Sininen kirahvi: Oi, kiva kuulla, että koit Zoltanin tarinan kiinnostavaksi! Halusin pitää vampyyrit aika "klassisina" ja pelkäsin vähän, että tarina jää liian geneeriseksi. Sanos muuta, olispa itselläkin tuollainen ajatusseula!
Helpottaisi kummasti päänsisäistä kaaosta.
Padma ja Viktor sopii jotenkin kummallisesti yhteen, kun ne on niin erilaisia mutta kuitenkin niin samanlaisia.
Jes! Padmasta ja Viktorista tais tulla tän kokeilun myötä mun OTP. :'D
Kiitos jälleen kommentista! <3
FractaAnima: Ihana kuulla, että kieli miellyttää. Koen, että se on mun vahvuus, vaikka välillä joutuukin vähän puristamaan, kun ei meinaa mitenkään lähteä. (Kuulostipa epäilyttävältä...) Ja tosiaan, olen iloinen, että Zoltanin tarina iski!
Heheh, joo, ajattelen kanssa, että Viktor on kyllä omalla tavallaan rohkea (ei siis mikään pelkuri), mutta ei mikään riskienottajakaan, ja mieluummin elelisi rauhallista, mukava elämää omissa oloissaan. Ja Padma taas on vähän jääräpäinen ja ehkä vähän turhankin itsevarma siinä suhteessa.
Hänellä taitaa olla aika vahva usko siihen, että pystyy hallitsemaan erilaisia tilanteita. Kiitos tosi paljon kommentista ja loistavaa, että tykkäsit! <3
4. luku
Suklaasammakko
Kaksi erillistä elämää asettui hämmästyttävän mutkattomasti rinnakkain. Viktor ihmetteli sitä joka aamu Padman ojentaessa Profeetan urheilusivut pöydän yli sanaakaan sanomatta. Samalta oli varmaan tuntunut velhosta, joka oli ensimmäistä kertaa köyttänyt kourallisen kuivia varpuja oksan päähän ja lentänyt. Eihän siinä ollut mitään järkeä. Jos Viktor olisi ollut lyyrisempi sielu, hän olisi varmaan lisännyt, että siinä oli
taikaa.
Eräänä iltana he leijuttivat kaksi muhkeaa nojatuolia kukkulan huipulle. Taivas oli täynnä tähtiä, ja pakkanen oli pyyhkäissyt tähtipölyä myös maan pinnalle. Heidän kupeissaan höyrysi Viktorin äidin reseptillä valmistettu kaakao, joka pysyi kylmyydestä huolimatta juuri sopivan lämpimänä.
Velho ja noita katselivat niska kenossa yötaivaalle.
"Lontoossa ei ikinä näe tähtiä", Padma huokaisi ja hymyili raukeana.
"Jästit rakastavat keinovaloa. En ymmärrä sitä. Ei öisin ole muuta näkemisen arvoista kuin tuo", Viktor mumisi.
"Tunnetko sinä tähtikuvioita?" hän kysyi hetken kuluttua.
"Tietenkin", Padma vastasi. "Sain Upean tähtitiedon S.U.P.E.R.-tutkinnosta."
"En ymmärtänyt tuosta sanaakaan", Viktor sanoi. Tähtitieto ei ollut kuulunut Durmstrangin opetussuunnitelmaan.
"Totta puhuen, vaikka tiedon ja sivistyksen ystävä olenkin, en tiedä itsekään, miksi meidän piti käyttää niin paljon aikaa taivaalle tiirailuun. Kentaurit ennustavat tähtien ja planeetoiden liikkeistä, mutta minulle jäi käteen vain paljon vaikeita sanoja. Olkoonkin, että olen tehnyt vaikutuksen muutaman treffikumppaniin tähtien tuntemuksellani", noita nauraa heläytti.
Padma oli hetken hiljaa ja katseli kiinteästi taivaalle. Kuusta oli jäljellä vain ohut sirppi, kuin joku olisi vetänyt viillon taivankanteen.
