Otsikko: Kalenterin viimeinen sivu
Kirjoittaja: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Oikolukija: eipäs olekaan
Ikäraja: S
Paritus: Tonks/Hermione
Tyylilaji: angst, drama, triplaraapale
Vastuuvapautus: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
K/H: Fanfic100-haasteeseen sanalla 89. Työ
Kalenterin viimeinen sivu
Olet kuin kalenteri. Tiheästi rivitetty sivu toisensa perään täyttyy päivämääristä, tapaamisista, muistutuksista tehdä sitä ja tätä ja tuota, joka ikinen päivä, viikko, kuukausi samaa rataa. Sinulla on aina kiire, et koskaan ehdi hidastaa ja vain olla ja nauttia kanssani puolta tuntia kauempaa. Päivä toisensa perään juokset aina paikasta toiseen sopiessasi jopa juostessasi uusia liiketapaamisia. En ymmärrä, mistä sinä aina löydät aikaa työllesi, sillä sanothan sinä minulle joka kerta, että sinä et kerta kaikkiaan ehdi jäädä pidempään ja heti sen sanottuasi saapuukin jo pöllö ilmoittamaan taas uudesta tärkeästä bisneslounaasta, jonne sinun pitää jakkupukua suoristellen kiiruhtaa sipaistuasi keveän suudelman poskelleni.
Luulet, että ne ohikiitävät suudelmat ja parfyymisi mieto ilmassa leijaileva muisto riittävät minulle suhteeksi, mutta olet väärässä. En halua jakaa sinua kellon kanssa, vaikka ennemminkin kello suostuu jakamaan sinut silloin tällöin hetkellisesti minun kanssani. Minä typerä raukka olen kateellinen esineelle, jonka valkokultaiset käsivarret ovat kahlinneet ranteesi käsirautojen lailla orjakseen. Minun pitäisi olla se, joka kietoo käsivartensa ympärillesi ja supattaa korvaasi rakastavan helliä sanoja pinkkien hiusteni punoutuessa ruskeiden kutriesi lomaan, jotka vain taistellen saan valahtamaan valtoimiksi tiukalta nutturalta, jonne hiustesi upeuden liian usein kätket. Sen sijaan olenkin se, jonka luokse saavutaan vain silloin, kun liikenee sekunti tai kaksi uhrattavaksi.
Harkitsen joskus jopa lapsellisesti kellosi piilottamista, jos tietäisin, että siten saisin sinut jäämään sänkyymme edes hieman pidemmäksi aikaa, sillä ensimmäisenä yhteiseen kotiimme ostama keltainen peite on kovin kylmä yksin ollessa. Mutta tiedän ettei se onnistu, sinä vain suuttuisit viivyttämisyrityksistäni ja poistaisit kiireessäsi suudelmanikin kalenteriaikatauluistasi jättäen minut kastelemaan peiton kulman yksinäisyydelläni. Yrityksistäni huolimatta olen ikuisesti yksinäisenä kalenterisi viimeisillä sivuilla, jollen itse tee asialle jotain. Pelkät hetket eivät minulle riitä, Mioneni, haluanhan päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia. Niinpä kirjoitan tämän kirjeen liittäen sen kalenterisi viimeiselle sivulle ja toivon, että kellosi antaa sinulle vielä joskus tarpeeksi aikaa lukeaksesi tämän ja ymmärtääksesi tekoni.
