Yksi kevään ensimmäisistä sadekuuroista ja Henri vatsassa lentelee perhosia.Nimi: Sateenvarjon alla
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Tyylilaji: slice of life
Ikäraja: S
Paritus: Henri/Kaapo
A/N: Tämän tarinan innostajana toimi aikoinaan Walle, joka aina piristää mua ihanilla kommenteillaan JA inspiroi minua tällä (S) ihanalla kevätsarjalla kirjoittamaan itsekin jotain keväistä! Tämä tarina on siis hälle omistettu ^.^
S A T E E N V A R J O N A L L A
Ensimmäiset kevätsateet huuhtoivat lunta Virranmäen kaduilta. Valkoinen kaupunki oli muuttunut muutamassa päivässä masentavan harmaaksi, mutta aurinko kurkisteli pilvenhattaroiden lomasta ja lämmitti mukavasti Henrin poskia. Sadepisarat kimaltelivat räystäillä ja leppien oksilla, ja saivat tippuessaan tekolammen pinnan väreilemään. Aurora Faleniuksen suihkulähdepuisto tulvi loskaa, mutta Henrin vanhat ja luotettavat Nokian kumisaappaat pitivät hänen varpaansa kuivina.
Kaapo oli ostanut hiljattain uuden sateenvarjon. Se oli kauniin sininen ja niin suuri että he molemmat mahtuivat vaivatta sen alle, ja vaikka Henri ei välittänyt sadesäästä, hän oli silti suostunut Kaapon mukaan käyttämään sen koeajolla. He ottivat aikansa kävellessään puiston poikki, hengittivät sateen raikastamaa ilmaa ja kuuntelivat lämmenneisiin päiviin virkistyneiden pikkulintujen laulua. Kaapon olkapää hipoi Henrin omaa, mutta Henri ei uskaltanut ottaa tätä kädestä kiinni, vaikka kovasti olisi halunnutkin. Kaapon vanhemmat toki tiesivät jo, kuten tiesivät hänenkin omansa, mutta ulkona he kulkivat vielä varpaisillaan.
”Kiva päivä”, Kaapo viimein sanoi, kun he seisahtuivat tekolammen rannalle. Hän hivuttautui Henrin kylkeen kiinni ja hipaisi nopeasti tämän sormia. Henri vastasi Kaapon ujoon hymyyn, mutta käänsi katseensa nopeasti pois: jos hän olisi katsonut pidempään, hän olisi saattanut haluta tehdä jotain muutakin kuin vain pitää tätä kädestä.
”Ihan kiva”, Henri myönsi, ”kivempi, jos ei sataisi.”
Kaapo kohautti olkiaan. ”Niin kai.”
He olivat taas hiljaa. Henri hengitti syvään ja yritti rauhoitella vatsassa villiintyneitä perhosia, mutta Kaapon levoton liikahtelu ei auttanut hänen asiaansa. Kaapo kiikkui kantapäidensä varassa ja vilkuili häntä tuon tuosta, rypisti otsaansa ja supisteli huuliaan kuin olisi kovasti halunnut sanoa ajatuksensa ääneen.
”Mitä nyt?” Henri kysyi ja sai vastaukseksi tuskastuneen parahduksen.
”Tää on kamalaa”, Kaapo valitti ja tökki hänen käsivarttaan. ”Epäreilua. Heeenriii.”
Henri huokaisi. Hän tiesi hyvin mitä Kaapo tarkoitti ja tyrkkäsi sateenvarjon tämän käteen. ”Pidä tätä.”
Kaapon posket punehtuivat ja huulet kaartuivat mitä suloisimpaan hymyyn, kun Henri kietoi kätensä hänen ympärilleen ja vetäisi hänet lähemmäs.
”Parempi?” Henri kysyi ja otti sateenvarjon takaisin itselleen.
Kaapo sulki silmänsä ja naputti poskeaan. Henri pyöritti silmiään. Hän kallisti sateenvarjon köykäiseksi näköesteeksi ja pussasi Kaapoa. Kaapon iho oli viileä hänen huuliaan vasten. Henri toivoi, että olisi voinut suukottaa tämän posket lämpimiksi, mutta puiston perukoilta kuului puheensorinaa ja hän vetäytyi automaattisesti loitommas. Kaapo näytti tyytymättömältä, muttei kuitenkaan sanonut mitään. Henri tönäisi Kaapon liikkeelle.
”Ihan epäreilua”, Kaapo mutisi.
Henri oli samaa mieltä, muttei kyennyt silti nielemään hymyään. Mahassa villiintyneet perhoset eivät malttaneet asettua.
