Mustien suvun joulu | Sallittu | Piccidutan joulukalenteri 2017

[Picciduta]

Nimi: Mustien suvun joulu
Kirjoittaja: Picciduta
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilöt: Mustan suvun keskeisimmät henkilöt (Sirius, Bellatrix jne.)
Genre: Drama

A/N: Heipä hei, rakkaat finiläiset! Oon aina rakastanut joulua ja haavena on ollut joskus toteuttaa tää oma joulukalenteri Finissä, joten nyt päätin tarttua tuumasta toimeen ja levittää joulumieltä teille muillekin. Joulukalenteri tosiaan sai aiheekseen Mustien suvun ja siihen kuuluvat keskeisimmät hahmot. Ficissä eletään vuotta 1970, joten esimerkiksi Sirius on 11-vuotias ja Bellatrix 19-vuotias. Joulukalenteri on myös sellainen iloinen ja pääasiassa riidaton, vaikka alkuperäisissä tarinoissa Mustien suvun henkilöiden välisiä suhteita on kuvattu myrkyisiksi. En kokonaan lähtenyt poistamaan sitä, eli joissain kohdissa voi vielä aistia kireää tunnelmaa. Ehkä tämä esittely oli nyt ihan tarpeeksi kattava, joten päästään sitten siihen odotettuun, eli siis saisinko esitellä:

Mustien suvun joulu

Ensimmäinen luukku

Oli joulukuun ensimmäinen päivä. Sirius katsoi onnellisena yöpöytänsä yläpuolella roikkuvaa kalenteria, jossa hänen lempihuispausjoukkueensa pelaajat lentelivät ympäriinsä luudanvarsilla. Kalenteri oli kuitenkin vielä marraskuun puolella, joten Sirius melkeinpä hyppi riemusta saadessaan vaihtaa sen joulukuuhun. Tällä kertaa kuvaksi paljastui sankassa lumipyryssä kaatoa toisilleen heittelevät jahtaajat. Sirius katseli hetken hymyssä suin pelaajia ja nousi sitten sängystään vaihtaakseen vaatteet.

Hän pystyi jo melkein haistamaan alakerrasta kantautuvan joulupuuron ja glögin tuoksun. Vaikka monet pitivätkin Mustien sukua hieman jäykkänä ja negatiivisena, oli heillä silti moniakin jouluperinteitä ja jouluruoan nauttiminen oli yksi niistä. Joulu oli muutenkin juhlan aikaa Mustien suvussa, sillä silloin koko suku kerääntyi yhteen juhlistamaan ja vaalimaan puhdasverisyyttä ja sen perinteitä. Sirius piti joulusta myös sen takia, että silloin kukaan ei jaksanut nipottaa niin paljoa ja perhe tuntui jopa siedettävältä edes kaksikymmentäneljä päivää. Heti joulun jälkeen sota oli kuitenkin taas pystyssä, eikä missään näkynyt jälkeäkään sovusta tai ilosta. Nyt täytyi siis ottaa koko ilo irti.

Sirius pomppi koko matkan ylimmästä kerroksesta alakertaan, jossa ruokasali sijaitsi. Kuten aina, kotitontut olivat taas onnistuneet loihtimaan herkullisen aamupalan koko perheelle. Muut istuivat jo pöydän ääressä, ja Regulus hotki tapansa mukaan ruokaa täyttä vauhtia suuhunsa. Sirius pyöräytti hieman silmiään pikkuveljeään kohden, muttei jaksanut vaivautua naljaisemaan mitään kommenttia, olihan sentään melkein joulu.

Ruokasalissa vallitsi lähes täysi hiljaisuus, lukuunottamatta aterimien kilinää ja satunnaista maiskutusta. Se oli melko tavanomaista, sillä yleensä kellään ei ollut asiaa tai kerrottavaa. Jos joku joskus avasi suunsa ruokapöydässä sanoakseen jotain, se liittyi joko riidan haastamiseen tai Päivän profeetan uutisiin. Sirius kuitenkin huomasi, ettei hänen vanhempiensa ilmeet olleet tänään niin pingottuneet kuin yleensä. Walburga Mustan, Siriuksen ja Reguluksen äidin, suukaan ei ollut niin tiukka viiva kuin aiemmin.

Lähestyvä joulu tosiaan teki ihmeitä jopa kaavoihin kangistuneissa fossiileissa, Sirius ajatteli katsellessaan vanhempiaan. Ehkä tänä vuonna hän pyytäisi lahjaksi mukavampaa perhettä.

[Picciduta]

Toinen luukku

Regulus Musta puki rivakasti päällensä nähdessään, että ulkona pyrytti lunta taivaan täydeltä. Hän painoi mustan villapipon tiukasti päähänsä ja suojasi kaulansa Luihuisen tupahuivilla. Käsiinsä poika asetteli pipoon sopivat lapaset ja avasi sitten Mustien sukutalon suuren ulko-oven.

Regulus suurinpiirtein syöksyi lähimpään lumikasaan, joka pihalle oli muodostunut. Hän rakasti lunta. Hän rakasti talvea. Ja hän myös rakasti lumivelhojen rakentamista.

Niinpä Regulus tarttui tuumasta toimeen ja alkoi pyörittämään ensimmäistä lumipalloa, josta tulisi lumivelhon alaraajat. Oli jokaisen joulukuun perinne, että hän rakentaisi lumivelhon, joka seisoisi pihalla lumien sulamiseen saakka. Joinakin edellisinä talvina Reguluksen isoveli, Sirius, tosin oli tuhonnut lumivelhon pelkkää ilkeyttään. Silloin Sirius kuitenkin oli aina saanut selkäänsä äidiltä ja joutunut sitten korjaamaan rikkomansa lumivelhon. Kun Sirius ja Regulus olivat olleet pienempiä, niin he olivat yhdessä rakentaneet pihalle monia erinäköisiä lumivelhoja. Nykyään 11-vuotiaana Sirius kuitenkin vain mökötti sisällä, ja Regulus leikki yksinään pihalla.