"Tuo tuolla on Kaksoset", hän sanoi ja piirsi tähtikuvion ääriviivat sormellaan. Viktor kallisti päätään yrittäen hahmottaa, miten tähtien sekamelskasta saattoi löytää mitään kaksosia muistuttavaa.
"Kun taikayhteisö vihdoin uskoi, että Voldemort oli palannut, vanhempamme eivät päästäneet meitä Tylypahkaan", Padma aloitti kokeilevasti, ei vielä täysin vakuuttuneena siitä, että halusi kertoa tarinaansa. Hän vilkaisi Viktoria ja ilmeisesti löysi vastauksen tämän kasvoilta, sillä jatkoi:
"Minä ja Parvati itkimme viikon. Emme välittäneet vaarasta. Ikävöimme ystäviämme ja oppitunteja. Parvati tosin taisi ikävöidä enemmän poikia kuin oppitunteja. Minä kaipasin eniten kirjastoa ja kuvittelin mustasukkaisena, miten joku valtaisi minun lukunurkkani."
Noita hymyili surumielisesti. Hän laski katseensa kaakaomukiinsa, joka oli täyttynyt itsestään.
"Kun Voldemort sitten nousi valtaan, meidän oli pakko palata Tylypahkaan. Itkimme taas, eivätkä kyyneleet loppuneet. Tylypahka ei ollut enää entisellään. Ystävieni sängyt olivat tyhjillään. Pelkäsin Parvatin puolesta aina, kun hän ei ollut vierelläni. Istuin yökausia tornin ikkunassa ja etsin Kaksosten tähtikuviota. Kun löysin sen, en halunnut irrottaa siitä katsettani. Minulla ei ollut mitään muuta, mihin tarttua kuin päähänpinttymä siitä, että niin kauan kuin nuo tähdet pysyisivät taivaalla, mekin olisimme turvassa."
Viktor kuunteli vaitonaisena. Hänen juroudestaan tehtiin usein pilkkaa, mutta ainakaan hänellä ei ollut tarvetta täyttää hiljaisuutta turhilla sanoilla.
"Tiedän, että tähdet ovat vain kaasusumua ja sattumaa. Ei niitä kiinnosta, elämmekö vai kuolemmeko. Ja vaikka kiinnostaisikin, ne ovat ihan liian kaukana puuttuakseen asiaan. Silti minusta on mukavaa ajatella, että nuo tähdet suojelivat meitä."
Padma pyyhkäisi poskiaan paksun talviviitan hihaan. Viktor ei vieläkään sanonut mitään. Hänen kätensä seisahtui kerran ilmaan heidän välissään ja laskeutui sitten päättäväisesti Padman käden päälle. Hän oli tuntevinaan tämän ihon lämmön lohikäärmeennahkahanskojen läpikin.
***
Retkielämä jatkui päivä toisensa jälkeen kodikkaana ja hyväntuulisena. Päiväsaikaan he kartoittivat lehtometsiä, ja Viktor merkitsi tyytyväisenä lokikirjaansa mallikelpoisen puunrungon koordinaatit toisensa jälkeen. Illat Padma vietti kumartuneena pergamenttikääröjensä ylle ja kirjoitti muistiinpanoja sulkakynä savuten. Viktor puuhasteli luudanvartensa parissa tai luki Gwenog Jonesin omaelämänkertaa.
He olivat jättäneet Zoltan Väkevän linnaansa ja lentäneet koilliseen. Rinteet olivat vaihtuneet laaksoiksi ja taas takaisin heidän alapuolellaan. Pilvinen sää ja ohut lumipeite olivat saaneet maiseman näyttämään siniseltä. Karpaatit olivat kätkeytyneet sumuverhon taakse. Viktor oli miettinyt, paljastaisiko Padmalle, että vuoristossa asui jättiläisiä, mutta nähnyt lopulta parhaaksi olla vaiti. Noita olisi kuitenkin päättänyt haastatella samalla reissulla vielä muutaman vuorenpeikonkin.
