Nimi: Varjoja kivillä
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: merenneitofemme
Paritus: Marella/Venilia
Haasteet: Spurttiraapale IV ja Kaiken maailman ficlettejä V vk 16
A/N: Tulipas vain äkillinen inspiraatio kirjoittaa merenneidoista :>
Varjoja kivillä
Laguunin turkoosinsininen pinta väreilee, ja kahden merenneidon päät pulpahtavat pintaan.
”Huomaatko?” Venilia hymähtää Marellan korvaan. ”Näin aikaisin täällä ei ole ketään. Kaikki vielä uneksivat hukkuvista merimiehistä.”
Marella kääntää päätään ujona, mutta seuraa, kun Venilia sukeltaa korallinpunainen pyrstö vettä pärskyttäen. Poukaman lekottelukivet näyttävät vierailta, kun niillä ei makaa kymmeniä merenneitoja juoruilemassa ja kampaamassa hiuksiaan. Marella pysyttelee etäämmällä. Merenneito muistaa heitettyjen kivien iskut vartalossaan, ja Marella arkailee valloittaa paikkaa, joka ei ole koskaan ollut hänen. Venilia nostaa itsensä vedestä ja heilauttaa märän tukkansa oikealle puolelle paljastaen vasemman rintansa.
”Tule, Marella rakas”, Venilia kutsuu. ”Tällä kertaa kukaan ei aja sinua pois. Jos joku yrittää, hän saa tapella minun kanssani.”
Venilia väläyttää teräviä kulmahampaitaan, ja Marella rohkaistuu sen verran, että nostaa ylävartalonsa vedestä. Hän nojaa käsivarsiinsa ja katselee, kuinka Venilia riisuu helmillä ja näkinkengillä koristellun tiaransa ja tarttuu kiville unohtuneeseen kalanruotokampaan. Villit kutrit eivät aluksi suostu asettumaan kamman piikkien väliin, mutta suortuva kerrallaan ne joutuvat antautumaan.
”Tulisit viereeni”, Venilia pyytää, ja viimein Marella nousee vedestä aivan toisen merenneidon viereen. Hänen mustat silmänsä seuraavat kamman liikkeitä. ”On niin rauhallista.”
”On”, Marella myöntää ja asettuu mukavammin. Hän voisi ihailla meren välkkyvää pintaa tai kalojen tanssia pinnan alla, mutta mikään ei ole yhtä kaunista kuin hänen vieressään oleva merenneito. Aurinko saa Venilian punaisenkirjavat suomut loimuamaan kauniimmin kuin liekehtivä laiva yön pimeydessä. Pehmeäpiirteiset kasvot nauttivat olostaan, ja kurvikas vartalo painautuu tiukemmin Marellaa vasten. Sormet hyväilevät Marellan poskea ja kohottavat hänen leukaansa.
Mustat silmät eivät paljasta mitään, mutta Venilian huulissa pirstaloituu merenneidon ulkoinen tyyneys. Suudelma paljastaa Venilian sisällä myrskyävän kiihkon, jolle Marella tahtoo antautua. Hänen hapuilevat sormensa tekevät uusia takkuja Venilian mustaan tukkaan, mutta siitä merenneito ei välitä. Venilia suutelee Marellan kohoilevia rintoja ja näykkää hampaillaan merenneidon pehmeää vatsaa niin, että Marella kiljaisee. Raikuva nauru valloittaa koko laguunin. Auringonvalo kuultaa yhteen hankautuvien pyrstöevien lävitse ja heittää kiville salaperäisiä varjoja.