Beelsebutt: En voi luvata sulle ihan samanlaista riimukirjaa kuin Catriònalla on, mutta ehkä tästä saisi hienon joululahjavinkin ensi vuodelle. (; Antero ja mysteerimies on kyllä fiksuja, koska hyiset korvat on kamalinta ikinä! Ehkä jatkoakin voisi olla luvassa jossain kohtaa, jos saan kivoja ideoita… Kuka mitään käytännöllisyyttä kaipaa, jos voi nojailla siihen toiseen?
Joo, eiköhän Harry ollut ihan O_O lahjastaan, vaikka varmasti se kalenterikin olisi saanut kivan vastaanoton.
Kertokaa nyt hei joku, please, että mikä tässä Barduilissa on niin hienoa, että puolet porukasta shippaa sitä, kun minä en tajua? :’D Kenties tämä ei tosiaankaan ole salasuhde, tai sitten se on salasuhde, mutta Bard ei haluaisi salata sitä? (; Kiitoksia kehuista ja kommentista! ((:
Lunalotta: En tiedä, Fini varmaan jekkuili vaan jotain? Sun selkeästi pitää nyt kyllä tutustua Hobittiin muutenkin kun vain mun ficcien kautta, että saat jotain kosketuspohjaa niihin!
Kiitti kommentista kuitenkin! ((:
Odo: Barduil-fluffy ei nyt vaan jotenkin lähtenyt, kun en muutenkaan oikein osaa kirjoittaa näitä kahta yhteen. :’D Kiva kuitenkin, että siitä pidettiin ja kiitos kommentista! (:
Saappaaton: Hallelujaa, joku toinenkin on kummissaan näistä, koska en vaan tajua tämän parin lumoa. :’D Secun toiveiden takia päätin kuitenkin kokeilla… Olisikohan seuraavaksi sitten vuorossa Bard/Saapas..? xD Kiva, että pidit vaikka paritus ei oikein iskenytkään, ja kiitoksia kommentista! (:
7.12.
Iain sulkee kirjan nopeasti neljännen luvun jälkeen, sillä sellainen ei ole sopivaa kuultavaa pienille tytöille. Hänen järkytyksensä on kuitenkin aivan turhaa, koska Catriòna on nukahtanut hänen syliinsä, eikä tajua enää mistään mitään.
Mies laskee paksun kirjan vieressään olevalle pöydälle varoen herättämästä sylissään nukkuvaa tytärtään. Hyvin varovaisesti hän nostaa sitten viisivuotiaan tytön syliinsä ja lähtee kantamaan tätä vuoteeseen. Catriòna vain tuhisee isänsä sylissä.
Iain laskee tytön hellästi vuoteeseen ja peittelee tämän paksulla täkillä. Hän asettelee vielä vanhan ja kuluneen nallen Catriònan kainaloon, ennen kuin poistuu huoneesta.
”Nukkuuko hän?” Ailios kysyy mieheltä tämän palatessa takan äärelle.
”Kuin tukki”, mies vastaa vaimolleen istuessaan keinutuoliinsa.
”Hyvä, sitten on minun vuoroni istua sylissäsi”, Ailios naurahtaa.
”Mitä ihmettä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän?” Iain nauraa Ailioksen toteuttaessa lupauksensa.
”Olet olemassa?” nainen ehdottaa.
”Olin olemassa eilenkin, eikä kukaan eilen istunut sylissäni”, Iain vastaa.
”Voin minä kyllä noustakin, jos et halua minua syliisi”, Ailios toteaa ja on jo liikahtamassa kauemmas.
”Ei, en minä niin sanonut”, Iain sanoo hätäisenä ja vetää naisen tiukemmin itseään vasten. Ailios vain nauraa painautuessaan miehen tuttua rintakehää vasten.
Lasten mentyä nukkumaan voivat Ailios ja Iain hetken aikaa olla aivan kuin he olisivat taas talossa vain kahden kesken, eikä tarvitsisi pelätä lasten heräävän kesken kaiken.