A/N: Hermionen elämä mullistuu Tylypahkan ja uuden maailman myötä. Innostuksesta huolimatta tie voi olla kivinen ja uuvuttava. Mitä tehdä, kun ei tiedä kenen puoleen kääntyä? Osallistuu Vaihda tupa-haasteeseen.
Title: Myrkyistä vahvin
Author: Flavia
Genre: romantiikan ja lievän angstin värittämä draama
Rating: K-11
Pairing: Hermione/Minerva
Status: 1/?
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni.
Hermione Granger tunsi jännityksen aiheuttaman tärinän jaloissaan kasvavan kiusallisen hallitsemattomasti. Hän oli erittäin innoissaan, mutta positiivisesta ilmapiiristä ja itseluottamuksesta huolimatta häntä myös hermostutti, mihin tupaan Lajitteluhattu hänet asettaisi. Hän toivoi hartaasti pääsevänsä Rohkelikkoon, olihan se tuvista ihannoitavin arvostettuine periaatteineen. Hermione vilkaisi professori McGarmiwaa ja hymyili ujosti huomatessaan tämän vilkaisevan suuntaansa. Professori oli tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen jo ensi silmäyksellä. Hänen auktoriteettinsa ja arvokkuutta henkivä olemuksensa kiehtoi tyttöä. Epäilemättä professori oli myös äärimmäisen älykäs eikä Hermione uskonut häneltä jäävän mitään huomaamatta. McGarmiwa oli muodonmuutosten professorin ja apulaisrehtorin virkojen lisäksi myös Rohkelikon tuvanjohtaja – eikä Hermione voinut väittää itselleen, etteikö tälläkin tosiasialla olisi ollut tekemistä hänen tupatoiveensa kanssa. Vaikka muutkin Tylypahkan opettajat olivat varmasti osaavia ja viisaita, ei Hermione tuntenut vastaavaa ihailua ketään muuta kohtaan.
Tietämättömyys ja spekuloiminen olivat hermoja repivän turhauttavia asioita. Onneksi hänen sukunimensä oli aakkosissa alkupuolella, hänen ei siis mitä todennäköisimmin tarvinnut odottaa enää kauaa. Hermione terästäytyi ja hengähti syvään. Hänen vuoronsa olisi varmasti aivan kohta. Viimein hän kuuli McGarmiwan lausuvan nimensä ja kipitti malttamattomana tuolille. Professori ei ehtinyt asettaa hattua uuden oppilaan päähän, kun tämä tunki sen tohkeissaan vallattoman kiharapehkonsa päälle. Mitä Hermionelta jäi innostukseltaan huomaamatta, oli professorin kasvoilla häivähtänyt huvittuneisuuden värittämä hymynpoikanen – joka ei ollut kyseiselle auktoriteetin ilmentymälle kovin luonteenomaista.
Mitä seuraavaksi tapahtui, oli kiusallisempaa kuin mitä Hermione oli osannut olettaa. Siinä missä useiden oppilaiden kohdalla Lajitteluhattu huusi oikeaksi katsomansa tuvan heti vähänkään penkillä istujan hiuksia kosketettuaan, Hermionen kohdalla tämä tuntui olevan lähestulkoon solmussa.
”Hmm! Jahas, jahas...Tuota noin, tämä tapaus onkin vaikea – erittäin vaikea. Olet ahkera ja lempeäkin, mutta Puuskupuhin voimme jättää pois laskuista, sinussa on liikaa intensiivisyyttä sinne eikä se tarjoa älyllesi tarpeeksi virikkeitä. Hitunen Luihuisten oveluutta ja juonittelua sinussa myös on, mutta sekin jää vähemmistöön. Mutta voi voi, Rohkelikko vai Korpinkynsi? Huomaan, että ihannoit Rohkelikkoa, huomaan totta tosiaan. Mutta onko se kuitenkaan oikea paikka harvinaisen säkenöivälle älyllesi, en tiedä…” Lajitteluhattu mumisi, mutta tarpeeksi selvästi että ainakin opettajat kuulivat.
”Ahaa, vai on eräs professoreista jo ehtinyt valloittaa tyttösen, voi miten se sievästä päästäsi näkyykään…” hattu virkkoi kuiskaten ennen kuin sulki suunsa ilmeisesti syvälle mietteisiinsä vajonneena.
Hermione tunsi punastuvansa. "Eikö tämä voisi jo loppua?" tämä toisteli mielessään epätoivon nostaessa päätään. Ehkä hän ei sopisi minnekään? Satunnaista oppilaiden kuiskuttelua lukuunottamatta salissa vallitsi täysi hiljaisuus. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen hattu vaikutti tehneen päätöksensä ja pukahti jälleen puhumaan.
”Aivan, kyllä, näin se on. Vaikka oletkin rohkea ja luultavasti sopisit leijonien joukkoon, on kirkkaana loistava älysi hallitsevin ominaisuutesi. Kyllä, kyllä, sinä olet KORPINKYNSI!”
Lajitteluhattu huusi viimeisen sanan koko salille, joka räjähti suosionosoituksiin. Korpinkynsien pöytä näytti varsin tyytyväiseltä saadessaan uuden fiksulta ja topakalta vaikuttavan tyttöoppilaan joukkoonsa. Vanhempi kaunis tummatukkainen oppilas nousikin seisomaan ja teki Hermionelle tilaa viereensä halaten tätä ensin lyhyesti.
Hermione itse tunsi mielialansa laskevan välittömästi. Ei ollut häpeä kuulua Korpinkynsiin, mutta vilkaistessaan ensin Rohkelikkojen eloisan ilmapiirin ympäröivään pöytään ja sitten ihailemaansa professoriin, uusi oppilas koki, että häneltä riistettiin hänen niin kaipaamansa lämpö ja turva. Ystävällisyydestä ja hyvästä keskinäisestä ilmapiiristä huolimatta Korpinkynnet olivat kuitenkin enimmäkseen pidättyväisen kohteliaita eikä Hermione myöskään kokenut saavansa lohtua Lipetitistä tuvanjohtajana. Hän olisi kaivannut jonkinlaista äitihahmoa joutuessaan eroon rakastavista vanhemmistaan aivan uuteen maailmaan, vaikka olikin ollut onnessaan kirjeen saavuttua. Hän tunsi kyynelten kihoavan silmiinsä, mutta hengähti syvään ja yritti parhaansa mukaan kerätä ajatuksensa pakottautuen samalla hymyilemään. Itkeä hän voisi myöhemmin. Kun kukaan ei näkisi.
