Nimi: Kuurupiiloa häissä
Kirjoittaja: tirsu
Genre: Slice of life, snog, angst (hitusen verran), slash & one-shot
Paritukset: Jousia/Okko, sivussa Make/Arvi
Ikäraja: K-11
Summary: Hän ohitti Okon tylysti mennessään peremmälle huoneeseen.Varoitus: Kulttimainen uskonto
Disclaimer: Hahmot ovat ylivilkkaan mielikuvitukseni tuotetta kera kaiken muun.
A/N: Tämä tarina on kirjoitettu
Kuolonsyöjäprinsessalle syntymäpäivälahjaksi. Tapahtumat lähtivät rakentumaan parista hänen toivomuksestaan. Toivottavasti tämä on mieleesi. Iloista syntymäpäivää!
Kuurupiiloa häissäMake mutristeli suutaan. Tämä näytti ihan hullunkuriselta sellaisen ilmeen ja papiljottien kanssa. Ihan siltä kyläkaupan yläpuolella asuvalta naiselta, jolla on raskas meikki ja joka pui nyrkkiä ikkunasta roikkuen kaikille, jotka häntä ärsyttivät.
Make huomasi Jousian peilin kautta ja näytti serkullensa kieltä. Jousia irvisti takaisin ennen kuin sulki oven – Max ei ollut huoneessa. Ja miksi olisikaan ollut? Huonehan oli morsiamen laittautumista varten. Mutta reilukerhon nimissä oli todettava, ettei Jousia ollut sitä tiennyt, kun hän oli oven aukaissut.
Typerä hotelli, Jousia ajatteli kulkiessaan pitkää käytävää pitkin. Koko yhdeksäs kerros oli varattu hääväen käyttöön (valmistautumiseen ja yöpymiseen), joten oli vaikea löytää oikeaa huonetta. Ainoa hyvä puoli asiassa tuntui olevan se, ettei kukaan lukinnut huoneidensa ovia, joten riitti kun Jousia vain avasi oven ja vilkaisi olisiko Max siellä.
Jousia kirosi mielessään avattuaan kolmannen oven, joka oli täysin tyhjä. Parempi sekin kuin löytää eno vessanpytyltä kyykkimästä enempi kuin vähempi selattu lehti kourassaan (ei oven kiinni laittaminen ole kovin vaikeaa!).
Melkein käytävän päässä aukeni ovi ja liilapäinen Okko vilkuili käytävään. Kun tämä äkkäsi Jousian, tämä viittoi kädellään häntä tulemaan sinne. Helpotusta tuntien Jousia huokaisi, viimeinkin oikea huone oli löytynyt.
Ripein askelin hän kulki kohti aukinaista ovea. Hän ohitti Okon tylysti mennessään peremmälle huoneeseen.
>> Max!
>> Jousia huudahti nähdessään setänsä vaimon velipuolen makaavan divaanisohvalla.
>> Äitisi kaipaa sinua, papilla on jotain ongelmaa tai jotain.
>>Max ähkäisi ja ponkaisi itsensä laiskasti pystyyn.
>> Tämän siitä saa, kun suostuu bestmaniksi.
>>Jousia pyöräytti silmiään ja katsoi kuinka Max laahusti peilipöydän luokse. Punapää nappasi hiuslenkin pöydältä ja sutaisi hiuksensa huolettomasti kiinni.
>> Ole huolellisempi, saat muuten valitusta. Onhan nyt sentään ystäväsi hääpäivä
>>, Jousia totesi.
Max mulkaisi häntä, mutta avasi hiuksensa uudestaan.
>> Mahtaisikohan morsian lainata hiusharjaa?
>>Mies ei kuitenkaan jäänyt kuuntelemaan vastausta vaan poistui huoneesta leveästi haukotellen. Laiskanpullealle kaverille päivä tulisi olemaan pitkä, kun oli pakko käyttäytyä ihmisiksi. Ei saanut röhnöttää, syljeskellä mihin sattui tai olla ajattelematta mitä suustansa ulos päästäisi; kirosanojen litaniaa ei katsottaisi hyvällä.
Jousia puristi päätään. Hän ei ymmärtänyt miksi Arvi oli valinnut Maxin bestmaninsa rooliin, parempiakin vaihtoehtoja olisi ollut. Max tietenkin oli (kummallista kyllä) Arvin paras ystävä, mutta silti. Moitteettomasti käyttäytyvä Harri olisi ollut parempi valinta. Max tuskin olisi loukkaantunut, tämä kun inhosi muodollisia tilaisuuksia.
>> Missä Arvi muuten on?
>> Jousia kysyi äkkiä tajuttuaan sulhasen puuttuvan.
Okko nyökkäsi huoneen toista ovea kohti.
>> Vessassa. Ollut kohta vartin, jännitysvatsa.
>>>> Ai
>>, Jousia sanoi kuulostaen melkein pettyneeltä.
Okko nyökkäsi vain uudestaan. Jousia huokaisi lysähtäen lähimmälle nojatuolille (se oli ilmiselvästi pois paikaltaan, sillä toinen nojatuoli oli ikkunan edessä). Kulmiaan rypistäen hän jäi tuijottamaan Okkoa.
Leveäharteisen, hontelon teinin yllä oli sysimusta torvisoittokunnan päällystakkia (joita yleensä näki amerikkalaisten päällä) muistuttava puvuntakki, jossa oli kaksiriviset hopeanapit. Hoikkia jalkoja verhosivat yhtä mustat tiukat housut. Kengät olivat hohtavan valkoiset, niiden vartta kiertävät hopeaketjut olivat jääneet punttien alle piiloon.
