Syksy (hengitä, unohda) [S, Sirius/Remus]

[Isfet]

Nimi: Syksy (hengitä, unohda)
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: S
Genre: pienoinen angst, drama, raapale
Hahmot/Paritus: Sirius/Remus
Vastuunvapautus: J.K Rowling omistaa luomansa maailman, lainaan vain
Yhteenveto: Joskus syysiltoina menneisyys tulee liian lähelle, houkuttelee kääriytymään itseensä lämpöisen, pistelevän viltin lailla.

A/N: Tämä on tekniikkahaasteeseen kirjoitettu teksti, jossa ei (pitäisi) olla lainkaan sanoja ei, että, hän, ja, joka, kaikki, kuin, kun, mikä, minä, me, mutta, niin, olla, saada, sanoa, se, sinä, tulla, tämä. Haaste inspiroi minut kirjoittamaan haikailevaa, syksyistä Sirius/Remusta. Mihinkäs koira karvoistaan pääsee.

250 sanaa
*

Syksy tuntuu huutavan Remukselle. Tuuli vinkuu löystyneistä ikkunanpuitteista, ravistaa lehtiä irti puista lyöden sateen vasten seinää.

Täällä, täällä, täällä! Muistatko, muistathan?

Remus puristaa teemukia lujempaa, kämmeniä polttaa. Pisarat rummuttavat ikkunaan sormien lailla (Sirius naputti aina sormillaan levottomana). Remus häätää luvattoman ajatuksen, hörppää uhitellen liian kuumaa teetä vaikka kielestä irtoaa nahka. Hengittää kahdesti syvään, nykii kuluneen villapaidan hihat ranteiden peitoksi (Sirius tarttui aina ranteesta, ei kädestä), hengittää uudelleen.

Täällä, muistathan?

Taivas on harmaa, myrskyinen (kuin Siriuksen silmät). Remuksen ainoana valonlähteenä hämärässä keittokopperossa toimii keltainen kynttilä, luoden väräjäviä varjoja seinille. Yksinäisyys pusertaa rintaa, syksy sekoittaa pään. Kädet vapisevat, Remus sulkee silmänsä rauhoittaakseen pulssin, sydämen, rintakehän. Joskus syysiltoina menneisyys tulee liian lähelle, houkuttelee kääriytymään itseensä lämpöisen, pistelevän viltin lailla. Remus juo teetä, yrittää unohtaa Päivän Profeettaan käärityn teekannun pahvilaatikossa sängyn alla. Tunteiden hautaamisen voi vain toivoa yhtä vaivattomaksi.

Täällä

Remus tuntee olonsa tavallista heikommaksi, suorastaan melankolisen sentimentaaliseksi. Mies huokaisee, nousee ylös kiikkerältä tuolilta avaamaan vaikertavan ikkunan. Tuuli syöksähtää pörröttämään hiekanruskeita hiuksia, sade tarttuu sängen peittämään poskeen. Vesi valuu lattialle, kastelee reikäiset villasukat. (Sirius jätti kämpän ikkunan auki, sade muodosti sisään lätäköitä.)

Remus sulkee silmänsä, kuvittelee kaulalle ropisevat pisarat suudelmiksi, tuulen vahvoiksi sormiksi hiuksissa. Vaarallista, juovuttavaa. (Lätäkköön lensi kirjavia lehtiä, Sirius suuteli Remusta, keitti teetä.)

Rakastit, muistatahan?

(Siriuksen hiukset haisivat kastuessaan aavistuksen märälle koiralle, suortuvat liimaantuivat Remuksen kasvoihin -) Remus avaa vastahakoisesti silmänsä, kietoo kätensä ympärilleen. Sulkee ikkunan luotuaan viimeisen silmäyksen kieppuviin lehtiin, hengittää koettaen unohtaa. Melkein kymmenen vuotta.

Remus juo jäähtyneen teen, pyyhkii märät poskensa. Lattia jää vetiseksi, huulet maistuvat suolalta.

(Liikaa.)

[Nyyhti]

Ooo tää oli tosi hieno!! Rakastin sulkujen käyttöä tehokeinona, toimi hirmu hyvin ja kantoi otsikosta läpi tekstin. Tarina soljui kivasti ja tästä tuli just sellainen haikea ja kaipaava sekä syksyinen fiilis.

