Wholock: Ei rikoispaikoille (Clara/Sherlock, slice of life, fluff, AU & S)

[tirsu]

Nimi: Ei rikospaikoille
Kirjoittaja: tirsu
Genre: slice of life, pieni määrä fluffia & AU
Paritus: Clara Oswald/Sherlock Holmes ft. Rosie (sivussa John/Mary)
Fandom: Doctor Who & Sherlock
Ikäraja: S   
Varoitukset: Pieni vauva on aika suuressa osassa, joten jos pienet lapset ovat suuri ei, ei, niin…
Summary: Mutta se myös tarkoittaa sitä, ettei mies saa olla oma itsensä.
Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin.  Sherlock Holmes kuuluu sir Arthur Conan Doylelle ja modernisoitu Sherlock puolestaan Mark Gatissille ja Steven Moffatille. Doctor Who kuuluu mm. Sydney Newmanille, C.E. Webberille, Donald Wilsonille ja Steven Moffatille. Minä vain yksinkertaisesti lainaan heidän hahmojaan/maailmojaan. En hyödy tästä rahallisesti lainkaan, kunhan kirjoitan omaksi ilokseni (ja muiden iloksi)
Haasteet: Rarepari 10
A/N: Hmm. Tästä ei pitänyt kuin tulla parin, neljän (Word)sivun pituinen, mutta jotenkin se venähti hieman yli puolella. Innostuin vain vähäsen.
Sitten jotain, mikä on tärkeää tämän ficin kannalta: Sherlockin neloskauden asioita ei koskaan tapahtunut: Mary ei koskaan kuollut, mitään salaista Europeuro-mikälie siskoa ei ole olemassakaan, Redbeard oli oikeasti koira eikä tapettu ystävä, John ei koskaan pahoinpidellyt Sherlockia jne. Ainoa asia, jonka kanssa en elä kiellossa, on Rosien syntymä. Ainoa hyvä asia Sherlockin neloskaudella. Ja mitä tulee DW:n, niin Danny ei koskaan kuulunutkaan Claran elämään eikä Clara kuollut. 


Ei rikospaikoille


John ja Mary olivat lähteneet romanttiselle viikonloppulomalle (lue: lepolomalle) Roomaan – he olivat lähteneet torstaina ja palaisivat maanantaina. He olivat jättäneet Rosien Claralle ja Sherlockille hoitoon. John oli ehdottomasti kieltänyt Sherlockia viemästä pienokaista rikospaikoille mukanaan. Tämä oli luvannut sen pitkin hampain (vain koska ruumiittomat rikospaikatkaan eivät käyneet).

Maryn tekemä lista vauvaan liittyen on kiinnitetty magneeteilla jääkaapin oveen. Siihen on listattu huolellisesti tarkat hoito-ohjeet, vinkit ja asiat, joista Rosie pitää ja ei pidä. Tärkeimmät oli korostettu yliviivaustussilla.

Matkavauvansänky on pystytettynä heidän makuhuoneeseensa. Vauvanhoitotarvikkeita on ympäri asuntoa. Eikä Rosie ole ollut hoidossa vasta kuin vuorokauden.

Sherlock seisoo aloillaan tuijottaen Claraa, joka pukee Rosieta. Viiden kuukauden ikäinen tyttö on vieläkin ikäistään pienempi – on vaikea uskoa, että tämä lähentelee puolta vuotta.

Rosien posket ovat pulleat ja punertavat, nenä on yhtä nöpö kuin tämän syntyessä, silmät ovat suuret ja niiden sävy on muuttunut tummansinisestä siniharmaaseen. Pieni suu on nykyään melkein koko ajan yhtä hymyä, alhaalle suuhun ilmestynyt pikkiriikkinen hammas näkyy usein. Vaaleat hiukset ovat alkaneet kihartaa – Maryn äidin isällä oli kuuleman mukaan ollut kiharainen kuontalo.