Okon tummanliilat hiukset olivat laitettu huolella ilmavaksi pompadouriksi, kaikki suortuvat ruodussa. Tummanvihreiden silmien alustat olivat tummat, mikä oli nuorukaiselle epätavallista – tämä kun noudatti tarkkaa nukkumisaikataulua, josta poikkeaminen oli katastrofi rutiineista pitävälle. Jousiaa houkutti kysyä Okolta asiasta, mutta hän puri hampaansa tiukasti yhteen.
Okko keinui paikoillaan, katse vaelteli pitkin huonetta. Jostain syystä tämä ei uskaltanut kohdata Jousian katsetta. Jostain syystä tämä hermoili.
>> Missä muut ovat?
>> Jousia kysyi rikkoen hiljaisuuden, joka ärsytti häntä.
>> Eivät ole tulleet vielä
>>, Okko vastasi kohtaamatta vieläkään toisen nuorukaisen katsetta,
>> eli et ole ainoa myöhässä.
>>Jousia naksautti kieltään vaikka tottahan se oli, hän oli ollut myöhässä. Mutta se oli Maxin äidin vika. Nainen oli viivytellyt häntä, kun hän oli saapunut hotellille.
Naputellen sormillaan nojatuolin käsinojia Jousia vilkaisi vessan ovea. Se oli yhä iloisesti lukossa. (Elleivät he olisi yhdeksännessä kerroksessa, Jousia epäilisi sulhasen karanneen ikkunasta.)
Hitaasti hän nousi paikoiltaan, puntaroiden vain pienen hetkisen verran, olisiko hänen ideansa järkevä. Joku voisi sanoa, että kyseinen hetki ei ollut paras, mutta Jousia ravisti ajatuksen mielestään pois. Hän otti pari askelta kohti Okkoa, joka hätkähti näkyvästi.
Jousia tarttui tätä kapeasta ranteesta – hän tunsi sormiaan vasten sydämen sykkeen. Pieni hymynkare leikitteli hänen huulillaan. Hän kallisti päätään, jolloin Okko henkäisi syvään.
Ja ovelta kuului koputus.
Vikkelästi Jousia loikkasi taemmas. Okon kasvot hehkuivat järkytyksestä punaisina. Kasvot lattiaan luoden tämä meni avaamaan ovea. Sisälle tungeksi Max ja kolme muuta; Alexander, Roman ja Sakari, tuttujen kesken Sakke.
>> Hoi, hoi
>>, Sakke huikkasi.
>> Pahoittelut myöhästymisestä, mutta tässä sitä nyt ollaan!
>>Alexander kurtisti kulmiaan.
>> Missäs meidän sulhasemme?
>>>> Vessassa
>>, Okko mumisi.
>> Ollut jo puolisen tuntia
>>, Jousia lisäsi avuliaasti.
>> Vieläkin?
>> Max näytti riemastuneelta. >
> Karkasi ehkä ikkunasta?
>>>> Tyhmä, me ollaan yhdeksännessä kerroksessa!
>> Sakke älähti.
Roman meni vessan oven luokse ja koputti kolmesti. Ei mitään vastausta.
>> Arvi hei, oletko kunnossa?
>> Roman korotti ääntään koputtaen jälleen ovea kolmesti.
Täysi hiljaisuus. Kunhan laskuista jätettiin pois Maxin hihittely – oliko tämä ehtinyt jo nauttia jotain vettä väkevämpää?
>> Pitääkö tässä huoltomiehelle alkaa soitella?
>> Alexander pohti.
>> Toivon mukaan ei
>>, Roman sanoi ja koputti jälleen ovea.
>> Arvi?
>>Ei vieläkään vastausta. Ilmapiiri huoneessa alkoi kiristyä, jokaisen kasvoilta paistoi huoli. Tai no, Max ei näyttänyt olevan moksiskaan, kunhan hyräili.
Jousia pyöritti silmiään ja tökkäsi kyynärpäällään Maxin käsivartta.
>> Koeta sinä, olethan sen paras kaveri.
>>>> Totta! Tule tänne!
>> Roman huudahti kääntyen ja nappasi Maxia kädestä.
Max mulkaisi Jousiaa, ilmiselvästi tyytymättömänä tilanteesta, johon joutui. Mutta tottelevaisesti tämä teki niin kuin oli pyydetty.
>> Arvi, hei Arvi, mitä jumitat siellä?
>> Max aloitti kopautettuaan kerran rystysillään ovea.
>> Muillakin on hätä, joten jos et kohta tule ulos, niin se olet sinä, joka siivoaa jäljet.
>>Muut huoneessa olijat katsoivat kummissaan punapäätä. Mitä ihmettä tämä oikein touhusi? Ei nyt ollut aikaa pilailla, oli tosi kyseessä!
Jousia vain kohotti kulmiaan odottavasti. Hänen odotuksensa palkittiin nopeasti – vessan oven lukko kliksahti ja ovi aukesi verkkaisesti. Arvi astui vaisusti hymyillen vessasta ulos.
Sulhanen oli ehtinyt pukeutua mustiin suoriin housuihin, jonka sivuilla kulki kaksi ohutta kultaista raitaa, sekä valkoiseen aluspaitaan. Jalat olivat paljaat ja hiukset kampaamattomat. Oikeassa kädessään tämä puristi puhelintaan kuin henkensä kaupalla.
>> Yrititkö googlettaa mahdollisia teitä vapauteen, kaveri?
>> Max naurahti ja läimäytti toverillisesti parasta ystäväänsä selkään.
