Kuu ja tähdet taivaalta (Molly/Arthur, Slice of Life sokerilla, S)

[Beelsebutt]

Kenties kaksoset kasvaisivat Charlieta rauhallisemmiksi, Molly saattoi vain toivoa.


Nimi: Kuu ja tähdet taivaalta
Kirjoittaja: Beelsebutt
Esilukijat: Arte & rimps
Päähenkilöt: Molly/Arthur
Lajityyppi: Slice of Life sokerilla eli elämänmakuinen viipale söpöstelyllä kuorrutettuna
Sanamäärä: < 500
Ikäraja: S (sallittu kaikille)


Irkissä sanasotailun tuloksena. Ei pitänyt postata tätä edes, mutta kun pastesin tämän rimpsille (ja sain banaanit kannulta fl00dauksesta ) niin ... no, kun rimpsi haluaa niin rimpsi saa

Ei ole betattu, kaikki vihreet ovat minun. Eikun Artekin luki tän jossain vaiheessa ja kysyi että "missä Percy on?", gaaddääm, mä aina unohdan Percyn! Ei ollut  nimittäin eka ficci johon Percy lisättiin jälkikäteen. Hävetä sietäisi minun :F Mutta kiitos Artelle huomiosta <3

(jos oikein silmiään siristelee, saattaa sieltä vähän angstipangstiakin kaivaa, mutta tarvitsee ison sokerilusikan!)

Huom! En omista Pottereita, J.K. Rowling omistaa. Vaikka en hänen henkilökohtaisiin mielipiteisiinsä yhdy, tykkään edelleen hänen kirjasarjastaan. En saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!




Kuu ja tähdet taivaalta

Olohuoneesta kuuluu kamalaa möykkää. Molly höristää korviaan, mutta tarttuu taustametelin jatkuessa tasaisena jälleen siirappipurkkiin ja jatkaa pannukakkujen valelua. Arthur on taas myöhässä, Molly huokaa itsekseen vilkaistuaan kelloa. Bill on onneksi jo niin iso, että hänet voi jättää kaksosten kanssa hetkeksi. Percy lukee tyytyväisenä pöydän ääressä ja Charlie on ulkona jahtaamassa perhosia, kuten tavallista. Molly laskee pannukakkuvadin pöydälle ja istahtaa hetkeksi aloilleen. Hänen kätensä laskeutuu pyöreälle vatsalle ja hän hivelee sitä hymyillen pehmeästi. Jospa hän saisi vihdoinkin pikku-prinsessan. Ei sillä, etteikö hän rakastaisi poikiaan enemmän kuin mitään muuta, mutta että viisi peräkkäin — se olisi kenelle tahansa liikaa. Kenties kaksoset kasvaisivat Charlieta rauhallisemmiksi, Molly saattoi vain toivoa.

"Äiti! Joko saa ruokaa!" Charlie huikkaa rämäytettyään keittiön oven selälleen ja rynnättyään sisään keittiöön. Oven kolaus saa Mollyn hätkähtämään, ja hän pitelee sydänalaansa tasaten säikähdyksestä nikottelevaa hengitystään.

"Älä paisko ovia tuolla lailla", Molly tiuskahtaa, mutta pehmentää sitten sanojaan hymyilemällä. "Säikäytit äidin."

Charlie sulkee oven kuuliaisesti ja pyyhkii kenkänsä kynnysmattoon ennen kuin istuu pöydän ääreen. "Anteeksi, äiti. Saako nyt pannaria?"

Molly kutsuu Charlielle lautasen ja kattaa sitten loputkin paikat valmiiksi. Juuri kun kaksosetkin kömpivät omille tuoleilleen, seinäkellon isoin viisari nytkähtää matkustusasentoon, sitten Arthur pelmahtaa takasta.

"Terveeksi taloon!" Arthur lausuu ja pyyhkii silmälasejaan nokeentuneeseen kaapuunsa. "Onko Mollykkaisen päivä kulunut mukavasti?"