[Isfet]

nominal, kiitos kommentista! Ihanaa että sulut toimivat, Mietin vähän tuleeko tekstistä sekava sekä kursiivi-, että sulkupätkillä. Tosi kivaa että tavoitit fiilistä taustalta :3

[The Mind]

Ihanan ajankohtainen ja syksyn hämäryyteen sopiva fikki! Kuten nominal sanoi, sulut olivat hyvä tehokeino!
Lempparikohtani:
(Sirius tarttui häntä aina ranteesta, ei kädestä)
tuon voi nähdä mielessään niin hyvin!

Sitten jäin pohtimaan, onko kielessä nahkaa. Eka kuukkelitulos oli ohje keitettyyn kieleen:
Keittämisen aikana kielen nahka on muuttunut valkoiseksi. Nahka nyljetään kuorimalla kuin peruna
 
Jooo meikä viikonloppufiilareissa. 

[Isfet]

The Mind, ihanaa että fikkini viihdytti ja jätit vielä kommenttia! Minulla on vahva rannefiksaatio, mitä tulee Sirius/Remukseen :'D Kyllä sen nahan  tunteen, kun pala siitä puuttuu kuuman juoman seurauksena... 

[Dokumentti]

Ja jatketaan kommenttivaihdosta taas hei!

Remus/Siriusta, jeee! Angst ja melankolia sopii näille herroille aina niin hyvin. Toki fluffykin, mutta jotenkin aina tuntuu, että ne pienet fluffyiset hetket ovat vain ohi meneviä ja todellisuus on tälläistä melankolista ja haikeaa vaikeilua.

Tekniikkahaasteen tekstejä on tosi mielenkiintoista lukea. Itse en siihen uskaltautunut mukaan, käytän niin paljon ja ja kuin sanoja, ettei siitä olisi tullut mitään. Yhden kuin sanan tuolta bongailin, mutta muuten tunnuit saaneen haasteen onnistumaan aivan loistavasti. Tekstissä ei edes kaivannut noita sanoja ollenkaan. En olisi tajunnut varmaan edes niiden puuttumista, jos en olisi lukenut A/N ennen kuin aloitin lukemaan. 

Jos oikein ymmärsin, niin teksti sijoittuu aikaan jolloin Sirius on Azkabanissa? Ainakin näin tulkitsin itse.
Kursivoidut "huudot" välissä tuovat tekstiin kivaa rytmiä ja juuri sitä kaipausta lähimmäksi, mikä tässä tekstissä muutenkin on kantava teema.
Remuksen tunteet eivät selvästi ole laimentuneet, vaikka hän yrittääkin piilottaa ne kuten teepannunsa. Tykkäsin hirmuisesti kaikista noista pienistä jutuista joista Remukselle tuli Sirius mieleen.

Hengittää kahdesti syvään, nykii kuluneen villapaidan hihat ranteiden peitoksi (Sirius tarttui häntä aina ranteesta, ei kädestä), hengittää uudelleen.

Awww! Jotenkin ihana tuo ranne kohta. En tiedä miksi, mutta vähän sulin. Ja muutenkin, että muistaa jopa omista ranteistaan Siriuksen. Remus rukka!<3

Sade, pyörteilevät lehdet ja kaikki, aws. Sateen kuvitteleminen suudelmiksi sulatti mut myös. Olin oikeastaan sulaa koko tekstin, vaikka tämä olikin kaipausteksti ja surullinen. Silti hymyilin puolet, kun pystyin kuvittelemaan sen suloisen menneisyyden, jonka Remus yritti unohtaa.

En nyt osaa sen järkevämmin kommentoida. Kiitos tästä palaisesta, joka lämmitti kaikessa angstisuudessaan!<3

[Isfet]

Dokumentti, kiitos jälleen!

Jep, angstipalleroita nämä lopulta on :'D Tekniikkahaaste oli haastava, itsellänikin on paljon noita täytesanoina. Pongasinkin tuon yhden kielletyn ei:n nyt tekstistä, mutta en ala sitä nyt enää muokkailemaankaan. Myös ulkoasultaan tämä on vähän tavallista tuotantoani "tyylitellympi".

Jep, Sirius on Azkabanissa ja Remus aivan yksin. Hymyilyttää tuo miten sanot tämän olevan suloisen lämmittävä kaikessa angstisuudessaan, sillä niinhän tämä vähän on. Joskus pitäisi kai kirjoittaa kunnon synkistelyä, mutta kun tämä on niin kivaa! Kaipaus on se tunne, joka istuu itselleni parhaiten.