Clara on pukenut Rosien ylle neonvihreän röyhelöpaidan, farkkuja jäljittelevät housut, ja sukat, joissa on nallen kasvot 3D-korvilla. Laitettuaan sydämillä koristellun limenvihreän kuolalapun Rosien kaulaan, Clara alkaa harjata sinisellä vauvaharjalla, jonka varteen on kaiverrettu nimikirjaimet J.H.W., vaaleita kutreja.

Rosie nappaa jalkojensa vierestä kukkahelistimen, mutta sen sijaan, että alkaisi heiluttaa sitä, hän vie sen suuhunsa. Hän alkaa, tai yrittää pikemminkin, jyrsiä muovisia, pyöreitä terälehtiä kuolan valuessa suusta. Oli hyvä, että Clara laittoi kuolalapun Rosielle, muutoin tämän röyhelöpaita olisi kastunut nopeasti kuolasta.

Rosien synnyttä Sherlock oli perehdyttänyt itsensä kaikkeen siihen, mitä vauvan hoito ja vauvan elämä pitivät sisällään. Hän oli painanut mieleensä, koska vauvan silmät saavat oikean, pysyvän värinsä, minkä ikäisenä mikäkin hammas puhkeaa ja miten se vaikuttaa vauvan käytökseen, mitä koliikki oli ja miten sen kanssa pärjäisi (Sherlock ei pitänyt siitä, miten epämääräistä tietoa koliikista loppujen lopuksi oli olemassa), miten vauvan itkun perusteella voisi päätellä, mitä vauva halusi/mikä tällä oli hätänä (miten yksityiskohtainen ja loistava blogikirjoitus se aiheesta olikaan ollut ääninäytteineen).

Uusien tarpeellisten tietojen tieltä Sherlock oli poistanut tarpeettomia tietoja (mielensä)kovalevyltä, joihin kuului esimerkkinä Lestraden etunimi (jonka hän oli Mollyn pyynnöstä lisännyt muistikapasiteettiinsä, sillä olihan hänen pakko tietää ystävänsä nimi – ja sitten oli vielä jotain liibalaabaa poikaystävästä…) että tietonsa pingviinien paritusrituaaleista. Ne saisivat takaisin joskus, jos sellainen olisi tarpeen.

>> No niin, valmista >>, Clara ilmoittaa laitettuaan rusettipompulan Rosien hiuksiin.

Rosie jokeltaa iloisesti. Kukkahelistin on ehtinyt vaihtumaan pehmokirjaan.

>> Käyn vaihtamassa vaatteeni, sitten mennään >>, Clara sanoo.
>> Aivan, mene vain, me odotamme täällä >>, Sherlock vastaa nousten ylös tuoliltaan.

Hän menee lattialle Rosien luokse ja istuu lattialle tämän viereen. Pikku kiharapää heiluttelee jalkojaan ja silittää kirjan koiranpennun turkkia pullealla pikku sormellaan.

Sherlock katselee pienen hetken verran Rosien touhuja, kunnes päättää nostaa Rosien syliinsä. Rosien katse kiinnittyy häneen. Sherlock hymyilee tytölle leveästi.

>> Katsotaanpas sitten, Rosie, kirjaasi >>, Sherlock puhuu hiljaisella äänellä. >> Tuo tuossa on koira. Tykkäätkö sinä koirista? Minä tykkään, minulla oli lapsena oma koira. Se oli mahtava. >>

Rosie katselee vielä hetken Sherlockia. Miehen jatkaessa kirjan selostamista, pikkuinen kääntää katseensa kirjaan.

He käyvät lävitse kirjan sivuilla olevia asioita ja eläimiä. Sivuilla ei ole lainkaan tekstiä, ei pienen tarinan muodossa tai edes ”mitä tämä eläin sanoo” - muodossa. Eläimissä, auringossa ja muissa on erilaisia pintoja pörröisestä kankaasta muovipeiliin.

Rosie alkaa jokeltaa ja heilutella kätösiään. Sherlockin hymy levenee entisestään. Voi, kuinka hän rakastakaan pikku Watsonia! Tämä on niin suloinen ja ihana tytöntyllerö.