He olivat laskeutuneet pienen laakson pohjalle, joen varteen rakennettuun jästikylään hämäytysloitsun suojissa. Kylässä oli yksi katu, sen keskellä kirkontorni ja kirkontornin edessä tori, ja kun torilla seisoi, näki kylän päästä päähän. He olivat ostaneet torilta ruokatarvikkeita ja istuneet sitten tuntikausia paikallisessa juottolassa lämmittelemässä luumuviinan äärellä. Palinka oli voidellut sikäläisten kielenkärjet, ja Padma oli ohjannut puheen vampyyreihin. Vanha nainen, jonka syvät otsarypyt olivat roikkuneet melkein silmille asti, kertoi monta tarinaa verenimijästä, joka oli piileskellyt kylän takana kasvavassa metsässä. Väittipä nainen tavanneensakin sen kerran. He olivat kierrelleet metsässä kolme päivää löytämättä jälkeäkään vampyyristä. Viktor alkoi väsyä ja Padma turhautua.
Sitten, ihan arvaamatta ja kummankin osapuolen yllätykseksi he alkoivat riidellä. Aivan kuin planeettojen liikkeen ajamina he löysivät itsensä kiistelemästä kerran toisensa jälkeen. Kaikki, mitä Padma teki, ärsytti Viktoria. Kaikki, mitä Viktor teki, sai Padman veren kiehumaan. Padma levitti tutkimusaineistonsa ympäri telttaa, ja Viktor kompasteli pergamenttirulliin aamuhämärässä. Viktor ei muuta ajatellutkaan kuin luutia, luutia, luutia. Padman jäljiltä kylpyhuone lainehti kuin vedenpaisumuksen jälkeen. Viktor keitti liian laihaa kahvia.
Heillä oli takanaan taas yksi tulokseton retki Transylvanian tasangolla ja he olivat palaamassa pettyneinä teltalleen. Auringosta ei ollut näkynyt koko päivänä vilaustakaan. Sankka lumipyry oli pakottanut heidät laskeutumaan ja taittamaan loppumatkan jalan. Padma puhui taukoamatta. Vaikka olikin jo jonkin aikaa sitten lakannut kuuntelemasta, Viktor tiesi kyllä, mistä noita jauhoi. Hän oli kyllästynyt loputtomiin luentoihin vampyyrien kaltoinkohtelusta. Padma oli auttamattoman jääräpäinen suhteessaan verenimijöihin.
"Anna jo olla", Viktor mutisi äkäisesti. Hänen varpaitaan palelsi ja märkä lumi tarttui kaavunhelmaan.
"Mitä?" Padma kivahti. Noidan hiukset olivat liimautuneet otsaan, ja hän niiskutti niiskuttamasta päästyään.
"Sanoin, että anna jo olla", Viktor toisti valmiina haastamaan jälleen kerran riitaa. "Jos et osaa puhua muusta kuin vampyyreistä, niin oltaisiinko sitten edes hetki hiljaa."
Padma suutahti. He olivat hioneet riitelyn jalon taidon huippuunsa muutamassa päivässä, eikä mennyt kauaakaan kun he olivat jo onnistuneet loukkaamaan toisiaan verisesti.
"Sydämetön sosialisti!" Viktor herjasi.
"Sivistymätön barbaari!" Padma ilkkui takaisin.
"Olen saanut tarpeekseni!" Padma julisti lopulta kasvot kiukusta punaisina. Hän käänsi selkänsä Viktorille ja lähti marssimaan rinnettä alaspäin.
"No hyvä! En olisikaan jaksanut enää hetkeäkään!" Viktor karjui hänen peräänsä. Bulgarialainen nosti käsivarret puuskaan rinnan päälle ja alkoi laskea sataan rauhoittuakseen. Hän pääsi kahteenkymmeneenkolmeen, kun rinteestä kuului ensin yllättynyt ulvahdus ja sitten nyyhkäys.
