Kirjoittaja Aihe: Rakas Lucius (LM/OC, K-11, angst/romance, kesken)  (Luettu 4138 kertaa)

dzinni

  • ***
  • Viestejä: 20
Title: Rakas Lucius
Author: dzinni
Genre: angst/romance
Pairing: Lucius Malfoy / OC
Rating: K-11
Beta: Ei ole
Summary: Epätoivoinen rakkaus! Sijoittuu Luciuksen kouluaikaan.


Rakas Lucius

1.

Tuijotin edessäni istuvan pojan selkää kuulematta sanaakaan siitä, mitä professori Kuolio sanoi. Tunti oli loppumaisillaan ja joutuisin jälleen kerran piinalliselta vaikuttavaan eroon pojasta, johon olin kuolettavasti rakastunut. Eihän Puuskupuhiin kuuluvan tytön sopinut näyttäytyä luihuispojan seurassa, ei vaikka tämä olisi tiennytkin, että tyttö oli olemassa. Lucius Malfoy oli tarkka omasta maineestaan, sen tiesivät kaikki. Lisäksi hän oli ylimielinen ja itserakas eikä hänellä varmasti ollut aavistustakaan siitä, mitä hänen takanaan taikuuden historian tunneilla istuva tyttö hänestä ajatteli. Nousin huokaisten ja keräsin kirjani kasaan. Näin lähelle Luciusta pääsisin vasta viikon kuluttua seuraavalla tunnilla. Sisälläni poltti.

En ollut kertonut tunteistani edes parhaalle ystävälleni vaan hymyilin Lindalle samalla kun sivusilmälläni näin Luciuksen katoavan ulottumattomiini kammion ovesta.

”Mikä sinua vaivaa?” Linda kysyi ikään kuin aavistaen, että kaikki ei ollut kohdallaan.

”Ei mikään”, mutisin vastaukseksi. ”Mennään nyt vain syömään.”

Salissa etsin vaaleita hiuksia silmilläni yrittäen kuitenkin olla tuijottamatta niitä liikaa, kun lopulta äkkäsin Luciuksen toisten luihuisten keskeltä. Lusikoin ruokaa suuhuni haluttomana ja ajattelin, että ehkä sydänsuruja varten oli olemassa liemi, jolla tuskan voisi vaientaa.

Illalla sanoin Lindalle meneväni kirjastoon tekemään läksyjä, vaikka todellisuudessa kulutin kaksi tuntia selaamalla taikajuomista kertovia kirjoja. Sinnikkään etsimisen jälkeen löysin lopulta sopivalta kuulostavan reseptin, jota ajattelin kokeilla: liemi vaikutti helpolta valmistaa eivätkä sen aineksetkaan olleet kovin vaikeasti hankittavissa. Kopioin reseptin kouluvihkooni ja päätin hankkia ainekset Tylyahosta siellä seuraavan kerran käydessämme. Lindalle sanoisin, että menen ostamaan hänelle syntymäpäivälahjan niin että hän ei ihmettelisi kun katoaisin hetkeksi omille teilleni.


2.

Ryhdyin valmistamaan juomaa jo saman päivän iltana kun palasimme Tylyahosta. Sekoitin ainekset vasta kun olin varma siitä, että toiset jo nukkuivat, ja lykkäsin noidankattilan sänkyni alle hautumaan. Odotin liemen valmistumista toiveikkaana ja lohdutin itseäni sillä, että joutuisin kärsimään enää muutaman päivän, minkä jälkeen sydänsuruni olisivat ainiaaksi pois pyyhkäistyjä. En joutuisi koskaan enää kokemaan sitä kidutusta, että istun Luciuksen takana ja huomaan, että hän ei kiinnitä minuun mitään huomiota. Liemen juotuani minulla ei olisi enää mitään tunteita Luciusta kohtaan, ajattelin.

Kun tarvittava aika oli kulunut, nostin padan sängylleni ja täytin lasini juomalla ympärilläni nukkuvien tyttöjen tuhinan säestämänä. Nostin lasin huulilleni hetkeäkään epäröimättä ja join juoman viimeistä pisaraa myöten.

Aamulla tunsin, että juoma oli tehonnut; tosin ajattelin Luciusta heti herättyäni, mutta vain kuulostellakseni, millaisia tunteita hänen ajattelemisensa minussa herätti, järkeilin. Tunteeni vaikuttivat sekavilta, mutta koska en ollut varma siitä miltä minusta olisi pitänyt tuntua, pukeuduin ja lähdin toisten mukana aamiaiselle.

Luciuksen näkeminen oli kuin minua olisi isketty moukarilla vatsaan. Näin pojan käytävällä matkalla kohti suurta salia. Hän oli yksin, joten sanoin Lindalle, että minun täytyy käydä vessassa ja jättäydyin muista jälkeen.

