullakolta löytyneen kirjan loitsut ja taikajuomaohjeet olivat ruokkineet Millan mielenkiintoa jokainen edellistä enemmän. Muutaman tunnin lueskelulla hänen oli onnistunut muuttaa Korri jopa juomapikariksi. Moinen taikuus oli suorastaan sanoinkuvaamattoman harvinaista. Kenellä edes oli koskaan juolahtanut kehittää senkaltaista nerokasta loitsua? Vastedes hän säästäisi tiskaamisessa rutkasti aikaa ja vaivaa.

Lemmenjuoman resepti oli päätynyt hänen kokeiltavien keitosten listansa kärkeen heti sisällysluettelon tutkailun jälkeen. Millaa sykähdytti ajatella, että vain yksi tippa saisi uhrin tekemään kaiken, mitä rohdon keittäjä ikinä keksisi pyytää. Lupaus oli isotteleva, mutta hän oli toiveikas. Jos visukintun ensilantin nappaaminen vaatisi vain yhden lemmenjuomatipan, hänellä ei kerta kaikkiaan ollut varaa jättää tilaisuutta hyödyntämättä.

Milla tihrusti tuhruista sivua ja pyyhkäisi mustetahraa, joka vain levisi ennestään. Puhdistettuaan läntin taikasauvansa avulla hän tajusi hävittäneensä puolet seuraavan toimintavaiheen ohjeistuksesta. Hän tuijotti kirjaa tyrmistyneenä. Liemi vaatisi seuraavaksi sipuliruusun terälehtiä, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan, montako hänen olisi pitänyt ympätä pataan.

Kolme terälehteä eivät tehneet mitään eroa keitoksen olemukseen. Milla odotti muutaman jännittyneen sekunnin, jonka jälkeen pudotti sekaan toiset kolme. Liemi värjäytyi välittömästi likaisenkeltaiseksi ja lemusi pilaantuneelle kananmunalle, eikä muistuttanut etäisestikään kuvailtua kuulaan omenanvihreää. Milla ryntäsi ikkunalle, nykäisi sen auki ja vannoi yrittävänsä uudelleen, kunhan vain kykenisi jälleen hengittämään ongelmitta.

[Maissinaksu]

5. TULPPU


Kahvinkeittimen porina ja ristikkolehden kahisevat sivut loivat keittiöön täydellisen pyhäaamun äänimaisemaa.

Halla oli kuorruttanut etupihan vaahterapuusta pudonneita lehtiä, mutta auringon vielä parisen viikkoa lämmittävien säteiden ansiosta ne olisivat sulia iltapäivään mennessä. Teppo oli asiasta hyvillään, sillä sinä päivänä olisi luultavimmin viimeisiä otollisia hetkiä tarttua haravaan ja korjata pois nurmikon vallannut ruskamatto. Jäätyneitä lehtiä oli raivostuttavaa haravoida niiden tarttuessa sitkeästi sekä toisiinsa että ruohonkorsiin.

Omakotitalon asuminen toi mukanaan vastuu- ja velvollisuusasiansa, mutta haravointi oli yksi hänen inhokeistaan. Imurointi oli toinen, mutta haravointiin verrattuna hän teki sen jopa mielellään. Haravan kanssa heilumisesta sai lähinnä känsäarmeijan käsiinsä.

Joku naapurin Ankkojen vekaroista kurvasi pyörällään hänen talonsa ohitse, jolloin Teppo päätyi ajattelemaan kiertotietä piha-askareen suorittamiseen. Yksi vaihtoehto oli ehdottaa käypää vaihdantatalousmenetelmää, joka vaati häneltä vain viitisen euroa, kymmenen, jos lehdet myös kuljetettaisiin pois ilman että hänen tarvitsi lotkauttaa korvaansakaan. Hän olisi voinut ehdottaa asiaa jollekulle ankkaveljeksistä, mutta toisaalta hän olisi palanut halusta nähdä poikien huoltajan huhkimassa hänen pihallaan. Akusta ei koskaan tiennyt: joko vastauksena olisi tavanomaista nokan aukomista ja ulko-ovi päin naamaa, tai sitten tämä ottaisi jopin mielellään vastaan lisätulojen vuoksi. Oletettavasti Aku olisi vaatinut kupposta kahvia kaupan päälle, minkä hän ehkä juuri ja juuri olisi suostunut tarjoamaan.

