Kaapo on sotkenut paidankauluksensa kermakakulla.Nimi: Rakastuneena sitä tekee typeriä
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Tyylilaji: fluff
Ikäraja: K-11
Paritus: Henri/Kaapo
A/N: Lisää vanhoja tarinoita \o/ Tämän kirjoitin joskus Ronenille, joka pyysi pussailua (ja pussailua myös sai).
R A K A S T U N E E N A
S I T Ä T E K E E T Y P E R I Ä
Auringon viimeiset säteet lankesivat keittiön ikkunasta sisään ja lämmittivät Henrin poskia. Ripeä bassonsyke kutitti rinnassa ja sormenpäissä. Huulilla maistuivat vielä sokeriset donitsit, joita Benjamin oli heille aikaisemmin tarjonnut. Kello oli vasta yksitoista, mutta Kaapo riiputti jo päätään hänen olkaansa vasten ja säpsähti joka kerta, kun kappale vaihtui tai joku huusi tasaisen metelin yli olohuoneessa. Henri oli kietonut kätensä Kaapon ympärille ja piti huolen, ettei tämä päässyt vahingossakaan kaatumaan. Kaapo oli sotkenut paitansa kauluksen synttärikakun kermakuorrutteella, ja Henri yritti parhaansa mukaan siivota tahran liilalla servietillä. Oikeasti paita oli hänen, mutta kuka enää piti edes kirjaa näistä asioista.
”Henri”, Kaapo haukotteli hänen kasvoilleen ja hieroi silmiään, ”lähetäänköhän me kohta sinne baariin?”
”Me ei kyllä lähetä minnekään muualle kuin himaan”, Henri sanoi ja ruttasi servietin taskuunsa, ”sä näytät siltä, että nukahdat ihan kohta pystyyn.”
Kaapo haukotteli uudemman kerran ja hieroi nenäänsä Henrin kaulaa vasten. ”Kanna mut”, hän hymisi.
”Saat kyllä kävellä ihan itse”, Henri sanoi silmiään muljauttaen ja otti Kaapon kädestä kiinni. ”Tuus. Käydään siivoomassa toi, ennen kuin mennään sanoon Benkulle heipat.” Hän veti Kaapon perässään käytävälle.
”Se suuttuu”, Kaapo mutristi huuliaan, ”mä pilaan aina kaiken.”
”No et pilaa”, Henri sanoi ja tuuppi tämän vessaan, ”jos nukuttaa niin nukuttaa.”
”Ei olisi pitänyt nousta niin aikaisin”, Kaapo huokaisi.
Henri kohautti olkiaan ja sulki vessanoven heidän perässään kiinni. ”No seuraavalla kerralla sit tiedät.”
”Niin...”
Henri työnsi Kaapon helläkätisesti allaskaappia vasten, kostutti servietin hanan alla ja ryhtyi putsaamaan tämän sottaista kaulusta.
”Ootko sä alottanut jo?” Kaapo kysyi hiljaa. Hän pyöritti Henrin paidanhelmasta karannutta lankaa sormensa ympärille ja katsoi hänen ohitseen ehkä vessanpöntön kantta, ehkä lattiaa.
”Ai minkä?”
”Lukemisen.”
Henri kohotti kulmiaan. ”Ai ylppäreihin? Ei, en mä vielä.”
”Aijaa”, Kaapo sanoi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. ”Mä oon.”
”Tiedän”, Henri hymyili. Hän otti napakamman otteen Kaapon kauluksesta. ”Älä liiku.”
”Jääthän sä mun luo yöksi sitten?” Kaapo kysyi ja hymyili itsekin. Hän ujutti sormensa Henrin paidanhelman ali ja pyöritti peukaloitaan tämän lämpimällä iholla. Henri värisi.
”Jos oot kiltisti.”
Kaapo sulki silmänsä ja painoi huulensa Henrin huulille. Suudelma oli lyhyt ja koruton, mutta silti Henrin silmät värisivät kiinni ja vatsanpohjalle hiipi turvallinen lämpö. Kaapon huulet painuivat pehmeästi, hieman huolimattomasti, hänen omiaan vasten ja viipyivät niillä aavistuksen ajan. Henri tunsi niiden lämmön ja hengittäessään hän saattoi haistaa makean tuoksun, jota Kaapo oli suihkuttanut kaulalleen, ennen kuin he olivat lähteneet tämän luota.
Kaapo vetäytyi kauemmas. Henri seurasi kuin transsissa tämän kasvojen lämpöä ja painoi nenänpäätään Kaapon nenänvartta vasten silmiään aukaisematta. Kaapon ylähuuli hipoi hänen omaansa vasten ja hän tunsi, miten se kaartui ehkä hymyyn, ehkä mutrulle. Hän ei osannut sanoa tarkasti.
”Henri.”
