Vuodenkierto, S, eläin & luontoaiheisia raapaleita, uutta 27.09.2019

[Fairy tale]

Heipä hei.
Nämä tekstit ovat muutaman kerran tulleet eri yhteyksissä vastaan ja muistan lukeneeni alusta joitakin. Nyt tämä viimeisin "Kyy kivellään" on nostanut nämä uudelleen vähän näkyvämmälle paikalle ja päätin lukea kaikki oikein ajatuksella.

Hirven aika pomppasi itselleni jotenkin kohti ja pidin siitä erityisesti. Vielä on kesä, mutta hirvikolmikko saa todella pitää syksyn tullen varansa, sillä ainakin vasoista vanhempi on varmasti vaarassa tulleeksi ammutuksi. Viimeinen lause jotenkin jätti sen tietoisuuteen, että nyt kaikki on hyvin ja hirvinaaras on kuin kuningatar omalla alueellaan, mutta entä syksyn tullen.

On vain talo, josta se lähtee aamuisin, ja suuria peltoja, joiden koloista nousee päivän eväs.

Kissan kevät - tekstistä tämä pieni yksityiskohta on sellainen helmi. Sellainen kissan ajatuksille sopivaksi punottu lause. 

Silloin kun nämä eläimet ovat tuttuja ja niihin on itsekin jossain törmännyt, vaikka juuri nuo rusakon ja ketun omassa pihassa tai pientaloalueella, näitäkin lukee ihan eri tavoin. Kurjet nostivat oman yhden muistoni eräästä kurkiperheestä parin kesän takaa.

Ilveksiä ja susia olen päässyt näkemään vain niiden ollessa vankeudessa, mutta nähnyt kuitenkin.
Tuo susipätkä herätti mieleeni parin vuoden takaiset kiivaatkin keskustelut susista. Varmasti aseen omistavat ja metsästävät tietävät että siinä joutuu itse vaikeuksiin jos niitä menee ampumaan. Onneksi tuo susivanhus sai vapautensa ja joulu tuli.

Toivon että jossain vaiheessa löydän nämä uudelleen ja ehkä olet silloin inspiroitunut vaikkapa oravasta tai jostain nappisilmäisestä pienestä näätäeläimestä.

Kiitos näistä ja hyvää kesän jatkoa. 

[Unohtumaton]

Kosmik: Käärme oli mukavaa vaihtelua näin kirjoitusnäkökulmastakin, kun se monesti saa osakseen ennakkoluuloja ja suoranaista vihaa. Astuminen käärmeen elämään kuitenkin herätti pohtimaan, että miksi tavallista kesäpäivää viettävä kyy olisi niin pelottava ilmestys. Sehän vain on ja elää, kuten me kaikki. Kiitokset kommentista! 

Fairy tale: Onpa kiva, että oot löytänyt useammasta raapaleesta mieleenpainuvia juttuja! Sen jälkeen kun näitä oon alkanut kirjoittamaan, on luonnon tarkkailu tullut ihan uudenlaiseksi osaksi arkea. Moni kaunis muistokin monesti liittyy eläimen kohtaamiseen. Kiitos piristävästä kommentista! <3


13. ELOKUU, KUKAT JA KIMALAINEN (150+)

Tienpiennar on hiljainen, kuten aina elokuun kääntyessä lopuilleen. Hiekkatietä rahisuttaa vain vanhan miehen pyörä, kun hän polkee aamuisen auringon edeltä jokapäiväiselle lenkilleen. Pieni kartanokimalainen on lennähtänyt esiin odottamaan uutta päivää. Yön kylmyys tuntuu yhä jäykkyytenä sen jäsenissä, mutta aurinko on jo tuloillaan, ja kimalainen kokeilee jalkojaan. Tänä aamuna ei tuule ja lehti pysyy jämäkästi pörriäisen alla. Siivet ovat vielä raskaat.

Kun aurinko viimein nousee, paljastuu maiseman vihreys ja sen lomissa piilotteleva keltaisen ja punaisen häivä. Pesään syntyneet uudet kuningattaret ja kuhnurit merkitsevät jälleen yhden vuodenkierron loppua ja toisen alkua, mutta kimalainen tuntee yhä elokuun kukkien kutsun. Sen siivet värähtävät, kun auringon ensisäteet hipaisevat sen koko olemusta, ja kun sitkeimmät voikukat vielä avaavat kukkasiaan, pyrähtää kimalainen kevenneille siivilleen ja suuntaa kauemmaksi pesästä.

Se laskeutuu päivän ensimmäiseen kukkaan ja viipyilee kuin tietäen, että tänään kukkia on tienpientareella vähemmän kuin eilen. Mesi tihkuu kimalaisen kielelle. Sen pieni sydän käy kiihkeästi. Lenkiltään palaava mies lennättää hiekkaa pientareelle, mutta kimalainen pitää kiinni kukastaan. Tie on ollut ruuhkainen koko kesän, mutta elokuun viimeiset kukinnot saavat kohdata auringon kaikessa rauhassa eikä kimalaisella ole kiire pesälle. Onhan sen nautittava kesän parhaista antimista.

[Unohtumaton]

14. POHJOISEN PUUT (150+)

Vaahtera on kuin ihminen, jolle syksy on iloista aikaa. Se helahtaa hetkessä kirkkaankeltaiseksi, värittää osan lehdistään oranssiksi ja erottuu punaisellaan joukosta, kun muut puut vielä pitävät kiinni vihreästään. Vaahtera ei ole maltillinen. Sen perhe on parhaimmassa syysasussaan, kun koivu viimein kellertyy latvastaan. Vuodenkiertoa ei voi paeta. Jokaisen elollisen on mukauduttava sen kyytiin. Ennen pitkää koivukin myöntää syksyn tulleen ja liittyy vaahteran väriloistoon. Syksyn aikaisin aloittanut vaahtera pudottaa lehtensä ja siitä kuoriutuu jälleen uuden vuodenajan puu. Pohdiskeleva ihminen löytää puiden syyspuuhista symboliikkaa. Toiset astuvat syksyyn kuin olisivat jo puolikkaan kesää odottaneet sen alkavan, toiset havahtuvat syksyyn vasta kun se pimentää päivän ja vie valon.
 
Pohjoisen puut ovat juurtuneet maahan, joka kokee syksyn joka vuosi. Ne päästävät irti kuluneen kesän lehdistä, mutta tallettavat runkoihinsa lehtivihreän. Sitten ne elävät läpi kylmän ja pimeän, mutta kumpikaan ei vahingoita, sillä puut ovat vuodenaikojen kanssa yhtä. Ne ovat valmiita muuttumaan ja kulkemaan luonnon asettamissa ehdoissa. Onhan niillä vahva runko, jonka sisään kätkeytyy oman olemassaolon edellytykset. Kun hetkeksi vetäytyy kuoreensa, on taas valmis kasvattamaan uutta. Puut tietävät sen, mutta ihminen monesti kavahtaa vuodenaikojen edessä. Vaan pimeän ei tarvitse nujertaa, kylmän ei tarvitse jäädyttää.

Oletko jo kasvanut vahvaksi kuin pohjoisen puu?