Ficin nimi: Postikorteista ja koti-ikävästä
Kirjoittaja: Hopeakettu
Tyylilaji: arkitunnelmointi, oneshot, romance
Ikäraja: S
Paritus: Luna/Ginny
Haasteet: Oneshot10, Otsikko etsii tarinaa ll
A/N: Omistan tämän ficin Lunalotalle. Tämä oli jotenkin vaikea kirjoittaa, mutta toivottavasti tykkäätte! ♥
Postikorteista ja koti-ikävästä
Postikortti on jo yhdeksäs, jonka Luna matkaltaan lähettää, mutta Ginny jaksaa silti odottaa hänen kirjeitään ja korttejaan melkein kuumeisella riemulla. Postin saapumisesta on muodostunut yksi päivän jännittävimmistä hetkistä, ja tutuksi tullut postinkantaja onkin ehtinyt parissa kuukaudessa tottua siihen, että punatukkainen nainen norkoilee rappukäytävässä aina aamuvarhaisella odottamassa viestiä rakastetultaan. Aika ajoin Ginny joutuu pettymään ja kiipeämään kerrostalon kolmanteen kerrokseen allapäin, pelkkiä turhia massamainoksia ja päivän lehteä selaten, mutta tänä aamuna niiden välistä löytyy värikäs postikortti. Postimies hymyilee vaivihkaa naisen poskien alkaessa hehkua ja ruskeiden silmien kirkastuessa ennen kuin jatkaa kierrostaan. Kortin kanssa samaa matkaa tullut sanomalehti saa luvan odottaa kiltisti vuoroaan, sillä mikään maailman tapahtuma ei voi olla Lunan viestiä tärkeämpää. Ginny lukee kortin kylmässä, kolkossa rappukäytävässä, huolimatta siitä, että yläkerrassa odottaa vastakeitetty tee, lämmin viltti ja tuore leipä.
Postikortti on upea vesivärikuva sammaleisella kivellä tanssivista keijukaisista ja se suorastaan hehkuu kepeitä pastellisävyjä: hailakkaa turkoosia, makeaa vaaleanpunaista, hempeää sinistä… Vaikka kortti on tavallinen jästipostikortti eivätkä keijukaiset liikahdakaan, on se kuitenkin yksi hienoimmista korteista, jonka Ginny on koskaan saanut. Nainen ihailee kuvaa hetken ennen kuin kääntää kortin uteliaana ympäri.
Siitä huolimatta, että Lontoossa myrskyää jo neljättä päivää putkeen, leviää aurinkoinen hymy pisamaisille poskille ruskean katseen hyppelehtiessä riviltä toiselle. Kortin valkoinen puoli on täynnä pienellä piperrettyjä kirjaimia, joista jonkun toisen olisi täysin mahdoton saada selvää. Ginny on kuitenkin tottunut naisystävänsä omintakeiseen käsialaan, eikä lukeminen ole hänelle lainkaan vaivalloista. Sormet sivelevät hajamielisesti vinoon liimattua, keltasinistä lippua esittävää postimerkkiä.
Vaikka naisten välillä on vain pieni Pohjanmeri ja vielä pienempi Tanska, tuntuu Ginnystä siltä kuin Luna olisi paljon kauempana kuin Ruotsissa etsimässä mystistä ruttusarvista niistaisikkia. He eivät ole olleet erossa sen koommin kun muuttivat pieneen mutta sympaattiseen kaksioon Lontooseen puolitoista vuotta sitten, joten kolmen ja puolen kuukauden ero on miltei liian kipeä kestää. Ginny kuitenkin tietää, kuinka kiihkeästi Luna tahtoo löytää niistaisikkin, josta puhui koko kouluajan, joten hän antoi tämän mennä. Onneksi vaaleahiuksinen noita lupasi kirjoittaa usein, ja tuo lupaus on pitänyt: harva se päivä posti kantaa Ginnylle toinen toistaan hienompia kortteja täynnä kiehtovia tarinoita, ja hän kiinnittää niistä jokaisen jääkaapin oveen.
Entinen rohkelikko lukee viestiä edelleen hymyillen, mutta silti suolainen kyynel tipahtaa osoitteen päälle. Lunalla ei ehkä ole koti-ikävä, mutta Ginnyllä on: koti ei ole koti ilman vaaleatukkaista haaveilijaa. Vaikka asunto on tietenkin sama kuin ennenkin (seinillä Lunan maalaamia tauluja, olohuoneessa sympaattinen sohva ja astiakaapissa yhdessä ostetut kahvikuppiparit), toisen poissaolon takia punatukkaisesta naisesta tuntuu kuin kodista puuttuisi jotain oleellista, jotain tärkeää, jotain mitä ilman ei voi olla.
Luna kertoo kortissa suorasukaisella tavallaan päivistään Ruotsissa, hän kirjoittaa ystävällisistä (joskin hyvin omituista kieltä puhuvista) ihmisistä, hämmästyttävistä ruotsalaisista taikaeläimistä ja lumoavasta luonnosta, mutta syvimmin punapään sydämeen painuu lyhyt mutta tunnetta täynnä oleva jälkikirjoitus: olisitpa sinäkin täällä. Ginny tahtoisi vastata korttiin ja kertoa rakkaalleen kuinka kovasti ikävöi tätä, mutta tämä vaihtaa olinpaikkaa niin nopeaa tahtia, ettei posti millään kerkiäisi tavoittaa häntä. Kortti on lähetetty Umeåsta kolme päivää sitten, mutta tällä hetkellä Luna voi olla jo missä päin Ruotsia tahansa.
Tule pian takaisin, Ginny ajattelee painaessaan postikortin vasten rintaansa. Sen alla sykkii kaipauksesta avohaavainen sydän, jonka vain Lunan lämmin halaus voi parantaa. Punahiuksinen nainen pyyhkii sumeat kyyneleet silmistään ja katsoo lasisen ulko-oven takana pauhaavaa rankkasadetta. Itkusta huolimatta Ginny hymyilee, sillä hän tietää, että jossain tuolla, samojen pilvien alla, Luna kaipaa häntä niin kuin hän kaipaa Lunaa.