Tapa, jolla Kaapo kuiskasi hänen nimensä, sai Henrin vatsan läikehtimään. Se oli kuin pelkkä henkäys, hiljainen ja matala. Hän hengitti syvään ja nosti kätensä Kaapon kaulalle. Kun hän avasi taas silmänsä, Kaapo katsoi häntä takaisin – ja sitten tämä oli taas hänen huulillaan. Kaapo suuteli häntä hitaasti ja eteni toiselta suupieleltä toiselle, eikä lopettanut, vaikka Henri työnsi tämän lantiollaan vaativammin allaskaappia vasten ja kokeili tämän huulia kielellään. Makea, melkein ällöttävä sellainen, yllätti Henrin ja sai hänet hymyilemään.
”Mm.” Hän vetäytyi. ”Sokeria.”
”Joo sullakin”, Kaapo nauroi hiljaa. Hän katseli Henriä ripsiensä alta ja näytti taas siltä kuin nukahtaisi siihen paikkaan. ”Mennäänkö?”
”Venaa”, Henri kuiskasi. Hän ripotteli kevyitä suudelmia Kaapon poskelle ja leualle, alas kaulalle ja korvanjuurelle. Makea tuoksu oli miltei huumaava ja täytti sieraimet ja suun, ja silti Kaapon iho maistui suolaiselta. Kaapo taivutti kaulaansa, antoi hänelle tilaa pitää itseään hyvänä, ja hengitti katkonaisesti, kun hän imi kovempaa.
”
Henri.”
”Jätkät hei!”
Henri tönäisi sen enempää ajattelematta Kaapon kauemmas itsestään. Allaskaapin reuna painui Kaapon selkää vasten ja hän kiroili ruotsiksi. Benjamin katsoi heitä hetken kulmat koholla ja käsi ovenkahvalla, ennen kuin astui itsekin ahtaaseen vessaan.
”Vittu Benjamin!” Henri ärähti.
”Sori sori”, Benjamin mutisi. Alkoholi sitoi hänen vokaalinsa ja konsonanttinsa yhteen. ”Antaisin teidän muuten vaikka panna täällä, mutta mun on ihan pakko päästä kuselle.”
Kaapo karisti kurkkuaan. ”Henri putsas vaan mun kauluksen.” Hän puhui tavallista nopeammin ja korkeammalta.
”Just just”, Benjamin sanoi ja mittaili häntä katseellaan, ”sun pikku-Kaapo on eri mieltä.”
Kaapon hartiat jännittyivät. ”Mä meen odottamaan jo eteiseen”, hän mutisi Henrille katse lattianrajassa ja korvat punaisina, ja livisti sitten vessasta, ennen kuin Henri ehti sanoa mitään.
”Ai ootteko te jo menossa?” Benjamin kysyi ja mutristi huuliaan. ”Iltahan on vasta nuori.”
”Joo”, Henri mutisi ja raapi poskeaan. ”Öh, Kaapo on väsyny.”
”Ai väsyny”, Benjamin virnisti ja pukkasi löysästi häntä olkavarteen, ”okei okei. Jees, hieno homma, jätkä. Oon ilonen sun puolesta.”
Benjamin oli juonut liikaa, Henri totesi. Aivan liikaa. Silti Henri hymyili ja taputti tätä olalle. Kerranhan sitä jätkä kahdeksantoista täytti.
”Mä meen nyt kuselle”, Benjamin sanoi.
”Okei”, Henri vastasi ja pyöritti silmiään, ”pidä hei hauska ilta. Mä pistän viestii huomenna.”
”Pidä säkin”, Benjamin huusi hänen peräänsä, ”ja Kaapo. Kaapo kans! Sano sille että pitää kans kivan illan! Jooko hei? Te ootte niin kivoja kavereita. Pitäkää kivaa!”
Kaapo odotti häntä ulkona kuistin rappusilla. Aurinko oli laskenut, eikä Henri nähnyt hämärässä Kaapon kasvoja kunnolla, mutta hän tiesi tämän vielä punastelevan: Kaapon poski oli kuuma hänen huultensa alla.
”Kiva ilma kävellä”, Henri sanoi ja auttoi tämän ylös.
”Mä en jaksa”, Kaapo valitti ja lomitti heidän sormensa, ”tilataan taksi, okej?”
Lämpö Henrin vatsassa oli levinnyt rintaan ja poskille. Hän huokaisi ja auttoi Kaapon istumaan kuistin kaiteelle. Ehkä syy oli boolissa, ehkä liian makeassa kakussa, ehkä siinä, että oli kesä ja lämmin ja Kaapo oli paras asia, jonka Henri osasi nimetä elämästään. Että hän oli onnellinen ja korviaan myöten rakastunut.
Ja rakastuneena sitä teki typeriä asioita, kuten esimerkiksi kantoi poikaystävänsä reppuselässä kotiin.
