Nimi: Moni kakku päältä kaunis (mutta sisältä kauniimpi)
Kirjoittaja: Crysted
Fandom: Supernatural
Ikäraja: S
Paritus: Rivien välistä Destiel
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
A/N: Osallistuu haasteisiin
OTP10 #3,
Otsikoinnin iloja -haaste otsikolla sulut sisältävä otsikko, ficlet300 sanalla kerma ja ff100 sanalla jos
Sam oli jo jonkin aikaa aavistellut, että jokin oli pielessä, mutta vasta kun Dean seisoi leipomon tiskin ääressä tarkkaillen leipomusvalikoimaa jo kymmenettä minuuttia, Sam huokasi varsin isoeleisesti ja nousi ylös Impalasta. Vampyyrintappokeikka oli onnistunut niin nopeasti ja hienosti Deanin mielestä, että se täytyi palkita piirakalla. Vaikka Sam olikin pyöritellyt silmiään, hän ei jaksanut valistaa Deania terveellisen ruokavalion tärkeydestä, kun tiesi sen puheen menevän kuitenkin kuuroille korville.
Kello kilahti Samin työnnettyä leipomon oven auki. Sam suuntasi veljensä luokse joka parhaillaan hieroi niskaansa. Sam levitti käsiään turhautuneena. ”Mikä kestää, Dean? Sanoit, että menee vain pari minuuttia.”
”Oletteko jo päättäneet?” tiskin takana seisova tyttö kysyi kärsimättömästi, naputellen kynsillään vitriinin lasipintaa.
”Mmh”, Dean mutisi ja jatkoi niskansa hierontaa, irrottamatta katsetta piiraista. ”En osaa päättää.”
Sam kurkkasi veljensä olan yli ja näki leipomusvalikoimassa vain kaksi piirastyyppiä, kirsikka ja pekaanipähkinä.
”Eikös pekaanipähkinä ole suurin rakkautesi, miksi sinä noin emmit?” Sam kysyi yllättyneenä.
”Tiedän, että rakastan pekaanipähkinäpiirakkaa, ja piirakoita yleensäkin. Kukapa ei pitäisi piirakoista, ne ovat herkullisia sekä katsoa, että
maistaa”, Dean selitti ja viittoi käsillään piirakoita kohti, hänen äänensä nopeutuen koko ajan selityksen jatkuessa. ”Piirakat ovat aina olleet minulle se turvallinen, helppo vaihtoehto. Olen rakastanut piirakoita pienestä pitäen, mutta tarkoittaako se, etten koskaan saisi valita kakkua?” Deanin katse siirtyi erääseen kermakakkuun, mutta hänen silmistään näki, että hän oli jossain muualla kuin ihailemassa kakun kreemikerrosta.
”Entä jos eteeni tupsahtaa oikein hieno, upea kakku, johon tunnen vetoa, josta tulee minulle tärkeä ja haluaisin niin vain tuntea sen lähelläni, siis syödä sen… mutta eihän se tarkoita, että en yhtäkkiä pitäisi piirakasta, piirakka vain ei ole sama asia, piirakalta en voi saada samoja asioita kuin tältä kakulta, joka tuntuu ja näyttää täydelliseltä, ja jonka takia voisin vaikka lopettaa piirakan syömisen ikiajoiksi, jos se nimenomainen kakku sitä pyytäisi.” Dean lopetti puheensa kuin seinään, punastuen hieman. ”Tai siis piirakka ja kakku ovat molemmat hyviä, ihan hyvin voin syödä molempia, vai mitä.”
”Tässä ei taideta puhua enää leivonnaisista?” Sam arvasi huvittuneena.
”Kylläpäs, etkö kuullut mitä sanoin”, Dean sanoi ärtyneenä.
”Kuulitko itse”, Sam naurahti.
”Ole hiljaa”, Dean mutisi ja palasi vilkuilemaan piirakkaa ja kakkua. Ennen kuin Dean ehti valita, hänen kännykkänsä alkoi soimaan. Samilta ei mennyt ohi Deanin pieni suupielten nytkäys tämän lukiessa kännykän näytön ruudulta soittajan nimen. ”Hei Cas, miten menee?”
Dean kuunteli Casin puhetta hetken aikaa ja sulki sitten luurin, luvaten, että he lähtisivät saman tien. ”Cas on kotona, hän tarvitsee apuamme”, Dean sanoi ja suuntasi leipomon ovelle.
”Eikö mikään miellyttänyt”, tyttö tiskin takana sanoi otsa kurtussa.
”Kyllä miellytti, mutta eräs kakku kotona taitaa miellyttää enemmän”, Sam vastasi tytölle ja lähti sitten virnistellen veljensä perään.
