Rating: Puhtoinen S
Genre: angst, romace (kai?)
Summary: Annikan on kyllästynyt olemaan miehen toinen vaihtoehto. Yksinkertaista.
A/N: Nimi klisee, i know, aihekin varmaan, mutta ei se mitään. Tykkään tästä kaikessa yksinkertaisuudessaan ja ois kiva kuulla kritiikkiä. (: Varmaan lyhin novelli ikinä, minkä olen kirjoittanut.
HyvästiKorvissa humisee, kun silmiinpistävän oranssi metro kiitää ohi. Kun se pysähtyy, kävelen nopeasti sen liukuovista sisään. Olen aina pelännyt jääväni niiden väliin. Metro on lähes täynnä – jään seisomaan, ottaen tukea tolpasta. Ovet sulkeutuvat. Joku kiroilee, kun ei kerinnyt ulos. Metro kiihdyttää jälleen vauhtiaan. Hetken päästä tunteeton naisääni kuuluttaa: ”Rautatientori, Järnvägstorget”.
Huokaisen syvään ja suljen hetkeksi silmäni. Kävelen ulos. On kuin en tuntisi jalkoja allani. Olen tehnyt tämän niin usein ennenkin. Nyt kaikki on toisin. Ikävä sinua kohtaan on niin kova, vaikka parasta olisi vaan pysyä sinusta erossa. Sinä olet melkein kaksi kertaa minun ikäiseni, ja silti tuntuu kuin välillämme ei olisi päivääkään eroa. Sinulla on vaimo ja kaksi lasta. Minä olen vain vaimosi korvike matkoillasi. Minä en ole mitään. Minä rakastan sinua.
Kävelen korkeista ovista ulos rautatieasemalle juuri, kun näen junasi kiitävän horisontissa minua kohti. Ei, älä tule, minä pyydän. Juna pysähtyy ja sinä kävelet minua kohti kädet ojossa, sulkeaksesi minun syleilyihisi. Sinä hymyilet kuin aurinko. Sinä olet minun aurinkoni.
”Ihana nähdä sinua, Annika”, sanot ja suutelet minua niin, että olen sulaa käsivarsillesi.
Minä en edes tervehtinyt.
”Anteeksi, etten tullut jo eilen. Tärkeä tapaaminen Jyväskylässä”, sanot ääntäen lähes täydellisesti suomen vaikeaa kieltä. Minä olisin ylpeä sinusta, ellen olisi niin äärettömän vihainen. Tapaaminen. Niin, varmaan. Luultavasti joku toinen sinun Suomen hoitosi.
Tuijotat minua ruskeilla, läpivalaisevilla silmilläsi. Voi, kuinka minä rakastinkaan niitä silmiä. Tummat hiuksesi on kammattu huolella, ja kasvosi ovat niin veistokselliset, että elleivät silmäsi olisi niin eloisat, olisi voinut kuvitella katsovansa patsasta. Sinussa oli jotain niin perinpohjaisen erilaista suomalaismiehiin verrattuna.
Kun suomalaismiehet pyytävät minua treffeille, menemme baariin ja mies kittaa olutta koko illan. Päästessämme kotiin, mies on niin humalassa, että sammuu saman tien. Sinun kanssasi kaikki on aivan erilaista. Sinun kulttuurissasi ei ikinä hyväksyttäisi suomalaismiehien tapaisia moukkia. Sinun charmiisi ja siihen perinpohjaiseen ranskalaisuuteen minä kai lopulta rakastuinkin. En varmaan tulisi koskaan ymmärtämään, mikä minussa kiehtoi sinun kaltaistasi salaperäistä ranskalaismiestä edes hetken.
Tarkkailet minua kummallisesti kauniilla silmilläsi. Aivan kuin maailma olisi pienentynyt meidän kahden ympärillemme. Muuta maailmaa ei ollut. Minä niin rakastan sinua, mutta nyt se olisi ohi.
”Mikä sinun on?”
”En enää jaksa tätä”.
”Mitä sinä et jaksa?”
”Minä en halua olla toinen vaihtoehtosi. En halua olla sinulle vain huvia matkoilla. Minä olisin halunnut sinut”.
Sinä olet hiljaa. Lasket katseesi maahan, sitten minuun, ja takaisin maahan. Avaat suusi, suljet sen, nostat katseesi minuun, ja olet sanomaisillasi jotain.
”Älä sano mitään. Se on ohi, Antonio. Hyvästi.”
Käännän selkäni, jätän sinut taakseni viimeisen kerran. Silmäni ovat kosteat. En tiedä, kauanko kestää unohtaa sinut, mutta yksi asia olisi varma: minä en enää koskaan tulisi olemaan yhdenkään rakastamani miehen toinen vaihtoehto. En ikinä.
A/N: Jepjep, kritiikki olisi tosi tosi kivaa.