Saatuaan ensimmäisen pallon valmiiksi, Regulus pyöritti nopeasti toisenkin ja kokosi niistä sitten jotenkuten ihmistä muistuttavan hahmon. Poika alkoi hiomaan taitavasti pitkulaisesta lumimöykystä vielä enemmän velhon näköistä, ja välillä hän siirtyi hieman kauemmas katsomaan kättensä jälkeä. Regulus halusi tehdä lumivelhosta kiltin näköisen, sillä olihan jo pian joulu. Eikä hän halunnut sen muistuttavan niitä velhoja, jotka joskus ramppasivat Mustien sukutalossa. He olivat kuolonsyöjiä, ja Regulus tiesi sen. Regulus myös tiesi, että he olivat ilkeitä, ja ettei hän ikinä haluaisi tulla samanlaiseksi, vaikka äiti ja isä yrittivätkin välillä tuputtaa pimeyden voimien oppeja hänelle.

Siispä Regulus piirsi velholle onnellisen ja iloisen naaman. Se levittäisi hyvää mieltä ja ehkä pitäisi ilkeät velhot poissa edes hetken.

[Picciduta]

Kolmas luukku

Narcissa Musta istui suuren kirjoituspöytänsä ylle kumartuneena. Hän raapusti suurella vimmalla jotakin pergamentinpalalle, johon olisi mahtunut kokonainen esitelmä peikoista ja niiden elintavoista. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan tehnyt minkäänlaisia koulujuttuja, vaan suunnitteli joululahjoja läheisilleen. Huomenna olisi aika lähteä suorittamaan jouluostoksia Viistokujalle ja Tylyahoon.

Ensimmäisenä listalla oli tietenkin Narcissan mielitietty, Lucius Malfoy. Tyttö oli pähkäillyt jo monta päivää sopivaa joululahjaa poikaystävälleen, mutta ei ollut vieläkää varma, mitä aikoisi hankkia. Kaikki ideat tuntuivat joko liian pieniltä tai liian suurilta. Olihan Narcissalla toki jo useita hahmotelmia joululahjasta, mutta ne kaikki vaativat vielä hieman hiomista.

Seuraavana listalla oli liuta läheisimpiä ystäviä. Heille kaikille Narcissa aikoi ostaa samanlaiset joululahjat; suuret suklaalevyt koko taikamaailman parhaasta karkkikaupasta, Hunajaherttuasta, ja jotakin pilailupuodista, ehkäpä perulaista pikapimeyspulveria tai pinnauspurtavia.

Viimeisenä listalla oli hänen oma perheensä. Vanhemmilleen Narcissa aikoi ostaa yhteisen lahjan; kirjan, joka sisälsi erilaisia kodinhoitovinkkejä ja reseptejä. Se tulisi varmasti käyttöön, sillä herra ja rouva Musta pitivät kodin siisteydestä ja hyvästä ruoasta. Isosiskoilleen, Bellatrixille ja Andromedalle, hänen oli hieman vaikeampi keksiä lahjoja. Varsinkin Bellatrixin kohdalla tuntui, ettei mistään löytynyt sopivaa lahjaa, sillä mikään ei oikeastaan edes kelvannut hänelle. Bellatrix oli puhdasverisyyden ja pimeyden voimien suuri palvoja ja kannustaja, joten ehkä hän keksisi jonkinlaisen kirjan tai esineen Iskunkiertokujan puolelta. Andromeda taas oli luonnonläheinen ja käytännöllinen ihminen, joten ehkä hän saisi lahjakseen jotakin hyödyllistä kirja- tai sekatavarakaupasta.

Lopulta pergamentilla luki jotakin jokaisen nimen kohdalla, eikä Narcissa voinut olla hymyilemättä katsoessaan työnsä jälkeä. Kaikki tulisivat varmasti rakastamaan joululahjojaan, jopa Bellatrix, joka muutoin oli aina niin synkkä.

[Crys]

Noniin nyt ehdin vihdin lukemaan joulukalentereita! Oi, kiva että tämä on ainakin tähän asti iloisen, vaikka Mustan suvun en ole ikinä mieltänyt olevan kovin iloinen

Ekassa luukussa Sirius on niin suloinen Hän on suvussaan aika ernu (käyttääkö kukaan enää edes sitä sanaa ), mutta joulun aikaan hän tuntee itsensä hieman tavallisemmaksi ja sukuunsa kuuluvaksi

Miten olen aina ajatellut, että Regulus olis Siriuksen isoveli Piti ihan googlettaa mutta toisinpäinhän se näyttää olevan. Tosiaan Reguluksesta en tiedä kauheasti, mutta tuossa 2. luukussa tuli kivasti esille hänen luonnettaan. Tyykäsin tuosta että ei rakenneta lumiukkoa, koska se on jästijuttu, vaan hänet on "aivopesty" jo nuorelta iältä että esim lumivelho on se ainoa ja oikea Siti hän vastustaa jo nuorelta iältä vanhempiaan ja pyrkii olevansa parempi ihminen

En ole tainnut ikinä lukea Narcissasta ennen kuin hänen aikaansa Luciuksen vaimona, joten tuo 3. luukku oli kiinnostavaa lukea. Narcissan olen aina mieltänyt sellaiseksi vähän nyrpeilijäksi, mutta kuten tässäkin esiintyy, hän on ollut ihan tavallinen nuori, jolla on samoja ongelmia kuin muillakin. Narcissan perfektionistmi kyllä välittyy tässä, että tälläiseksi hänet voin kuvitellakin.