Arthur kaappaa Mollyn kainaloonsa ja moiskauttaa suukon suoraan tämän suulle. Lapset ryntäävät pöydästä ja kietovat kätensä isänsä jalkojen ympärille, Bill yltää halaamaan vyötäröltä asti. Arthur pörröttää jokaisen pojan punaista päätä, mutta sitten hänen katseensa on jälleen vain ja ainoastaan Mollylle.

"Melu ja melskettä, sitä tavallista", Molly vastaa tomerasti, mutta hymyilee Arthurille omaa erityistä hymyään. "Onneksi isä tuli nyt kotiin niin iltapalan jälkeen voittekin rauhoittua kuuntelemaan satuja."

Arthur vetää Mollyn posken omaansa vasten ja kuiskuttaa: "Ja äiti voi laittaa itselleen kylvyn."

"Ja kun lapset nukkuvat, ehkäpä isä tulee seuraksi", Molly supattaa takaisin, ennen kuin vetäytyy kauemmas ja nostaa Georgen pöydän ääreen kaksoisveljensä viereen.

Arthur kohentaa silmälasiensa asentoa ja rykäisee itsekseen. Hänen kirkas katseensa tuntuu lupaavan kuun ja tähdet taivaalta, ja jälleen Molly muistaa, miksi on mieheensä rakastunut.




// Huspois typot, kiitos Sokrulle bongauksesta <3 (perhanan Percy)
// Ja jospa nyt koko ficci kuitenkin samaa aikamuotoa olisi........... 8 )

[Sokerisiipi]

Aww, olipas lämmin ja suloinen arjenkuvaus <3 Ihanasti tuli jokaisen lapsen persoona esille näinkin lyhyessä tekstissä. Ja tuo hellyys ja rakkaus Arthurin ja Mollyn välillä, oih <3 Kiva, että he myös pystyvät järjestemään omaa, kahdenkeskistä aikaa lapsihullunmyllyn keskelläkin ^^

Yksi typo:

-- hän rakastaisi poikiaan enemmän kuin mitään muuta, mutta että neljä peräkkäin — se olisi kenelle tahansa liikaa.

Varmaan viisi? :>

Kiitos tästä arkihömpästä! <3

[Beelsebutt]

Sokru, gaaddääm Percy! Sehän se sieltä laskelmasta unohtui, mutta nyt on korjattu, kiitos bongailusta! <3

Pakko kai se on pariskunnan löytää omaa yhteistä aikaa lastenkin keskellä, näin olen ymmärtänyt! Kai se rakkaus lopahtaa, jos sitä ei hoideta O.O ja kirjoista päätellen näitten kahden suhde voi erittäin hyvin! Plus mun head canon aina sanoo, että Molly ja Arthur on edelleen kuin vastarakastuneet (mitä nyt kiireiltään kerkiää) ja semmosia höpsökkä-awweja, kurrrpurrr.

Olehyvä! Ja kiitokset itsellesi kaiken muun hyvän lisäksi vielä kommentistakin! Pus <3

[maigaro]

Mikään ei voita Weasleyn-perhe söpöilyä Tää oli tosi suloinen.

[rimpsessakerpeera]

Voi awwws<3 mikä ihana pieni arkiromantiikan pätkä! Molly/Arthur on kyllä mun lempicanonparitus, niitten suhde on kyllä huippu kun se on säilyttäny voimansa lapsikatraasta ja kaikista kriiseistä huolimatta.

Tää on ihastuttavan samaistuttava ja oot ujuttanut kivasti joukkoon ihan perusarjen fiiliksiä. Omien hengähdystaukojen etsimistä, vähän kyllästymistä lapsien jatkuvaan jaloissa pyörimiseen, toivoa tulevasta ja ennen kaikkea rakkautta kaikkia omiaan kohtaan. Unohtamatta sitä puolison jaksamisesta huolehtimista.