”Lucius”, sanoin ja pysähdyin hänen eteensä. Ennen kuin poika ehti tajuta mitään, minä olin jo hänen kimpussaan. Suutelin hämmästyneen oloista poikaa suulle ja tyrkkäsin hänet edelläni komeroon, jonka ovi oli Luciuksen selän takana. Kaadoin pojan komeron lattialle ja yritin samalla raastaa vaatteita hänen yltään. Lucius oli liian ylpeä huutaakseen apua, mutta hän taisteli vastaan sinnikkäästi ja sähähti minun olevan hullu. Hullu minä olenkin, ajattelin, minä olen hulluna sinuun...

Luciuksen onnistui työntää minut kimpustaan ja päästä ylös lattialta.

”Mikä sinua oikein vaivaa!” hän karjui oikoen samalla vaatteitaan.

Minä ojentelin epätoivoisena käsiäni häntä kohti ja sanoin rakastavani häntä. Poika tuijotti minua kuin mielipuolta ja lähti sitten komerosta paukauttaen sen oven perässään kiinni niin suurella voimalla, että korvissani kaikui vielä pitkään. Minä puhkesin kyyneliin ja vaivuin vaikertaen komeron lattialle. Ei tässä näin pitänyt käydä! Tämähän oli pahempaa kuin ennen liemen juomista!

En mennyt syömään enkä myöskään koulutunneille. Makasin komeron lattialla ja raahauduin sänkyyni vasta myöhään illalla kun useimmat tytöistä jo nukkuivat. Linda katsoi minua huolestuneena, mutta väitin hänelle sairastuneeni (mikä olikin totta) ja sanoin, etten osallistuisi tunneille myöskään seuraavana päivänä. Kun tytöt pukeutuivat aamulla hälisten, minä vedin peiton korviini ja hautauduin yhä suuremman itsesäälin vallassa syvemmälle sänkyyni.

Tietenkään tätä ei voinut jatkua ikuisesti. Seuraavana aamuna Linda uhkasi pakottavansa minut sairaalasiipeen, jos tuntisin itseni edelleen sairaaksi. Koska en halunnut kenenkään saavan tietää typerästä ja pieleen menneestä tempustani, minun oli pakko nousta vastentahtoisesti sängystä ja seurata Lindaa oppitunneille. Pelkäsin Luciuksen kohtaamista koska en ollut varma siitä oliko juoman vaikutus lakannut, mutta koska hänen näkemisensä nostatti minussa ainoastaan suunnattomia häpeän tunteita ja ajatuksia itsemurhasta, ilmeisesti näin oli. Ja jos liemellä oli ollut jonkin muunkinlainen vaikutus, ainakin Lucius huomasi minut nyt. Hän näytti suorastaan kärsivän siitä tietoisuudesta, että taikuuden historian tunnilla pakottauduin jälleen kerran istumaan hänen takanaan, vaikka todellisuudessa toivoin olevani kuollut.

Painajaiseni sai entistä synkemmän käänteen kun professori Kuolio ilmoitti, että koska en ollut tehnyt vaadittua esseetä (olin unohtanut sen täysin!) minun pitäisi tulla illalla jälki-istuntoon erään toisen tehtävän laiminlyöneen oppilaan kanssa. Kauhumme oli varmasti yhteinen kun professori sanoi toisen oppilaan nimen, sillä tämä oli Lucius, joka vilkaisi ympärilleen ilmeettömän näköisenä vaikka olin varma siitä, että hän olisi vaihtanut mielellään osia kenen tahansa muun kanssa.

Professori Kuolio määräsi meidät saapumaan työhuoneeseensa iltaseitsemältä.


3.

Tunsin muuttuneeni zombiksi seitsemään mennessä. Hirvittävämpää kohtaloa en olisi voinut itselleni saada! Linda sanoi, että näytin sairaalta ja että minun pitäisi mennä sairaalasiipeen. Pinnistin väkinäisen hymyn kasvoilleni ja väitin voivani ihan hyvin. Linda ei näyttänyt vakuuttuneelta, mutta kaipa hän arveli professori Kuolion toimittavan minut hoidettavaksi, mikäli katsoisi sen olevan tarpeen, joten väittämättä sen enempää vastaan hän tyytyi ainoastaan tuijottamaan minua huolestuneena.

Koputin professorin työhuoneen ovelle myöhässä, sillä olin laahustanut paikalle niin hitaasti, että sain matkaan kulumaan lähes kaksi kertaa enemmän aikaa kuin tavallisesti. Lucius oli jo paikalla, mutta hän ei vilkaissutkaan minuun huoneeseen astuessani.

”Nyt kun neiti Zorn on suvainnut saapua paikalle”, professori sanoi pisteliäästi, ”voimme aloittaa. Saatte kaksi tuntia aikaa kirjoittaa esseenne valmiiksi, tässä ja nyt. Saatte tehdä yhteistyötä ja käyttää kaikkia niitä lähteitä, mitä löydätte tästä huoneesta. Pääasia, että minulle luovutetaan kaksi kunnolla loppuun saatettua esseetä palatessani tänne tasan kahden tunnin kuluttua.”