Seuraavia luukkuja odotellessa

[Picciduta]

Crysted: Kiitos kommentistasi! Hah, mäkin taisin itse asiassa joskus luulla Regulusta Siriuksen isoveljeksi. Hienoa, että onnistuin luomaan sulle jonkinlaisen kuvan Reguluksesta, sillä halusinkin hänen olevan erilainen kuin vanhempansa. Mun mielestä Regulus on aina ollut sellanen kiltti, eikä mitään kuolonsyöjä tyyppiä.

A/N: Hyvää synttäriä mulle!


Neljäs luukku

Bellatrix Musta seisoi keskellä täpötäyttä Viistokujaa ja yritti vilkuilla ympärilleen suuren ihmismassan ympäröimänä. Jokaiselta puolelta kuului vain tasainen puheensorina, kun ihmiset liukastelivat lumessa ja jäässä eteenpäin suurien jouluostoksiensa kanssa. Tietysti he halusivat juuri nyt ruuhka-aikana tulla tänne, Bellatrix ajatteli perhettään, joka oli juuri kadonnut jonnekin. Ei sillä, että hän olisi heitä mihinkään tarvinnut, 19-vuotias neitokainen pärjäsi oikein hyvin yksinkin.

Viistokujalla Bellatrixillä ei ollut oikeastaan mitään ostettavaa, eikä hän aikonutkaan ostaa joululahjaa kuin yhdelle ihmiselle; Rodolphus Lestrangelle. Niinpä hän huomasi pian askeltensa johtavan kohti Iskunkiertokujaa, jossa asioivat ainoastaan pimeyden velhot ja noidat. Bellatrix tiesi tarkalleen, mitä ostaisi joululahjaksi Rodolphukselle, mutta sen saisi vain ja ainoastaan Iskunkiertokujalta.

Ei ollut ihme, että kyseisellä kujalla oli huono maine; heti astuessaan Iskunkiertokujan puolelle, Bellatrix huomasi tunnelman muuttuvan iloisesta synkkään ja pimeään. Viistokujalla soineet joululaulut olivat enää vain kaukainen muisto, eikä kellään ollut kasvoillaan lämmintä hymyä. Tosin Bellatrixin lisäksi kadulla oli vain pari ihmistä, sillä kukaan ei huvikseen halunnut oleskella Iskunkiertokujalla. Ei ollut kuitenkaan Bellatrixin ensimmäinen kerta siellä, joten hän oli tottunut kylmään tunnelmaan. Naista ei enää hetkauttanut lainkaan vetää kasvoilleen tunteetonta maskia, eikä mustien korkojen kopina kuulostanut niin kovalta kuoleman hiljaisella kadulla kuin ensimmäisellä vierailukerralla.

Bellatrix tutkaili hetken Iskunkiertokujan tarjoamia vaihtoehtoja yrittäen päättää potentiaalista kauppaa joululahjan ostoa varten. Nainen tiesi, ettei Rodolphus esimerkiksi perustanut kirjoista tai muusta niin sanotusti hyödyllisestä, joten ainakin hän pysyttelisi kaukana kirjakaupoista ja muista sellaisista. Jäljelle jäi enää muutama vaihtoehto, joista Bellatrix valitsi halvimman ja lähimpänä olevan putiikin.

Pieni ja kimeä kellon kilinä ilmoitti asiakkaan saapumisesta Pimeyden sekatavarakauppaan. Bellatrix katseli hetken ympärilleen hämärässä valaistuksessa yrittäen etsiä tarvitsemaansa, kunnes kuuli matalan käheän äänen:
“Miten voisin auttaa neitiä?”, pieni kumaraselkäinen mies oli ilmestynyt kassan taakse. Bellatrix kaivoi nopeasti viittansa laskoksista pöllöpostin mukana tulleen mainoksen, jossa esiteltiin kaupan uusimmat tuotteet. Hän halusi mahdollisimman ripeästi ulos koko paikasta, sillä vanha mies aiheutti hänelle pieniä inhon värähdyksiä.
“Teillä pitäisi olla tälläinen kaulakoru”, Bellatrix tokaisi katsomatta miehen kiiluviin silmiin. Hän osoitti pikaisesti mainossivun ylälaidassa olevaa ketjua, jossa riippui pimeyden piirto.
“Aivan, kyllä vain”, kauppias sanoi hitaasti ja pehmeästi. Hän liikahti Bellatrixin ohi kyyryssä ja meni sitten hypistelemään erään hyllykön alinta lokeroa.
“Kas, tässä”, mies tuli pian takaisin ja näytti Bellatrixille hämärässä huonosti erottuvaa korua. Nainen kuitenkin tunnisti sen samaksi kuin mainoksessa, joten nyökkäsi lyhyesti ja kysyi:
“Kuinka paljon?”
“Se tekee sata kaljuunaa. Tasan.” Bellatrix oli varma, että mies kasvatti hintaa hieman liikaa yläkanttiin, niin kuin Iskunkiertokujan kauppiailla oli aina tapana. Hän ei kuitenkaan jaksanut alkaa riitelemään asiasta, vaan kaivoi rahat tiskille ja nappasi sitten korun mieheltä. Mitään sanomatta Bellatrix kääntyi kannoillaan ja käveli verkkaisin askelin ulos synkästä putiikista. Viileässä ulkoilmassa nainen tarkasteli ostostaan hieman tarkemmin ja hymähti sitten hieman. Hän oli varma, että Rodolphus tulisi rakastamaan kaulakorua.

[Crys]

Tämäpäs oli mielenkiintoinen! Tavallaan jos tämä kertoisi mistä tahansa toisesta hahmosta hieman toisessa paikassa, niin tämä olisi varmasti iloinen pätkä, mutta Bellatrixin luonteen takia ja juuri tuo että lahja löytyy Iskunkiertokujalta teki tästä tavallaan synkähkön, vaikka mitään kovin angstausta tai pimeitä elementtejä ei esiintynytkään Tykkäsin! (Ja hyvää synttäriä!!!)