>> Mitä? Ei, en yrittänyt
>>, Arvi vastasi yrittäen kasvoilleen jotain hymyn tapaista.
>> Et tietenkään
>>, Roman tokaisi sellaisella äänensävyllä, joka kehotti Maxia pitämään suunsa kiinni.
>> Meille tulee kiire, et ole vielä valmis ja seremonian alkuun on kaksikymmentäviisi minuuttia.
>>Sanojensa vakuudeksi Roman näytti rannekelloaan ennen kuin lähti raahaamaan pikkuveljeään peremmälle huoneeseen. Max ilmeili veljeksille esitellen samalla rumia käsillään. Jousian piti läimäyttää käsi suunsa eteen peittääkseen tyrskähdyksensä.
>> Kuka sinne vessaan muuten halusi?
>> Arvi kuului kysyvän.
*:.｡..｡.:* ♡*:.｡..｡.:* ♡*:.｡..｡.:* ♡*:.｡..｡.:* ♡*:.｡..｡.:* ♡*:.｡..｡.:* ♡*:.｡..｡.:*Arvi seisoi matalalla korokkeella kattokoristeita tuijotellen. Miehen tummanvaaleat hiukset olivat kammattu geelin avulla taaksepäin. Asiallisen asenteen viimeinkin ottanut Max pyyhki kämmensyrjällään toisesta epoletista roskan pois (Jousia pohti mahtoiko siinä oikeasti olla roskaa).
Sulhasen asu oli rockahtava muunnelma sotilastakista. Hihansuita kiersi kaksi ohutta kultaista raitaa samoin kuin kauluksessa. Alaselän kohtaa kulki lyhyt, hopeinen ketju. Asu oli heidän uskonnollisen kulttuurin mukainen.
Jousia kurtisti kulmiaan. Heidän uskontonsa oli enempi kultti, joka rajoitti elämää kaiken maailman tyhmin säännöin, kuten esimerkiksi että ellei lapsi ole ennen kahtakymmentäviittä ikävuottaan mennyt naimisiin, tämän vanhempien pitää valita tälle puoliso. Elämää piti elää 1800-luvun mukaisesti, mutta modernilla vivahteella.
Heidän uskontonsa olikin perustanut yli kuusikymmentä vuotta sitten Jubeliukseksi kutsuttu yliherra. Tämä oli hurahtanut 1800-lukuun pahasti – erityisesti sen ajan vaatteisiin ja käytöstapoihin – ja päättänyt perustaa sitä kunnioittavan uskonnon (harvemmin sitä törmäsi uskontoon, joka oli perustettu muista syistä kuin jumalallisista ilmestyksistä). Yllättäen tämä oli saanut sankan joukon kannattajia, jotka myös ihannoivat 1800-lukua. Viktoriaaninen aikakausi oli suosituin ja sitä aikaisempia aikakausia suosittiin harvoin.
Jousia oli kiitollinen siitä, että yliherra Jubilius oli kuitenkin tykännyt sen verran moderneista asioista, ettei ollut luopunut niistä täysin kokonaan. Sisävessa oli oikein mukava samoin kuin sähköt. Oli myös kiitettävää, että yliherra Jubilius tykkäsi steampunkistakin sen verran, että oli tehnyt siitäkin osan heidän uskontoaan pukeutumisen saralla.
Kellopelin alkaessa soida Jousia nousi muiden vieraiden tavoin seisomaan. Hän käänsi katseensa parioville päin, jotka aukesivat pienen hetken päästä. Punaista mattoa pitkin astelivat sammaleenvihreään mekkoon pukeutuneet morsiusneidot ja kaaso. Kaason perässä seurasi tummavihreään pukeutunut kukkaistyttö, joka heitteli kukkien terälehtiä reippaalla otteella.
Jousian piti purra huulensa, jottei hän olisi naurahtanut kukkaistytön yliampuvalle puvulle. Tyllinen alaosa oli oikein nätti, mutta yläosa tuntui olevan kuin jostain farssista. Koko yläosa oli, edestä ainakin, täysin tummanpunaisten kukkien peitossa. Toivon mukaan ne olivat tekokukkia aitojen sijaan.
Jousia vilkaisi pikaisesti kukkaistytön selkämystä, kun tämä ohitti heidät. Takaosa oli paljas kukista. Mitenkä helpottavaa.
Kiinnittäessään huomionsa mustavalkoiseen pukeutuneeseen morsiameen, Jousia häkeltyi tämän helman runsaudesta. Oli miltei ihmeellistä, että niin runsaan tyllihelman kanssa mahtui kulkemaan yhtään missään.
Morsiuspuku oli kyllä kaunis, mutta ei yhtään Maken tyylinen. Jousia ihmettelikin kuinka tämä oli tällaiseen päätynyt, mutta tajusi pian, että nainen tuskin oli itse pukuaan valinnut. Maken äiti oli aivan hirvittävä päällepäsmäri, joten ei ollut ihme että tämä oli jyrännyt tyttärensä mielipiteen ylitse puvun valinnassa. Vaikka Makella oli vahva oma tahto, tämän oli vaikea saada sitä esille äitinsä kanssa, mikä oli erittäin harmillista.
Maken isä luovutti tyttärensä Arville, joka merkitsi myös sitä, että vieraat saivat istuutua takaisin paikoilleen. Jousia seurasi hetken morsiusparia, jotka molemmat käyttäytyivät jäykästi ja hieman kuin pakotetusti. Voisi kuvitella, että tilanne jännittäisi heitä – seistä siinä monien sukulaisten, tuttavien ja ystävien edessä – mutta Jousia oli varma, ettei se ollut totuus. Ei ainakaan kokonaan. Hän ei ollut täysin perillä Maken ja Arvin suhteesta, mutta hän tiesi, että kaksikon vanhemmat olivat päättäneet naittaa nämä toisilleen. Ja onnistuneesti, näemmä, sillä eihän tässä häitä muuten vietettäisi.
