Nimi: Kuin kadota vieraisiin vesiin
Kirjoittaja: Daran
Ikäraja: K-11
Paritus: Fleur/Charlie (Fleur/Bill)
A/N: Osallistuu rarepari10 haasteeseen
----
Billin kuoleman jälkeen viikonloput ovat pahimpia. Kun Victoire on lähtenyt Kotikoloon yökylään, jotta Fleur saisi levätä, vaikka ei osaa. Ensimmäinen kerta oli vaikein. Fleur ei voinut nukkua, ei osannut rauhoittua. Tutut huoneet muuttuivat vieraiksi, kun kaksi ihmistä puuttui niiden seinien sisältä. Huonekalut muistuttivat siitä miten ne oli hankittu. Bill oli halunnut olohuoneeseen ison, muhkuraisen sohvan. Fleurin mielestä se oli hirveä. Epämukava. Kuten hänen olonsa nyt. Tuttuus palasi vasta lapsen tultua kotiin. Taaperon kanssa oli pysyttävä valppaana, ei voinut hukuttaa itseään muistoihin, oli edes nykyhetki vaikka tulevaisuutta ei vielä voinut ajatella. Tai uskaltanut.
Seuraava kerta oli vain astetta parempi. Fleur oli ennakoinut ja hankkinut pullon tuliviskiä tiskialtaan alle kaapin nurkkaan. Kun ulko-ovi sulkeutui Mollyn ja Victoiren perässä, aukesi tiskikaapin ovi. Fleur oppi lähtemään kotoa. Yöelämä sai veren sykkimään. Joka perjantai hän punasi huulensa, tuliviski suonissa sai turtumaan. Vieraat kasvot tanssilattialla muuttuivat tutuiksi, tummat ja vaaleat hiukset punertuivat diskovalojen välkkeessä, toisten kädet naisen lantioilla tuntuivat Billin käsiltä, huulet suutelivat Billin suulla, oudot äänet korvissa sumenivat erottamattomasti muistojen sokkeloihin. Vasta aamulla vieraus hiipi sisään lattianraoista, seinälautojen välistä, ovista, ikkunoista, hengityksestä viereisellä tyynyllä, vääristä kengistä eteisen naulakon alla.
Tänään on vielä pahemmin. Fleur ei tunne toisen lämpöä vieressään. Muistikuvat eilisillalta ovat epätarkkoja, sumeita, vääristyneitä, kuten aikakin. Ehkä on jo päivä tai vielä aamuyö. Alakerran peili ei sano mitään, mutta Fleur näkee itsekin: eiliset meikit poskilla, hiukset pystyssä. Kaukana veelasta, lähempänä syöjätärtä, miestennielijää, epätoivoista nuorta leskeä joka ei osaa kunnioittaa miehensä muistoa. Syyllisyys tulvii kasvoille pekonintuoksuisena keittiöstä. Puhdistusloitsu kasvoille ja Fleur on valmis kohtaamaan vieraan, kertomaan että on aika poistua. Illan ja yön hohkaavan kuuma noita on poissa, tilalla kylmän kaunis nainen, jolla ei ole enää mitään annettavaa.
Keittiön ovella sydän lähes pysähtyy. Hellan äärellä heiluvat hartiat, pitkä selkä ja punainen tukka ovat kaukana vieraasta, kuuluvat taloon. Vaikka hartiat ovat hieman muistikuvia leveämmät, ja vasemman olkavarren halki kulkee pitkä paloarpi. Miehen kääntyessä Fleur saa nähdä silmienkin olevan tutut, ja hymyn, vaikka eivät Billin. Charlie nauraa ja huomauttaa olohuoneen sohvan olevan nukkumista ajatellen sopimattoman muhkurainen ja lyhytkin. Fleurin vastaushymy on jo aito ja ulottuu silmiin, sillä mikään ei ole väärin ja on ollut oikein jo yölläkin. Pekoni on turhan käristynyttä ja kananmunan kuoret narskuvat hampaiden välissä kun he istuvat pöydän ääressä molemmat haluten sanoa jotain mutta myös vaieta. Charlie väittää olevansa Romaniassa huippukokin maineessa ja Fleur kikattaa ensi kertaa iäisyyteen.
Illalla Victoire palaa kotiin eikä halua päästää setäänsä lähtemään. Muhkurainen sohva saa välttää seuraavan yön. Seuraavalla viikolla Charlie on Mollyn mukana hakemassa tyttöä ja päätyy auttamaan Fleuria puutarhatöissä. Oikeastaan ei huvita lähteä minnekään, vain valvoa aamuun yhteisen surun heijasteissa, valokuvien äärellä, tonttuviiniä lasissa. Sohvatyynyt väistyvät jälleen miehen tieltä, kuukauden kuluttua siinä nukkuu jo kaksi, ja silloin kaikki on oikein eikä tunnu väärältä. Vielä vähemmän seuraavana kesänä, kun sänky on vaihtunut uuteen eikä sen toinen puoli ole tyhjä eikä kylmä tai kädet vieraat.