[Picciduta]

Crysted: Hienoa, että tykkäsit ja kiitos kommentista sekä onnitteluista!


Viides luukku

Andromeda seisoi selkä Hunajaherttuan seinää vasten sankassa lumipyryssä. Hän yritti selvittää päätään ja oikeastaan koko ruumistaan äskeisen ilmiintymisen aiheuttamasta pahoinvoinnista. 17-vuotias nuori naisen alku oli toki ilmiintynyt monen monta kertaa, mutta ei vain yksinkertaisesti koskaan ollut tottunut siihen, ja joka kerta se edelleenkin aiheutti hänelle suurta oksettavaa tunnetta ja huimausta. Ehkä se johtui ahtaanpaikankammosta, joka Andromedalla oli, eikä pieneen putkeen joutumisen tunne parantanut oloa huomattavasti parempaan, päinvastoin.

“Hei, oletko kunnossa?” Andromeda kuuli kysymyksen vierestään. Ilmeisesti joku muukin huomasi, että ei, en ole, hän ajatteli hieman ärtyneesti ja käänsi pistävän katseen kohti kysyjää.
“Näyttääkö siltä?”
“No, jos suoraan sanon, niin ei. Huomaan myös, että olet ärtynyt, joten pahoittelen typerää kysymystäni”, nuori vaaleahiuksinen mies vastasi yrittäen edes esittää nöyrtyväistä, mutta äänestä kuulsi läpi pieni huvittuneisuus. Andromedaa ärsytti hieman sekin, mutta hän ei pystynyt enää vastaamaan tuntiessaan pahoinvoinnin vyöryvän ylitseen aallon lailla.
“Jos saan tiedustella, niin mikä sinulla on?” mies esitti uuden kysymyksen.
“Ilmiintyminen. Se saa minut voimaan huonosti”, Andromeda selitti tuskaisena yrittäen samalla tarkastella vieressään olevan ulkonäköä vaivihkaa. Vaaleat hiukset ja vihreät silmät eivät itse asiassa olekaan huono yhdistelmä, hän ajatteli katsellessaan miehen kasvoja. Kaikin puolin hän näytti jopa ihan komealta tummissa farkuissaan ja samaa sävyä olevassa ulkoilutakissaan. Ehkä ympärillä leijailevat lumihiutaleet vaikuttivat myös asiaan.

“Kuule, kermakalja on ratkaisu kaikkeen. Miten olisi, tuletko pitämään minulle seuraa?” mies kysyi hymyillen ystävällisesti. Andromeda pohti hetken vaihtoehtojaan; hän voisi kieltäytyä kohteliaasti ja valehdella, että hänen vanhempansa tulisivat kohta, tai hän voisi suostua ja tutustua uuteen ihmiseen.
“En minä taida tulla”, nainen lopulta vastasi saaden miehen kasvoille pettyneen ilmeen. Pettymys kuitenkin vaihtui helpotukseen, kun Andromeda alkoi nauramaan hänen reaktiolleen ja sanoi:
“Se oli vain vitsi, kyllä minä tämän kerran tulen.”

Miksipä Andromeda olisi kieltäytynyt? Hänen vanhempansa olisivat kuitenkin vielä pitkään ostoksilla ja törmäisivät satoihin tuttuihin, joiden kanssa vaihdella kuulumisia. Hänen kaksi siskoaan, Bellatrix ja Narcissa, molemmat pyörivät myös jossakin omissa touhuissaan, joten eipä naisella seuraakaan olisi ollut. Kaiken lisäksi hän rakasti kermakaljaa ja joulukuinen päivä oli hyvin kolea, joten ei hän ikinä olisi voinut sanoa ei tarjoukselle.

“Mikä sinun nimesi muuten on? Olisi kiva saada tietää, kenen kanssa tässä ollaan menossa viettämään aikaa”, Andromeda kysyi hieman naurahtaen. Pahasta olosta ei ollut enää tietoakaan.
“Edward Tonks, mutta sano vain Tediksi.”
“Okei, moi Ted, minä olen Andromeda Musta.”

[Picciduta]

A/N: Todella hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle finiläiselle ja onnea Suomi100! <3 Tämä luukku on tähän mennessä ehkä synkin, mutta ei kuitenkaan ihan mikään ylivoimaisen synkkä.


Kuudes luukku

Walburga Musta katseli itseensä tyytyväisenä edessään olevia joululahjoja. Hän oli juuri perheensä kanssa kotiutunut jouluostoksilta, jossa olikin vierähtänyt lähes koko päivä. Walburgan onneksi hänen kotitonttunsa oli ollut nopeuttamassa ostosten tekoa ja tavaroiden kuljetusta, sillä ilman sitä he todennäköisesti olisivat vieläkin pyörimässä kauppojen ikuisessa labyrintissä.

Nyt jokainen lahjapaketti oli paketoitu Luihuisen väreillä, sillä muutakaan lahjapaperia Mustien talosta ei löytynyt, ei tietenkään. Kaikissa paketeissa oli myös normaalia paksumpaan pergamenttiin kirjoitettu kauniilla kaunokirjoituksella lahjan vastaanottajan nimi, sekä joulun toivotukset. Eihän Walburga oikeasti joulusta välittänyt niin paljoa, mutta koska se kuului puhdasverisiin perinteisiin, hän halusi sitä noudattaa. Lisäksi sukulaissuhteiden ylläpitäminen oli tärkeää.