Kunhan hän itse vain säästyisi pihalla rehkimisestä.

[Maissinaksu]

A/N: Rauhallista itsenäisyyspäivää itse kullekin! ^^

***


6. ROOPE


Hanskojen pukeminen moisella viimasäällä tuskin olisi ollut pahitteeksi.

Roope suuntasi päättäväiset askeleensa rahasäiliöltään kohti kaupungin keskustaa alkaen himpun verran katua kieltäytymistään neiti Näpsän ehdottamasta autokyydistä. Luonnollisesti hän olisi hyödyntänyt omaa autoaan ja kuljettajaansa, mutta sekään ei ollut ilmaista. Törsäämättä pääsi vain apostolinkyydillä, ja niin kauan kuin hänen räpylänsä kantaisivat, sellainen passasi mainiosti.

Pohtien mielessään hoidettavien asioiden listaansa Roope puikahti rauhallisemmalle kävelykadulle, jota ympäröivät korkeat rakennukset torjuivat suurimpia puuskia. Samassa hänen korviinsa kantautui jotain, mikä oli saada hänet suorastaan pois tolaltaan.

Vähän matkan päässä seisoskeli katutaiteilija, joka soitti säkkipilliä niin taitavasti, että Roopen selässä juoksi säätilasta aiheutumattomia kylmiä väreitä. Katukiveyksellä miehen edessä nökötti pieni purkki, johon ohikulkijat tiputtivat pennosia tasaisena virtana. Johan sen arvasi, että musisointi oli keino kärttää kahisevaa, Roope ehti tapansa mukaan ajatella, kunnes huomasi kävelleensä lähietäisyydelle nautiskelemaan säkkipillin kimeistä soinnuista ja kokeilevansa takkinsa taskuja vaistomaisestikin.

Hänen pudottaessaan purkkiin vaihtorahana viime viikolla tulleen viitosen soittaja nyökkäsi silmät tuikkien, ja Roope puolestaan soi hymyn, jollainen kaareutui hänen nokalleen ensi kertaa aikoihin. Joko hänestä oli tulossa helposti höynäytettävä seniili, tai musiikki oli osunut arkaan paikkaan ja saanut jotain hänessä liikkeelle.

Omaa kahta viisauttaan hän saattoi silti noudattaa: hän oli sitä mieltä, että mitään, missä oli oikein hyvä, ei kannattanut alkaa tehdä ilmaiseksi, eikä viehättävimmälle taiteelle voinut edes asettaa hintalappua.

[Maissinaksu]

7. LIINU


Lorrelin tuotteet pitivät tavallisesti kutinsa.

Liinu tarkasteli hiusvahapurkissa sangen itsetyytyväisesti myhäilevää neitokaista ja avasi kannen parilla ranneliikkeellä. Sisältö tuoksui hennosti omenalle ja muistutti värinsä puolesta minttupurukumia, jollaista hän parasta aikaa jauhoi. Asetettuaan peilinsä paremmin hän kaapaisi pienen annoksen vahaa ja lämmitti sitä hetken sormissaan.

