Title: Päivällistarpeita
Author: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Rating: S
Genre: drama, paritukseton
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
A/N: Fanfic100-haasteen sanaan 58. Päivällinen.
Päivällistarpeita
”Miten he kehtaavat väittää, että minä en muka selviäisi yhdestä vaivaisesta onkireissusta yksin?” pirtsakan pinkkihiuksinen nuori nainen jupisi itsekseen kantamuksiaan korjaillen. Hän oli miltei hautautunut laukkujen, eväskorien, onkivapojen ja ties minkä muiden romppeiden alle. Taisipa jossain olla retkijakkarakin piilotettuna.
”Kyllä minä nyt kalastamaan kykenen siinä missä kuka tahansa muukin, vaikka olenkin, ainakin suurimman osan ajasta, vain hento nainen. Kyllä minä vielä näytän heille!” Uhoamisen loppu katosi ärräpääryöppyyn, joka ei aivan sopinut yleiseen mielikuvaan hennosta naisesta. Kiroamisen syynä olivat sikin sokin maahan tipahtaneet kalastustarvikkeet ja muut kamppeet, jotka olivat joutuneet eräänlaisen dominonappulaefektin valtaan yhden vaivaisen onkivavan jouduttua väärään asentoon Tonksin sylissä.
”Kautta Merlinin vasemman jalan pikkuvarpaan jalkasilsan, mihin tätä kaikkea roinaa tarvitsee? Mitä minä kolmella ongellakin teen? Eihän minulla ole käsiäkään kuin kaksi! Äsh, olkoon. Ei kukaan saa tietää, mikäli minä huiputan hieman. Miksi minä höpisen itsekseni?”
Nymphadora Tonks huiskautti siroa taikasauvaansa ja sai välineensä kohoamaan ilmaan, edelleen sulavan sekaisessa järjestyksessä tosin, huushollityypin taiat kun eivät olleet koskaan olleet hänen erikoisuuksiaan. Hän kiepautti sauvaansa uudemman kerran saadakseen vavat sun muut tavaransa asettumaan edes hieman paremmin, mutta onnistui vain lähinnä saamaan vavat siistiin nippuun. Mutta olihan sekin jo jotain. Hetken hän harkitsi menisikö se puijauksen puolelle, mikäli hän kantaisi romppeensa taian avulla loppumatkan, mutta päätyi kallistumaan ideansa puolelle.
”Eivät he itsekään onnistu kuitenkaan ompelemaan laukkua ilman taikojen tuottamaa apua. Vaikka vedossa kyllä nimenomaan oli kyse siitä, että taikoja ei saisi käyttää. Mutta koska he ovat keppostelevia nuoria miehiä, eivät he kuitenkaan pidä kiinni sopimuksesta. Sitä paitsi enhän minä vielä ole kalastamassa.”
Loppumatka järven rantaan sujuikin ongelmitta ja Nymphadora vaivautui kantamaan näön vuoksi ja tunnelman luomiseksi yhden ongistaan aivan omin käsin. Järven rantaan saavuttuaan hän seurasi hetken sen rantaviivaa oivaa kala-apajaa etsiessään ja löysikin pian muutaman puun suojassa olevan rantapaikan, jonka tasaiselle nurmelle oli hyvä virittää retkijakkara ja levittää piknikliina eväineen. Jästikeinot tulivat jälleen käyttöön, kun hän järjesteli itselleen mukavan leiripaikan. Hän haukkasi pari voileipää onnitteluksi sinne asti selviytymisestään ennen kuin päätti ryhtyä töihin.
”Minnekäs minä ne syötit laitoinkaan?” laukkuja pengoskeleva nainen pohdiskeli ääneen.
”Hah, löysinpäs!” hän hihkaisi kaivaessaan ilmoille visusti suljetun purkin, jonka kanteen oli puhkottu ilmareikiä. Vetäen syvään henkeä hän avasi kannen ja kurkisti sisään. Pohjalle oli kasattu multaa, josta pilkisti muutama möngertävä mato. Niihinkö hänen pitäisi koskea paljain käsin? Madot olivat etovia limaisessa liukkaudessaan. Mutta ei Tonksilla oikein ollut muutakaan vaihtoehtoa, hän kun ei halunnut joutua turvautumaan jälleen uskolliseen taikasauvaansa.
Rohkeasti Nymphadora upotti kätensä purkkiin ja hapuili mullan seassa luikertavia lieroja kavahtaen ensin niiden koskettamista, mutta kovettaen mielensä hän uskalsi kuin uskalsikin poimia yhden sormiensa väliin. Hän nosti otuksen silmiensä tasolle ja tuijotti sitä haastavasti.
”Älä yhtään yritä luikerrella karkuun, minä voitin sinut jo ja nyt saat luvan auttaa minua saamaan vonkaleen.”