Jokaiselle lahjan vastaanottajalle Walburga oli hankkinut jotakin puhdasverisyyteen tai pimeyden voimiin liittyvää. Esimerkiksi veljentyttärelleen, Bellatrixille, hän oli ostanut voimakkaista pimeyden voimista kertovan kirouskirjan, vaikka se olikin maksanut maltaita. Bellatrix oli kuitenkin hänelle kuin oma lapsi ja sen arvoinen. Hänet oli myös kasvatettu hyvin palvomaan ja kannattamaan pimeyden voimia, joten siitäkin syystä Walburga piti Bellatrixistä erityisen paljon. Kahdelle muulle veljentyttärelleen, Andromedalle ja Narcissalle, hän oli ostanut vain jotkin satunnaiset kirjat, jotka kertoivat puhdasverisistä velhosuvuista. Walburga tiesi, ettei heistä tulisi ikinä mitään yhtä suurta kuin Bellatrixistä, joten eivät he tarvinneet suuria lahjojakaan.

Rakkaalle lapselleen, Regulukselle, Walburga oli hankkinut Luihuisen väreissä olevan luudan, joka oli tuliterä Rakettiliitäjä 2500. Eihän Regulus vielä edes ollut Tylypahkassa, mutta poika rakasti niin kovin huispausta, että luuta oli pakko hankkia. Tulevaisuudessa Reguluksesta kasvatettaisiin kunnon kylmäverinen kuolonsyöjä sekä huispaaja, joka toisi lisää kunniaa Mustien suvulle. Ja no, toiselle pojalleen, Siriukselle, Walburga oli ostanut käytettyjen tavaroiden kaupasta pari sulmua maksavat villasukat. Hän ei edes ollut varma oikeasta koosta, mutta osaisihan poika itsekin niitä suurentaa tai kutistaa tarpeen mukaan. Muuta se verenpetturi rohkelikko ei ansaitsekaan, Walburga ajatteli katkerasti. Syntymästään asti Sirius oli ollut hyvin erilainen kuin muut Mustan suvun lapset. Hän ei esimerkiksi halunnut ollenkaan oppia tai hyväksyä pimeyden voimia, saati sitten halveksia jästisyntyisiä tai verenpettureita. Kaiken huippu oli, kun Sirius oli lajitteluseremoniassa päätynyt Rohkelikon tupaan ja kääntynyt kokonaan verenpetturiksi. Hän oli oikeastaan ollut koko ikänsä vain sukunsa musta lammas ja häpeäpilkku.

Walburga vain odotti enää innolla, kun Sirius tekisi vielä yhden virheen, jotta nainen voisi potkia pojan pihalle kodista ja polttaa hänet irti sukupuusta. Se hetki koittaisi varmasti pian.

[Picciduta]

Seitsemäs luukku

Oli joulukuun seitsemännen päivän ilta, kun Orion Musta istui ruokapöydän ääressä yhdessä perheensä kanssa. Ruokasalin takkatuli oli ainoa asia, joka piti muuten hiljaisessa huoneessa ääntä iloisesti rätisten ja paukkuen. Se toi hetkeen tietynlaista tunnelmaa, josta Orion piti ollessaan pitkän pöydän toisessa päädyssä. Miehen vastapäätä istui hänen vaimonsa, Walburga, joka hädin tuskin oli irrottanut katsettaan lautasesta koko ruokailun aikana. Ruoka ei edes näyttänyt maistuvan naiselle, vaan seisoi koskemattomana odottamassa kylmettymistä.
“Mikä on vialla?” Orion kysyi lopulta, kun kyllästyi katsomaan vaimonsa hapanta naamaa. Walburga vain pudisti päätään ja huokaisi vilkaisten sitten ensimmäisen kerran miestään.
“Se lahja…”, Walburga aloitti, mutta Orion saattoi jo arvata lauseen lopun.
“Unohdit lahjan herralle.”

Myöskin pöydän ääressä istuneet Sirius ja Regulus kääntyivät nyt tuijottamaan vanhempiaan herkeämättä. Molemmat tiesivät kenestä oli kyse, kun puhuttiin herrasta.

“Ei, en unohtanut, en tietenkään. Minulla ei ole sitä lahjaa, minkä herra pyysi, sillä kaupassa ei ollut sitä”, Walburga selitti ongelman hermostuneesti.
“Oletko aivan varma? Luulisi nyt, että Kuolemakirouksesta saisi sen”, Orion pohti hitaasti muistellessaan lehdessä olleita mainoksia kyseisestä kaupasta.
“Kyselin kyllä moneen kertaan ja käskin tarkastamaan varastot, mutta sitä ei ollut siellä.”
“Ai mitä ei ollut?” nyt Sirius liittyi keskusteluun uteliaana. Walburga mulkaisi poikaansa vihamielisesti ja kivahti sitten:
“Älä kysele.” Sirius pyöräytti silmiään eikä edes jaksanut olla yllättynyt vastauksesta.

“Helda, tänne”, Orion kutsui kotitonttua luokseen. Se ilmestyi poksahtaen lähes heti käskyn kuullessaan ja kumarti omistajaansa nöyrästi.
“Niin, herra Musta? Miten voisin auttaa?”
“Mene ja etsi pullo, jossa lukee etiketissä interficio lutum getih. Löydät sellaisen helpoiten pimeyden kaupoista, äläkä tule takaisin ennen kuin löydät sen”, Orion sanoi ankarasti. Kotitonttu nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi, kumarti taas ja kaikkoontui sitten suorittamaan tehtäväänsä.

“Älä huoli, kyllä se pullo löytyy”, Orion rauhoitteli vaimoaan, joka nyökkäsi lähes näkymättömästi yrittäen saada jotakin hymyn tapaista kasvoilleen. Tuo ei kyllä sovi äidin naamalle ollenkaan, Sirius ajatteli huvittuneena katsellessaan lähinnä rumalta irvistykseltä näyttävää yritystä. Samalla hän painoi tiukasti mieleen isänsä äskeiset sanat, interficio lutum getih.