"Viktor!" Padma kutsui särkyneellä äänellä. Viktor tunsi, miten kiukku valahti hänen ruumiistaan ja teki tilaa uusille tunteille. Hän säntäsi juoksuun.
Hän löysi Padman myttynä lumihangesta, vasen jalka luonnottomaan asentoon vääntyneenä. Noidan kasvot olivat vahanvalkoiset ja kivun vääristämät. Tämän hengitys oli tiheää ja muistutti haavoittuneen eläimen huohotusta.
"Mitä tapahtui?" Viktor kysyi säikähtäneenä. Hänen sydämensä hakkasi niin voimakkaasti, että hän tuskin kuuli omaa ääntään.
"Putosin johonkin penteleen murmelinkoloon", Padma parahti yhä kiukkuisena. Viktor vilkaisi hänen jalkoihinsa ja käänsi äkkiä katseensa. Hänen mielessään välähti kuva kahteen osaan napsahtaneesta Puhtolakaisu seiskasta.
"Nyt olisi hyvä hetki pyörtyä", hän sanoi Padmalle ja irvisti. Noita ei totellut, uppiniskainen kun oli.
Viktor oli pudonnut luudanvarrelta kerran. Se oli tapahtunut hänen ensimmäisissä arvokisoissaan. Ryhmy oli yllättänyt hänet takaapäin ja iskenyt suoraan selkään. Hän muisti edelleen, miltä oli tuntunut vain
pudota. Joku yleisöstä oli ehtinyt taikoa kentän kimmoisaksi kuin trampoliini hänen alapuolellaan. Jälleennäkeminen maanpinnan kanssa oli kuitenkin kaikkea muuta kuin suloinen. Hän oli murtanut olkaluunsa ja kaksi kylkiluuta.
"
Fenkoli!" hän sanoi ja osotti Padman jalkaa sauvallaan. Noita vavahti, kun alkeellinen lasta väänsi säären oikeaan asentoon.
"Nyt sinut pitää saada sairaalaan", Viktor mutisi ja auttoi Padman varovaisesti ylös maasta. Noita oli edelleen tajuissaan mutta nojasi häneen koko painollaan. Viktor sulki silmänsä ja pinnisteli keskittyäkseen. Hetken kuluttua he kaikkoontuivat räksähtäen.
He ilmiintyivät Timisoaran taikalasaretin ala-aulaan. He horjahtelivat vastaanottotiskille, mistä punatukkainen noita ohjasi heidät kuudennen kerroksen ortopediselle osastolle kärtettyään ensin Viktorilta nimikirjoituksen.
"Viktor Krum! Viktor Krum!" parantajat ja hoitajat hihkuivat ohittaessaan heidät kuudennen kerroksen pitkällä käytävällä. Lopulta 150-senttinen ja vähintään 150-vuotias parantajavelho otti heidät vastaan vatkattuaan ensin pitkään Viktorin kättä. Mikäli Viktor ymmärsi oikein, parantaja oli onnitellut häntä hienosta lennosta vuoden 1999 piirinmestaruuskisoissa.
"Niin niin, mutta tällä noidalla on jalka poikki!" hän ärisi ja osoitti Padmaa, joka oli viimein suostunut pyörtymään eikä joutunut todistamaan onnetonta sairaalakomediaa.
