Nimi: Kesän tuoksuja ja kauniita unia
Fandom: Muumit
Ikäraja: S
Tyylilaji: hurt/comfort
Paritus: tulkinnanvarainen Muumipeikko/Nuuskamuikkunen
Vastuuvapaus: Tove Jansson omistaa enkä minä saa tästä rahaa.
Haasteet: Multifandom III, One True Something 20 #2, Otsikoinnin iloja (X ja Y-otsikko) ja Erilaiset loppuratkaisut (onnellinen loppu)
A/N: Tämä on hurraahihkaisu Muumeille, joka voitti Satuta ja paranna -pelin, ja ihan syystä! Muumeja ei voita mikään ♥︎ Omistan tämän tekstin
Waulishille kiitokseksi siitä, että hän neuloi minulle kauniit villasukat! Toivottavasti pidät! ^^
Kesän tuoksuja ja kauniita unia
Muumimamma huomasi poikansa olevan kovin apealla päällä. Muumipeikko oli koko päivän istunut salongin sohvalla ja tuijottanut talven ensimmäisiä lumihiutaleita. He kaikki tiesivät syyn peikkonsa surumielisyyteen. Nuuskamuikkusen lähdöstä oli vain muutama päivä, ja jo nyt Muumipeikon ikävä oli aivan suunnaton. Muumimamma oli huolissaan. Hän ei tahtonut Muumipeikon asettuvan talviunille noin lohduttomana. Se aiheuttaisi vain kurjia ja levottomia unia. Mamma kuitenkin tiesi, ettei tuollaiseen ikävään löytynyt pikaista parannusta edes isoäidin rohtokirjasta. Hänen täytyi keksiä jotakin muuta.
Ovi kävi. Muumipappa oli hakenut kellarista lisää turvetta, jotta Muumitalo pysyisi lämpimänä läpi talven. Muumimamma kuuli keittiöön, miten Pappa koetti jutustella heidän poikansa kanssa, mutta Muumipeikon vaisut vastaukset tekivät pian keskustelusta lopun. Muumipappa huokaisi syvään ja alkoi häärätä kaakeliuunin kimpussa.
Tiskattuaan viimeisen teehetken astiat, Muumimamma asetti lautaset kaappeihin. Hajamielisyyksissään hän tuli kuitenkin tönäisseeksi teepurkin hyllyltä. Lasipurkki meni sirpaleiksi, mutta kukkaisen kesäinen tuoksu täytti keittiön eikä Mamma ollut lopulta niin pahoillaan. Hänen mieleensä tuli kaikki ne leppeät kesäpäivät, kun hän sai huolehtia kukkatarhastaan ja kuunnella lasten riemukkaita leikkejä pihamaalla. Pappa istui terassilla ja jutteli Hemulin kanssa Muumilaakson kuulumisista. Muumimamma oli niin muistojensa huumaama, että vasta Papan huolestunut ääni toi hänet takaisin marraskuiseen iltapäivään.
”Mamma, mitä sattui!” Muumipappa huolehti.
”Ei mitään hätää, kultaseni”, Muumimamma vakuutti. ”Tässä oli onni onnettomuudessa.”
”Mitä sinä tarkoitat?” Pappa ihmetteli.
”Pappa, voisitkohan sinä lakaista lasinsirut? Muistin juuri, että minulla on tärkeää tehtävää”, Muumimamma sanoi ja avasi kellarin luukun.
”Voinhan minä, mutta mitä sinä – ” Muumipappa yritti kysellä.
”Kerron sinulle kyllä, mutta nyt minun täytyy kiirehtiä”, Muumimamma vastasi ja jätti puolisonsa lakaisupuuhiin.
Muumimamma oli kesällä kuivattanut paljon yrttejä ja kukkia, kuten joka vuosi tehdäkseen teetä tai maustaakseen ruokiaan. Hän kaivoi purkit esiin ja valitsi kaikkein raikkaimmat ja tuoksuvimmat kasvit. Idea uhkasi kaatua, kun Muumimamma ei heti keksinyt, mihin olisi saanut pantua yrtit, mutta hetken pengottuaan hän löysi vanhan hyttysverkon. Siitä hän saisi leikattua sieviä pusseja. Muumimamma kävi työhön.
