Ficin nimi: Hetki kiireettömyydessä
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Yuri!!! on Ice
Ikäraja: S
Paritus: Otayuri
Genre: Kepeä draama, fluff
A/N: Pöytälaatikon kätköistä löytyi aiemmin julkaisematonta Otayuri-pätkää. Tämäkin teksti lojui puoliksi valmiina ties miten monta kuukautta, mutta näki vihdoin ja viimein suurin piirtein kelvollisena päivänvalon näin kello kolme aamuyöstä. xD
***
Oveen koputettiin juuri sen verran myöhemmin, että Otabek oli ennättänyt vielä tarkastaa hotellihuoneen siisteyden ja kaataa mehua kahteen lasiin. Suvaitsihan hänellä jotain tarjottavaa olla vieraalleen.
”Päästä sisään, päästä sisään”, Yuri mumisi vaimeasti livahtaessaan huoneeseen hänen käsivartensa alitse.
”Onnistuiko hiiviskelysi?” Otabek kysyi suljettuaan oven ja vanhasta tottumuksesta asetti varmuusketjun paikoilleen. Eipä siinä hotellissa heidän fanejaan majaillut, mutta se ainakin varmisti, ettei heitä häiritty.
”Juoksin portaat täyttä häkää”, vaaleaverikkö sanoi kuulostamatta ollenkaan hengästyneeltä. ”Ketään ei osunut silmiin.”
”Ei sentään olisi juosta tarvinnut.”
”Siten pääsi nopeammin. En sitä paitsi ollut halukas liiaksi esittelemään tätä kylpytakkia, jos vaikka olisin törmännyt johonkuhun”, Yuri tokaisi loikatessaan muhkealle sängylle.
”Tajuan kyllä miksi”, Otabek totesi ja vaistomaisesti nykäisi omansa kaulusta kuin kokeillakseen oliko se yhä samaa materiaalia kuin tovi sitten. Eipä niitä järin esteettisiksi ilmestyksiksi voinut sanoa.
”Vaikkei se sinänsä ihan pahalta näytä”, Yuri virkkoi viattomasti.
”Sinulle sopii nyt melkein mikä hyvänsä.”
”Kiitos vain”, vaaleaverikkö hymähti ottaessaan vastaan tarjotun mehulasin. ”En minä tosin itsestäni äsken puhunut.”
”Ahaa.”
Yuri oli omien sanojensa mukaan susihuono ottamaan vastaan kehuja, mutta hän taisi kuitenkin viedä voiton. Vaaleaverikkö siirtyi hieman, jotta hänkin voisi istua sängynpäätyä vasten. Yuri painaessa päänsä hänen hartiaansa vasten Otabek nuuhki pehmeiden suortuvien metsämansikoista muistuttavaa tuoksua.
”Mitä jos laskisin meille nyt sen vaahtokylvyn?” hän mutisi jonkin ajan kuluttua.
”Se onkin oikeastaan ainoa syy, miksi olen täällä”, Yuri virnisti.
”Niin arvelinkin”, hän vastasi takaisin ja oli aikeissa nousta, mutta Yuri esti pyrkimyksen tarttumalla häntä käsivarresta.
”Odota vielä hetki”, tämä pyysi silittäen ihoa kevyesti sormenpäillään. Kosketus liikautti Otabekin sisällä jotain.
”Vaikka koko illan.”
”Onko meillä hoppu mihinkään?” Yuri kysyi.
”Harvinaista kyllä ei.” Sellaiset rauhalliset hetket heidän kiireisessä elämässään olivat salaisenluonteisia ja harvassa. ”Ei yhtään minnekään.”
”Hyvä niin...”
Otabek silitteli Yurin hiuksia ja mietti miten olisikin voinut jäädä siihen lukemattoman pitkäksi aikaa. Viis seuraavan päivän kilpailusta, kunhan vain se hetki olisi jatkunut ikuisuuksiin.