Kiitos piristävästä arkihömpästä<3 ammennan voimaa päivään Mollyn superäitiydestä näin valvotun yön jälkeen<3 ihana, että kirjotit loppuun ja postasit<3

[Beelsebutt]

maigaro, ne on kyllä söpöiltäviä, eiköstä vain! Kiitos <3

rimps, tosi kiva kuulla että tää on samaistuttava, mullahan ei ole mistään tällaisesta kokemusta, että ihan täysin kuulon varassa ja muiden kokemuksia ammentamalla tää on kirjoitettu XD mut toisaalta, en mä ole ketään murhannutkaan ja olen kuitenkin kirjoittanut sellaisesta, joten ehkä mun ei tarvi kaikkea tehdäkään mistä kirjoitan jaksamista sulle tähän päivään, vähänä ovat olleet unet täälläkin päin, tiedä sitten, valvottaako tää kirjoittamismania vai täysikuuko siellä kumottaa x) Kiitos kommentista <3

[Orvokki]

Oi, tää oli niin söpö! Etenkin Charlie 
Kivaa lukea välillä tällaista lämminhenkistä perhefiilistelyä.

Kenties kaksoset kasvaisivat Charlieta rauhallisemmiksi

Phahaha!  Mainio tuuma, mutta voi Molly-parkaa, miten turha toivo!
Pidin siitä, miten Molly toivoo tyttöä, aitoa.

[Beelsebutt]

Orvokki, mä vähän tiäks mietin, että olisko sittenkin Bill se, joka suuna päänä ryntäilis ympäriinsä, mutta ulkoilmariehunnat sopi jotenkin enemmän Charlielle (ei sillä, varmasti Billkin niitä harrasti!). Molly-parka, joo, taitaa tulla ihku!Ron sieltä jonkun ajan päästä ilmoille, joutuu odottelemaan tytärtä vielä tovin

Kiitos kun kommentoit <3

[Fiorella]

Söpö pikku ficci, tykkään tällaisista slice of life -fiilistelyistä, niistä tulee hyvälle tuulelle. Se on aina yhtä ihanaa, kun monen lapsen vanhemmilla on vuosienkin jälkeen pientä perhostelua vatsanpohjassa toisilleen hymyillessään.

Molly-parka ei arvaakaan, että vielä on yksi vilkas poika välissä ennen kuin tyttöhaave täyttyy!

Minäkin olen aina ajatellut sen niin päin, että Bill on vanhimpana vähän vakaampi ja Charlie villimpi menijä. Johan ne huispaus- ja lohikäärmejututkin sen paljastavat. Ja Billin pankkivirkailijan urakin oikeastaan, heh.

Tuli ikävä omaa Molly-ficciä kun tätä luin! Täytyy löytää kirjoitusaikaa jostain... Kiitos inspiraatiosta. <3

[Beelsebutt]

Slice of lifet on aina välistä kivoja, vaikka täytyykin kyllä myöntää, että useimmiten kirjoittaessa mietin, että mikähän pointti tällä on x) mut eihän aina tarvitse olla actionia tai suuria romanttisia tapahtumia tai mitä nyt muut ihmiset kirjoittaakaan joskus riittää kun on vain siinä, arkisissa askareissaan.

Kirjoita, kirjoita! Ja olehyvä vain inspiraatiosta

Aw, kiitos kommentista Fio <3

[Arte]

Ai onko Arte lukenut tämän? Arten mielestä Arte ei ole lukenut tätä, siksi Arte nyt tuli tämän lukemaan, kun piti etsiä jotain sokerihöttöä sinulta ja tämä oli listauksesi mukaan varmaan sokerihöttöisimmällä kuvauksella varustettu... Epäilen että sun dementia on tehnyt taas tepposen.