Matoa kädessään pitäen Tonks tarttui ongenkoukkuun ja yritti lävistää pienen syöttiparan sillä. Ymmärrettävästi liero ei halunnut pysyä aloillaan, vaan kiemurteli minne sattuu yrittäen väistellä koukkua ja sai neidon tuskastumaan toden teolla.
”Mikset sinä voi vain pysyä paikoillasi? En minäkään tästä pidä, mutta menin suostumaan siihen typerään vetoon, joten nyt minun on pakko onnistua kalastamaan aitoon jästityyliin, ja sinä joudut valitettavasti uhrautumaan sen tähden”, hän mutisi työntäessään koukkua kapean vartalon lävitse.
”Olen kovin pahoillani.”
Kamalimmasta vaiheesta selvittyään nuori aurori ajatteli lopun olevan helpompaa. Ei voinut olla niin vaativaa vähän heilauttaa puukepakkoa, odottaa kunnes joku tulee nykimään sitä ja vetää saalis sitten maalle koukusta irrotettavaksi. Mutta valitettavasti todellisuus ei ollutkaan aivan niin yksinkertaista kuin hän kuvitteli.
Nymphadora otti tukevan seisoma-asennon ja siirsi käsiään ongen puuosalla saadakseen paremman otteen. Hän nojasi taaksepäin ja eteenpäin palatessaan heilautti kauniissa kaaressa siiman ilman halki. Odottamaton vastoinkäyminen kohtasi häntä, sillä siima ei suinkaan ollut laskeutunut veteen, niin kuin oli ollut ihanteellinen tarkoitus. Hämmentyneenä Tonks katseli, mihin se oli joutunut, mutta vilkaistuaan ylös hän huomasi suureksi epäonnekseen siiman kietoutuneen viehättävään solmuun puun oksistoon. Ärsyyntyneenä neitokainen ryhtyi nykimään onkea, mikä ei ollut lainkaan fiksusti tehty, vaan sai vain siiman entistä pahempaan solmuun.
”Olkoon!” hän tuhahti ja hylkäsi vavan roikkumaan puun oksasta. Mitä sitä turhaan irrottelemaan, kun oli vielä kaksi onkea käytettävänä. Hän kiitti onneaan, että oli sittenkin tullut ottaneeksi pari varaonkea mukaansa. Nyt ne tulivat tarpeeseen.
Taisteltuaan jälleen yhden lieron kanssa kuolemaan asti Nymphadora etsi aukeamman paikan ja varoi visusti osumasta yhteenkään puuhun onnistuen saamaan tällä kertaa siiman syötteineen päivineen veteen asti. Hymyillen onnistumisensa johdosta hän ryhtyi vahtimaan kohoa, valmiina nykäisemään, mikäli joku helppouskoinen kala tulisi murkinoimaan hänen madollaan.
Kului tovi jos kolmaskin, eikä mitään tuntunut tapahtuvan. Miksei kukaan ollut varoittanut häntä, että kalastaminen oli niin tylsää? Hän oli kuvitellut, että kalat olisivat innokkaasti rynnimässä sen yhden vaivaisen madon kimppuun kilpaillen siitä, kuka pääsisi Mollyn valmistamana päivällispöytään. Missä siis olivat kaikki ne kalat? Tai ei hän olisi edes tarvinnut kuin vain yhden, jotta hän olisi voinut osoittaa olevansa kalamies, tai siis kalanainen. Kalat vain eivät olleet kovinkaan yhteistyöhaluisia hänen suureksi pettymyksekseen.
Ajatukset alkoivat harhailla väkisinkin ja haaveisiinsa uppoutunut nuori nainen ei aluksi huomannut, kuinka hänen kohonsa nytkähti aivan pikkuisen alas. Vasta nytkähdyksien vahvistuttua vaikuttamaan vapaansa asti hän havaitsi jotain tapahtuneen. Vihdoinkin hänellä tärppäsi! Muistellen lyhyttä opastusta hän alkoi vetää siimaa lähemmäs rantaa karkoittamatta saalistaan. Hetken aikaa ponnisteltuaan hän sai vedettyä kalan maalle.
Se oli upea! Lajia Tonks ei osannut sanoa, mutta kokoa sillä oli kolmisenkymmentä senttiä ja painoakin varmasti reilu pari kiloa. Hän laski vavan maahan vapauttaakseen kätensä, jotta saisi irrotettua kalan. Sitä hänen ei kuitenkaan olisi kannattanut tehdä, sillä hänen saaliinsa jatkoi rimpuiluaan ja onnistui saamaan itsensä irti koukusta ja valuttua takaisin veteen. Nymphadora teki epätoivoisen syöksyn sen perään ja saikin otteen kalan liukkaasta pinnasta, mutta se luiskahti irti hänen hyppysistään ja pääsi karkuun. Palkkiokseen hän sai vain kuraiset vaatteet.