Kellopelin hiljennyttyä alempi yliherra aloitti vihkimisen. Jousia keskittyi hetkeksi seuraamaan tilannetta, mutta lopulta hän antoi katseensa alkaa harhailla. Kaikki vieraat käyttäytyivät säntillisen oikeaoppisesti, ei mitään kiinnostavaa. Kukaan ei nuokkunut, kukaan ei kaivannut nenää – ei edes lapsista.
Jousia oli ollut aiemmin vain parissa häissä ja niissä kumpaisessakin oli löytynyt aina joku, joka ei osannut käyttäytyä etiketin mukaisesti. Sen vuoksi hänestä oli kummallista, että näissä häissä, kahden suvun yhdistyessä, näkyi vain moitteetonta käytöstä. Jopa Max käyttäytyi kunnioitettavasti.
Äkisti Jousian oli peitettävä naurun tyrskähdyksensä yskähdykseksi. Hän taisi itse olla se, joka ei osannut käyttäytyä, kuten kuului. Sen sijaan, että hän keskittyisi vihkimiseen niin kuin kuuluisi, hän tähyili vieraita, kattoa ja ikkunoita. Joten niissäkin häissä oli joku, joka ei osannut etiketin mukaista käytöstä.
Jousia raapi peukalollaan poskeansa ja vilkuili syrjäsilmin, josko joku olisi kiinnittänyt hänen epäsovinnaiseen käytökseensä huomiota. Kukaan ei kuitenkaan ollut, joten hyvillä mielin hän jatkoi vihkiseremonian huomiotta jättämistä.
Hän etsi katseellaan Okkoa. Hän oli tullut tanssisaliin myöhemmin kuin tämä, joten hän ei ollut nähnyt mihin tämä oli istuutunut.
Okko sattui olemaan sukua molemmille, morsiamelle että sulhaselle, joten Jousia ei ollut varma, kummalle puolelle tämän kuului etiketin mukaan istua. Olisiko sellaisessa tapauksessa valinnanvaraa?
Jousian perhe tunsi sulhasen perheen hyvin: he olivat perheystäviä että naapureita yli kahdenkymmenen vuoden ajalta. Mutta koska he olivat sukua morsiamelle, heidän kuului siten istua tämän puoleisilla tuolirivistöillä.
Okko löytyi melko helpolla. Teini istui sulhasen suvun puolella, katse tarkkaavaisena vihkiseremoniassa. Niin kunnollista, niin kunnollista, ei Okolta muuta oikein voinut odottaakaan.
Se olikin yksi niistä piirteistä, joka oli Jousiaan vedonnut. Muita olivat olleet tarkkuus, lempeys, järjestelmällisyys, diplomaattisuus (tämä yritti aina saada häntä näkemään Max toisella tavalla kuin sillä mihin hän oli tottunut), kiltteys… Ja olihan se nyt todettava, ettei Okko ollut hullumman näköinen, ainakin hänen mielestään. Mutta ulkonäkö ei ollut se, mikä Okossa häntä oli viehättänyt, tai minkä vuoksi hän oli ihastunut tähän.
Ilmeisesti hänen tuijotuksensa sai Okon niskakarvat nousemaan pystyyn, sillä tämä hätkähti pienen hetken kuluttua ja vilkuili sivuilleen niin huomaamattomasti kuin vain osasi. Kuin äkillisen oivalluksen saatuaan Okko käänsi kasvonsa morsiamen puoleisiin tuoleihin. Heidän katseiden kohdatessa Jousia iski pikaisesti silmäänsä ja Okko posket sievoisesti punehtuen varmisti, ettei kukaan ollut huomannut. Sitten tämä pudisti päätään pienesti kuin nuhdellakseen häntä.
Jousia huokaisi ja kiinnitti huomionsa takaisin vihkiseremoniaan. Meneillään oli näyttävästikin vihkivala. Arvin käsi tärisi, kun tämä luki pienestä lappusestaan valojaan Makelle.
Arvin takana Max näytti hieman huonovointiselta. Luultavasti alkoholin takia.
*:.｡..｡.:* ♡*:.｡..｡.:* ♡*:.｡..｡.:* ♡*:.｡..｡.:* ♡*:.｡..｡.:* ♡*:.｡..｡.:* ♡*:.｡..｡.:*Juhlahumu oli täydessä vauhdissa. Muutama vieras kävi vielä santsaamassa yhden kerran noutopöydästä mitä runsaasta ja maittavasta valikoimasta oli enää jäljellä. Hääkakun julkistukseen oli vielä runsaasti aikaa, ja vasta sen jälkeen vuorossa tulisi olemaan häävalssi. Niitä ennen vieraat saisivat rauhassa rupatella keskenään ja osallistua pieniin, hauskoihin hääleikkeihin, joista suurin osa oli peräisin 1800-luvulta.
Jousia seisoskeli vessojen lähettyvillä, sillä hän oli huomannut Okon suunnistavan sinne. Hänellä oli suunnitelmia tämän varalle, joten hän oli rynnistänyt – tai no ei nyt ihan, hän oli kävellyt reippaammin – vessojen luokse.
