Fairy tale - Kiitos paljon kommenteistasi! Mä muistan aina kuinka pahalta tuntui lukea Fredin kuolema ja kuvitella miltä Georgesta tuntui, nyyh.
A/N - Viimeiset raapaleet tulevat nyt tässä! Yksi näistä häiritsee mua kovasti, eikä ole niin onnistunut kuin olisin halunnut, mutta toivottavasti muut korvaavat sen puutteet. Tätä oli kiva kirjoittaa, vaikka pahalta tuntui Georgen puolesta!
Kommentteja olisi taas ihana saada, varsinkin kun tämä on saanut viimeisetkin osansa.
<3
10.Helmikuu 1999Ovi narisi ja pöly kutitti nenään. Kukaan ei ollut koskenut mihinkään, äiti ei ollut edes siivonnut.
”Tahdotko minun tulevan?”Charlien katse oli huolestunut. George pudisti päätään, hän tahtoi tehdä tämän yksin. Hän astui sisään vetäen henkeä.
Huoneen vasemman puoleinen sänky oli petaamaton kuin joku olisi juuri herännyt siitä. He olivat viettäneet yön täällä, ennen taistelua. Huoneessa oli niin paljon muistoja, enemmän kuin Viistokujan huoneistossa pilapuodin yläkerrassa, johon George ei ollut vielä kyennyt menemään.
Huispausjulisteet liikkuivat seinillä, lattialla lojui keskeneräisiä tuotteita ja väsynyt suklaasammakko hypähti pakkauksestaan, Georgen käden viistäessä yöpöydältä pintaa tiputtaen rasian. Hän istui sängylle ja antoi kyynelten virrata jälleen.
11.Maaliskuu 1999Tuliviski turrutti. Se lämmitti sisältä ja puudutti tarpeeksi. George oli muodostunut vakioasiakkaaksi. Tuliviski helpotti nukahtamista, hukuttaen piinaavat unet, jotka vainoavat heti silmien sulkeutuessa.
Angelina istui Georgen viereen surullisesti hymyillen. Surullinen hymy tuntui olevan nykyisin muodissa Georgen lähettyvillä. Tarjoilija toi uuden lasillisen pyytämättä.
”Sinäkin ikävöit häntä.”Se oli toteamus, mutta Angelina nyökkäsi vastaukseksi. George tutki tyttöä, tulinen luonne, Fred oli sanonut virnistäen.
Hiljaisuus ei ollut kiusallista, se oli lohdullista. Yhteisymmärrys heidän välillään toi turvaa. Hiljaa kuin muistolle juoden he istuivat tunteja tiskillä, molemmat muistoissaan. Tuskaiset irvistykset vaihtuivat kyyneliin, kyyneleet muistojen tuomiin haikeisiin hymyihin.
Haikeat hymyt vaihtuivat itkuisiin suudelmiin, turrutukseen, lohdutukseen, helpotukseen.
12.Huhtikuu 1999George tunsi syyllisyyttä, jos nauroi. Nauru ei enää ollut iloista tai huoletonta, mutta naurua se oli.
Jokainen kerta se katkesi lyhyeen ja sydäntä pisti, naurun kaiku puuttui. Yksinäinen nauru kuulosti kolkolta.
”Hän tahtoisi sinun nauravan.”Mistä sen tiesi mitä hän tahtoi, kun ei ollut sitä sanomassa. George mietti sitä usein. Angelina hymyili surullisesti hänen kysyessään. Ei sitä voinut tietää, mutta hän tahtoisi sinun parastasi kaikki sanoivat.
Miten mikään voisi enää mennä hänen parhaakseen, kun puolikas hänestä puuttui.
Vuosi sitten kaikki oli synkkää ja pelko oli ollut alituisesti läsnä. Georgelle kaikki oli yhä synkkää ja pimeää. Pelko oli poissa, jäljellä turtumus.
13.Toukokuu 1999Hautausmaa kylpi auringossa, linnut lauloivat iloisesti sitä reunustavissa puissa. Georgen mielestä se oli ironista, rankkasade ja ukkosmyrsky olisivat sopineet hänen mielialaansa paremmin.
Hän oli tullut haudalle jo ennen auringonnousua, saamatta nukuttua silmäystäkään. Siitä oli nyt päivälleen vuosi, kun Fred oli kuollut. Hauta näytti edelleen tuoreelta, multakumpu oli kuin vasta myllätty. Muutamia kukkaseppeleitä oli aseteltu kiveä vasten.
”Arvelimmekin löytävämme sinut täältä.”George oli painanut päänsä polvien ympäri kiedottuihin käsivarsiin ja kohotti katseensa kuullessaan Charlien rauhallisen äänen.
Koko Weasleyn jäljellä oleva perhe tuli miehen takana. Äidin kasvot kiiltelivät kyyneleistä, muiden näyttäessä synkiltä.
Charlie istui risti-istuntaan Georgen viereen, aivan haudan reunalle laskien kätensä hänen polvelleen.
Äiti kumartui ottamaan Georgen halaukseen, pudottaen kyyneleitä tämän hartialle. Hän puristi äitinsä paidan selkämystä ja antoi omien kyyneleidensä valua. Ron laski kätensä hänen olalleen, käsi tärisi hiukan. Loput Weasleyt muodostivat tiiviin rykelmän heidän takanaan.
Hiljaisuudessa he istuivat haudalla kunnes hautakiven sanat hävisivät illan pimeyteen.
FRED WEASLEY
1.4.1978 – 2.5.1998