”Minähän en näin helpolla suostu luovuttamaan!” Tonks mumisi lävistäessään taas yhtä matoa. Hän muisteli joskus nähneensä jossain ihmisiä kalastamassa järvessä seisten, ja päätti noudattaa heidän esimerkkiään. Kapsäkkejään kaivellessaan hän löysi parin kalastussaappaita ja veti ne jalkaansa. Ne ylettyivät melkein nivusiin asti ja aivan liian ison koon vuoksi niillä oli vaikea kävellä, mutta hän selvisi seisomaan järveen onkensa kanssa.
”Kolmas kerta toden sanoo”, nainen kuiskasi ja heilautti siiman veteen. Hän päästi katseensa herpaantumaan punavalkeasta kohosta vain sen tuokion ajaksi, mikä hänellä kesti räpsäyttää silmiään. Tällä kertaa hän nappaisi kalan, se oli varmaa.
Sillä kerralla Tonksin ei täytynytkään odotella niin kauaa, ennen kuin pahaa aavistamaton kala tarttui syöttiin. Sen saaminen ylös vedestä paljastui yllättävän haastavaksi kalastajan itsensäkin ollessa polviaan myöten vedessä. Hän löysäsi ja kiristi siimaa, mutta ei millään saanut saalistaan ylös. Lopulta hän teki epätoivoisen riuhtaisun ja sai heilautettua kalan ilman halki, mutta menetti tasapainonsa ja siinä samalla vonkaleensa ja kaatua pärskähti veteen kirkaisten.
Istuen järvessä litimärkänä ja kovaa onneaan voivotellen Tonks päätti kasata kimpsunsa ja kampsunsa ja lähteä takaisin Kotikoloon. Hän ei näkisi enää yhtään vaivaa yhdenkään typerän kalan takia. Eihän hän edes pitänyt kalan maustakaan, joten miksi hän oli alunperinkään lähtenyt mukaan vetoon. Weasleyn kaksosetkin vain naureskelisivat olemattomaan partaansa ja olivat varmasti jollakin keplottelukonstilla saaneet laukun valmiiksi jo tunteja sitten.
Könyten seisomaan Nymphadora nappasi vieressään kelluvan ongen mukaansa ja kahlasi takaisin rannalle. Hän istahti retkijakkaralleen ja kiskoi vettä täynnä olevat saappaat jalastaan. Kipaten vedet maalle hän huomasi iloiseksi yllätyksekseen veden mukana tulleen myös kalan. Se ei ollut yhtä iso kuin kumpikaan hänen karanneista saaliistaan, mutta oli silläkin kokoa ihan riittävästi, jotta hän kehtaisi kantaa sen Fredin ja Georgen eteen ylpeänä saavutuksestaan.
Tonks nosti kalan ämpäriin turvaan ja haki siihen tyhjentämällään matopurkilla vettä. Sitten hän huiskautti sauvaansa kuivaten itsensä ja irrotti toisella loitsulla kiinni jääneen ongen puusta. Kasattuaan tavaransa hän lähti paluumatkalle hyvillä mielin edelleen elossa oleva kala vettä sisältävässä ämpärissä loiskien.
”Kappas, urhea kalastajamme saapuu paikalle”, aurinkotuolissa löhöävä Weasleyn kaksonen kommentoi Tonksin ilmestyessä Kotikolon pihamaalle.
”Tervehdys vain, ompeluseuralaiset. Jokos on laukku ommeltuna?” nainen vastasi rämäyttäen tarvikkeensa maahan.
”Ollut jo hyvän aikaa. Tässähän se on odottelemassa sinua”, Fred vastasi ja leväytti näytille kelvollisesti ommellun laukun, joka nopeasti katsottuna näytti varsin onnistuneelta, mutta tarkempi tarkastelu osoitti ommelten olevan yhtä känniläisen kirkkopolkua ja saumat repsottivat huolittelemattomina. Ei siitä käyttöön olisi ollut. Tosin eipä hänenkään kalasta mitään ruhtinaallista seitsemän lajin päivällistä saisi.
”Äitimme on täällä odotellut päivällistarpeita. Et kai sinä tuottanut hänelle pettymystä?” George tiedusteli näyttäen mukamas huolestuneelta.
”Kyllä minä kalaa sain, mikäli sitä yritätte udella. Vieläpä ilman taikojen apua.” Omahyväisesti hymyillen Nymphadora vei ämpärin sisällön kaksosten pällisteltäväksi.
”Väitätkö sinä muka todella onkineesi tuon?” Fred hämmästeli epäuskon ja ihailun kamppaillessa hänen kasvoillaan.
”Tottakai, mitenkäs muutenkaan niitä kaloja voisi pyydystää. Kaatumalla veteen ja kaappaamalla kalan vahingossa saappaaseensa vai?”
”Sinullehan ei tietenkään käynyt niin?”
”Ei tietenkään, miten voit edes kysyä tuollaista?” Tonks tiuskaisi kimpaantuneena. Kaksoset loivat toisiinsa ovelan virnistyksen.
”Miksi sinulla sitten on kaislan pala hiuksissasi?”
