Kevät koittaa itään, S, susitarina (suden pov)

[Unohtumaton]

Ikäraja: S
Tyylilaji: draama, eläintarina
Tiivistelmä: Kevät koittaa vanhalle naarassudelle.

A/N: Osallistun tällä Tassunjälkiä-haasteeseen, jossa siis haastetaan kirjoittamaan eläimestä. Susi on aina ajankohtainen eläin ja sen mielen liikkeet tarjosivat sopivasti inspiraatiota tähän tekstiin. Toivottavasti tykkäätte!

Kevät koittaa itään

Metsä on peittynyt lumeen. Vaikka on jo kevät, itäisillä mailla ei viserrä vielä laululintu. Tuuli käy heikosti, lehdet tuskin liikkuvat, mutta vanha susi kohottaa kuononsa ja nuuhkii. Se tunnistaa nuoren, vuotisen peuran hajun ja käännähtää suuntaan, jossa tietää sen oleilevan. Hanget ovat korkeat ja peuran jaloille ne eivät ole kuin pieni hidaste. Susi ei viitsi vaivautua. Sen turkki kutiaa ja karvaa tippuu maahan, sama juttu joka vuosi, mutta syksyisin karvapeite on kasvanut aina vain huonommin takaisin. Laumaa sillä ei ole ollut enää hetkeen. Alfa ei ole enää alfa. Naaraan askel vie tuttua polkua eteenpäin, sen varrelta löytyy haaskanpala, jota korppi ahnaasti kiskoo suihinsa. Jäinen pinta antaa hiljan myöten, sillä pala on nyt suden suussa ja korppi istuu oksalla osaansa tyytymättömänä.

Se ei kuitenkaan kiusaa vanhaa, sillä idässä eläin on aina viisas. Entinen alfa on korpille turhan kova vastus.

Lumi pöllähtää, naaras kierii, ja sulattaa ruokaansa harmanevan taivaan alla. Kohta tulee jälleen lisää lunta. Maassa liikkumatta makaavaa sutta ei näe kukaan, sillä kevättalven viimeiset hiukkaset värjäävät sen turkin valkoiseksi. Jokin ajaa sen vaeltamaan taas. Kevät on vain hentoinen tuoksu hangen alla, mutta sen huuma on sudessa vahva, ja se juoksee kilometrin, toisenkin, kunnes eteen avautuu puuton aukea. Ei ketään. 

Se syöksähtää vauhtiin ja loikkii, muistaa kaiken sen kerran olleen leikkiä, mutta nyt se juoksee metsänlaitaa kohti ja jatkaa matkaa. Kun kevät vielä kunnolla koittaa, susi on jo kaukana muilla mailla, sillä enää se vain vaeltaa. Se ei jää paikoilleen, sillä minnekään ei ole pakko pysähtyä. Koti on metsässä, ja metsää on aina sen edessä, sivuilla ja takana.

Toisinaan se kohtaa tuoksuja, joita se melkein lähtee seuraamaan. Yksinäisenä sen on helppo kulkea läpi alueiden, jotka eivät ole sen omia. Nuoret susilaumat ovat tyhmiä, pitävät liikaa meteliä, ja naaras kiertää ne kaukaa. Se ei aina onnistu. Se ei pelkää tovereitaan, mutta pysyttelee matalana, sillä susien perässä seuraa toinen haju. Lauma juoksee hyvin läheltä, ja silloin se leimahtaa ilmoille. Ihminen.

Naaras ampaisee sokeasti juoksuun ja sen vanhat jalat ovat edelleen ketterät, eikä se huolehdi enää muista kuin itsestään. Se ennättää kauas, mutta suden korva kuulee aina aseen, ja kilometrien päässäkin se vavahtaa. Nuori susilauma on tyhmä.

Susi jatkaa juoksuaan, sillä ihmisestä ei voi koskaan olla liian kaukana. Seuraavalla kerralla juoksee tyhmä susilaumakin entistä kovempaa.

Kevät tunkeutuu hangen alta jälleen esiin ja selviytyjät näkevät taas uuden kesän.   

 

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta! Nappasin tämän tekstin sieltä, koska pidän kovasti luonnosta, keväästä ja eläimistä. Luen harvoin eläinten näkökulmista kirjoitettuja tekstejä, koska en yleensä oikein pidä eläinten inhimillistämisestä, ne kun ovat niin vaistonvaraisia ja tietoisuudeltaan erilaisia, mutta sehän on vain omaa rajoittuneisuuttani. Onneksi nappasin tämän kamppiksesta, koska tykästyin tähän kovasti!

