Author: Westy
Beta: Amalia
Genre: Slash, drama, romance
Ikäraja: K-11
Pairing: Jasper/Petri, Miko/Petri
Varoitukset: Vähän diilausta, kiroilua
A/N: Tarinaan inspis Poliisit-sarjasta siis. Disclaimerina tässä, ketään ei ole varastettu sarjasta ts. aitoja henkilöitä ei ole käytetty.
Oli tummeneva ilta helmikuussa. Lunta satoi kevyesti taivaalta ja Malmin poliisiasemalla kävi siitä huolimatta kova hulina. Erittäin moni poliisi oli nimittäin joutunut jäämään kotiin sairastuttuaan Helsingissä riehuneeseen norovirusepidemiaan, ja paikkaavat poliisit juttelivat asiasta keskenään kunnes kenttäjohtaja Jasper Toivanen käski kauneimmalla äänensävyllään kaikkia laittamaan ne turvat umpeen.
“No niin. Nyt kun kaikki viimeisetkin sinitontut on saatu paikalle, voin kertoo päivän menoista jotain josta pitäis olla teille hyötyä. Odotettavissa normaali perjantai-yö…” Toivanen rapisteli papereitaan. Eräs nurkassa istunut konstaapeli katseli häntä sydän rintakehää hakaten. Hän oli Petri Kurkinen, kenttäjohtaja Toivasen partiokaveri. Kyllä Toivanen tiesi, että jokin oli hullusti, mutta ei koskaan osannut sanoa mikä. Se oli hänen pieni ongelmansa, nimittäin muiden tunteiden lukeminen. Kyllä hän osasi puukkomiehet rauhoitella ja itsemurhaa yrittävät istumaan alas, mutta normaalit tunteet menivät välillä yli Toivasen ymmärryksen. “Ja sitten vaan menoksi. Tero menee sitten tänään Anteron pariksi sen noron takia - ei, tässä ei ole mitään piilovitsiä taustalla”, päättyi aamukokous tavalliseen malliin.
“Tien päälle”, Petri sanoi ja lähti Jasperin perään parkkipaikalle.
Siinä jonkin ajan kuluttua he ajoivat jossain Helsingin laitamailla. Juoppokuskeina kaksikko oli toiminut jo useamman kerran, ja myös muutamia baaritappeluita he olivat ehtineet rauhoitella. Ajeltuaan rauhallisesti ilman hälytyksiä jonkin aikaa, Petri huomasi jotain “hieman” epäilyttävää.
“Niin normaali ilta että toi yks K-Market savuaa”, Petri osoitti edessäpäin näkynyttä kauppaa ja kenttäjohtaja Toivanen kohotti kulmiaan.
“Sinne seuraavaksi”, Jasper sanoi ja laittoi pillit päälle, kurvaten kaupan pihaan. Joku lähti juoksemaan hirveää vauhtia karkuun hypäten rikkinäisestä kaupan ikkunasta pihalle. “Mene perään, jään katsomaan mistä tää savu tulee!” Jasper huusi partiotoverilleen, joka juoksi tuon ilmeisesti nuoren miehen perään niin lujaa kuin pystyi. Ilmeisesti savuaminen ei ollut mitenkään vaarallista, sillä kohta Toivanen lähti kaksikon perään hurjaa juoksua.
“Ota se kiinni!” Jasper huusi ja oli repiä kaljunsa irti, kun viimein Petri sai hypättyä paenneen miehen lantiolle kiinni ja kaatoi tämän maahan.
“No niin”, Toivanen huohotti vähän kävellessään heidän luokseen. Kurkinen laittoi juuri karkulaiselle käsirautoja ranteisiin ja pyyhki otsaansa.
“Tällanen heppu tässä”, Petri veti toisen kommandopipon pois, jotta poliisipartio olisi nähnyt rosmon kasvot.
“Katoppa poikaa”, Toivanen naurahti, joka sai Petrin hämmentymään. Rikollisella oli ruskea paksu tukka ja samansävyiset suklaasilmät. “Sehän on Markkasen Miko.”
“Kuka?” toinen poliiseista nielaisi.
“Tuttu kaveri. Istui viime vuonna huumeista jonkin aikaa. Ootko siirtynyt nyt sitten kaupparötöksiin, täh?”
“En puhu kytille”, mies ärähti ja sai molemmat poliiseista huokaisemaan syvään. Lunta alkoi taas tuiskuttaa kunnolla ja sai kaikki kolme miestä räpyttelemään silmiään, jotta olisivat nähneet eteensä. Pimeä yö oli jatkanut pimenemistään, ja vaikka Miko heitettiin maijan takaosaan, hänen silmänsä jäivät Petrin mielen sopukoihin piiloon koko loppuvuoron ajaksi.