Nimi - Kotivoitto
Kirjoittaja - Dokumentti
Beta - puhpallura
Ikäraja - S
Genre - fluffy
Paritus - Janne/Roope
Haasteet -
One True Something 2 - One True Genre- Slash,
Otsikoinnin iloja - yksisanainen otsikko,
Kasvata puu-haaste - raapale.
A/N - Näistä pojista löytyy jo ennestään teksti
8 134km (Helsingistä Salt Lake Cityyn ja takaisin) (S). Otsikko tulee jääkiekko termistä, kun voitetaan kotihallissa. On vierasvoittoja ja sitten kotivoittoja.
Kotivoitto
Ensimmäisenä, unen haihtuessa hiljalleen, Roope tiedosti lähes pakahduttavan onnen tunteen, hän ei heti keksinyt sen aiheuttajaa. Kevään viimeisessä pelissä kiekosta osumaa saanut nilkka oli jäykkä, etenkin aamuisin. Varovasti Roope venytti sitä hieman, osuen samalla jonkun karhean karvoituksen peittämään sääreen. Humahtava tunne vatsanpohjassa sai aikaan hymyn, unisuus hävisi mielestä nopeasti. Roope räpytteli silmänsä auki kohdaten tutun vaalean katon. Pitkän kauden jälkeen hän vihdoin oli taas täällä.
Helsinki, Janne, Töölö, koti.
Janne nukkui kyljellään kasvot Roopeen päin käsi leväten heidän välissään. Vielä heidän nukahtaessaan käsi oli ollut kietoutuneena Roopen vyötärölle. Roope tutki Jannen rauhallisia kasvoja, joita oli saanut kauden aikana katsella tietokoneen, puhelimen ja tabletin ruudun läpi satoja kertoja, muttei koskettaa kuin muutaman satunnaisen viikon ajan. Hän mietti, miten he oikein olivat selvinneet lähes koko kauden erossa toisistaan. Välimatka oli aiheuttanut raastavaa ikävää ja yksinäisyyden tunnetta, mutta Jannen vuoksi Roope oli valmis kestämään senkin. Janne oli Roopen lopullinen voitto, minkä vuoksi hän teki kaikkensa. Hän oli joutunut viisi vuotta sitten käymään pitkän taistelun saadakseen miehen itselleen, eikä aikonut luovuttaa nyt.
Jannen vaaleat hiukset olivat valahtaneet silmille ja lähes loistivat tummansinisissä lakanoissa. Vaalea parransänki puski jo pienesti poskista ja leuasta, tuoden kasvoille miehekkyyttä. Roope nosti kätensä poskelle ja karheus tuntui vain miellyttävältä sormia vasten, vihdoinkin hän oli tarpeeksi lähellä koskeakseen. Jannen kulmakarvat rypistyivät unen häiriytyessä, mutta jo ennen kuin mustikansiniset silmät avautuivat, kapeille huulille piirtyi hymy. Roope vastasi hymyyn ja pitkään he vain katselivat toisiaan. Jannen sormet löysivät Roopen omat yhteisen peiton alta. Sanoja ei tarvittu, katsekontakti, poskea silittävät sormet, käsi kädessä, peukalo hivelemässä rystysiä, se oli kaikki mitä he tarvitsivat. Kauden aikana oli vaihdettu kymmeniä tuhansia sanoja, kosketuksia oli ollut aivan liian vähän.
Huulet huulilla, vartalo vasten vartaloa sai aikaan yhtä huumaannuttavan tunteen kuin viisi vuotta sitten ensimmäisen kerran. Jannen huokailut kaulaa vasten tuntuvat Roopesta sillä hetkellä suuremmalta voitolta kuin mikään muu.