Title = Pisara
Author = Himbeere
Beta = ei tällä foorumilla.
Pairing = Ei ole
Rating = K11
Genre =Angstia
Warnings = Vähän verta.
Pisara, se punainen veripisara, joka valui hitaasi ranteestani kylmälle lattialle kun viilsin käteeni pienin viillon.
Minut oli jätetty yksin, tähän huoneeseen. Kukaan ei välittänyt, olin aina yksin.
Koulussa kiusattiin, haukuttiin, hakattiin, mutten jaksanut välittää siitä. Olen koko neljätoistavuotisen ikäni kärsinyt kiusaamista ja syrjimisestä. Mutta olen jo tottunut siihen, kestän kivun ja haukun. En ollut ulkonäöllisesti mitenkään erikoinen.
Mustat hiukset, siniset silmät ja silmälasit. Olin aika laiha mutten mikään anorektikko ja käytin tummia vaatteita. Näytin kai sitten muiden silmiin erikoiselta. Eilen ensimmäisen kerran harkitsin itsemurhaa mutta kun kuulin yhden bändin biisin nimeltään Spring Nicht sysäsin sen ajatuksen pois mielestäni.
Kävin myös psykiatrilla mutta ei se kauheasti minua auttanut, viimeksi purin suruani kun poikaystäväni jätti minut koska hän löysi uuden, muka paremman ja paremmannäköisenkin.
Taas aloin miettiä, ja pah en jaksa enää vain miettiä ja olla kiusattu, pakko tehdä asialle jotain, mutta mitä. En tiedä voisinko kertoa jollekin koulussa, luokanvalvojalleni? En varmana, en voi sietääkkään häntä, niin kuin ei kukaan mukaan opettaja. Kuraattori, sille ehkä voisinkin kertoa ja hän voisi tehdä asialle jotain. Heti huomenna, heti huomenna, kun koulu loppuu. Silloin on enemmän aikaa puhua, kun minulla on todella paljon kerrottavaa.
Aamu alkoi samallalailla, kun monina muinakin aamuina. Ysiluokkalaiset kävelivät takanani ja yritin ainakin olla niin etten muka huomaisi heitä, mutta välillä se oli vaikeaa, varsinkin talvella, kun sain monta kertaa lumipallon takaraivooni.
Se teki kipeää, mutta tottunut kun olen niin eipä sillä paljoa väliä.
Koulussa toistuu sama kuvio kun aina ennenkin, minulle huudellaan pitkin käytäviä vaikka mitä.
Heti ekalla tunnilla oli historiaa jota vihasin yli kaiken, kun opettaja on niin kamala eikä osaa pitää suutansa kiinni hetkeäkään.
Mutta kyllä nämä koulupäivät minulla sujuvat aika hyvin, lukuunottamatta niitä kiusaajia. Heillä ei taida olla muuta elämää kuin minun kiusaaminen.
Ainiin, meinasin unohtaa. Minun piti käydä koulun kuraattorilla puhumassa tästä kiusaamisesta. Mutta nyt alkaa pelottaa, jos vaikka ne kiusaajat saavatkin tietää, että ollen puhunut heistä ja hakkaavat minut pahasti. No ihan sama, nyt pakko on edes yrittää.
Kävelin portaita ihan alimmaiseen kerrokseen, siellä kuraattorin huone sijaitsi.
Emmin taas, ennen kuin koputin kolme kertaa oveen…
Mutta kukaan ei tullutkaan avaamaan, katsos tuossa onki lappu että hän ei ole tänään tavattavissa, mutta huomenna on. No niin, arvasin, tämä oli ihan minun tuuriani taas vaihteeksi.
No minun täytyy sitten mennä huomenna uudestaan.
No, kävelin rappuset takaisin ylös ja astuin ovesta ulos kirpeään talvi pakkaseen. Ärsyttää kun lumi narskui astellessani eteenpäin kotia kohti.
Seuraava aamuna:
Olin päättänyt heti aamusta mennä kuraattorille, kun ekalla tunnilla oli vain opoa, eikä siellä ikinä tehty yhtään mitään.
Nyt en empinyt yhtään, vaan koputin vaativasti oveen.
Kun koputin, ovesta astui ulos vaaleahiuksinen nainen jolla oli lempeät kasvot ja tumma sankaiset silmälasit, jotka korostivat hänen tummia silmiään.
”Hei”, aloitin hiljaa.
”No hei Maija, mitä sinut tänne lennätti?”
”No tuota…Ööhm… Mites nyt sanoisin”
”Kerro kohta niin mennään sisälle”
Ovi kolahti lujaa kiinni.
”No niin Maija, mikä on hätänä?”
”No…Minua on kiusattu kauan täällä koulussa”, aloitin.
”No, kerro enemmän”
”Kun olin ekalla luokalla minua nälvittiin jo silloin, mutta mitä ylemmäs ylä-astetta pääsin, kiusaaminen paheni. Ekaksi vain haukuttiin, mutta nyt kasilla minua on ruvettu lyömään", sanoin itkukurkussa.
”Miksen ole huomannut yhtään mitään?” opettaja melkein puhui itsekseen.
”Ehkä siksi koska sitä tapahtuu vain silloin, kun kukaan muu ei nää.”
”Maija,asiat kyllä järjestyy, keitä he ovat?”
”En kyllä haluisin nimiä sanoa, mutta on kai sitten pakko kun olen jo paljon kertonutkin.."
”Santeri, Kaisa ja Julius."
”Arvasinpahan minä, he ovat ennenkin kiusanneet muita, mutta eivät näköjään osaa lopettaa. Nyt kyllä ne kersat lähtee tästä koulusta, minä en jaksa enään kuulla heistä mitä he ovat tehneet ja kenelle."
Seuraavana päivänä:
Minua oli todella paljon helpottanut, kun olin käynyt sillä kuraattorilla, ajattelin. Kesken matikantunnin pelästyin kun keskusaradiosta kuului kuraattorin ääni, ensin sanottiin minun nimeni ja sitten niiden muiden kiuusaajieni nimet. Kaikki kääntyvät katsomaan minua. Nousin paikaltani ja lähdin kohti rehtorinkansliaa minne oli käsketty.
Siellä he kolme istuivat ja katsoivat minua murhaavasti. Nyt katsoin heitä hymyssä suin, kun tiedän mitä heille seuraa tästä.
”Nyt sitten kyllä, minä en jaksa enää teistä kuunnella jatkuvia valituksia !” rehtori vain huusi heille naama punaisena.
”Eihän me ollaan mitään tehty”, he sanoivat yhteen ääneen.
Minua alkoi naurattaa ja paljon, kun kuulin heidän sanansa. Mutta lopetin heti kun näin kuraattorin ilmeen.
”Mutta mitä teihin kolmeen tulee, olette erotettu täältä”, rehtori sanoi vakavana ja heidän naamansa muuttuivat valkoiseksi kuin lakanat.
Ja minä aloin taas kunnolla hymyillä pitkään aikaan, kun sain hedät pois täältä, eihän se ollut tietenkään tarkoitus, mutta hyvä näinkin.
Poistuin rehtorin kansliasta hymyssä suin ja astuin ovesta ulos, ja aloin lampsimaan kotia kohti.
// Scarlett lisäsi ikärajan otsikkoon