>> Se siinä on pingviini. Tiedätkös, minulla oli laaja ja kattava tietovarasto pingviinien elämästä, erityisesti paritusrituaaleista. Mutta minun piti poistaa ne, mikä on nyt vähän harmillista, koska olisin voinut kertoa niistä sinulle nyt. Se on jätettävä toiseen kertaan sen vuoksi >>, Sherlock selittää.

Rosie vastaa omalla kielellään. Sherlock nyökkäilee kuin ymmärtäisi mitä Rosie puhui.

>> Voi, kuinka suloista! >> Clara huokaisee saapuessaan takaisin olohuoneeseen.

Sherlock irvistää hivenen, kun Clara kaivaa puhelimensa esiin. Miksi ihmisillä on pakkomielle ottaa kuvia suloisista, hassunhauskoista ynnä muista tilanteista kuva (sentimentaalisuuden vuoksi, kyllähän hän sen tiesi)?

Clara nappaa heistä pari kuvaa. >> Jos te olette valmiita, voimme lähteä. >>
>> Olemme valmiita >>, Sherlock sanoo ja nousee pystyyn Rosie sylissään.

｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡

Ilma on sen verran lämmin, ettei takkia välttämättä tarvitse olla yllä. Rosiella, joka on jo ehtinyt nukahtamaan, on yllään kuitenkin rouva Hudsonin neuloma neuletakki. Täytyisi olla järjiltään, jos ei pukisi pientä lasta lämpimästi. Pitäisi olla huomattavasti lämpimämpää kuin nyt, että pienen lapsen voisi viedä ulos kevyissä vaatteissa.

He suuntaavat vaunuilla kohti puistoa. Jos heillä olisi aikataulu käytössä, kuten joku, nimeltä mainitsematon, ehdotti, he olisivat siitä jäljessä. He olivat ehtineet kulkea melkein puolitoista kilometriä, kun Clara oli äkkiä muistanut hoitolaukun unohtuneen keittiönpöydälle. Sherlock oli lähtenyt juoksujalkaa hakemaan sitä Claran ja Rosien jatkaessa matkaa erittäin hitaasti ja näyteikkunoita ihaillen (tosin, Rosie ei ihaillut mitään muuta kuin uniaan). Sherlockin palattua hoitolaukun kanssa he olivat jatkaneet matkantekoa vähän ripeämmällä vauhdilla.

Kolmikon saapuessa puistoalueelle Sherlockin puhelin alkaa soida. Tämä kaivaa puhelimensa esille housujensa taskusta.

>> John >>, kiharapää ilmoittaa nähtyään häntä tavoittelevan henkilön nimen näytöltä.
>> Tarkistuksen aika, pakollista vaikka kesken lemmenloman >>, Clara sanoo.
Sherlock pudistaa päätänsä vastatessaan. >> John! Mitä kuuluu? >>

Clara kuuntelee keskustelua huvittuneena. Koska hän kuulee ainoastaan mitä Sherlock puhuu, hänen täytyy arvailla tämän puheiden perusteella, mitä John sanoo. Se on melko helppoa, tosin.

>> Sepä hyvä. Jatkakaa vain lomanne viettoa >>, Sherlock sanoo. >> Me vai? Olemme kävelyllä. Rosie? Hän nukkuu vaunuissa. >>

Clara puree huuleensa, jottei nauraisi, kun Sherlock huokaisee raskaasti. Hänellä on omat aavistuksensa siitä, mitä John juuri päästi suustansa ulos.

>> En tietenkään ole vienyt, John. Miksi oikein luulet minua? >> Sherlock on ärtynyt. >> Ei, en valehtele. Minähän lupasin, etten vie. >>

John vaikuttaa epäilevän ystävänsä sanoja. Sherlock saa vakuutella yhä uudelleen ja uudelleen, että ei ole vienyt Rosieta rikospaikalle. Turhautuminen kiharapään äänessä lisääntyy jatkuvasti. Claran käy tätä sääliksi.