Odotellessaan hän oli äkännyt Maxin murjottavan vastapäätä sijaitsevan baarin edustalla. Tälle oli kai selvinnyt, ettei häävieraille tarjoiltu alkoholia ennen kello yhdeksää. Siihen mennessä alaikäiset olisivat viimeistään poistuneet juhlista hotellihuoneiden huomaan. (Pari aikuista oli valittu jo aikoja sitten vahtiin vahtimaan kaikkia alaikäisiä, jottei kukaan saisi päähänsä mitään… typerää. Sen vuoksi huoneiden ovia ei saanut lukita. Kuinka hienoa.)
Max kieritteli suupielessään hammastikkua, mikä aiheutti Jousiassa tutun reaktion. Hänellä vaikutti olevan jonkin sortin fetissi hammastikkuja suussa pitävien suhteen tai jotain vastaavaa. Ja se kaikki on Maxin syytä. Nuorempana, paljon nuorempana kuin nyt viisitoistakesäisenä, Jousia oli ollut ihastunut Maxiin. Se oli johtunut tämän rokkarimaisesta tyylistä ja, myönnettäköön, siihen aikaan hän oli ihaillut tämän huoletonta ja raikulimaista luonnetta. Se oli ollut olevinaan niin siistiä hänestä silloin. Mutta sitten hän kasvoi ja… niin, hän tajusi millainen häntäheikki Max oikeasti oli.
No kuitenkin. Maxilla oli jo siihen aikaan ollut tapana hammastikkujen suupielissä pyörittely, mikä oli Jousiasta ollut erittäin kuumaa. Eikä asia ollut ajan saatossa muuttunut.
Nenäänsä nyrpistäen Jousia pakotti katseensa pois Maxin suussa olevasta hammastikusta ja vielä varmemman päälle käänsi selkänsäkin kyseiselle näylle. Hänen oli keskityttävä vessoihin – ja toivottava, ettei Okko olisi tullut vielä vessasta pois. Olisi ärsyttävää, jos se olisi mennyt häneltä ohi.
Vessan ovi aukesi, mutta sieltä ei tullut Okkoa vaan joku serkun pikkuserkun serkku tai vastaavaa (sellaista se tuppasi olemaan, kun oli suuri suku ja kaikki piti kutsua kaiken maailman juhliin mukaan). Tosin, kun Jousia katsoi tarkemmin, vieras saattoi olla myös sulhasen puolelta.
Ehkä Okko oli jo mennyt, Jousia mietti parin minuutin kuluttua ja kirosi itseään ja hammastikku-innostustaan. Hänen olisi siis lähdettävä etsimään honteloa teiniä. Se viivyttäisi hänen suunnitelmiaan, mutta parempi se tietysti oli myöhään kuin ei milloinkaan.
Jousia ehti ottamaan askeleen kaksi, kun vessan ovi aukesi uudelleen ja ulos astuja oli Okko. Tämä olikin sitten ollut yhä vessassa. Hyvä.
>> Okko
>>, Jousia korotti ääntänsä, jotta toinen kuulisi sen.
Okko pysähtyi paikoilleen ja katsoi häntä kysyvästi.
>> Niin?
>>>> Tule, minulla on sinulle yllätys
>>, Jousia sanoi päästyään hontelon luo,
>> tavallaan.
>>>> Yllätys? Tavallaan?
>> Okko toisti ja vetäisi kätensä pois, kun Jousia yritti tarttua siihen.
Jousia nyökkäsi työntäen kätensä taskuun.
>> Seuraa vain.
>>Okko huokaisi, mutta seurasi häntä yhtä kaikki. He pujottelivat pienen tungoksen läpi, ohittivat vastaanottoaulan päätyen lopulta lahjapuotia vastapäätä olevan porraskaiteen, joka vei henkilökunnan tiloihin, sivustalle.
Jousia vilkuili viattomasti ympärilleen ennen kuin avasi porraskaiteen sivustassa olevan oven. Hän oli sattunut huomaamaan oven aamulla (minkä vuoksi hän oli myöhästynyt vielä hieman lisää) ja saanut päähänsä kokeilla oliko ovi lukossa vai ei. Jostain käsittämättömästä syystä se ei ollut, mikä oli ollut oikein hyvä Jousian mielestä.
Hän viittoi Okkoa menemään edellä pieneen komeroon. Tämä vain vilkaisi aukinaista ovea kulmat kurtussa.
>> Mitä sinä oikein suunnittelet?
>> Okko kysyi hetken päästä.
>> Jotain mistä sinäkin tykkäät
>>, Jousia totesi.
>> Mene nyt vain sinne, tulen perässä.
>>Okko näytti epäröivältä.
>> Hmm… No, hyvä on. Kai.
>> Kuten lupasi, Jousia seurasi komeroon Okon perässä. Suljettuaan oven takanaan pimeys lankesi eikä heistä kumpikaan nähnyt hetkeen mitään. Jousia yritti etsiä katkaisijaa, mutta hän luovutti nopeasti turhautuneena. Eivät he valoja tarvitsisi!
>> No?
>> Okko kysyi odottavasti.
>> Mitä me täällä teemme?
>>>> Tätä
>>, Jousia sanoi ja astui (varovasti) lähemmäs.
Hänen piti hieman tunnustella, missä Okko seisoi, jotta onnistui tarttumaan tätä käsistä hellästi. Kun he olivat lähekkäin, hän erotti tämän paremmin. Pienesti hymyillen hän vei suunsa Okon suulle, joka oli pehmeä.
>> Jousia!
>> Okko huudahti vetäytyen kauemmas.
>> Mitä?
>> Jousia kysyi yrittäen hamuilla Okon huulia takaisin omilleen.