Lopulta Padman sairaalasänky leijutettiin toimenpidehuoneeseen. Viktor jäi istumaan epämukavalle ja hänen ruumiinrakennettaan ajatellen liian piskuiselle tuolille käytävään. Hänen vieressään kuorsasi kääpiö, jolla oli side pään ympärillä. Toisella puolella käytävää odotteli tuomiotaan nuori noita, jonka olkapäästä kasvoi ylimääräinen käsi. Käsi vilkutti hänelle ujosti, ja Viktor vastasi tervehdykseen. Henkilökuntaa kulki käytävällä edestakaisin valkoisissa kaavuissaan. Kun sama hoitaja ohitti hänen tuolinsa kolmannen kerran kiinteästi tuijottaen, hän alkoi epäillä, etteivät kaikki suinkaan toimittaneet sairaanhoidollisia tehtäviään. Neljännen kerran ohimennessään hoitaja viimein rohkaistui pyytämään nimikirjoitusta.
Tunnit kuluivat desinfiointiaineen hajuisessa horroksessa, ja Viktor oli nukahtanut. Hän havahtui siihen, että nimikirjoitusta pyytänyt hoitaja yritti töniä häntä hereille.
"Voitte nyt mennä katsomaan vaimoanne", hoitaja ilmoitti pehmeästi.
"Emme me ole naimisissa", Viktor mumisi ja hieroi unta silmistään. Hoitaja odotti, että hän pääsi jaloilleen, ja lähti sitten näyttämään tietä. Hetken mielijohteesta Viktor osti suklaasammakon välipala-automaatista.
Padman huone oli käytävän päädyssä. Huoneessa oli kaksi vuodetta, joista toisen eteen oli vedetty valkoinen verho. Padma makasi toisessa vuoteessa kasvot kalpeina ja silmät suljettuina. Hoitaja sulki oven perässään ja jätti heidät kahden. Padma avasi silmänsä, kun Viktor istahti vuoteen viereen.
"Hei", velho tervehti äänellä, jonka pehmeys yllätti hänet itsensäkin.
"Terve", Padma kuiskasi käheästi. Ohut hymy väreili hänen huulillaan.
"Miten menee?" Viktor kysyi.
"On mennyt paremminkin", Padma hekotti hiljaa. "Ne juottivat minulle pullollisen Luuran-kokoa. Ensimmäisen kulauksen jälkeen ajattelin, että eiköhän yhdelläkin jalalla pärjää, mutta ne sadistit pakottivat juomaan loputkin."
Viktor irvisti myötätuntoisena.
"Ehkä näin on kuitenkin parempi", hän lohdutti ja ojensi suklaasammakon noidalle.
"Kiitti", Padma hymähti. Hän avasi tinakääreen, vilkaisi mukana tullutta keräilykorttia ja haukkasi palasen sammakon päästä.
"Minkä sait?" Viktor kysyi. Hänen kätensä tuntuivat omituisen virattomilta, ja hänen olisi oikeastaan tehnyt mieli tarttua... Viktor pudisti ajatuksen päästään ennen kuin se ehti loppuun asti.
"Merlinin. Taas. Minulla on niitä ainakin tusina", Padma huokaisi suu täynnä suklaata. Sitten hän haukotteli leveästi.
"Ne sanoivat, että minun kannattaa yrittää nukkua. Jos hyvin käy, nukun kivuliaimman vaiheen ohi", hän sanoi ja näytti epäilevältä. Viktor nyökkäsi.
"Olen tässä, kun heräät."
Hänen tuntemansa Padma olisi sanonut jotakin ivallista ja hätistänyt hänet käytävään. Noita ei tehnyt vastarintaa, mistä Viktor päätteli tämän olevan todella väsynyt.
Viktor katseli, kuinka Padman silmät painuivat kiinni, ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Hoitaja oli avannut Padman palmikon, ja tämän mustat hiukset levisivät pielukselle. Viktor tajusi, että se oli ensimmäinen kerta, kun hän näki Padman hiukset auki.
Viktor oli taas torkahtanut tuoliin ja heräsi omaan kuorsaukseensa. Huoneessa oli pimeää ja hiljaista. Padma nukkui edelleen sikeästi. Hänen rintakehänsä kohoili rauhallisesti hengityksen tahtiin. Nukkuessaan hän oli työntänyt peittonsa sivuun, ja Viktor nousi suoristaakseen sen. Sairaalassa oli viileää, eikä Padman sopinut vilustua. Padman oikea käsi lepäsi patjalla kämmen ylöspäin. Viktor katsoi sitä hetken mietteliäänä, mutta peitteli sen sitten pöyheällä untuvatäkillä.