[Crys]

Anteeksi olen ollut laiska kommentoimaan! Andromedasta ei tosiaan paljon tiedetä, joten oli kiva täyttää tämäkin aukko pottertietämyksessäni miten Andromeda ja Ted mahdollisesti tapasivat Tälläistä sivuhahmoista on kyllä kiva lukea kun ei ole canonia häiritsemässä (heh) niin saa ihan itse muodostaa kuvan näistä hahmoista ficcien avulla Mutta silti tosi canonmaiselta tuntuu lukea tätä koko joulukalenteria!

Voi että Walburga! Aikas julma äiti hänkin on Mutta muuta en olisikaan odottanut, kirjojen vähäisen tiedon perusteella ei hänestä kovin lämmintä kuvaa kyllä saa. Sirius parka!

En tiennytkään että Siriuksen isän nimi on Orion, aika hauska nimi No mutta toisaalta joku Walburgakin, voi näitä puhdasverisiä velhoja, onko niillä joku kisa siitä kenen nimi on oudoin Sentään eivät nimenneet lapsensa vaikka Wulmurthaksi ja Oreoksi! (Apua nyt nauran sille että Sirius olisikin Oreo! Lapsi parka!)

Tuon illallispöydän kylmän tunnelman pystyi melkein tuntemaan Toivottavasti tuosta mystisestä pullosta kuullaan vielä enemmän!

[Picciduta]

Crysted: Hah, ei se haittaa! Musta itsestäni on tosi kiva omasta päästä keksiä kaikenlaisia mahdollisia teorioita, miten jotkin Pottereissa kertomattomat asiat ovat tapahtuneet, kuten tämä Andromedan ja Tedin kohtaaminen. Ja jep, ite oon saanu tosi kylmän ja häijyn kuvan Walburgasta, mutta koska joulu on saapumassa niin en halunnut hänestä tässä ficissä niin ilkeää tehdä. Walburga ja Orion itse asiassa ovat kaiken lisäksi sukua toisilleen (Potterwikissä sanottiin että second cousin), mutta se taitaa olla aika yleistä Mustien suvussa, että sukulaiset menee naimisiin ja hankkii lapsia.


Kahdeksas luukku

Sirius liu’utti nopeasti sormeaan vasten kotinsa kirjastosalin hyllykköjä yrittäen löytää erästä tiettyä kirjaa. Työ ja uurastus tuntui loputtomalta suolta, sillä jokainen kirja hyllyssä oli ensinnäkin tajuttoman paksu, ja toiseksi ne kaikki olivat kokonaan pölyn peitossa. Hän olisi tietysti voinut pyytää kotitonttua apuun, mutta Sirius ei halunnut ottaa riskiä kiinni jäämisestä, jos tonttu päättäisikin kertoa etsintäretkestä hänen vanhemmilleen. Sirius nimittäin oli alaikäisiltä kiellettyjen kirjojen osastolla etsimässä erilaisista taikajuomista ja -liemistä kertovaa kirjaa.

Missä Merlinissä se opus voi olla, poika pähkäili kurtistaen kulmiaan. Taiatkaan eivät auttaneet kirjan etsintään, sillä jokainen kielletyn osaston kirja oli taiottu vastustamaan esimerkiksi kutsuloitsua. Muutenhan Sirius olisikin löytänyt kirjan sekunneissa.

“Mitä sinä oikein kuvittelet tekeväsi täällä?” vihainen tiuskaisu kuului yhtäkkiä hänen takaansa. Sirius kääntyi salamannopeasti ympäri vain nähdäkseen äidinsä vihaisen leimuavan katseen.
“Nyt ulos, heti, niin kuin olisi jo!” Walburga Musta jatkoi pauhaamistaan, mutta Sirius ei jäänyt kuuntelemaan vaan puoliksi juoksi ulos kirjastosta.

Pojan onneksi joulu oli lähestymässä, sillä muuten hän olisi tällä hetkellä äitinsä pahoinpideltävänä. Normaalisti Walburga olisi jo hyökännyt hänen kimppuunsa ilman ennakkovaroitusta, mutta tällä kertaa Sirius oli päässyt helposti vain saarnalla. Joulu voisi olla vaikka ympäri vuoden minun puolestani, hän ajatteli hieman surullisena.

[Picciduta]

Yhdeksäs luukku

Regulus heräsi siihen, kun joku hyppäsi hänen päälleen pilkkopimeässä huoneessa. Sen enempää hän ei edes kerennyt huutaa apua, kun käsi painettiin suulle. Poika yritti sätkiä ja potkia irti voimakkaasta otteesta ja mumista vastalauseita kättä vasten.
“Shh, veli. Ihan rauhassa, en minä mikään kuolonsyöjä ole”, ääni sanoi pimeässä, jolloin Regulus tajusin hyökkääjän olevan hänen oma veljensä, Sirius. Poika rentoutui selvästi eikä enää yrittänyt tapella, joten Sirius päästi hänet vapaaksi otteestaan.

