Title: En enää koskaan luota
Author: KellariKummitus
Rating: Sallittu
Pairing: Minä / Sinä
A/N: Minulle henkilökohtaisesti tärkeä teksti, jonka halusin julkaista teille.
Rikottu
Minun on pakko myöntää, en edes muista ensimmäistä kertaa kun näin sinut. Luultavasti se on ollut ensimmäisiä koulupäiviämme täällä. Muistan kuitenkin ensimmäisen kerran kun puhuin sinusta. Muistan kuinka kaksi luokkalaistamme puhuivat sinusta pahaa jo toisella kouluviikolla, ja muistan kuinka se jostakin syystä laittoi omatuntoni liikkeelle. Huomautin heille ettei muista saa puhua pahaa, ja että minusta vaikutat mukavalle ihmiselle. Ehkä tiesin jo silloin että sinusta tulisi erityinen osa elämääni, ainakin hetkeksi.
Toisena kouluvuonna olleen koulutunnin muistan hyvin. Opettaja käski meidän muodostaa kolmen hengen ryhmiä, sinä jäit ilman ryhmää. En ensin huomannut sinua, mutta opettaja kysyi kenen ryhmään voit mennä. Kukaan muu ei sanonut mitään, mutta minä sanoin että voit tulla kanssamme. Sain kyräileviä katseita ystäviltäni, mutta se ei haitannut, en uskonut että sinussa olisi mitään vikaa.
Meidän piti tehdä ryhmätyötä vapaa-ajallakin, työskennellessämme huomasin että olet hauska ja huumorintajusi sai minut usein nauramaan. Saimme tehdä melkein koko työn kaksin, kahta muuta koulunkäynti ei juurikaan kiinnostanut. Kun kouluprojekti on ohi, jäit osaksi porukkaamme. Kun ystäväni alkoivat viettää enemmän aikaa kaksin, mekin jäimme kaksin mikä ei kumpaakaan meistä tuntunut haittaavan. Meistä tuli läheisiä ja me jaoimme toistemme kanssa paljon asioita. Tiesit minusta melkein kaiken ja minäkin uskoin tietäväni paljon sinusta.
En osaa tarkkaan sanoa koska se alkoi, jossakin vaiheessa aloin ajatella sinua eri tavalla kuin ystäviä. Kun olit hyvällä päällä, minäkin olin, ja kun sinulla oli huono päivä, tein mitä vain piristääkseni sinua. Saatoin valvoa yömyöhään puhumassa kanssasi saadakseni sinut paremmalle tuulelle vaikka olisin halunnut mennä nukkumaan, sinä teit saman minulle. Kun hymyilit minulle tietyllä tavalla tai kun vain olit, minä olisin toisinaan halunnut halata sinua tiukasti, pitää sinut siinä omanani. Olisin halunnut antaa sinulle pienen suukon naurun lomassa ja rakastaa sinua. Tietyllä tavalla rakastinkin sinua, tietysti ystävänä, mutta muut tunteeni olivat myös liian vahvoja.
Kertominen sinulle olisi ollut liikaa. En halunnut tehdä sitä, ja monta kuukautta yritin tukahduttaa tunteita. Olimme molemmat tyttöjä, enkä uskonut että muutenkaan pitäisit minusta sillä tavalla. Sen kerroin sinulle, että pidän myös tytöistä, ja reaktiosi oli arvattu, se oli sinulle täysin okei. Ei se sinua haitannut. Sinun lisäksesi oli vain muutama ihminen jotka tiesivät, en ollut vielä valmis kertomaan muille.
Olimme molemmat lomalla ja meillä oli jälleen yöllinen keskustelu jostakin aivan yhtä älykkäästä aiheesta kuin aina ennenkin. Valitettavasti minua ahdisti ja päädyin kertomaan sinulle. Minä pidin sinusta. Kerroin kuitenkin myös että ymmärsin ettet tunne samalla tavalla ja pyytelin anteeksi. Sinä tunnuit vain nauravan minulle, sanoit ettei se haittaa, ei kukaan voi päättää mitä tuntee tai ketä kohtaan. Sinä lupasit ettei se vaikuta väleihimme ja minä olin onnellinen. Eikä se vaikuttanut.
Me olimme edelleen ystäviä ihan kuten ennenkin, mutta jossakin vaiheessa aloimme molemmat pyöriä isossa porukassa muiden kanssa. Yksi heistä ei kuitenkaan pitänyt minusta, ja jäin ulkopuolelle. Katsoin kun pidit hauskaa heidän kanssaan ja jäin yksin. Me kuitenkin jatkomme ystävinä ja jaoimme edelleen toisillemme paljon. Kerroin sinulle kuinka pelkään menettäväni sinut heille, tiesit kuinka vaikea minun on luottaa ihmisiin, vakuutit ettet jätä minua yksin. Silti vietin aikaani yhä enemmän yksin. Minulla oli paljon kavereita, mutta olit ainoa oikea ystäväni.
Olin vapaa-ajallani milloin kenenkin kanssa, ja joskus vietin harvinaista vähin käyvää aikaa sinun kanssasi. Meillä oli pientä kinaa, mutta ei mitään maata kaatavaa. Minun tunteenikin olivat hälvenneet jo jokin aika sitten, ja sinä tiesit sen. Olit minulle silti tärkein ystävä, rakastin sinua ystävänä ja luotin sinuun enemmän kuin toisiin. Yhden samalla luokalla olevan kanssa olin kuitenkin tullut läheisemmäksi, ja kun kerran istuimme hänen kanssaan iltaa, kerroin hänelle pitäväni myös tytöistä. Hän sanoi minulle tietävänsä, hämmennyin hetkeksi, koska hän kuulosti niin varmalle. Kysyin häneltä mistä hän sen tiesi, ja hän sanoi vain yhden sanan. Sinun nimesi. Se tuntui kuin veitsen isku. Kysyin, olitko kertonut hänelle muutakin. Kyllä, olit kertonut hänelle kaiken. Olit kertonut kaiken monille muillekin.
Tuntui kuin joku olisi lyönyt minua kasvoihin ja nauranut minulle kun se sattui. En voinut enää olla siellä. Nousin ylös ja juoksin pois. Tärisin paniikissa, en pysty hengittämään kunnolla, kyyneleet valuivat kasvoillani tumman silmämeikin tahratessa poskeni. Juoksin ja välttelin ihmisiä jotka olisivat halunneet auttaa. Minä luotin sinuun ja sinä petit minut. Se sattui enemmän kuin mikään tuntemani fyysinen kipu ennen. Se sattui enemmän kuin mikään henkinen kipuni ennen. Se oli yllättävää ja sinun oli täytynyt olla täysin tietoinen että teet väärin. Silti olit jatkanut sitä, olit puukottanut minua selkään, satuttanut minua, yhä uudelleen ja uudelleen. En tiedä, etkö arvannut että saisin selville. En tiedä mitä ajattelit, mutta enää en välitä. Kipu polttaa rinnassani, minulla on kylmä kun istun maassa yksin ja hengitykseni katkeilee, tärinäni ei helpota vielä tunteihin. Seuraavat päivät ovat tuskaa, joka kerta kun näen sinut jokin sisälläni vääntyy epämiellyttävästi. Tämä on kipua jonka vain toinen ihminen voi aiheuttaa. Ja minä päätän etten enää koskaan luota.