Talvisaikaan hänen hiuksensa kävivät kirotun sähköisiksi. Leenu ja Tiinu olivat valittaneet samasta asiasta, mutta hänen lyhyessä kampauksessaan tilanne meni jo naurettavuuksiin. Ainoa auttava tekijä löytyi vahan ja lakan yhteispelistä, joka sekään ei ollut sujunut ongelmitta. Kitsastelijana Liinu oli ensimmäisenä testannut vain osapuilleen euron maksanutta tuotetta, joka oli jättänyt hiukset niin tahmeiksi, että näytti kuin niitä ei olisi pesty viikkokausiin. Toisen tuotteen kanssa tukka oli pysynyt kuosissaan ihan mainiosti, mutta voimakas tuoksu oli saanut jopa hänet itsensä irvistämään. Yksi päivä koulussa oli riittänyt vakuuttamaan kolmannen vaihtoehdon etsinnästä, johon hän oli kysynyt parin ystävänsä mielipiteitä. Nykyinen tuote ei ollut hinnalla pilattu, mutta ollut silti varsinainen sijoitus.

Kieli keskellä suuta Liinu tasoitteli kampaustaan ja käänteli päätään peilin edessä nähdäkseen hiuksensa joka kulmasta. Parin viimeistelevän lakkasuihkauksen jälkeen Liinu suorastaan hymyili koko nokan leveydeltä hiusten näyttäessä juuri siltä miltä pitikin. Paras keino kuitenkin varmistua tuotteen todellisesta toimivuudesta oli testata sitä oikeissa olosuhteissa, joten tuota pikaa Liinu suuntasi kulkunsa alakertaan ja ulos.

[Maissinaksu]

8. KULTA-INTO


Ikkunan takaa näkyi pelkkää pimeyttä.

Lento Amerikasta takaisin Afrikan eteläkärkeen olisi kiristänyt hänen hermojaan entisestään, ellei hän olisi saanut nautiskella omasta yksityiskoneestaan sekä asiaankuuluvista mukavuuksista. Kulta-Into ei ollut koskaan ollut suuri lentämisen ystävä, mutta paksu sikari nokanpielessään ja lasissa vuosikertaviiniä olo ei tuntunut lähellekään niin tympeältä kuin jos hän olisi matkustanut julkisella yhtiöllä, ykkösluokasta huolimatta. Vähempään hän ei olisi edes suostunut.

Kulta-Into tukahdutti haukotuksen ja totesi itsekseen jälleen kerran, ettei maisemien ihailu oikein tuottanut tulosta, vaikka hän vaistomaisesti loikin katseensa ikkunasta ulos. Koneessa nukkuminen oli aina työn ja tuskan takana, mutta koska matkaa kerran oli jäljellä vielä nelisen tuntia, hän ehkä olisi voinut kokeilla. Unetonta lentoa seuraisi riemukas päivä liiketoimien parissa, jos hänen pitäisi tukea silmäluomensa tulitikuilla auki.

Sikarin polttelu rentoutti, muttei tarpeeksi. Ankkalinnasta poimittu päivän Ilta-Pulu löysi tiensä pöydälle hänen eteensä. Pääotsikot ja kulttuuriuutiset selailtuaan Kulta-Into sukelsi talousuutisten pariin. Tilastoja silmäillessään hän ympyröi punakynällään jokusen yhtiön nimen voidakseen myöhemmin paneutua niiden tarjontaan mielessään otolliset sopimukset. Nähdessään Roope Ankan omistamia firmoja tuotantotilastojen kärjessä hän imaisi sikariaan varautuneemmin. Miten ihastuttavaa olisikin ollut napata mehukas sopimus suoraan tämän nokan edestä vielä samana yönä. Sellainen tuntui aina yhtä hyvältä.

Kulta-Into puhalsi paksun savupilven ilmaan ja kaivoi esiin vuorostaan tietokoneensa. Nukkuminen sai toistaiseksi odottaa.
 

[Maissinaksu]

9. RIITTA


Aikakauslehden kansi kiilsi suorastaan säkenöiden.

Työpäivän parin viimeisen tunnin kohdalla Riitta ei ollut kyennyt ajattelemaan selkeästi enää ollenkaan. Kotiin viimein päästyään hän oli ensimmäisenä heittänyt kasan pesua kaipaavia vaatteita koneeseen, kuurannut sitten uunin perusteellisesti ja ottanut vielä omenapiirakan pakkasesta sulamaan seuraavaa päivää varten. Vasta näiden aktiviteettien päätteeksi hän katsoi olevansa oikeutettu pieneen rentoutumistuokioon.