>> Me olemme häissä, jossa on paljon ihmisiä! Voimme jäädä kiinni!
>> Okko selitti melkein paniikissa.
>> Rauhoitu. Jos joku nyt muka sattuu löytämään meidät, voimme sanoa, että leikimme kuurupiiloa toisten kanssa
>>, Jousia rauhoitteli.
>> Kuurupiiloa? Häissä?
>> Okko ihmetteli.
>> Miksei? Kyllä sitä voi häissä mennä. Tai voidaan me sanoa, että tavallistakin piiloa, jos haluat
>>, Jousia sanoi.
>> Ei kyse ole siitä
>>, Okko kivahti.
>> Ja kenen kanssa me muka olisimme leikkineet sitä?
>> >> En tiedä, vaikka Maxin. Kyllä me keksitään sitten, jos on tarve
>>, Jousia väitti.
>> Kukaan ei usko, että Maxin kanssa…
>>, Okko aloitti.
>> Miksei? Kyllähän sinä hänet tiedät
>>, Jousia tunsi olonsa turhautuneeksi – aivan väärällä tavalla kuin hän halusi.
>> Niin no
>>, Okko mumisi.
Jousia keskeytti tämän jälleen.
>> Sinä näytät hyvältä puvussasi. Oikein hyvältä.
>>>> Kiitos
>>, Okko sanoi.
>> Sinäkin näytät… erittäin hyvältä omassasi.
>>>> Haluaisin suudella sinua – taas – jos se sopii
>>, Jousia kysyi.
>> Sopii se
>>, Okko vastasi.
>> Minäkin haluan sinua, halusin jo heti kun näin sinut aamulla. Olit muuten töykeä vihkiseremoniassa. Tuijottelusi…
>>>> Mitä siitä?
>> Jousia kysyi kietoen kätensä liilapäisen lanteille.
>> Se sai minut kaipaamaan kosketustasi
>>, Okko kuiskasi.
Tyytyväisesti hymisten Jousia painoi heidän huulensa jälleen yhteen. Okko vastasi suudelmaan, mutta hieman epäröiden. Tämä pelkäsi kiinnijäämistä. Pian Okko kuitenkin heittäytyi täydellä suudelmaan, unohtaen pelkonsa siitä, että joku saattaisi löytää heidät.
Niin, heidän uskontonsa ei ollut mikään poikkeus. Samaa sukupuolta olevien suhteita ei katsottu hyvällä, ne olivat tuomittavia, kamalia vääryyksiä.
Jousia myhäili tyytyväisenä, kun Okon kädet lähtivät vaeltelemaan häntä pitkin. Vielä parempaa olisi, jos Okko työntäisi kädet hänen paitansa alle, hänen paljaalle iholleen. Hän halusi tuntea pojan kosketuksen ihollaan. Hän piti siitä, miten se jätti kuumia tuntemuksia pitkin hänen kehoaan.
Valuttaen käsiään samalla Okon litteälle takamukselle Jousia tunnusteli kielellään, josko Okko olisi suostuvainen syventämään suudelmaa. Lupa irtosi yllättäen heti – aivan kuin tämä olisi unohtanut, missä he olivat. Toisaalta, Jousian oli itsekin melko vaikeaa muistaa, että he olivat juhlimassa hänen serkkunsa häitä ja että mahdollisuus jäädä verekseltään kiinni oli olemassa.
Okko liu’utti kieltänsä hänen kieltään vasten ja siirsi kätensä hänen niskaansa. Se harmistutti Jousiaa hieman, sillä hän olisi halunnut käsien pysyvän mielellään hänen vartalollaan ja tekevän tiensä hänen paitansa alle. Harmistus unohtui kuitenkin nopeasti, kun Okko alkoi kevyin liikkein hyväillä sormillaan hänen takaraivoaan. Se tuntui kutkuttavan mukavalta.
Enempi tahallaan kuin tahattomasti, Jousia liikahti vielä hieman lähemmäs, jotta pystyi painamaan heidän etumuksensa piukasti yhteen. Hän puristi kevyesti Okon takamusta ennen kuin hiljalleen kohotti käsiään ylös tämän selkää pitkin.
Jousia irrottautui suudelmasta, mikä sai Okon älähtämään pettymyksestä. Hän painoi huulensa nopeasti tämän suupielelle tehdäkseen selväksi, ettei hän ollut lopettamaisillaan, ei vielä pitkään aikaan. Varsinkin, jos hän saisi itse päättää. Hän oli kaivannut Okon kosketusta sekä sitä, että pääsi itse koskettamaan tätä. Salassa pidettävät suhteet olivat aivan syvältä. Se esti kaiken mukavan, kuten toisen kädestä kiinni pitämisen julkisilla paikoilla, nopeat suukkoset muiden nähden, hellittelynimien käyttämisen, aivan kaiken mikä kuului normaaliin seurustelusuhteeseen.
Mutta nyt kaikki piti tehdä salassa, piti hiippailla ja varoa, ettei jäisi kiinni. Piti purra huuleen, kun halusi koskettaa toista, suudella toista, koska se oli kiellettyä. Rakkaus kuului mukamas vain naiselle ja miehelle, ei naiselle ja naiselle eikä miehelle ja miehelle. Oli väärin ja sairasta rakastua samaa sukupuolta olevan kanssa.
Äkillinen kaipuun puuska täytti Jousian äkisti, vaikkei siinä ollut mitään järkeä. He olivat juuri yhdessä, niin kuin pariskunta. Pieni hetki, jolloin ei tarvinnut salata. Pieni hetki, jolloin sai olla täysin oma itsensä.