Mutta niin! Tämän piti olla sokerinen söpöstelyteksti! Ehkä sen takia en tätä aiemmin lukenutkaan, koska säikähdin sokeria. :') Mutta tämä ei ollut yltiösokerinen! Vaan sellainen pehmeän sokerinen perhearkipätkä, joka oli söpö ja hellyttävä ja oikein sopiva Mollyn ja Arthurin talouteen. Tykkäsin siitä fiilistelystä, mitä Mollylla oli: Vatsassa on kuudes lapsi ja nainen toivoo siitä viimein tyttöä. Lapset hälisee ympärillä ja pannari on aivan valmista. Arthur on myöhässä ja vaimolla on ikävä ♥

Eli kaiken kaikkiaan tosi hellyttävä ja kiva slice of life! Tykkäsin. Jäi hyvä mieli. Eikä ollut ollenkaan yltiöfluffia, niin!

[Beelsebutt]

Arte, en muista olevani dementikko 

Minusta tämä on hurjan sokerinen! Just tuommoinen "ei mitään pointtia, kunhan nuo kaksi vain saadaan ihkustelemaan toisiaan ja halailemana ja pussailemaankin!" mut ehkä mun mielikuvat on vääristyneet, jos ultimaattinen rakkaudentunnustuskin on harrastaa seksiä XD

Ihania noi sun sokerisuusasteet x)

Kiitos <3

[Rowena]

Kommenttikampanjahuomenta! Valitsin tän tekstin sun listauksesta parituksen perusteella, Molly/Arthuria on aina kiva  lukea. Ja oon kyl iloinen, kun tuo Slice of Life -genre on yleistynyt ficeissä! Sanoit tuolla kommenteissa, ettet aina ymmärrä, mitä pointtia tällaisen genren ficeillä on, mut musta tämmönen arkifiilistely on just parasta! Ja niin ku tässäkin se pointti näyttäytyy mulle ainakin siinä, että tää teksti taustoittaa mukavasti sitä, miks Weasleyn perhe kesti sodan yms. koettelemukset. (Koska niillä oli niin hyvä meno!!)

Hahah, repesin ääneen sille, että Molly toivoo kaksosista rauhallisia :,D. Muutenkin luin tätä hymy huulillani. Oli hauskaa huomata, että tätä lukiessaan hassusti hengästyi. Tässä on niin menoa ja meininkiä, mikä on kiva. Pienessä ajassa tapahtuu ihan hulluna ja meikä entisenä lastenhoitajana samaistuu kovasti, varsinkin tuon alun tunnelman tavoitan tosi hyvin; kauhee mökä koko ajan, mut antaapa olla .

Tosi kiva fiilis tästä jäi! Just arjen pitäis olla semmosta, että tuntee saavansa kuun ja tähdet taivaalta! Ku arkeahan ihmisen elämä ennen muuta on.

[Beelsebutt]

Iltaa kommenttikampanjoijalle!

Joo! Tämmöiset ficithän on juuri sitä tavallista menoa ja tavallista elämää. Ei aina tarvitse ratsastaaa lohikäärmeellä (vaikka Charlie varmaan teki sitä kuvitelmissaan kirmatessaan pihalla ) tai laukoa rakkaudentunnustuksia tähtien keskellä.

Kivaa että ficci miellytti, kiitos kommentista <3

[Felia]

Oi, olipas tämä ihanainen pätkä.

Tämä oli oikein mukavan arkinen teksti, joka sai hymyilemään. Molly/Arthuria en ole juurikaan paljoa lukenut, joten tämä oli mukavaa vaihtelua. Muutenkin Weasleyn perhe on ihan paras! Voin kyllä niin kuvitella, kun Molly touhuaa pannukakkujen parissa ja lapsukaiset hyppii ja pomppii kuka missäkin. Vilskettä ja vilinää ei todellakaan puutu!

Tuo lopetus oli ihan parhautta. Siitä tuli niin ihana, lämpöinen fiilis, kun Molly ja Arthur vaikuttavat edelleenkin kuin vastarakastuneita. ♥ Muutenkin tästä tuli niin hyvä fiilis, ja lisäksi sai muistamaan, että juuri ne pienet arkiset ovat niitä, jotka tekee onnelliseksi. En kyllä osaa muuta sanoa tästä arkisöpöstelystä kuin että pidin kovasti. Kerrassaan aivan ihanaa luettavaa.

