Nimi: Vapauden vastapaino
Kirjoittaja: Odo
Esilukija: Neiti Syksy
Vastuunvapaus: Kaikki on omaa käsialaani.
Paritus: Pihla/Aino
Genre: draama, fluffy
Ikäraja: K11
A/N: Kirjoittelin ihan äsken samalla parituksella originaalin ja sanoin "joskus" kirjoittavani lisää. Kirjoitinpa sitten samantien, kun halusin vähän makustella hahmoja. Vaikka tässä ei muodonmuuttaja-aspektia olekaan niin siitä puolesta voipi lukea lisää tuosta aiemmasta originaalista
Juokse kanssani, S.
Syksy kivasti luki tämän ennakkoon ja antoi rohkaisua julkaisemiseen. Kiitokset siis sille suunnalle! Ikärajaa hieman makusteltiin ja laitoin varmuuden vuoksi K11, vaikka kuulemma olisi sallitullakin mennyt. Voi minua.
Vapauden vastapaino
(Syyskuu 2016)
Sade rummutti ikkunoita ja sisällä suojassa piiskaavalta myrskyltä Pihla kietoi sormensa kahvikupin ympärille. Kahvi oli tummaa, mutta ehtinyt jo haaleta.
Kellon katsominen ei nopeuttanut ajan kulkua, mutta Pihla ei voinut kääntää katsettaan siitä huolimatta. Viisarit lipuivat minuutti kerrallaan ja kuusikymmentä sekuntia oli muuttunut ikuisuudeksi päivän kääntyessä illaksi.
Odottaminen sai tytön levottomaksi ja unohtamaan kahvinsa yhä uudelleen, vaikka kävikin täyttämässä sen kerta toisensa jälkeen. Viimein, valmiina vaipumaan yöpuulle tuloksettoman odotuksen jälkeen, ovi avautui tuoden sisään sateen tuoksun.
Sisään astui Aino hiukset liimaantuneena märkinä kasvoille. Se sai Pihlan levottoman sydämen sykkeen kiihtymään, ja toisen virnistykseen hän ei osannut vastata mitenkään.
“Olen kotona”, Aino sanoi, kun Pihla rutisti tytön halaukseen. He olivat olleet erossa jo kolmatta viikkoa, kun Aino viimein saapui takaisin reppu selässään ja teltta mukanaan.
“Karhunkierros oli upea”, Aino paljasti ja vastasi suudelmaan, joka vaiensi hänet. Aino oli tuntenut koko matkan ajan kaipausta, mutta hänen luontonsa ei ollut antanut periksi olla nauttimatta siitä huolimatta. Jokin särkyi kuitenkin aina tämän jättäessä Pihlan taaksensa ja nyt hänestä tuntui taas kokonaiselta toisen syleilyssä.
“Et saa jättää minua näin”, Pihla sanoi, mutta sanoista puuttui terävyys. Aino tiesi, että tyttö oli oikeasti onnellinen hänen puolestaan, vaikka ei ollut päässytkään mukaan.
Pöydälle unohtunut kahvi viileni taas, kun Pihla riisui toisen sateen katselemat vaatteet ja veti tämän kuumaan suihkuun tunteakseen toisen ihon vasten omaansa. Lämmin vesi valui pitkin heidän ihoaan ja Aino oli varma, että hukkuisi pian suudelmiin toisen liimautuessa kiinni häneen.
Veden solina ja sen tuoma lämpö tekivät väsyneestä kehosta raukean, mutta Aino tunsi silti kuinka energia värähteli hänen sisällään toisen kosketuksien alla.
Yhteinen suihkuhetki venyi, mutta he olivat saaneet jakaa kehojensa kaipauksen. Heidän villit luontonsa kaipasivat itsenäisyyttä, mutta silti he palasivat aina yhteen takertuen toisiinsa kuin hukkuvat ja antoivat elämänmaun maistua suudelmissa huulien kohdatessa.
“Haluan käpertyä viltin alle loppuillaksi”, Aino naurahti suihkun jälkeen pukeuduttuaan suosikkipaitaansa, joka oli liian iso ja hiveli polvia. Pihla piti siitä, miten rennolta Aino näytti yöasussaan, ja miten tämä hymyili uupuneesti.
Ukkosen jyrähdykset valtasivat taivaan, ja salamoiden valossa he kietoutuivat lähekkäin tunteakseen toistensa lämmön vierellään. He antoivat taivaan jylhille äänille vallan pysytellen hiljaa kunnioittaen sen voimaa.
Vapauden vastapainoksi he tarvitsivat aina toisiaan.