Seuraavan kerran Viktor heräsi siihen, että joku sytytti huoneeseen valon ja toivotti ovensuusta huomenet kirkkaalla äänellä. Nimikirjoitusta pyytäneen hoitajan vuoro oli ilmeisesti päättynyt, sillä nyt huoneeseen marssi lyhyt pyylevä noita aamiaiskärryä työntäen. Padma oli jo hereillä ja tuijotti lähestyvää aamiaista kuin jotakin hyvin epämiellyttävää.
"Kuinkas täällä voidaan?" hoitaja kysyi englanniksi. Hän kiskaisi Padman peiton sivuun ja tarttui riuskalla otteella tämän jalkaan. Padma ähkäisi pikemminkin hämmästyksestä kuin kivusta.
"Hyvältä näyttää", hoitaja sanoi itsekseen ja käänteli jalkaa kuin se olisi ollut erityisen mehevä paisti. "Pääsette jo tänään kotiin", hän lisäsi iloisesti ja taputti Viktorin kättä äidillisesti.
"Onko minun siinä tapauksessa pakko syödä tuo?" Padma kysyi suorasukaiseen tyyliinsä ja osoitti harmahtavaa puuroa tarjottimella.
"On", hoitaja sanoi painokkaasti ja rypisti kulmiaan. "Se on ehdottoman välttämätöntä."
Padma pyöritteli silmiään, kun hoitaja jatkoi kierrostaan. Hetken kuluttua verhon takaa kuului yökkäilyä. Kuka tahansa siellä makasikin oli samaa mieltä ruoan tasosta kuin Padma.
Aamiaisen jälkeen joku tuli taas kerran sorkkimaan Padman jalkaa. Tällä kertaa valkokaapuinen oli ilmeisesti parantaja, sillä hän tutki koipea paljon aamiaisen tarjonnutta noitaa perusteellisemmin.
"Kotiutetaan", hän sanoi olkansa yli kirjoitusalustaa pitelevälle hoitajalle. Hoitajan sulkakynä alkoi sauhuta, ja parantaja marssi matkoihinsa sanomatta sanaakaan potilaalle.
"Siis. Kotiutetaan", hoitaja toisti osoittaen sanansa Padmalle.
"Sen verran minäkin ymmärsin", noita mutisi ja vääntäytyi istumaan.
"Eiköhän mennä ennen kuin ne muuttavat mielensä", hän tokaisi reippaasti, hyppäsi vuoteelta ja oli saman tien kaatua, kun oikea jalka petti alta.
"Hups", hän sanoi otsa tuskanhiestä helmeillen. "Pitänee ottaa varovasti."
***
Seuraavana aamuna pakkasessa värjötteli yhden sijaan kaksi pöllöä. Viktor oli ymmällään. Toinen pudotti Päivän profeetan hankeen hänen jalkojensa juureen, ja sille hän ojensi tottuneesti viisi sulmua. Pienemmällä oli silläkin mukanaan sanomalehti, jota hän ei tunnistanut. Lintu tapitti häntä odottavaisesti. Lopulta hän laski viisi sulmua sillekin. Pieni pöllö näytti tyytyväiseltä ja lehahti taivaalle.
"Tulikohan tämä väärään osoitteeseen?" Viktor mietti ääneen rullattuaan tunnistamattoman sanomalehden auki. Padma, jonka hiukset olivat taas tiukalla palmikolla, nappasi lehden katsoakseen sitä tarkemmin.
"Ei, siinä on sinun nimesi", hän sanoi ja osoitti lehden takakantta, joka yläkulmassa tosiaan oli Viktorin nimi romaniankielisen osoitteen yläpuolella.