Tässä on aivan ihanaa luontokuvausta. Jo kolme ensimmäistä virkettä maalaavat selkeän kuvan ympäristöstä: kevättä kohti kääntyvästä mutta yhä talvisesta metsästä. Tekstiä hiljentyy ja keskittyy oitis lukemaan -- tuntuu kuin olisi itsekin tuolla metsässä, tarkkailisi vanhaa sutta joka nuuhkii kevyen tuulen tuomia tuoksuja. Kuvauksesta jotenkin tuntuu huokuvan arvostus ja kunnioitus luontoa kohtaan, ja kertojaäänestä kuultaa vahvasti osana luontoa oleminen, mikä sopii tietysti suteen hyvin. Tätä on todella miellyttävää lukea. Melkein kuin katsoisi jotain luontodokkaria, mutta sillä erotuksella, että pääseekin ihan konkreettisesti keskelle suden elinympäristöä, tarkkailemaan ikään kuin paikan päälle. Koen saavani mahdollisuuden kurkistaa suden ja muun metsän elämään, sinne missä ihmisen jälki ei niin näy, ja siksi tätä on erityisen mielenkiintoista lukea.

Aluksi menin vähän sekaisin tuossa kohtaa, kun puhutaan ensteks alfasta ja sitten naaraasta, koska jotenkin assosioin alfan automaattisesti urokseen. Sitten piti käydä googlaamassa ja oppimassa, että susilla on kuin onkin alfanaaraita. Minä en siis tiedä juuri mitään susista, joten tämä teksti toimii siinäkin mielessä kiinnostavana katsauksena niihin. Tässä on muitakin jänniä tiedonmurusia, jotka tekee tästä entistä realistisemmalta tuntuvan, kuten karvanlähtö ja herkkä hajuaisti.

Minulle melkein tulee vähän paha mieli tämän naarassuden puolesta, kun se vaeltaa vaeltamistaan ypöyksin, ilman laumaa, mutta ei minulle lopulta tulekaan, koska sudella vaikuttaa menevän ihan hyvin. Yksin on helppo liikkua huomaamatta, ei tartte huolehtia muista kuin itestään ja entinen alfastatus pitää ruoasta kilpailijankin loitolla. Sudesta huokuu iän tuoma kokemus ja käytännön viisaus. Se osaa liikkua huomiota herättämättä ja varoa ihmistä. Ja ennen kaikkea se saa olla kotonaan, loputtoman metsän keskellä. Ehkä yksinäisyys ei olekaan paha asia. Ikäkään ei tunnu painavan, kun jalat ovat vielä ketterät ja vaistot terävät.

Pidän todella paljon siitä, miten itä tulee tässä esiin. Tekstin nimi on kaunis ja kuvaava, ja myöhään tuleva kevät tarjoaa mielikuvan laajasta, syrjäisestä metsäalueesta. Lisäksi idässä eläin on aina viisas -toteamus vahvistaa mielikuvaa syrjäisestä, koskemattomasta, kauniista luonnosta johon ihmisen ei toivoisi kajoavan missään puunkaatohankkeissa tai muissa ikävyyksissä. Ihmisen esiintyminen tässä tekstissä saa aattelemaan kohtaamista suden näkökulmasta. Siinä jotenkin realisoituu se, että ihminen on uhka. Ei ole mukavaa, että ihmiset tunkevat joka paikkaan asumuksineen tai metsästysaikeineen ja ammuskelevat. Muutenkin tässä tekstissä tulee hienosti ilmi luonnon raadollisuus. Pidän esimerkiksi lopetusvirkkeestä sen kaikessa kaunistelemattomuudessa. Niinhän se on, selviytyjät saavat nähdä kesän. Tähän liittyen pidän muuten kovasti muistakin tekstissä esiintyvistä lyhyistä, toteavista virkkeistä, koska niistä tuntuu välittyvän luonnon järjestys ja kiertokulku, se miten asiat ovat. Lyhyistä toteamuksista välittyy hienosti myös suden kokemus ja erityisesti vaistonvaraisuus, esimerkiksi tässä:

Lauma juoksee hyvin läheltä, ja silloin se leimahtaa ilmoille. Ihminen.

Kiitos paljon tästä hienosta lukukokemuksesta! ♥ -Walle

[Unohtumaton]

Waulish: Joo, eläintarinoita on aika laidasta laitaan, ja siinä on kirjoittaessa tekemistä, jos ei halua liiaksi mennä ihmisten tietoisuuden tasolle kuvaamaan eläimen elämää. Tosi kiva, että kuitenkin tykästyit, sillä itse myös nautin tämän kirjoittamisesta kovasti! Luonnon kulkua ja suden vaistonvaraista elämää oli kiva pohtia, ja samalla pääsi tyystin erilaiseen mielenmaisemaan käsiksi kuin mitä normaalisti fanifiktion puolella. Oikeastaan huvittaisi kirjoittaa luonnon kiertokulkuun ja vuodenaikoihin liittyen originaalisarja kenties eri eläinten pohjalta niin saisi pyöritellä lisää näitä luontokuvauksia. Niissä mieli lepää! Kiitos hirmuisesti kommentista. 