Riitta kokosi sohvapöydälle kulhollisen mandariineja ja valkosuklaalla päällystettyjä cashewpähkinöitä, heilautti ruudullisen huovan jalkojensa suojaksi ja käpertyi sohvalle mukavaan asentoon. Vaikka hän oli lukenut Pytingin piktuurilehteä jo vuosikaudet, lehti ei pettänyt milloinkaan innovatiivisen sisältönsä kanssa. Ahmittuaan pääkirjoituksen Riitta selasi innokkaasti lukemaan vinkkejä tulevan muotisesongin uusimmista tuulahduksista.

Kerran kuukaudessa oli aivan liian pitkä julkaisuaika, Riitta huokaisi itsekseen tiedostaen lähestyvästä lopulta viimeisiä sivuja. Viimeisen puolen tunnin ajan hän oli hymyillyt koko nokan leveydeltä toimittajien kokemille kommelluksille ja tirauttanut kyyneleitä elämänmakuisille tarinoille. Viimeisillä sivuilla odotti tuttu horoskooppipalsta, joka oli ehkä hänen suosikkinsa koko lehden annista. Suorastaan hämmentävän usein ne pitivät paikkansa sekä hänen itsensä että hänen ystävättäriensä kohdalla. Riitta mutusti mandariinilohkoa ja keskittyi lukemaan horoskooppinsa.

Tuulen suunta on pian kääntyvä eduksesi.

Sen oli pakko liittyä Roopeen, Riitta ajatteli innoissaan. Eihän siitä ollut epäilystäkään! Pankkiiri Ankan suhtautuminen häneen kääntäisi kelkkansa vielä saman kuukauden aikana! Pytingin piktuurilehti todella tiesi osoittaa hänelle suotuisimmat sanansa.

[Maissinaksu]

10. HUPU


Omalla tavallaan paahdettu vaahtokarkki oli yliarvostettu herkku.

Sudenpentujen kesäleiriin lukeutui kirjava joukko niin tutuiksi käyneitä yksityiskohtia, että Hupu olisi voinut kerrata niitä mielessään unissaankin. Vihreä telttakangas kahahteli juuri tietyllä tavalla, kitara rämäytti ilmoille pirteimmät sointunsa ja iltanuotion loimussa paistui sekä makkaravuori että suuri pussillinen vaahtokarkkeja. Muutama hyttysenpisto siellä täällä ja virkistävä savunkatku vaatteissa toivat hymyn nokalle.

Oleellisena osuutena leiriä oli myös hänen iänikuinen taistelunsa paahdetun vaahtokarkin siististi syömisessä. Hupu huokaisi ääneen yrittäessään napata sulaneen makeisen makkaratikustaan, mutta sai sen lähinnä venymään niin outoihin mittasuhteisiin, ettei se muistuttanut mitään kiinteää saati edes tunnistettavaa enää ollenkaan. Hänellä mahtoi olla tuiki väärä taktiikka karkin paistamisessa ainakin sen perusteella, miten näppärästi toiset onnistuivat samassa puuhassa.

Jyystäessään karkkimassaa tikun reunasta Hupu ei voinut myöskään olla ajattelematta, miten vaahtokarkki maistui tosiasiassa paremmalta ilman lämmittämistä. Kuten piparkakkutaikina ja valmiit piparit, myös vaahtokarkeissa oli hänen mielestään samanlainen ero maussa. Kyse oli kuin yöstä ja päivästä, vaikka paistetuista piparkakuista hän sentään piti kovasti. Pari vaahtokarkkia oli päätynyt hänen nokkaansa kylmänäkin, mutta sitten hän oli tuikannut muutaman yksilön tikunvarteen ja laskenut hiillokselle lämmittelemään. Lopputulos näytti aina yhtä kummalta.