"En minä muista tilanneeni yhtään sanomalehteä", velho mutisi ihmeissään. Padma napautti lehteä sauvallaan. Se kohosi ilmaan ja kiepsahti ympäri. Kun se laskeutui siististi taiteltuna takaisin pöydälle, etusivun otsikot ja tekstit olivat muuttuneet ymmärrettäviksi.
"Näppärää", Viktor kehaisi. Se, miksi Timisoaran Taika-aviisi oli lähetetty heidän ovelleen, oli kuitenkin yhä mysteeri. Padma hymyili omahyväisesti ja tarttui lehteen. Koska hän ei odottanut löytävänsä mitään kiinnostavaa, hän selaili sitä ylimalkaisesti samalla kun haukkasi voisarvea. Sitten jokin vangitsi hänen huomionsa. Hänen silmänsä levisivät ja alkoivat ahmia tekstiä. Viktor oli varma, että kukaan muu kuin Hermione ei voisi kilpailla Padman kanssa lukunopeudesta. Hän seurasi, miten Padman kasvoille levisi ensin hämmästys, sitten epäusko ja lopuksi närkästys. Luettuaan jutun loppuun Padma viskasi lehden hänen eteensä.
"Myöhään tiistai-iltana Timisoaran taikalasaretti sai kuuluisan vieraan. Viktor Krum (28) ilmiintyi sairaalaan tuntematon noita käsipuolessaan. Krumin on huhuttu tapailevan tunnettua seurapiirikaunotarta Mirelda Muikeaa, mutta lähteemme mukaan huispaajan ja tuntemattoman noidan välit ovat likeiset – Mirelda-parka taitaa olla muisto vain!
– He eivät ole naimisissa. Herra Krum kertoi sen minulle luottamuksellisesti, nimettömänä pysyttelevä hoitaja kertoo.
Krum, Bulgarian maajoukkueen entinen etsijä, eläköityi vuonna 2002 kärsittyään jo toistamiseen kirvelevän tappion maailmanmestaruuskisoissa. Tietolähteiden mukaan Krum oli sairaalassa yön yli ja jakeli nimikirjoituksia. Sairaalasta ei suostuttu kertomaan, mikä kuuluisan huispaajan oli tuonut Timisoaraan, mutta tietolähteidemme mukaan tapaukseen ei liittynyt pimeää taikuutta. Krumin ympärillä on aiemmin kierrellyt huhuja laittomista hevoskotkakilpailuista ja armenialaisten puhpalleroiden salakuljetuksesta. Tähti on itsepintaisesti kieltäytynyt kommentoimasta väitteitä."Jutun alapuolella oli kuva hänestä ja Padmasta sairaalan porteilla.
"Maailmankuulu huispaaja Viktor Krum ja hänen tyttöystävänsä, jolla on yllään viehättävä lemmikinsininen leninki", Padma ärjyi ja osoitti tekstiä kuvan alapuolella.
"Lemmikinsininen leninki!" hän toisti raivoissaan kuin verisen loukkauksen. "Ei sanaakaan minun uraa-uurtavasta kenttätutkimuksestani vampyyrien parissa! Ehei, se riittää, että
leninkini on viehättävä."
Padma vei lehden Viktorin nenän edestä. Hän repi sen kappaleiksi, rypisti kasaan ja heitti tulisijaan. Sauvannäpäytys, ja lehti oli ilmiliekeissä.
"Mitä sinä siinä virnuilet?" Padma äyskähti huomatessaan, että Viktor vain katseli häntä huvittuneena.
"Mietinpähän vaan, mitä mahdoit ajatella siitä, että sinua kutsuttiin minun tyttöystäväkseni", hän sanoi ja virnisti aina vain leveämmin.
"E-en edes huomannut", Padma takelteli. Viktor nauroi noidan tyrmistykselle ja väisti täpärästi, kun tämä yritti heittää häntä Päivän profeetalla.