[Lunatic]

Rakastan ajatusta siitä, että tässä on suden pov. Sudet on ylipäätään kovin lähellä sydäntä ja susien älytön metsästys pistää aivan vihaksi, mutta siitä en aloita pauhaamista tai ei loppua tule.

Ensin meinasin tuntea vähän pahaa mieltä siitä, että tarinan susi on yksinäinen entinen alfa, mutta sitten kun lopussa se yksinäisyys ja elämän tuoma viisaus pelastivat sen, ei enää tuntunutkaan ihan niin pahalta. Laumassa ei aina ole sittenkään turvallisinta, vaikka niin helposti ajattelisi.
Siinä tosin olisikin ollut plot twistiä kerrakseen, jos korppi olisi alkanut haastaa sutta nyrkkitappeluun.
Olet kyllä ehdottomasti onnistunut kuvaamaan suden luonnollisena, mutta kuitenkin inhimillisenä hahmona, ja ihmisen taas etäisenä ja käsittämättömänä vihulaisena, hirviönä ja uhkana.

Tämä on just sellainen tarina, johon sopii tuollainen runsas kuvailu, eikä mikään analyyttinen pohdinta ja polveileva ajatuksenkulku. Tykkään kovasti tästä, kiitos siis lukukokemuksesta 

[Unohtumaton]

Lunatic: Yhteiskunnallinen keskustelu sudesta on kieltämättä herättänyt omankin mielenkiinnon kyseistä eläintä kohtaan. Tuntuu kuitenkin absurdilta, että vajaa 200 sutta ei mahtuisi Suomeen. Kenelläkään ei tulisi olla yksinoikeutta luontoon! Kiitos ihanasta kommentista! 

kuuskidi: Näin minäkin ajattelisin, että susi elää tässä ja nyt eikä jää riutumaan laumattomanakaan, vaan osaa elämän antaman kokemuksen myötä taivaltaa vielä yksinkin. Se selviytyy, kunnes koittaa päivä jolloin luonto korjaa omansa pois. Kiitos! 

[Vlad]

Pakko oli tulla lukemaan, kun tämän näin ja toki jättää kommenttiakin. Mulla mielenkiinto susiin on myös ammatillista, kun oon opparinikin niistä tehnyt.

Tässä oli mun mielestä ihanalla tavalla sukellettu villieläimen mieleen ja tavallaan myös vähän otettiin kantaa sudenmetsästykseen, jos sitä sillä tavalla haluaa lähteä tulkitsemaan. Mielenkiintoista vaihtelua siihen, miten valtaosa susista kirjallisuudessa kuvataan ja millainen kuva sudesta monilla saattaa olla, koska susiin yleensä tuntuu törmäävän lähinnä hirviön asemassa, kun taas tässä ihminen on se hirviömäisenä kuvattu. Tykkäsin myös siitä, kuinka alfa oli nimenomaan naaras ja kuinka tuolta tuli muutenkin jitenkin käsinkosketeltavana läpi se luonnonmukaisuus. Tässä ei ollut oikeastaan mitään sellaista, mikä mua olisi häirinnyt. Hirjoitustyylikin oli jotenkin ihanan rauhallinen, melkein seesteinen ja tosiaan ehkä vähän luontodokumenttimainen.

Mua myös viehätti tekstin naarassuden suhtautuminenomaan yksinäisyyteensä ja lauman tyhmyyteen. Koko viisauskysymys oli mulle itselleni hauska yksityiskohta, koska oon just lukenut uutisen siitä, kuinka yli kymmenvuotiaita vapitinaaraita on lähes mahdoton metsästää, koska ovat niin viisaita ja osaavat muuttaa käyttäytymistään sen mukaan onko metsästäjällä jousi vai tuliase. Joten tämän tekstin viisas vanha naarassusi sai ymmärtäväisen hymyn huulille, osittain tuon vapitiuutisen vuoksi, mutta myös siksi, että ihmistenkin keskuudessa vanhan naisen viisaus on ollit vertaansa vailla.

Kaiken jaarittelun ja sivuraiteille eksymisen jälkeen haluan vaan sanoa, että nautin tekstistä, se oli kauhean kauniisti kirjlitettu ja siellä oli paljon kaikkea jännittävää, mitä oli ihana bongailla ja hymyillä. Tykkäsin ihan mielettömästi, kiitos!

[Unohtumaton]

Vlad: Oon iso luontodokkareiden ystävä, joten jos tyyli muistuttaa sitä, niin sieltähän se varmaan tuleekin.  Musta on kiehtovaa ajatella asioita eläinten silmin ja niiden maailma on loputon, kun sinne kerran uskaltaa astua. Susi on kaunis eläin, ja ansaitsi laadukkaamman yhteiskunnallisen keskustelun kuin mitä se tällä hetkellä saa. Kiitos! <3