Paahdetut vaahtokarkit kuuluivat silti oleellisena osana leirielämykseen, oli niistä henkilökohtaisesti mitä mieltä hyvänsä. Moista tärkeää asiaa ei olisi saanut unohtaa karvaimmassakaan hätätilanteessa.

[Maissinaksu]

11. POLLE


Moppi jätti jälkeensä kiiltäviä vanoja betonilattiaan.

Polvet kirkuivat, hartiat jumittivat ja käsivarsissa tuntuva kivistys muistutti Pollelle, ettei nähty vaiva ollut totta vieköön muodostunut täysin tyhjänpantiksi. Konepajan halli oli kerrankin vapaana huollettavista autoista, mutta sen sijaan, että hän olisi päivän päätteeksi painellut suorinta tietä kotiin, hän oli saanut jostain käsittämättömän inspiraation puhdistaa työmaansa oikein perusteellisesti. Ehkä hänellä oli kuumetta, kun oli ryhtynyt moiseen hommaan vapaaehtoisesti. Paja ei ollut vielä päätynyt mitenkään erityisen sotkuiseksi, mutta pienelläkin puunauksella koko paikka näytti kuin uudelta.

Tungettuaan mopin jokaiseen pieneenkin nurkkaan Polle upotti sen voitonriemuisesti saaviin ja pysähtyi katsomaan kokonaisuutta. Lattian öljytahrat olivat historiaa, jokainen työkalu nökötti omalla paikallaan sen sijaan, että olisi vain lojunut epämääräisessä kasassa vapaalla tasolla. Ensisilmäyksellä pajaa oli hankala edes tunnistaa omakseen, mikä taas sai Pollen oudon ylpeäksi. Sääli, ettei Heluna ollut paikalla ällistelemässä aikaansaannosta.

Miten miellyttävää olisikin ollut joka päivä astella sellaiseen työympäristöön, Polle tuumi korjatessaan siivousvälineensä omalle paikalleen urakan lopuksi. Samalla hän kuitenkin kehotti itseään ajattelemaan realistisesti: paja näyttäisi samalta ehkä enintään muutaman päivän ensi viikon työkiireiden jo muistutellessa takaraivossa. Asiakkaiden kaarojen kanssa touhutessa siisteys jäi helposti kakkoseksi. Luonnollisesti korjaustyö vei voiton ympäristön viihtyisyydestä, varsinkin kun vauhtiin todella pääsi.

Ainahan sitä saattoi kuitenkin yrittää muuttaa toimintatapojaan, jos oikein siltä tuntui.

[Maissinaksu]

12. TOUHO


Epäilyksen siemen oli parasta istuttaa asiaan jos toiseenkin.

Jos Touho koskaan oli mitään oppinut, niin sen, ettei mihinkään kannattanut luottaa sokeasti. Järkevää ei ollut asettua lampaan asemaan nielaisemaan muitta mutkitta kaikki eteen aseteltu. Arvioida sai, kuten myös kyseenalaistaa, vaikka monet tahot eivät pitäneetkään sellaisesta. Ympäröivä maailma vain pyrki tarjoamaan liiaksi valmiita ja ilmiselviä vaihtoehtoja.

Niiden lisäksi häntä inhotti lukea iltapäivälehdistä, kuinka yksi ja toinenkin asia oli osoittautunut astetta monimutkaisemmaksi kuin olisi kuvitellut. Ilta-Pulu listasi järjestään uutisia siitä, kuinka kansalaiset olivat aina harjanneet hampaansa väärin, käyttäneet sateenvarjoa väärin tai ehkä jopa kuorineet banaanin eri tavalla kuin miten se olisi oikeasti kannattanut. Moiset paatokselliset pätemiset saivat Touhon kihisemään. Millä oikeudella sanomalehti kuvitteli voivansa ohjeistaa häntä banaanin kuorimiseen, etenkin kun se oli ensin syyllistänyt häntä ympäri ja ämpäri!