Suuren suuret kiitokset! ♥ 

[Beelsebutt]

Felia, mullakaan ei tule luettua kovin paljoa Molly/Arthuria, vaikka tämä on jo toinen ficci, jossa he ovat pääroolissa! Se edellinenkin on yhtä sokerinen kuin tämä, jos ei vielä sokerisempi x) sitä ei näköjään ole Finissä, pitää katsoa, jos joskus saisin aikaiseksi re-postata.

Tää pari on yksi harvoja canon-parituksia, josta tykkään ihan sikana <3 siksi onkin vähän hämmentävää, etten ole niin paljoa kirjoittanut. Tosin hetti on mulle muutenkin outo juttu kirjoittamispuolella, jonkin verran myös lukupuolella, joten ehkä se selittää x)

Jee, kivaa että tykkäsit ficistä! Kiitos kun kommentoit <3

[LillaMyy]

Tämä olisi pitänyt selvästi lukea jo eilen, kun kaipasin jotain höttöistä raskaan aamupäivän jälkeen. Mutta, no, meni jo, joten ehkä se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Tämä oli kuitenkin aivan älyttömän suloinen, oikein kunnollinen sokeriannostus! Molly/Arthuria tulee luettua (ja kirjoitettua) kyllä aivan liian vähän, koska hehän ovat todella suloinen kaksikko lapsikatraansa keskellä. (: <3 Musta oli kovin söpöä, että kaikki pojat oli mainittu tässä (vaikkakin Percy oli ilmeisesti lisätty jälkikäteen mukaan ), vaikka heillä ei juuri kellään mitään sen erityisempää roolia ollutkaan. Se auttoi kuitenkin paremmin hahmottamaan tämän paikkaa aikajanalle, kun kaikki muut paitsi Ron mainittiin, jolloin tiesi, että Ron on sitten se masuasukki tässä.

Tykkäsin myös ihan valtavasti, kun tuolla lopussa Molly rupesi vähän vihjailemaan asioita Arthurille, joka meni selvästi aivan hämilleen koko jutusta. Ehkä hän ei ole tottunut siihen, että vaimo tekee noin suoria ehdotuksia lasten ollessa paikalla, vaikka ehdottelu tapahtuikin hiljaisesti. Kuulostaa tosi canonmaiselta näiden kahden kohdalla!

Kiitoksia tästä höttöhetkestä, nautin tästä tosi paljon! (:

[Angelina]

Mun oli aivan pakko lukea tämä ihan vaan heti tuon ensimmäisen lauseen takia:

Kenties kaksoset kasvaisivat Charlieta rauhallisemmiksi, Molly saattoi vain toivoa.

Koska me kaikki tiedetään kuinka siinä kävi Mutta kyllähän toiveita pitää olla!

Tämä oli todella söpö, en yleensä lue hettiä, enkä muista oonko lukenut aiemmin Molly/Arthuria muuta kuin tietysti sivuparituksena. Ne ovat kyllä jotenkin niin lutuinen pariskunta, koska niistä ihan selkeesti välittyy se rakkaus ja välittäminen, vaikka Arthur välillä taitaakin pelätä vaimoaan. Se toki kuuluu asiaan ja jokainen fiksu mies tämän tiedostaa.