>> Usko jo: me olemme puistossa emmekä rikospaikalla! Sitä paitsi, ei Lestrade päästäisi minua Rosien kanssa edes paikalle… Saati Clara >>, Sherlock melkein huutaa.
>> Rauhoitu >>, Clara kuiskaa.
Sherlock vilkaisee häntä ja nyökkää pienesti. >> Sinunhan pitäisi viettää kahdenkeskistä aikaa vaimosi kanssa eikä ah… jankata typeryyksistä – auts! – tarkoitan, olet tietysti huolissasi, mutta Rosiella on kaikki hyvin. >>

Konsultoivan yksityisetsivän ilme muuttuu äkkiä huvittuneeksi. Mikä sen sai aikaan? Clara palaa uteliaisuudesta saada tietää.

>> Kuuntele vaimoasi, John >>, Sherlock antaa vastauksen hänelle (vaikkakin hieman epäsuorasti). >> Mene nauttimaan lomastanne ja tehkää… no, mitä lomilla nyt tehdäänkään. Kyllä, sanon Rosielle terveisiä. Aivan niin, ymmärrän kyllä. Ei se mitään. Aivan, näkemiin. Marylle terveisiä. >>

Puhelun loputtua Sherlock huokaisee syvään. Hän laittaa puhelimensa pois ja käy istumaan puiston penkille.

>> John soitti salaa Maryltä >>, Sherlock kertoo, kun Clara istuutuu hänen vierelleen.
>> Niinkö? >>
>> Mmm-mm. Mary tuli paikalle Johnin huomaamatta >>, Sherlock naurahtaa.
>> Ja John jäi kiinni >>, Clara toteaa vaikka tietää miehensä pitävän sitä turhana toteamuksena, koska asia on itsestäänselvyys.
>> Juuri niin >>, Sherlock nyökkää.

Clara hymyilee pienesti. Hän tietää, että Sherlock olisi halunnut huomauttaa asiasta, mutta antoi sen olla. Tämä yrittää olla ystävällisempi. Mutta se myös tarkoittaa sitä, ettei mies saa olla oma itsensä.

>> Olisit vain sanonut sen, olisin kyllä kestänyt >>, Clara lausuu.
Sherlock vilkaisee häntä. >> Mutta… >>
>> Ei mitään muttia. Olet kanssani ja minä ymmärrän >>, Clara sanoo.

Sherlock ei sano mitään. Nyökkää vain hitaasti kulmat kurtussa.

Claran punertavasta laukusta kuuluu ääni, joka ilmoittaa tekstiviestistä. Hänet valtaa tunne siitä keneltä viesti on. Ja hän on oikeassa.

>> Onko se John? Kantelen Marylle, jos on >>, Sherlock toteaa.
>> Älä kantele >>, Clara pyytää.
>> Hmph, hyvä on >>, Sherlock myöntyy, >> mutta jos hän soittaa vielä kerrankin syytelläkseen minua, kerron Marylle. >>
>> Sopii minulle >>, Clara sanoo kirjoittaessaan vastausta.

Rosie alkaa äännellä hieman, jolloin Sherlock tarttuu haukkana vaunujen työntökahvaan ja alkaa heijata. Menee pari minuuttia ennen kuin tyttö hiljenee ja jatkaa uniaan tyytyväisenä. Sherlock jatkaa heijaamista silti yhä.

>> Lähdetään liikkeelle >>, Clara ehdottaa. >> Kuljetaan puisto ympäri. >>

Sherlock nyökkää ja nousee seisomaan. Mies tarjoaa vaunuja Claralle, mutta hän pudistaa päätänsä. Sherlockin ilme pysyy peruslukemilla, mutta Clara näkee tämän olevan tyytyväinen saadessaan työntää vaunuja – silmät paljastavat tämän.

Heidän kuljettuaan pienen matkaa eteenpäin Sherlock alkaa hiljaisella äänellä kertoa havaintojaan vastaantulijoista. Ne eivät ole mitään suuria paljastuksia vaan pieniä, yksinkertaisia asioita. Clara laittaa merkille, että jos hän olisi kiinnittänyt asioihin hieman enemmän huomiota, hänkin olisi pystynyt tekemään samat havainnot.