Erikseen mainitsen, miten ihanaa oli, että nostit ranteet esille! Kiitos <3

[Thelina]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! Nappasin luettavakseni Sirius/Remusta ja vaikka tämä ei syksyisessä tunnelmassaan sopinut ollenkaan tähän aurinkoiseen viikonloppuun, oli tämä kuitenkin hieno, vaikka surullinen! Nuo otsikon sulut toistuivat hienosti tuolla tekstissäkin ja korostivat sitä, miten Remus ajatutuu menneeseen ja muistoihin, näkee Siriuksen pienissä arkisissa jutuissa.

Remus puristaa teemukia lujempaa, kämmeniä polttaa. Pisarat rummuttavat ikkunaan sormien lailla (Sirius naputti aina sormillaan levottomana). Remus häätää luvattoman ajatuksen, hörppää uhitellen liian kuumaa teetä vaikka kielestä irtoaa nahka. Hengittää kahdesti syvään, nykii kuluneen villapaidan hihat ranteiden peitoksi (Sirius tarttui aina ranteesta, ei kädestä), hengittää uudelleen.

Tästä kohdasta tykkäsin erityisesti! Jotenkin näen aina Remuksen juomassa teetä ja kielen polttaminen kaiken uhallakin sopii hänelle, yhtä hyvin kuin se, että Sirius tarttuu aina ranteesta.

Vesi valuu lattialle, kastelee reikäiset villasukat. (Sirius jätti kämpän ikkunan auki, sade muodosti sisään lätäköitä.)

Tämä oli toinen lemppari: reikäiset villasukat kuvaavat niin hyvin Remusta ja lätäköt sisällä Siriusta. Tuli sellainen olo, että Remus koettaa tavoittaa mennyttä lämpöä tuolta ikkunan kautta, mutta sisään tulee vain kylmää sadetta. Voi miten surullinen tuo loppu oli, aina toivoisin Remukselle pelkkää hyvää! Mutta hieno tunnelma tässä on, todella koskettava. Jäähtynyt tee ja suolan maku sekä viimeinen sana suluissa toivat sen surun jotenkin vielä lähemmäksi. Kiitos tästä!

[Isfet]

Thelina, syksyinen Sirius/Remus (ja lätäköt) oli jossain vaiheessa minulle miltei maneeri, hienoa että kevät ei kuitenkaan haitannut tunnelmaan pääsemistä    Ja hauskaa, että pidit suluistakin, Remus on aina näyttäytynyt minulle vähän sellaisena menneissä märehtijänä. Kiitos paljon!

[valokki]

Tämä oli todella hyvällä tavalla haikeaa ja tunnelmallista luettavaa! Vaikka syysfiilikset oikeasta elämästä tällä hetkellä melko kaukana ovatkin, syksyisiä tekstejä on aina ihana tunnelmoida ja jotenkin juuri syksy ja melankolia sopivat niin hyvin yhteen

Yhdyn jo aiempiin kommentoijiin, nuo sulut ja kursiivilla kirjoitetut pätkät tehostivat hienosti tekstiä eivätkä ainakaan omasta mielestäni sekoittaneet yhtään, kun niitä ei kuitenkaan mitenkään sikin sokin oltu käytettyä, ja ainakin omasta mielestäni niiden käytössä tuntui olevan ihan selkeä logiikka milloin kumpaakin käytettiin. Huomasin tekstiä lukiessani jossain kohtaa kuulevani nuo kursivoidut kohdat päässäni kuiskauksina tarinan lomassa ja nuo sulkujen sisäiset kohdat taas kesken kaiken yllättäen Remuksen mieleen pongahtavina ajatuksina. Ne mielestäni korostivat hyvin Remuksen haikeutta, ahdistusta ja kaipausta, kun kesken soljuvan tekstin yht'äkkiä ilmestyikin jokin Siriukseen liittyvä ajatus jollain tavalla lähes jopa pakonomaisesti. Tai vähintäänkin lukijalle välittyi tunne siitä, ettei Remus ole päässyt Siriuksesta yli.

Muutoinkin tekstissä oli kauttaaltaan kauniin haikea ja riipaiseva tunnelma, jota vain syksyinen tunnelma ja syksyiset yksityiskohdat korostivat. Itselläni tuli jollain tavoin ihon alle erityisesti kohdat, joissa Remus muisteli Siriusta vahvoilla aistikokemuksilta (miltä Siriuksen hiukset tuoksuivat märkinä, miten Sirius tarrautui aina juuri ranteeseen kiinni, miltä Siriuksen levoton sormien naputtelu on kuulostanut). Tässä oli lyhyessä pätkässä pakattuna niin paljon tunnetta, että tuntui kuin olisi jonkin pidemmänkin tarinan lukenut.

Kiitos tästä, tämä oli todella vaikuttava ja mieleenpainuva tarina!