*
”Hyvää ruokahalua!” Pikku Myy sanoi riemukkaasti, kun he kaikki olivat pöydässä. Toivotukseen vastasivat kaikki muut paitsi Muumipeikko, joka oli yhä edelleen hiljainen ja apea. Lautaset täytettiin ja mieliala oli korkealla. Muumimamma oli tavattoman tyytyväinen. Hänelle oli tärkeää, että ruoka maistui jokaiselle. Mikään ei ollut sen mukavampaa kuin käydä kylläisenä talvilevolle. Muumipeikkokin tuntui hieman piristyvän, kun sai syödäkseen, ja vaikka hän ei vieläkään puhunut, Mamma huomasi hänen korviensa heilahtelevan keskustelun tahdissa.
Aterian jälkeen he vielä istuskelivat salongissa ja jakoivat jokainen lempikesämuistonsa ja aikeen siitä, mitä he kukin tekisivät kevään ensimmäisenä päivänä. Pikku Myy muisteli, kuinka hän oli narrannut sisartaan Mymmeliä, että heidän talossaan muka kummitteli. Pikku Myy vannoi, että hän heräisi heistä ensimmäisenä. Nipsu oli ottanut mukaan kesäaarteensa, jonka meri oli huuhtonut rantaan vanhassa laatikossa. Se oli vanha kultakello, jossa oli hienot kaiverrukset. Kello ei tietenkään enää toiminut, mutta se oli Nipsun ilo ja ylpeys. Kevään ensimmäisenä päivänä Nipsu tahtoi syödä valtavan kasan pannukakkuja. Se ei yllättänyt ketään. Muumipappa muisteli yksinäistä purjehdusretkeään, johon oli kuulunut myrsky ja haaksirikko. Vaikka Muumipappa oli virunut eräällä saarella monta yksinäistä viikkoa, seikkailu oli innoittanut häntä uuteen romaaniin. Viikoittain Muumipappa oli lukenut heille uuden luvun kirjastaan, ja se oli tuonut iloa koko perheelle. Keväällä Muumipappa vetäisi ensimmäisenä salongin kellon kuten aina. Muumipeikko kertoi haikeana siitä, miten Nuuskamuikkunen oli säveltänyt hänelle uuden kappaleen, kun hän oli ollut allapäin, ja se oli kaunein kappale koko maailmassa. Herättyään Muumipeikko tekisi kaarnaveneen ja laskisi sen vesille.
Marraskuu toi pimeän nopeasti ja haukotusten myötä lapset sanoivat hyvää yötä ja tottelivat sängyn kutsua. Muumipeikko jäi ainoana norkoilemaan alakertaan ja auttoi peittämään huonekalut. Lopulta myös he muumit suuntasivat yläkertaan.
”Äiti”, Muumipeikko sanoi hiljaa ja näytti hiukan nolostuneelta.
”Mitä, kultaseni?” Mamma kysyi.
”Voisitko peitellä minut?” Muumipeikko pyysi. ”Minulla on tänään niin yksinäinen olo.”
”Tottahan toki, peikko-kulta”, Muumimamma lupasi, ja he suuntasivat yhdessä Muumipeikon makuukamariin öljylampun lämpöisessä valossa.
”Äiti”, Muumipeikko sanoi hämmästyneenä astuttuaan kynnyksen ylitse. ”Täällä tuoksuu kesältä!”
Muumipeikko meni innostuneena tutkimaan yrttipalloja, joita Muumimamma oli ripustanut huoneeseen.
”Minä ajattelin, että kesän tuoksut toisivat sinulle kauniit unet”, Muumimamma sanoi. ”Ehkä ne vievät sinut Nuuskamuikkusen luokse.”
”Voi äiti!” Muumipeikko iloitsi ja halasi Muumimammaa, jolle pojan ilo tuntui päivän kalleimmalta lahjalta. ”Kiitos. Nyt minä en ole enää niin surullinen.”
”Hauska kuulla”, Muumimamma sanoi. Muumipeikko kömpi sänkyyn, ja Muumimamma peitteli hänet. ”Nuku hyvin, rakas muumilapseni.”
”Sinä myös, äiti.”
Muumimamma otti lampun ja sulki oven. Nyt hänkin saattoi mennä rauhallisin mielin talvilevolle ja uneksia keväästä.