Jotkut sanoivat häntä vainoharhaiseksi ja mielensäpahoittajaksi, mutta omasta mielestään Touholla oli paljon syitä asettua poikkiteloin joka tuutista vyöryvää epätarkkaa uutistulvaa vastaan. Hänellä oli näet älliä päässään, toisinaan ehkä liiankin kanssa.

Verkossa uutisia selaillessaan hän oli vannottanut itseään olemaan lankeamatta huonosti ja johdatellen muotoiltujen otsikoiden haaveihin, mutta tuon tuostakin hän huomasi lukeneensa puolivillaisen artikkelin ja ärsyyntyneensä siitä enemmän kuin laki salli. Hölmö oli se, joka astui loukkuun kahdesti, mutta hänen kohdallaan moinen töppäily kävi jo ennätyslukemista.

[Maissinaksu]

13. HANNU


Harvoin sitä sai kuormallisen serpentiiniä niskaansa keskellä kirkasta päivää.

Siinä taas ei ollut yllätyksen poikastakaan, että hän oli jälleen satumaisen onnensa ansiosta tullut voittaneeksi jotain mieluisaa. Tällä kertaa Hannun oli tarvinnut saapastella tiensä supermarkettiin. Heti ovista sisään astuessa pari iloista myyjää oli rynnännyt paikalle onnittelemaan oikein serpentiinin kera. Nopeasta selostuksesta kävi selville, että hänen oli onnistunut olla kaupan miljoonas asiakas, ja saapuipa itse kaupan omistajakin tervehtimään kädestä pitäen. Hannu oli kohteliaasti kuunnellut miehen selostukset kaupan merkityksestä Ankkalinnan katukuvassa sekä asiakaspalvelun auvoisuudesta, vaikkakin todellisuudessa häntä liikutti enemmän onnekkuudesta seurannut konkreettinen hyöty.

Hän oli valmistautunut ottamaan vastaan lahjakortin tai vastaavan, mutta sen sijaan hänelle oli annettu käteen kori ja kehotus kerätä se täyteen – luonnollisesti kaupan laskuun. Tehtävä oli ollut vaivalloinen, mutta lopputuloksena Hannu oli saanut haalittua kasaan kaiken mitä oli alun perin aikonutkin, sekä muutaman tuotteen ihan vain palkinnon voittamisen ilosta.

Kassalla myyjän pakatessa ostokset suureen kassiin Hannun oli myönnettävä, että liike piti kiinni tehokkaasta ja ystävällisestä palvelustaan. Virne oli kuitenkin haihtunut hitusen nokalta, kun täysi pussi oli ojennettu hänelle kiitoksen säestämänä. Kukaan ei ollut missään kohtaa maininnut, että hänen olisi tullut raahata ostokset kotiin omin hennoin käsin.

Kiskoessaan hankitoja mukanaan Hannu vannoi sapetuksen hikipisarat ohimollaan, ettei astuisi kyseiseen putiikkiin enää toiste.

[Maissinaksu]

14. LEENU


Kitarasoolo yhtyi koskettimien luritukseen särisevällä riemulla.

Yksin kotona olemisessa parasta oli vapaus soittaa olohuoneen stereoista mitä hyvänsä. Sen lisäksi, että Iines-täti oli usein hymähtelemässä nykyajan lasten musiikkimaulle ja idoleille, myös siskot jaksoivat ajoittain kysäistä häneltä, miksi hän yhä jaksoi kuunnella viihdetaiteilijoita, jotka olivat suosionsa huipulla parisen vuotta takaperin. Tavallisesti Leenun mielenkiinnon kohteet kulkivat käsi kädessä sekä siskojen että muiden koulukavereiden kanssa, mutta yksi artisti oli poikkeus.