“Mitä sinä oikein haluat?” Regulus kysyi sytyttäessään yöpöydän lamppua päälle. Himmeässä valaistuksessa hän pystyi näkemään, että Siriuskin oli vasta herännyt, sillä pojalla oli vain yöpuku päällänsä.
“Muistatko sen ihme pullon, josta isä mainitsi pari päivää sitten ruokapöydässä? Meidän täytyy selvittää mikä se on!” Sirius kuiskasi kiihtyneenä.
“Ja miksi ihmeessä?”
“Se on osoitettu lahjaksi Tiedät-kai-kelle, joten sen täytyy olla jokin vaarallinen myrkky. En minä halua, että isä tai äiti joutuu Azkabaniin, vaikka he ovatkin idiootteja. Muuten me joutuisimme johonkin orpokotiin, ja koko talo kuhisisi auroreja niin kuin muurahaisia keossa”, Sirius selitti pikkuveljelleen mahdollisimman vakuuttavasti.
“Miten sinä kuvittelit, että me ikinä pystytään selvittämään sen pullon sisältö?” Regulus jatkoi kyselyään, jolloin Sirius huokaisi turhautuneesti.
“Kiellettyjen kirjojen osastolla on se yksi kirja, jossa on kaikki maailman taikajuomat ja -liemet. Pyydetään vaikka Andromeda-serkku apuun, kun he tulevat vierailulle. Kirjasto on niin suuri, että kahdestaan se olisi iso työ”, Sirius kertasi suunnitelmaansa. Bellatrixiä tai Narcissaa hän ei aikoisi pyytää apuun, sillä he molemmat voisivat laverrella eteenpäin. Andromeda sen sijaan oli reilu ja luotettava serkku, ja he olivat hyvää pataa keskenään.

Regulus huokaisi syvään. Aina Sirius onnistui keksimään täysin päättömiä ideoita.

[Crys]

Voi Sirus parka, tuo 8. luukun lopun lausahdus tuntui jotenkin kovin surulliselta! Mietin hetken että onko Sirius nyt Tylypahkassa kun kirjossa on erikseen kiellettyjen kirjojen osasto, mutta ilmeisestei ei olult kun Walburga hänet sai kiinni. Aika hassua toisaalta, että heillä on kielletty osa kirjastossaan, kun Walburga kuitenkin antaa esim Bellatrixillekin kirjosukrijoja lahjaksi, että ajattelin että Walburga pikemminkin kannustaisi lapsiaan oppimaan pimeitä juttuja. Tai ehkä Walburga on sitä mieltä, että Sirius on valmiiksi niin toivoton tapaus, että sillä olisi vain konnankoukkuja mielessään kalliiden kirjojen kustannuksella

Jee veljesvoimaa! Kiva että veljekset ovat samaa mieltä jostain Ja että pyytävät Andromedan mukaan

-Crys

[Fairy tale]

Hienoa päästä lukemaan näistä itselle vähän vieraammista hahmoista. Olet tottavie pureutunut mukavasti monen pään sisään ja jouluisiin ja vähemmän jouluisiin ajatuksiin. Alun lumiukkoluvussa jäin ensin hölmönä miettimään miksi alle 11-vuotiaalla on luihuisen tupakaulahuivi, mutta miksi ei olisi. Sopii niin kovin Mustan perheelle sellainen.
Jotenkin tykästyin tuohon Walburgan hahmoon. Synkän ja äkäisen oloinen tyyppi. Siriuksen lapsuudessa tuntuu olevan jotain samaa mitä Harrylla, vähän eri syistä vain.

Jään seurailemaan.

[Picciduta]

Crysted: Mulle tuli itse asiassa tota luukkua kirjoittaessa surullinen olo Siriuksen puolesta. Ja joo, itse oon aina kuvitellut, että kaikilla puhdasverisillä on vähintään se kirjasto kotona, kun ne kartanot ja muut on muutekin niin hulppeita. Ja juurikin niin, Siriushan muutenkin päätyi Rohkelikkoon, eikä halunnut ikinä edes oppia pimeyden juttuja, joten Walburga ajatteli hänen taas vain suunnittelevan kepposia niin kuin aina.
Fairy tale: Oon ihan varma, että Mustilla on joku kokonainen varasto täynnä säilytettyä luihuiskrääsää! Pienestä asti lapset on puettu Luihuisen vaatteisiin, niin eivät varmasti eksy väärille poluille. En oo muuten koskaan aatellut Siriuksen ja Harryn lapsuuksien samankaltaisuutta, mutta iha totta kyllä, ehkä ne siksi oli jotenkin niin läheisiä kirjoissakin. Kiitos kommentistasi!


Kymmenes luukku

Oli joulukuun kymmenes päivä, kun Narcissa Musta astui suurista tammiovista sisälle Malfoyn kartanoon. Kun hän näki, miten upeasti koko kartano oli koristeltu joulua varten, ei tyttö pystynyt peittäämään ihastustaan. Joka puolella seiniä kiersi suuret ja pörröiset joulunauhat, ja lähes joka nurkassa seisoi kauniisti koristeltuja joulukuusia. Kuusien oksilla roikkui lähes kaikenvärisiä joulupalloja, lukuunottamatta punaisia, ja toinen toistaan hienompia yksityiskohtia. Kotitontut olivat tänäkin vuonna onnistuneet luomaan joulun taian.

“Hei, Narcissa!” tyttö kuuli äänen vasemmalta puoleltaan. Narcissa käänsi iloisen katseensa kohti rouva Malfoyta, joka sydämellisesti lähes juoksi halaamaan häntä. Rouva Malfoy oli aina pitänyt Narcissasta erityisen paljon.
“Tule toki peremmälle. Lucius on yläkerrassa, mene vain sinne”, nainen touhotti ottaen vastaan Narcissan päältään riisuman tumman karvaturkiksen.
“Kiitos, rouva Malfoy”, hän sanoi hieman niiaten, kunnes jatkoi matkaansa kohti yläkertaan vieviä portaita.

