Title: Mutkittelevia jalanjälkipolkuja
Author: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Beta: Amca <3
Rating: S
Pairing: Sirius/James
Genre: general, piilofluffy
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
A/N: Ole hyvä Popsrakasarmaskultamussukkapalleroinenhovilaskijabetanihassujenkissojenomistajajafysiikanneroni <3 Vielä kerran suurensuuret onnittelut vanhenemispäiväsi johdosta. Toivottavasti kelmit kelpaavat tällaisina.
Mutkittelevia jalanjälkipolkuja
Ensilumi oli peittänyt Tylypahkan maat ja mannut yön aikana. Kelmikaksikko oli yrittänyt saada Remuksen mukaansa ulos peuhaamaan, mutta ihmissusinuorukainen oli mieluummin jäänyt potemaan alkavaa flunssaansa oleskeluhuoneen takan ääreen. Peter oli jättänyt tulemasta heidän seuraansa perusteenaan keskeneräinen tähtitieteen aine. Ei sillä, että väen puute olisi estänyt Jamesia ja Siriusta leikkimästä lumisotaa. Kyllä se onnistui vallan mainiosti kahdestaankin, vaikka hauskempaa olisi ollut porukalla.
”Hei, tuon minä kyllä vielä kostan!” James huusi puhdistaessaan lasejaan lumesta. Sivummalla Sirius nauroi ja tuuletteli saatuaan heitettyä Jamesta lumipallolla keskelle naamaa. Saatuaan kasvonsa lumettomiksi James kahmaisi lapasilla verhottujen kouriensa täydeltä suojalunta ja karjaisten säntäsi Siriuksen perään. Ystävykset juoksivat mutkitellen ympäri pihamaata huudellen leikkimielisiä uhkauksia ja pommittaen toisiaan lumipalloilla, joista jotkut jopa osuivat välillä kohteisiinsa.
Väistäessään Jamesin uusinta hyökkäystä Sirius unohti katsoa mihin astui. Petollisen lumivaipan alla oli piilossa jäätynyt lätäkkö, joka livetti hänen jalkansa alla ja sai hänet mätkähtämään selälleen hankeen. James rääkäisi voitonriemuisesti kirmatessaan hangessa Siriuksen luokse ennen kuin tämä ehti kömpiä takaisin ylös. Juuri istuma-asentoon nousemassa oleva Sirius joutui jälleen selälleen Jamesin painaessa häntä jalallaan rintakehästä.
”Sainpas kiinni”, hän hymähti.
”Et olisi saanut, jollen olisi saanut päähäni ryhtyä tekemään lumienkeleitä kesken takaa-ajon”, Sirius letkautti ryhtyen sätkyttelemään käsiään ja jalkojaan lumessa.
”Mistä lähtien sinä olet muka pitänyt lumienkeleiden teosta? Ettet vain olisi liukastunut?” James kiusoitteli pidellen edelleen lumista kenkäänsä toisen takin rintamuksella.
”Väitätkö sitten ettet muka itse pidä moisesta touhusta?” Sirius kysäisi mukaviattomasti napatessaan kiinni Jamesin jalasta ja nykäistessään siitä. Jo valmiiksi epätasapainossa seisoskellut nuorukainen kippasi selälleen jalat sikin sokin ystävänsä päälle rojahtaen.
”Mursit varmaan kylkiluuni noilla koivillasi!” Sirius älähti yrittäessään möyriä ylös maasta.
”Senkun syytät itseäsi, en minä omasta tahdostani täällä löhöile. Sitä paitsi taisin täräyttää häntäluuni sinun takiasi. En varmasti istu viikkoon.”
Sirius vilkaisi Jamesia ilkikurisesti.
”Miten tuo kuulostaa jotenkin tutulta? Muistelisin sinun sanoneen jotakin tuon suuntaista silloin sen erään kerran jälkeen, jolloin olimme hieman huvittelemassa Hunajaherttuan kellarissa.”
”Muistissasi on aukkoja. Se olit kyllä sinä, joka tuollaista valitteli. Minähän olen kestävää sorttia”, James oikaisi Siriuksen sanomisia vääntäytyen parempaan asentoon ystävänsä vieressä.
”Niinhän sinä luulet, Sarvihaara. Mitä jos testattaisiin kestävyytesi tässä ja nyt?” Sirius kierähti Jamesin päälle.
”Uskallatko kyseenalaistaa kestävyyteni, Anturajalka?” James tivasi vilkaistessaan ympärilleen uteliaiden katselijoiden varalta.
”Uskallan”, Sirius vastasi painaen kasvonsa lähemmäs toisen kasvoja. James kaapaisi kämmenkuppinsa täyteen lunta Siriuksen huomaamatta ja vei kätensä toisen niskan taakse mukamas aikeenaan vetää toinen lähemmäs suudelmaa varten. Sirius oli jo ehtinyt sulkea silmänsä ja raottaa huuliaan, kun hän tunsi jonkin märän ja kylmän sujahtavan takkinsa sisään kauluksen ja kaulahuivin väliin jäävästä kohdasta. Kuumaa niskaa vasten lumi suli nopeasti ja vesi luikerteli syvemmälle hänen paitojensa alle.
Salamannopeasti Sirius pomppasi pystyyn ja yritti puistella lunta vaatteidensa alta. Myös nousemaan seissyt James naureskeli makoisasti kepposelleen.
”Minähän sanoin kostavani.”
”Minä sinulle kostot vielä näytän”, Sirius murahti riisuessaan takkinsa. James katsoi parhaaksi liueta paikalta, Sirius kun ei näyttänyt oikein arvostaneen hänen tempaustaan. Sanaakaan sanomatta hän lähti pinkomaan kohti Tylypahkaa, joka valkeasta ympäristöstä törröttäen näytti aivan ylikasvuiselta lumilinnalta. Sirius jäi katselemaan ystävänsä perään ja takkinsa päälleen laittaen lähti tarpomaan halki hangen, jossa risteili sinne tänne heidän takaa-ajostaan syntyneitä jalanjälkiään.