Sherlock laittaa hänet havainnoimaan poikaa, joka istuu puun alla pelaamassa puhelimellaan. Clara vilkuilee poikaa koettaen laittaa huomiolle paljastavia asioita, mutta samalla hän yrittää näyttää siltä, ettei tuijottaisi poikaa.

Poika vaikuttaisi olevan kymmenen vuoden kieppeillä, tämän jalkojen vieressä makaa tummanvihreä reppu, jonka sisältä pilkistävät iso limsapullo ja avonainen sipsipussi. Yllään tällä on pitkähihainen hupullinen paita ja beiget shortsit. Paljaissa säärissä on mustelmia ja naarmuja, pari laastariakin löytyy.

>> Hmm, hän lintsaa koulusta, ilmiselvästi >> Clara alkaa selostaa huomioitaan. >> Hän on käynyt ostamassa, ehkä viikkorahoillaan, sipsipussin ja juoman lähdettyään kotoaan – kehtaan väittää, ettei hän ottanut niitä kotoaan, sillä hän ei halunnut jäädä kiinni ja selittelemään mihin niitä tarvitsee. Ensin ajattelin, että naarmut ja muut olisivat tulleet esimerkiksi jalkapalloa pelatessa, mutta jotenkin minusta tuntuu, että poika on saattanut hankkia ne tahallaan, toiveenaan saada huomiota tekemällä jotain typerää. >>

Sherlock nyökkää pienesti. Clara miettii jäikö häneltä jotain sanomatta. Hän käy mielessään läpi kaikki tekemänsä huomiot pojasta – kyllä, hän sanoi kaiken. Toivottavasti edes jokin meni oikein.

>> No, miten meni? Olenko täysin väärässä? >> Clara kysyy lopulta.
>> Hyvin meni, alat oppia >>, Sherlock vastaa. >> Hän tosiaankin lintsaa, se on erittäin selvää. ”Lounaansa” hän tosin osti eilen päästyään koulusta. Hän on suunnitellut lintsaustaan jonkin verran, mutta ei kovinkaan tarkkaan… >>

Sherlockin selityksen keskeyttää vanhanpuoleinen rouvashenkilö, joka lähestyy heitä määrätietoisesti. He hidastavat tahtiaan ja pysähtyvät rouvan kohdalla.

Clara vie kätensä Sherlockin käden päälle tietäen, ettei tämä pidä tällaisesta. Rouva kumartuu katsomaan vaunuissa uinuvaa Rosieta. Rouvan lempeä hymy levenee hieman, kun tämä ihailee pikkuista.

>> Voi, kuinka suloinen vauva >>, rouva henkäisee, >> olette varmasti onnellisia pikkuisestanne. >>
>> Kiitoksia, mutta hän ei ole meidän. Hoivaamme häntä vain >>, Clara vastaa.

Sherlock vilkaisee Claraa ja sitten rouvaa, mutta pysyy kuitenkin hiljaa. Rouva pahoittele virhettään.

>> Ei se mitään, ymmärrettävä erehdys >>, Clara hymyilee.

Rouva vilkaisee Rosieta vielä kerran ennen kuin lähtee jatkamaan matkaansa. He seisovat hetken paikoillaan, sillä Sherlock mulkoilee rouvan perään.

Clara taputtaa Sherlockin kämmenselkää. >> Jatkettaisiinko? Vai haluatko seistä tässä kauankin? >>
>> Jatketaan >>, Sherlock sanoo. >> Haluatko kuulla havaintoni tuosta naisesta? >>
>> Kerro vain >>, Clara vastaa.

｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡

Kesken kotimatkan Rosie oli herännyt ja alkanut itkeä. Parin parkaisun jälkeen Sherlock oli todennut vauvalla olevan nälkä – minkä Clarakin oli päätellyt. Niinpä he olivat päättäneet mennä lähimpään kahvilaan, jossa Rosien maidon voisi lämmittää ennen syöttämistä.

Sherlock on ostamassa heille kahdelle juotavat Claran varatessa heille paikan, johon mahtuu vaunujen kanssa olematta kenenkään tiellä. Hän nostaa tuttia imevän Rosien syliinsä ja käy istumaan pöydän ääreen.

