Avaruuspiraatti: Kiitoksia, tykkään itsekin tästä ideastani, vaikka toteutus ei ehkä ihan onnistunutkaan niin hyvin kuin toivoin. :’D Sitä voipi sitten vaan odotella rauhassa, että mitä täältä tulee, ja sokerisiirappia taitaa kyllä olla useammassakin luukussa.
Kiitti kommentista! (:
mimamu: Toivottavasti tästä tulee odotuksen arvoinen!
Kiitoksia kommentistasi! (:
Odo: Toivottavasti lopputulos on yhtä lupaava kuin mitä odotat! Kiitti kommentista! (:
Isfet: I KNOW! <3 Mun pitää vääntää kohta itsellenikin sellainen, kun ajatus suuresta ja paksusta riimukirjasta on niin kiehtova! Kiitos kommentista! (:
Lunalotta: Kiitos kehuista ja kommentista! (:
Saappaaton: Kamalaa, kun ihmiset on niin kauheasti odottaneet tätä, että tässähän tulee paineita! :’D Ja sori, mutta en harrasta etukäteisluukkuja kuin vaan hätätilanteissa. Kiitti kuitenkin kommentista! (:
Kohtaaminen rautatieaseman illassa
Fandom: originaali
Characters: Antero, mysteerimies ja muita junan odottajia
A/N: Hyvää (myöhästynyttä syntymäpäivää ja) joulua Ronen! <3
Antero seisoi hytisemässä Seinäjoen rautatieasemalla. Isän luota lähtiessä lämpömittari oli ollut reilusti pakkasella, joten isän uuden naisystävän lahjoittamat lapaset ja pipo tulivat tarpeeseen. Vaikka Anteroa vähän nolottikin pitää suurta tupsupipoa, ei hän sentään niin tyhmä ollut, että olisi ollut näin kylmänä iltana ulkona korvat paljainakaan.
Kuten tavallista, pohjoisesta saapuva juna oli myöhässä, joten Antero joutui odottamaan laiturilla pidempään. Hänen hengityksensä huurustui pakkasilmassa, kun hän yritti lämmitellä itseään hypähtelemällä puolelta toiselle.
Aikansa kuluksi Antero katseli muita laiturilla seisoskelevia ihmisiä ja mietti, mihin he mahtoivat olla matkalla ja mistä tulossa. Eräs ruotsiksi kiistelevä pariskunta oli selvästi matkalla Vaasasta Turkuun, kun taas eräs viisihenkinen perhe oli palaamassa kotiin Tikkurilaan Lapuan mummolasta.
Vaikeimmaksi tapaukseksi osoittautui eräs nuorukainen, joka seisoi yksin nojailemassa tolppaa vasten. Tämä oli vetänyt päähänsä lippalakin, josta roikkui suuri, yhtenäinen läppä peittämään korvia ja niskaa. Käsissä tällä oli suuret nahkarukkaset ja jalassa kanootin kokoiset maiharit.
Vaikka Antero kuinka yritti ja yritti, hän ei vain osannut keksiä, mihin nuorukainen voisi olla menossa, vaikka olikin aika selkeää, että tämä oli lähtöisin maaseudulta. Lopulta Anteroa jäi vaivaamaan asia niin pahasti, että hän ei voinut tehdä muuta kuin napata kassinsa mukaan ja kävellä nuorukaisen luokse.
”Hei, anteeks. Saanko mä häiritä hetken?”
”Hmm, joo”, nuorukainen mörähti.
”Mä oon tässä aikani kuluksi miettinyt, et mihin kaikki ihmiset on menossa, mut mä en osaa keksiä sulle määränpäätä. Et haluisit sä avata, miksi sä oot täällä odottamas junaa etelään?” Antero kysyi tuntien itsensä aavistuksen tyhmäksi.
”Mistä sä päättelit, että mä olen nousemassa junan kyytiin?” nuorukainen puolestaan kysyi.
”Ai, hitto, anteeks, mä luulin…” Antero aloitti nolona, kunnes huomasi nuorukaisen nauravaisen ilmeen.
”Hei! Toi ei ollu hauskaa”, Antero puuskahti naurahtaen.
”Sori, oli pakko. Mut siis, Tampereelle takas menossa.”
”Ei hitsit, niin mäkin.”
Lopun aikaa Antero seisoikin juttelemassa nuorukaisen kanssa, ja olisi varmaan unohtanut koko junan, ellei nuorukainenkin olisi ollut nousemassa samaan junaan.