Jousia yritti vetää Okkoa vielä lähemmäs, mutta se ei ollut mahdollista. He olivat jo niin lähekkäin kuin kaksi ihmistä ikinä pystyi.
Hän suuteli Okon kapeaa leukaa, josta jatkoi kiirehtien matkaa kohti tämän korvaa. Hän maistoi kielellään tämän kaulaa (ja katui sitä hieman, koska yök, partavettä), teki tietä tämän paidan alle tunteakseen ihon käsiensä alla. Kaipuu poltti, kaikki poltti. Hän ei saanut tarpeeksensa, hän tarvitsi enemmän. Enemmän kuin salaisen hetken hotellin komerossa.
Okkoa ei näyttänyt haittaavan Jousian äkillinen kiirehtiminen ja kiihko. Tämä vain piti siitä. Se sai teinin halaamaan lisää, paljon lisää. Kuin tuli olisi saanut lisää bensiiniä lieskoja suurentamaan.
Jousia voihkaisi, kun Okko onnistui ennen häntä työntämään kätensä hänen paitansa alle. Okon kosketus jätti jälkeen kihelmöivän tunteen. Se oli vähään aikaan paras tunne ikinä.
Okko kuljetti käsiään hänen selällään ylös ja alas, eri tahtiin. Tämä sekosi rytmissä hiukan, kun Jousia imaisi tämän korvanipukan suuhunsa. Hän imaisi sitä kovemmin kuin aikoi ensin. Mumistuaan pahoittelunsa korvanipukkaa vasten hän imaisi nipukkaa hellemmin.
Okko hengähti terävästi, mikä sai Jousian värähtämään mielihyvästä. Hän vapautti korvanipukan ja vei suunsa Okon kaulalle saatuaan avattua tämän napin ja kauluksen pois edestä. Hän suuteli tämän kaulataivetta, kunnes tunsi tarvetta näykkäistä siitä, ihan pienesti vain. Ensin hän nuolaisi kaulan herkkää ihoa, kunnes uskaltautui varoen näykkäisemään samasta kohtaa.
Pieni murahdus karkasi Okon kurkusta, jonka Jousia tulkitsi hyväksynnäksi, niinpä hän jatkoi hellävaraista näykkimistä. Okko vetäisi kätensä pois hänen paitansa alta ja vei ne hänen hiuksiinsa. Hän henkäisi pettyneesti tämän kaulaa vasten. Hän oli pitänyt käsistä enempi paljaalla ihollaan.
Jousia liikutti huuliaan Okon kaulaa pitkin ylös poskelle ja siitä huulille. Heidän kielensä tekivät jälleen tuttavuutta. He kartoittivat kilpaa toistensa suita kuin tutustuisivat niihin ensimmäistä kertaa.
Jousia vei kätensä hivelemään Okon kylkiä, sillä hän tiesi tämän tykkäävän siitä. Okko oli niitä ihmisiä, jotka eivät kutia kyljistä. Niinpä tämän kylkiä sai sivellä oikein antaumuksella, jos tykkäsi.
Kiihkeä suutelusessio alkoi vaikuttaa jo kumpaisenkin teinin jalkojen välissä. Mutta sille asialle he eivät voineet tehdä sillä hetkellä mitään. Vai voisivatko sittenkin?
Jousia alkoi hivuttaa käsiään alemmas, kohti Okon housujen vyötäröä. Okko murahti taas, joten hän ujutti yhden sormistaan vyötärön alle.
Äkillinen valo sokaisi heidät. Ovi oli avattu sepposen selälle.
Nopeasti Jousia ja Okko vetäytyivät irti toisistaan, mutta eivät kuitenkaan niin kauas, että paljastaisivat haaroissaan olevat kohoumat. He kohtasivat Maken ällistyneen katseen.
>> Äh, tehkää tilaa!
>> nainen sanoi yllättäen.
Tottelevaisesti Jousia ja Okko liikkuivat syrjemmäs, jolloin Make alkoi änkeä itseään sisälle. Se ei ollut helposti tehty, sillä tämän hääpuvussa oli runsaasti helmaa. Siis todella runsaasti. Jousia tajusi vasta silloin oikein kunnolla, kuinka paljon tyllihelmaa oli – aivan naurettava määrä!
Kun Make oli lopulta saanut mekkonsa kokonaan komeron sisälle, hän kurottautui sulkemaan oven. Pimeys lankesi jälleen komeroon samoin kuin hiljaisuus, joka oli melkoisen kiusallinen.
Jousia rykäisi hetken kuluttua.
>> Mitä sinä tänne oikein änkesit?
>>>> Puhu hiljempaa!
>> Make ärähti.
>> Halusin hetken omaa rauhaa. Mitä te käpälöitsijät täällä teette? Ei, se oli tyhmä kysymys. Onhan se selvää mitä te kähmäkäpälät teette.
>>Jousia puri hampaansa tiukasti yhteen, mutta hänen yllätyksekseen Okko puhui.
>> Me leikitään kuurupiiloa.
>>>> Kuurupiiloa?
>> kahinan perusteella oli selvää, että Make yritti kääntyä nähdäkseen heidät paremmin.
>> Komerossa? Ihan kaksin?
>>>> No voi sitä mennä kaksin
>>, Jousia tokaisi.
>> Yleensä toinen on etsijä
>>, Make huomautti kärkevästi.
>> Niin no…
>>, Jousia hiljeni, kun komeron ovi aukesi uudelleen.
Sillä kertaa oven toisella puolella seisoi Arvi puhelin kädessään. Tämä katsoi silmät suurina komerossa olevaa kolmikkoa. Katse viivähti vain hetken punaposkisissa Jousiassa ja Okossa, kunnes jäi kiusaantuneen näköiseen morsiameen.