>> Kohta pian saat maitoa >>, Clara selittää hiljaisella äänellä. >> Ja kotona saat hieman sosetta. Eikö olekin luksusta? >>

Rosie tuijottaa häntä ja koettaa jokeltaa tutti suussaan. Clara hymyilee tälle ottaessaan tutin pois. Rosie näyttää ilahtuvan pystyessään ääntelemään kunnolla – asiaa tuntuu olevan paljon. Mahtaakohan tämä yrittää kertoa kuinka nälkäinen on, Clara pohtii vastaillessaan muutamalla sanalla vauvan jokelteluun.

>> Joku tuo pullon kohta >> Sherlock kertoo tullessaan pöydän luokse.
>> Selvä >>, Clara nyökäyttää päätään.

Rosie saa tarpeeksensa jokeltamisesta ja alkaa vääristellä pikkuruista suutaan sen merkiksi, että kohta huudettaisiin. Clara tarjoaa tuttia takaisin. Pieni Watson imaisee tuttia pari kertaa, kunnes päättää, ettei haluakaan sitä.

>> Eikö tutti kelpaakaan, eikö? >> Clara lässyttää.

Hän heijaa hiljaa Rosieta, mikä saa tämän rauhoittumaan. Ainakin hetkeksi. Toivottavasti tuttipullo tuotaisiin pian.

Sherlock on jo juonut teensä. Nyt tämä naputtelee pöydän pintaa hermostuneesti.

Clara tahtoisi huokaista. Hänellä on seuranaan kaksi hermostumisen partaalla olevaa: Rosie nälästä ja Sherlock turhautumisesta. Sitä vauhtia hän hermostuisi kohta itsekin vaikka hän ymmärsi erittäin hyvin miksi kaksikko on hermostunut. Rosie on pieni vauva, joten on täysin luonnollista, että tämä on hermostuksissa. Sherlock on, no, Sherlock, joten täysin luonnollista tämänkin hermostuneisuus on. Hän on ainoa, jolla ei ole mitään järkevää syytä hermostua, mutta silti hänestä tuntuu, että hän hermostuisi hetkenä minä hyvänsä.

>> Kuinka kauan yhden maidon lämmittämisessä voi kestää? >> Sherlock murisee.
>> He haluavat vain olla tarkkoja, että se on oikean lämpöistä >>, Clara vakuuttaa. >> Kyllä he tuovat sen pian. >>

Ihan kuin Claran sanojen vaikutuksesta, silmälasipäinen nainen tulee heidän luoksensa tuttipulloa kantaen. Clarasta on huvittavaa, että pullo on asetettu pyöreälle tarjottimelle.

>> Tässä pikkuneidin ruoka >>, nainen sanoo.
>> Kiitos >>, Clara hymyilee.
>> Tiedättekös, me olemme erityisesti vauvaperheille suunnattu kahvila, mikä tarkoittaa siis sitä, että täällä saa imettää ihan rauhassa. Kukaan ei tule valittamaan, jos teette niin mieluummin kuin annatte pullosta >>, nainen kertoo.
>> Kiitoksia tiedosta, välitämme ne vauvan äidille >>, Clara sanoo.
Nainen näyttää pienen hetken nolostuneelta. >> Se on hyvä sitten! >>

Sherlock tarttuu tuttipulloon. Tämä naputtelee keskisormellaan pullon pintaa, kunnes kaataa pari tippaa kämmenselälleen.

>> Sherlock, kyllä he ovat tarkistaneet maidon olevan sopivan lämpöistä >>, Clara huomauttaa.
>> En luota häneen >>, Sherlock vilkaisee tiskille päin, jossa pullon tuonut nainen juttelee kassatyöntekijän kanssa. >> On parempi varmistaa itse pullon sisällön olevan oikean lämpöistä. >>
>> No, onko se sitten okei? >> Clara kysyy.
Sherlock ojentaa pulloa. >> On se. >>

Clara puristaa huulensa tiukasti yhteen, jottei hymyilisi. Hän ottaa pullon itsellensä ja varmistettuaan tuttiosan pienen nuolen kohdan hän vie pullon Rosien suulle. Hetken hapuiltuaan kiireessään tyttö alkaa imeä maitoa tyytyväisenä.