Aprilli Lavonen ei ollut julkaissut uutta tuotantoa enää vähään aikaan, mutta vanhemmat kappaleet pitivät yhä pintansa. Komeron perälle päätynyt fanipaita ei herättänyt hänessä enää juurikaan tunteita suuntaan tai toiseen, mutta itse musiikki oli yhä varsin menevää. Ei hän viitsinyt vaihtaa kiinnostuksen kohteitaan joka kuukausi, fanittaa jotakuta vain siksi, että niin jostain syystä kuului tehdä, eikä myöskään olla fanittamatta jotain vain siksi, että se ehkä saattoi olla jo menneen talven lumia. Moinen hötkyily vaikutti ennen kaikkea turhamaiselta ja myös vähän säälittävältä.

Leenu oli kuitenkin jo oppinut hyväksymään suhteellisen yksinäisen ihailunsa Aprillin kappaleita kohtaan, ja se oli oikeastaan mukavaakin. Hänellä oli jotain, mitä toisilla ei, eikä hänen tarvinnut yhtyä mukaan fanikilpavarusteluun, joka vallitsi koko luokan tyttöjen kesken.

Olivat Justus Piipari tai Leidi Käkä kuinka kiehtovia artisteja tahansa, kummallakaan heistä ei ollut Aprillin karismaa. Ei piirun vertaa.

[Maissinaksu]

15. MIKKI


Hovimestari oli lähestulkoon aina syyllinen.

Vapaapäivänä riippumatossa loikoillessaan ja kehuttu dekkari seuranaan Mikin olisi kaiketi pitänyt tuntea olonsa kotoisaksi. Vadelmalimonadi kohotti tunnelmaa aavistuksen, mutta romaanin juoni ei ollut saanut häntä pauloihinsa niin suuresti kuin hän ehkä olisi toivonut. Akaatti-Kristiina oli sen verran tunnettu taiteilija, että tältä ehkä olisi sopinutkin odottaa laadukasta tekstiä.

Ei hän suinkaan pitänyt opusta kehnona, mutta kaavamaisuus sekä henkilöhahmojen että miljöön kohdalla sai Mikin tuon tuosta huokaisemaan syvään. Osittain hän oli nähnyt ja myös ratkaissut samankaltaisia arvoituksia tosielämässäkin, joten mysteerien hohto keinui toisinaan vaakalaudalla. Kirjan päähenkilön virkaa toimittava salapoliisikin oli vähän liian omalaatuinen samaistuttavaksi, vaikka pääsikin vihille arvoituksen ratkaisemisesta tuossa tuokiossa. Todellisessa maailmassa hommat sujuivat huomattavasti tahmeammin.

Mikki valmistautui toteamaan hovimestari Vilppilän syylliseksi kartanon isännän hengen vaatineeseen jalokiviryöstöön. Vaikka kirjailija kuinka oli yrittänyt johdattaa lukijaa harhaan, hänen nähdäkseen pari pikku vihjettä olivat paljastaneet syyllisen jo muutama luku sitten. Ehkä hänen sopisi silti edes leikkiä yllättynyttä.

Limonadi oli vähällä roiskahtaa rinnuksille, kun murhaajaksi paljastuikin talon leskiemännän velipoika. Yllätys oli niin melkoinen, että Mikki tunsi ihan saaneensa uutta potkua elämään. Hän palasi kirjassaan jokusen matkaa taaksepäin etsien vinkkejä syylisen ratkaisuun, ja hengähti syvään todetessaan, että Akaatti oli todella onnistunut yrityksessään hämätä lukijaansa suuntaamaan harhapoluille.

Olipa hänkin ollut melkoinen höynä.

[Maissinaksu]

16. MUMMO


Pian koittavan hallan tuoksun aisti aamun raikkaudessa.

Mummo istahti verannan keinutuoliin, kietaisi huovan paremmin ympärilleen ja nautiskeli uuteen päivään heräilevästä maisemasta. Hautuva tee loi kupistaan ilmaan kevyitä höyryvanoja, jotka näyttivät kiintoisasti sulautuvan horisontin sumuun. Muutaman kuukauden kuluttua etäällä häämöttävää pellonreunaa koristaisi kuuran kuorrutus.