>> Mitä te teette?
>> Arvi kysyi hetken päästä.
>> Kuurupiiloa leikitään
>>, Make totesi.
>> Kuurupiiloa?
>> Arvi toisti kummastuneena.
>> Niin juuri
>>, Make nakkeli niskojaan.
>> Ettekös te ole liian vanhoja siihen?
>> Arvi kysyi.
>> Ei kuurupiiloon ole ikärajaa
>>, Jousia tuhahti.
Arvi kohautti olkapäitään.
>> Keitä muita on mukana?
>>>> Me vain
>>, Okko sanoi katse kengissään.
>> No kuka teistä on etsijä? Pakkohan jonkun on olla
>>, Arvi kysyi.
No voihan herran pieksut! Jousia ei voinut uskoa tilannetta todeksi. Siinä hän ja Okko seisoivat liki toisiaan vaatteet ryppyisinä ja hiukset – tai no hänen hiuksensa – sekaisin melkein peittyneenä Maken typerän runsaaseen helmaan. Hänelle ei ollut edes tullut mieleen, että komeroon yrittäisi muitakin häistä, ja että he joutuisivat oikeasti vetoamaan kuurupiilon leikkimiseen häissä. Kaikkea sitä!
>> Tietysti meillä on etsijä
>>, Jousia sanoi turhan töykeästi.
>> Ei kuurupiilossa olisi järkeä ilman etsijää.
>>>> Kuka sitten on etsijä?
>> Arvi toisti kysymyksensä.
>> Max
>>, nimi tuli Jousian suusta ennen kuin hän ehti ajatella asiaa tarpeeksi.
>> Max?
>> Arvi näytti tykkäävän toistaa asioita.
>> Ihan tiedoksenne, hän ei ole ihan innoissaan mukana. Hän seisoskelee baaritiskin luona eikä tee elettäkään etsiäkseen teitä.
>>>> Niinkö? Kai meidän on sitten lopettava
>>, Make sanoi huokaisten.
>> Auta minut pois täältä, Arvi. Minulla palaa kohta hermo tämän helman kanssa.
>>Arvi laittoi puhelimensa taskuun ja auttoi morsiamensa pois komerosta. Varmistettuaan, että kohouma haaroissa oli kadonnut (tietysti oli, siinä hässäkässä), Jousia astui ulos komerosta perässään päätään riiputtava Okko.
Make pestasi Arvin ja Okon auttamaan laskostamaan hänen pukunsa helman nätisti. Se ei saanut näyttää siltä, että hän olisi ahtautunut sen kanssa pieneen komeroon piiloon. Jousia seisoi syrjemmällä tuijottaen kolmikkoa kulmat kurtussa.
Arvi ei näyttävästi ollut tajunnut, mitä hän ja Okko olivat oikeasti tehneet komerossa, mutta Make oli aivan varmasti tajunnut. Nainen ei ollut tyhmä, tämä tiesi tasan tarkkaa, etteivät he leikkineet kuurupiiloa. Olisi hyvinkin luultavaa, että Make aikoisi vielä jossain vaiheessa ottaa asian puheeksi.
Mutta Jousiakin oli tajunnut, ettei Make ollut tullut komeroon saadakseen hetkeksi olla rauhassa yksin. Muuten tämä olisi kertonut sen Arville sen sijaan, että oli yhtynyt heidän kuurupiilo-väitteeseen. Siitä Jousia oli aivan varma.
>> Margareetta! Täällähän sinä olet, olen etsinyt sinua vaikka mistä!
>> Maken äiti huudahti ilmestyen kulman takaa esille.
>> Kohta on vuorossa hääkakun leikkuu!
>>>> Voi hitto
>>, Make kuiskasi.
>> Mitä sanoit kultaseni? En kuullut
>>, Maken äiti kysyi.
>> Sanoin, että olin etsimässä pudonnutta korvakoruani
>>, Make valehteli.
>>Arvi ja Okko auttoivat.
>>>> Entäs kuuru…
>>, Arvi aloitti, mutta Make astui tämän jalan päälle.
>> Vai niin. Löysittekö korun? Löysitte? Hyvä
>>, Maken äiti pälpätti ja tarttui Okkoa käsikynkästä.
>> Kuule Okko, voisitko tanssittaa Alma-tätiä? Hän haluaisi niin tanssia, mutta Henrin lonkka vihoittelee, joten…
>>Äänettömästi huokaisten Jousia kääntyi kannoillaan ja lähti kohti baaritiskiä. Hänen oli turha toivoa pääsevänsä Okon kanssa sinä päivänä enää mihinkään kaksin. Ihan ensimmäiseksi, Maken äiti pitäisi tämän työllistettynä pitkän ajan, ja toiseksi, tämä ei suostuisi toiste ottamaan samanlaista riskiä, koska he olivat jääneet kiinni. Seuraava kerta tapahtuisi taas, kun he löytäisivät ajan ja paikan olla kaksistaan rauhassa, ilman että tarvitsi pelätä mahdollisuutta, että joku yllättäisi heidät taas.
Harmistuneena Jousia asteli Maxin luo. Hän voisi hyvin varmistaa, että tämä tukisi heidän kuurupiilon leikkimistä (mutta hän ei todellakaan kertoisi, mitä he olivat Okon kanssa tehneet komerossa oikeasti, eikä hän hiiskuisi Makestakaan). Hän oli jopa valmis lahjomaan tätä viikkorahasäästöillään, jos niikseen tulisi.