Suuni loksahti auki järkytyksestä ja käteni hikosivat. Ei kai hän vain aikonut jättää meitä kahdestaan työhuoneeseensa!

”Professori”, änkytin punaisena, mutta en saanut enempää sanoja ulos yhtäkkiä kovin kuivalta ja tukkoiselta tuntuvasta kurkustani. Lucius ei sanonut mitään, mutta hänkään ei näyttänyt ilahtuvan ajatuksesta, että joutuisi viettämään kaksi tuntia kimppuunsa käyneen mielipuolen kanssa samassa huoneessa.

”Huomatkaa”, professori Kuolio jatkoi tuijotettuaan minua hetken tiukasti, ”että te ette saa poistua tästä huoneesta ennen kuin minä olen antanut siihen luvan. Odotan näkeväni teidät molemmat täällä kahden tunnin kuluttua valmiit esseet käsissänne.”

Sitten professori aukaisi työhuoneensa oven ja poistui minun tuijottaessani hänen peräänsä epäuskoisena.


A/N: Jatkuu...
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 05:58:11 kirjoittanut Beyond »

Voldemort

  • Vieras
Vs: Rakas Lucius
« Vastaus #1 : 27.04.2008 02:50:59 »
Tässä oli jotakin virkistävää, mutta en osaa oikein määritellä täsmälleen mikä se oli. Ehkä se oli tuo juoni. En nyt ainakaan muista, että olisin koskaan lukenut ficciä, jossa tehdään lemmenpoistojuomaa. Pidin siitä. Ja siitä, että tyttö kävi Luciuksen kimppuun ja Lucius oli ihan että WTF. Vähemmästäkin menee pasmat sekaisin. :D Mitä seuraavaksi tapahtuu? Kerro heti. ;D

Dionysos

  • ***
  • Viestejä: 431
Vs: Rakas Lucius
« Vastaus #2 : 27.04.2008 09:27:21 »
Tämä oli ihan hyvä. Lukisin jatko-osatkin jos tämä olisi slashia.  :-X
Mutta het ei uppoa, joten tuskin jatko-osia luen. Mutta tämä oli hyvä juoneltaan :)

Anteeksi, mutta mun oli vaan pakko sanoa että tää oli hyvä, mutta siltikään en lue  :-[
Inn gjennom min sjel den sorte angst river

På de mosegrodde steiner de seg viser
Når nattemørket har senket seg over
Ekkoene... fra deres grufulle jamring
Endeløst... du kan høre


//Palasiksi revitty Dionysos on lupaus elämästä....-Friedrich Nietzche

Marjuca

  • ***
  • Viestejä: 146
Vs: Rakas Lucius
« Vastaus #3 : 27.04.2008 20:46:06 »
Hmm...ei yhtään hullumpi idea työntää Luciusta komeroon. Niin minä olisin tehnyt:D Tää jätti sellasen kutkuttavan olon jälkeensä, et haluan ehdottomasti lukea lisää, niin pian kuin se vain suinkin on mahdollista^^

Hudith

dzinni

  • ***
  • Viestejä: 20
Vs: Rakas Lucius
« Vastaus #4 : 06.05.2008 00:39:49 »
Kiitos, Voldemort, Dionysos ja Hudith!

Yritän saada jatkoa aikaan pian... :D

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 792
Vs: Rakas Lucius
« Vastaus #5 : 21.06.2010 18:26:35 »
Luihuinen ja mihin tahansa muuhun tupaan ovat sellainen yhdistelmä, joka lakastuu nopeammin kuin maljakkoon asetellut leikkokukat.

Ilmeisesti tytön keittämä liemi ei toiminutkaan ihan niin kuin olisi pitänyt, kun hän ryntäsi suutelemaan nuorta Malfoyta huulet pusukalamaisesti törröllään ja tyrkkäsi nuorukaisen luutakomeroon. Hieman tirskahtelin komeron lattialle tyrkätylle Luciukselle, sillä tämä oli poikana hullaantunutta neiti Zornia voimakkaampi. Niinkin voimakas että olisi kammennut nopeamminkin pystyyn. :D Yleensähän Lucius on ollut se osapuoli, joka on kiskonut toisen luutakomeroon ja kellistänyt pölyiselle lattialle moppien ja siivousaineiden sekaan.

Harmi ettei ficin aloittaja ole käynyt Finissä melkein vuoteen, sillä minua olisi jännittänyt miten luihuinen ja puuskupuh olisivat saaneet esseensä kirjoitetuksi. Neiti Zorn tunsi itsensä tosi, tosi noloksi ja toivoi varmasti voivansa haihtua olemattomiin, ja Lucius pelkäsi mielipuolen käyttävän tilaisuutta hyväkseen ahdistellakseen häntä (jälleen) seksuaalisesti…