Mietteet väistämättä lähestyvästä talvesta saivat Mummon kokoamaan mielessään listaa tilan ulkotöistä, jotka pitäisi saada hoidettua valmiiksi ennen ensimmäisiä lumihiutaleita, mieluummin ennen ensimmäistä pakkasastettakaan. Lämpötila kääntyisi laskuun tuota pikaa. Ennalta varautuminen oli yksi hänen valteistaan ja hyvin suunniteltu jo puoliksi valmista. Aika ajoin hän sai muistuttaa kyseisestä neuvosta jälkipolviaan, mutta teki sen aina pilke silmäkulmassa. Nykyään elo ja sen rytmi olivat kovin erilaisia, mutta vanhemmalta väeltä opitut neuvot tulivat silti tarpeeseen.

Liiterin suuntaan vilkaistessaan Mummo lisäsi askarelistansa jatkoksi polttopuiden pilkkomisen. Aiemman muistikuvan perusteella valmiiksi kasattu määrä ei riittäisi aivan koko talveksi. Jos mieli saada takkansa lämpimäksi kylmimpinä päivinä, asialle oli syytä tehdä jotain. Tanssivien tulenlieskojen eloisuus muistutti nähdystä vaivasta ja lausui kiitoksensa tuomalla tupaan suloista lämpöään.

Katajanmarjatee sai hänet aina virkistymään. Mummo ryysti kupistaan kiireettömästi, mutta päätti aloittaa halonhakkuu-urakan tuossa tuokiossa. Alkava päivä vaikutti enemmän kuin sopivalta sellaiseen aktiviteettiin. Jälkeenpäin hän voisi huokaista helpotuksesta, kun vajassa komeilisi suuri pino kauniita klapeja, eikä asiasta tarvitsisi kantaa huolta ennen kesää.

[Maissinaksu]

17. PELLE


Nerous oli toisinaan uuvuttava kirous.

Pelle hieraisi väsymyksestä kivistäviä silmiään ja vältti tieten tahtoen katsomasta työpajan kelloa. Hän tiesi viisarien osoittavan tuota pikaa aamunkoita, eikä pään sisällä tuhahdettu toteamus kahdentoista tunnin uurastuksesta vakuuttanut häntä siitä, että jotain olisi saatu aikaan. Koje hänen työpöydällään näytti piirustusten puolesta valmiilta rakennettavaksi, mutta sitä se ei vielä ollut. Ei lähimainkaan.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty oli tavallisesti hyvä lause viljellä työkiireiden keskellä. Toisinaan itse toteutuksen pähkäilykin söi ison osan vuorokaudesta, eikä toimeen päästy kuin vasta kunnon unien jälkeen. Suunnitteluvaiheenkin aikana moni levoton sielu ehti ottaa häneen yhteyttä keksintöjä tilatessaan, eikä Pelle voinut käsittää, miksi tuli kerta toisensa jälkeen suostuneeksi jälleen uuteen haasteeseen edellistenkin lisäksi.

Luonnollisesti hän innostui mahdottomiltakin kuulostavien projektien kanssa pyrkien todistamaan ne mahdollisiksi, mutta nyt kalenteriaan katsoessaan Pelle olisi voinut viskata sen paperinkeräykseen epätoivoisen huudon säestämänä. Hänen elämäntyönsä oli täynnä ristiriitaisuutta.

Pikku Apulaisen tepastelu pöydällä havahdutti hänet puoliunisesta piirustusten ja sinikopioiden tiirailusta. Kahvikuppi kopahti vasten kättä. Pelle hymyili arvostavasti ja maistoi tavallista mustemmaksi keitettyä juomaa. Se jos mikä pitäisi hänet hereillä siihen asti, kunnes työskentely saavuttaisi sellaisen pisteen, jossa hänen oli täysin oikeutettua lepuuttaa silmiään vaikka seuraavan vuorokauden. Kahvista piristyneenä Pelle tarttui Pikku Apulaisen tarjoamaan kynään ja alkoi kirjoittaa hahmotelmiaan sanoiksi paperille.