Tämä oli oikein mukava hyvänmielen teksti♥ Oikeastaan ois hauskakin lukea enemmän Weasleyn perheestä noin, kun lapset ovat vielä pieniä! Varsinkin Fredistä ja Georgesta sais taatusti hyvää materiaalia, kun jo vaippaikäisinä tekevät Mollya hulluksi :'D

[Beelsebutt]

Lillainen, haha joo, Percy unohtui, eikä ollut edes ensimmäinen kerta! Tunnen miltei selässäni Anna-Liisan haamuraipan sivallukset, kun moisen pyhäinhäväistyksen menin tekemään jälleen kerran x)

Ja kyllä, heistä tulee kirjoitettua ja luettuakin liian vähän. Ja taas muistin sen toisen, enemmän Arthur-vetoisen MollyArthurini, jota en oo vieläkään saanut (takaisin) Finiin. Se käväisin joskus hetkisen, mutta kun oli epävarmaa kauttani, niin lähti muutaman kommentittoman päivän jälkeen pois Ehkä mää nyt tämän kommakommaamisen innoittamana saan sen postattua takaisin. Alan olla jo miltei turra nollakommenttisille joten ehkä se nyt pysyy

Ja joo, minä pääkanonitan myös Mollyn ja Arthurin tuommoisiksi, Mollyn rempseämmäksi ja Arthurin sitten vähän lasejaan nokalla ylemmäs tökkääväksi, hämillään kurkkua karistelevaksi ja ehkä jopa vähän silmänsä tuikahtelevat silleen odottavaisen innokkaasti!

Angelina, hehe, oli pakko heittää herjaa vähän tuosta rauhallisuudesta, koska varmasti Molly on kotiäitinä ollut helisemässä lapsikatraansa kanssa xD vaikka enpä nyt tiiä oliko se Ronkaan sitten yhtään rauhallisempi, Ginnystä nyt puhumattakaan!

Haa, joo! Arthur on varmaan oppinut varomaan Mollyn temperamenttia, sellaisia puuskia, mutta mää pääkanonitan nää kyllä myös silleen, että kun Arthur oikeasti sanoo Jyrkän Sanan ja Ottaa Tiukan Kannan niin Molly puolestaan tietää olla hiljaa. Tietysti jos Arthur on tyhmä niin sanoohan se, mutta musta tuntuu, että Arthurin Jyrkät Kannat on aina kovin viisaita kantoja. Hm.

Omg, kid ficcejä Weasleyn perheestä xD siinäpä vasta ajatus! Pitää pistää korvan taakse, jos joskus tulee sellaisia halu kirjoitella




Kiitos kaunis kumpaisellekin, ihania ootte kun jaksoitte kommentitkin vääntää <33


// Noniin, postasinpa sitten sen toisen Molly/Arthurini, löytyy tuolta: Tuulen soittamia sävelmiä (S)

[Waulish]

Naww, perheonni paras onni. ♥ En itse ole yhtään perhekeskeinen ihminen, enkä todellakaan haaveile suurperheestä, jos perheestä ollenkaan, mutta jotenkin Weasleyn perheestä on silti ihanaa lukea kerta toisensa jälkeen. Molly/Arthur on yksi lempiparituksistani Pottereissa, sillä kaiken hälinän ja vilskeen ja ruuhkavuosienkin takana heissä on havaittavissa rakkautta ja intohimoakin, räiskyvää ja syvää. Heistä huomaa sen, miten he ovat hankkineet lapsikatraan rakkaudesta eikä mistään muusta syystä, ja se välittyy kauniisti myös tästä tekstistä.

"Älä paisko ovia tuolla lailla", Molly tiuskahtaa, mutta pehmentää sitten sanojaan hymyilemällä. "Säikäytit äidin."

Molly on niin ihana äitihahmo. Hänessä on kipakkuutta ja persoonaa, mutta kaiken hän tuntuu aina tekevän rakkaudesta ja välittämisestä. Minusta on sympaattista, miten hän pehmentää tiuskaisuaan Charlielle välittömästi sen jälkeen.

Mollyn pannari on varmasti makuelämys, mutta onneksi Mollylle itselleen on luvassa muutakin iloa vielä illan pimentyessä. Sellaisen voimin varmasti jaksaa taas seuraavaan melun ja metelin täyteiseen päivään. Kiitos tästä suloisesta tarinasta, jonka parissa oli ihanaa rentoutua! -Walle