Ikäraja: S
Tyylilaji: draama, eläintarina
Tiivistelmä: Kevät koittaa vanhalle naarassudelle.
A/N: Osallistun tällä Tassunjälkiä-haasteeseen, jossa siis haastetaan kirjoittamaan eläimestä. Susi on aina ajankohtainen eläin ja sen mielen liikkeet tarjosivat sopivasti inspiraatiota tähän tekstiin. Toivottavasti tykkäätte!
Kevät koittaa itään
Metsä on peittynyt lumeen. Vaikka on jo kevät, itäisillä mailla ei viserrä vielä laululintu. Tuuli käy heikosti, lehdet tuskin liikkuvat, mutta vanha susi kohottaa kuononsa ja nuuhkii. Se tunnistaa nuoren, vuotisen peuran hajun ja käännähtää suuntaan, jossa tietää sen oleilevan. Hanget ovat korkeat ja peuran jaloille ne eivät ole kuin pieni hidaste. Susi ei viitsi vaivautua. Sen turkki kutiaa ja karvaa tippuu maahan, sama juttu joka vuosi, mutta syksyisin karvapeite on kasvanut aina vain huonommin takaisin. Laumaa sillä ei ole ollut enää hetkeen. Alfa ei ole enää alfa. Naaraan askel vie tuttua polkua eteenpäin, sen varrelta löytyy haaskanpala, jota korppi ahnaasti kiskoo suihinsa. Jäinen pinta antaa hiljan myöten, sillä pala on nyt suden suussa ja korppi istuu oksalla osaansa tyytymättömänä.
Se ei kuitenkaan kiusaa vanhaa, sillä idässä eläin on aina viisas. Entinen alfa on korpille turhan kova vastus.
Lumi pöllähtää, naaras kierii, ja sulattaa ruokaansa harmanevan taivaan alla. Kohta tulee jälleen lisää lunta. Maassa liikkumatta makaavaa sutta ei näe kukaan, sillä kevättalven viimeiset hiukkaset värjäävät sen turkin valkoiseksi. Jokin ajaa sen vaeltamaan taas. Kevät on vain hentoinen tuoksu hangen alla, mutta sen huuma on sudessa vahva, ja se juoksee kilometrin, toisenkin, kunnes eteen avautuu puuton aukea. Ei ketään.
Se syöksähtää vauhtiin ja loikkii, muistaa kaiken sen kerran olleen leikkiä, mutta nyt se juoksee metsänlaitaa kohti ja jatkaa matkaa. Kun kevät vielä kunnolla koittaa, susi on jo kaukana muilla mailla, sillä enää se vain vaeltaa. Se ei jää paikoilleen, sillä minnekään ei ole pakko pysähtyä. Koti on metsässä, ja metsää on aina sen edessä, sivuilla ja takana.
Toisinaan se kohtaa tuoksuja, joita se melkein lähtee seuraamaan. Yksinäisenä sen on helppo kulkea läpi alueiden, jotka eivät ole sen omia. Nuoret susilaumat ovat tyhmiä, pitävät liikaa meteliä, ja naaras kiertää ne kaukaa. Se ei aina onnistu. Se ei pelkää tovereitaan, mutta pysyttelee matalana, sillä susien perässä seuraa toinen haju. Lauma juoksee hyvin läheltä, ja silloin se leimahtaa ilmoille. Ihminen.
Naaras ampaisee sokeasti juoksuun ja sen vanhat jalat ovat edelleen ketterät, eikä se huolehdi enää muista kuin itsestään. Se ennättää kauas, mutta suden korva kuulee aina aseen, ja kilometrien päässäkin se vavahtaa. Nuori susilauma on tyhmä.
Susi jatkaa juoksuaan, sillä ihmisestä ei voi koskaan olla liian kaukana. Seuraavalla kerralla juoksee tyhmä susilaumakin entistä kovempaa.
Kevät tunkeutuu hangen alta jälleen esiin ja selviytyjät näkevät taas uuden kesän.