Yläkertakin oli koristeltu yhtä hienosti kuin alakerta, ja Narcissa pystyi kuulemaan vaimeaa joulumusiikkia, joka leijaili käytävillä. Ilmeisesti se oli taiottu soimaan tauottomasti. Narcissa tiesi, että Luciuksen huone sijaitsi aivan käytävän perällä, joten hän nopeasti joudutti askeliaan musiikin tahdissa. He eivät olleet nähneet toisiaan viikkoihin joulukiireiden takia. Ymmärrettävästi Narcissa oli malttamaton, ja hänen olisi tehnyt mieli vain juosta Luciuksen syliin, mutta hienot naiset eivät tehneet niin. Onneksi matka ei kuitenkaan ollut tuhottoman pitkä, joten pian Narcissa pääsi koputtamaan oveen ja astumaan sisälle huoneeseen.

Tyttö ei edes ehtinyt tajuamaan mitään, kun joku veti hänet lämpimään halaukseen oven avauksen jälkeen. Tuoksu kuitenkin kertoi halaajan olevan Lucius, eikä Narcissa voinut olla hymyilemättä pojan olkapäätä vasten. Se tunne oli ihana.

[Crys]

Voi kun tämän päivän luukku on suloinen Ehkä juuri siksi olen vähän ristiriitaisissa tunteissa, koska en ole ikinä ajatellut Narcissan voivan tuntea näin, kun olen aina ajatellut Narcissan ja Luciuksen avioliiton olevan kylmä. Mutta se on kuitenkin niin luonnollista olla tuollaisen ihastumisen huumassa nuoruusvaiheissa

ei tyttö pystynyt peittää ihastustaan.

Tuohon kuuluisi laittaa konjugaatiosääntöjen mukaan peittämään

Olipas kiva luukku noiden muutavien vähän angstisempien perään

-Crys

[Picciduta]

Crysted: Vanhetessaan he ovat vain kylmettyneet. Ja kiitos tuon virheen bongaamisesta!


Yhdestoista luukku

Bellatrix katsoi silmät innostuksesta kiiluen tätiään, Walburga Mustaa, joka kaivoi tohkeissaan jotakin olohuoneen lipaston alimmasta lokerosta. Hän oli varta vasten pyytänyt veljentyttärensä luokseen, sillä asia oli erittäin tärkeä. Walburga oli myös varma, että Bellatrix pitäisi pian kuulemastaan uutisesta.

“Kultaseni, oletko nähnyt koskaan tälläistä pulloa?” nainen sanoi löydettyään sivun, joka oli selvästi revitty irti kirjasta. Bellatrix otti askeleen lähemmäs nähdäkseen kunnolla ja siristi hieman silmiään kaivellessaan mielensä syövereitä.
“Hämärästi muistan tuon olleen jossakin taikajuomakaupan esitteessä”, hän totesi katsoen tätiään, joka nyökkäsi hyväksyvästi.
“Tiedät siis mihin tarkoitukseen tämä on?”
“Kyllä.”

“Hienoa. Sukumme on tänä vuonna päättänyt antaa tämän pullon Pimeyden lordille joululahjaksi hänen omasta toiveestaan. Sinä saat olla se, joka ojentaa pullon herralle jouluaattona”, Walburga katsoi tyttöä tutkien tämän reaktiota. Oletettavasti Bellatrixin silmät laajenivat oitis ja hän henkäisi hiljaa:
“Minäkö?”

Walburga nyökkäsi, jolloin Bellatrixin kasvoille nousi tuttu omahyväinen ja ivallinen hymy. Hän pääsisi vihdoin virallisesti Pimeyden lordin suosioon.

[Crys]

Taitaisi Walburga vaihtaa omat lapsensa Bellatrixiin jos olisi mahdollisuus Sinäänsä aika söpö bonding moment, mutta tosiaan synkästä asiastahan tuossa on kyse joten en tiedä voiko niin sanoa Oi, odotan jo että itse Pimeyden Lordi tekee visitin tässä sarjassa!

-Crys

[Picciduta]

Crysted: Varmasti ainakin Siriuksen vaihtaisi mieluusti Bellatrixiin.   Vielä hetken aikaa saat odotella!

A/N: Jihuu, puolessa välissä joulukalenteria ollaan! Tässä hieman lyhyempi luukku.


Kahdestoista luukku

Hei, Andromeda!

Ajattelin, että olisi mahtavaa tutustua sinun perheeseesi. He ovat varmasti mukavia ihmisiä.

Jo ensimmäisen lauseen kohdalla Andromeda naurahti kuivasti, sillä Ted ei tainnut tietää mitään häneen perhestään. Tyttö kuitenkin jatkoi lukemista.

Voisin vaikka piipahtaa käymään jonakin päivänä tällä viikolla, jos sinulle vain sopii. Kerrothan, mistä vanhempasi pitävät, sillä voisin ennen vierailua pistäytyä kaupassa ja ostaa jotakin heille. Ja kerro toki mistä itse pidät, sillä älä huoli, en ole unohtanut joululahjaa sinulle.

Terveisin, Ted

Andromeda huokaisi raskaasti luettuaan kirjeen. Hän siirsi katseensa pergamentista ikkunaan ja sen näyttämään maisemaan. Ulkona satoi pienen pieniä lumihiutaleita, jotka kuorruttivat maata entisestään valkoiseen vaippaan, ja pari naapurin lasta leikkivät pihalla innoissaan kuin eivät olisi ennen lunta nähneetkään. Voisipa Andromeda vain liittyä heidän seuraansa ja olla hetken taas lapsi.

Tyttö ei tosiaankaan tiennyt miten kertoa kiltisti Tedille, ettei tämä ollut kovinkaan tervetullut vierailulle, sillä hänen perheensä vihasi jästisyntyisiä.

[Crys]

Vooooi! Andromeda parka! ja Ted parka! Taitaa näillä kahdella olla vähän puhuttavaa, mitenköhän Ted mahtaa suhtautua siihen No varmaan hyvin kuitenkin, koska hän vaikuttaa ihan mukavalta tyypiltä, vaikka Andromedaa varmasti harmittaa kun joutuu kestämään tuollaista perhettä

-Crys