Ikäraja: K-11
Genre: angst
Hahmot: Regulus vain
Varoitukset: itsetuhoisuus, tavallaan
Yhteenveto: Regulus on tehnyt valinnan.
Vastuuvapaus: Kaikki minkä tunnistatte on Rowlingin. Minä en omista enkä saa rahaa.
A/N: Vähän kikkailua + voi Regulusta!
+
One True Something 20 (vuodet 1978–1982)
Kuin kuppi darjeelingia
Hetki sitten Regulus Musta riisui viittansa, viikkasi sen siististi ja laski jalkojensa juureen.
Hetki sitten hän ojensi kätensä kohti kotitonttua ja sanoi,
et saa tulla lähemmäksi.
Hetki sitten hänen ajatuksensa olivat vielä selkeät. Jos tämän on päätyttävä, hän ajatteli. Tämän hulluuden, tämän käskyjen ja noudattamisen, palkituksi tulemisen ja sen pelkäämisen kierteen. Hänen osallisuutensa siinä, tai ehkä sittenkin hänen, hänen epäröimättä yhteen suuntaan kulkeneen elämänsä. Jos tämän kaiken on päätyttävä, hän ajatteli, niin päättyköön se valitsemallani tavalla.
Hän ei ajatellut: Sormenpäiden kosketusta. Naurua. Tulevaisuutta, mahdollisuuksia ja sitä, miten
sitten kun tämä on ohi niin minä.
(Jos olisi, hän olisi ehkä kääntynyt ja yrittänyt pelastaa mitä pelastettavissa oli, itsensä, ehkä jonkun toisenkin, mutta hän olisi jäänyt kiinni ja valinta olisi otettu häneltä pois.)
Hetki sitten, kun vielä oli ajatuksia, hänen mielessään pyöri
näetkö isoveli olen rohkea rohkea rohkea sittenkin
anna anteeksi äiti anna anteeksi, ja
sinä et olisi uskonut että minussa on tämä voima, ethänja hän muisti hetken lapsuudesta; oli joulu, ja Mustat olivat koolla, aikuiset ja lapset pianohuoneessa odottamassa päivällisen alkua, eikä kukaan heistä lapsista ollut vielä koulussa, oli veli jota vielä rakastettiin ja joka vielä rakasti, ja oli serkkutytöt kikattavina ja tummasilmäisinä ja yllytystä täynnä, ja hän itse oli vielä pieni eikä tiennyt, että jossain on toisenlainen maailma ja että sitä toisenlaista hänen tulisi vihata ja että sitä toisenlaista puolustaessaan hän kuolisi. Ja he lauloivat sitä laulua jota he aina jouluisin lauloivat.
Nyt ajatukset ovat menneet ja hänellä on pikari kädessään.
Hän nielee, ensin kakistellen, sitten päättäväisemmin.
Hän nielee kuin se olisi persikkamehua, kermakaljaa tai tuliviskiä.
Hän nielee kuin se olisi vuosikertaviiniä elokuun puutarhajuhlassa.
Hän nielee kuin se olisi pullollinen vettä voitetun huispausottelun jälkeen.
Tai kuppi darjeelingia serkkujen terassilla, kun ilta-aurinko heijastuu posliinista.
Hän nielee ja nielee ja nielee, kunnes hänen vatsansa on täynnä. Kunnes hänen nielunsa on täynnä. Kunnes hänen suunsa on täynnä. Kunnes hänen keuhkonsa ovat täynnä kaikkea muuta kuin happea. Ja kun hänen nielunsa ei enää tottele vaan refleksi kääntyy päinvastaiseksi, sittenkin hän nielee, antaa kuoleman valua kurkusta alas, kuin se olisi persikkamehua tai teetä vain, kuin tämä olisi ainoa asia josta hän on koskaan ollut varma.
Hänen silmiensä edessä tasaisena virtana: hiha ylös, vasen käsi eteen, joku pitelee häntä olkapäistä, ja sitten kipu, kipu, kipu; hiha ylös, vasen käsi, joku pitelee häntä, ja lopulta aina kipu. Mutta hän ei välitä, hän täyttää pikarin ja nielee juoman, ja kun hän ei jaksa enempää, hän polvistuu ja kurottautuu kohti kallioita vasten keinuvaa vettä, ja hän juo, ja hän juo, hän juo.
Hänen kätensä ovat kastuneet, ja niin ovat hänen kasvonsa ja hiuksensa ja paitansakin. Vesi sulkee pois äänet joita ei ollut, hän juo ja valuu ja juo.
Joku tarttuu häntä kädestä, kietoo sormet hänen ranteensa ympärille, kutsuu häntä,
ja hän sanoo
kyllä,
ja hän ajattelee sitä laulua jota he aina lauloivat.