Clara katselee Rosien tyytyväisiä kasvoja. Siniharmaat silmät ovat kiinnittäneet huomionsa pulloon. Pienet sormet tarraavat pulloon ja Claran käteen tiukasti aivan kuin peläten, että pullo katoaisi muuten.

>> Oletko sinä kunnossa? >> Sherlock kysyy yllättäen.
Clara kohottaa hämmästyneen katseensa mieheen. >> Olen. Kuinka niin? >>
>> No kun… ömm, kaikki luulevat sinua Rosien äidiksi >>, Sherlock tarkentaa.
>> Se on helppo päätelmä muiden vetää >>, Clara kurtistaa kulmiaan.
Sherlock haluaisi ilmiselvästi sanoa sanan pari helpoista päätelmistä, mutta antaa sen olla. >> Ajattelin, että tuoko se sinun mieleesi sen, ettet voi saada omia lapsia? >>

Clara on hiljaa. Hän kääntää katseensa takaisin Rosieen, joka on sulkenut silmänsä. Tyttö on erittäin suloinen. Toisinaan Rosieta ihaillessaan Clara miettii miltä hänen ja Sherlockin lapset näyttäisivät ja kuinka suloisia heidän lapsensa olisivatkaan.

Silloin kun lääkäri oli kertonut hänelle, ettei hän voisi ikinä saada biologisia lapsia, hänen lapsirakas sydämensä oli särkynyt. Hedelmättömyys oli satuttanut häntä niin syvältä, että kuukauden jälkeen hän oli hankkiutunut terapeutin vastaanotolle. Puolentoista vuoden jälkeen elämä alkoi helpottaa ja hymyillä. Asia oli aina mielessä taka-alalla ja toisinaan se nousi pintaan saaden kyyneleet valumaan vuolaina. Ja joskus olo oli asian vuoksi haikea. Mutta muutoin Clara oli oppinut elämään sen tosiasian kanssa, ettei voisi saada biologisia lapsia.

>> Kyllähän se tuo aina välillä, mutta ei se satu enää niin pahasti kuin ennen >>, Clara myöntää lopulta. >> Se ei saa minua tuntemaan katkeruutta Rosieta tai muita lapsia kohtaan – tai heidän vanhempiaan. Lapsirakas sydämeni on vain pakahtua ilosta. >>

Sherlock nyökkää hitaasti. Clara antaa miehen rauhassa tulkita häntä – tämä etsii merkkejä siitä puhuiko hän totta vai oliko mukana valheita. Merkkejä valehtelusta ei tule löytymään, hänen sanansa tulivat täydestä sydämestä. Hän tarkoitti jokaista sanaansa.

>> Entä sinä? Kaikki ovat luulleet sinua Rosien isäksi >>, Clara kysyy.
Sherlock näyttää yllättyneeltä. >> En ole tullut ajatelleeksi. Tai siis, pidän lapsista, mutta en ole koskaan ajatellut hankkivani omia lapsia, koska olen mikä olen… >>
>> Lopeta tuo >>, Clara sanoo tiukasti. >> Sinussa ei ole mitään vikaa! >>
>> Niin, niin. Olen vain erityinen >>, Sherlock kohauttaa olkiaan välinpitämättömästi.
>> Minä en sitä sanonut, vaikka tottahan se on >>, Clara huomauttaa. >> Sinusta tulisi loistava isä. >>

Sherlockin poskille nousee heiveröinen puna. Tämä huiskauttaa kättään – ei vähättelevästi vaan merkiksi siitä, että kyseinen keskustelu on hänen osaltaan ohitse. Niinpä Clara antaa asian olla, mutta vain toistaiseksi. Heidän on hyvä puhua asia lävitse, mutta vasta kun he ovat kotonaan – kahdestaan.

｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡☆｡

Matkalla kotiin heidän reitilleen osui pieni jäätelöbaari, joka oli avattu jokin aika sitten. Päähänpistosta Sherlock oli käynyt ostamassa heille molemmille vaniljajäätelöt.

Jäätelöt maistuvat erinomaisilta. Tavallisen vaniljan sijaan ne ovat wanhan ajan vaniljaa. Maku on tavallista vaniljajäätelöä parempi, rikkaampi, aidompi.

Clara pysähtyy vaunujen kanssa postitoimiston näyteikkunan eteen. Hän ei ala ihailla näyteikkunaan tehtyä sommitelmaa vaan siirtyy vaunujen vasemmalle sivulle. Hän kastaa pikkusormensa jäätelöön, jonka jälkeen vie sormen Rosien suuhun.

Rosie imeskelee sormea hetken ajan. Tämä maiskuttelee suutaan tutustuessaan uuteen makuun. Lopulta tämä ääntelehtii tyytyväisesti.

>> Clara! Mitä sinä teit? >> Sherlock kuulostaa järkyttyneeltä.
>> Annoin Rosien maistaa jäätelöä >>, Clara vastaa. >> Eikös ollutkin hyvää, Rosie? >>
>> Mutta hän on vasta viisi kuukautta! Ei hänellä saa vielä antaa jäätelö! >> Sherlock huudahtaa.
>> Rauhoitu, hyvä mies. En minä antanut hänelle kuin maistiaisen. Kaikki hyvin >>, Clara yrittää olla nauramatta.
>> Mutta silti! Hänen pitäisi olla… >>, Sherlock aloittaa.
>> Voi Sherlock, minunkin äitini antoi minun maistella Rosien ikäisenä jäätelöä, kermavaahtoa ja muuta vastaavaa >>, Clara keskeyttää, >> ja olen täysin kunnossa. Sinunkin äitisi on varmasti tehnyt niin sinulle ja Mycroftille. >>
>> Sehän on aivan kamalaa, ei niin saa tehdä! >> Sherlock sanoo.
>> Usko pois, se on täysin normaalia. Marykin on luultavasti tehnyt niin >>, Clara vannoo.

Sherlock ei ehdi sanomaan mitään, kun Claran puhelin ilmoittaa viestin saapuneen. Clara kaivaa puhelimensa esille ja avaa viestin. Pian hän puristaa huulensa yhteen estääkseen itseään hymyilemästä.

Sherlock katsoo häntä silmät viiruina. >> Onko se Johnilta? >>
>> On se >>, Clara vastaa pienen harkinnan jälkeen – Sherlockille on turha valehdella.
>> Anna kun arvaan >>, kiharapää sanoo. >> John kysyy, olemmeko rikospaikalla Rosien kanssa. >>
>> Aha >>, Clara myöntää.
>> Minä ilmoitan Marylle >>, Sherlock toteaa.
>> Ei sinun pitänyt kannella ennen kuin John soittaa >>, Clara yrittää vaikka tietää sen turhaksi.
>> Se ja sama, hän epäilee minua turhasta. Minä hän minua oikein pitää? >> Sherlock sanoo tuohtuneena.

Sen sanottuaan kiharapää harppoo heidän edellensä puhelin kädessään. Clara huokaisee kirjoittaessaan Johnille vastausta. Hänen pitäisi varmaan varoittaa miestä samalla Sherlockin aikeista.

Clara vilkaisee vaunuissa tyytyväisenä köllivää Rosieta. >> Varoitetaanko me isiäsi? Sillä hän saa kohta kuulla tupenrapinat. >>

Rosie jokeltaa nauraen.

>> Sitä minäkin, varoitetaan >>, Clara nyökkää.

 Lähetettyään viestin hän ottaa vaunuista kiinni ja juoksee Sherlockin perään, joka nurisee Marylle Johnin epäluottamuslauseesta. Clara ei voi itselleen mitään: hän purskahtaa nauramaan.

John parka. Vaan mitäpäs ei uskonut Sherlockia. Niin makaa kuin petaa.