Nimi: Tyrmäystippoja
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: slash, romance, fluff
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäsi hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Yhteenveto: Tylypahkan oppilaitten pieni sisäpiiri juonii Harryn ja Dracon päämenoksi. Kaikki muuthan sen yhden asian jo tietävät, paitsi nämä kaksi ja siksi nämä kaksi on saatava jollain lailla yhteen. Harryn ja Dracon viides vuosi Tylypahkassa.
A/N: Erittäin kulutettu ja kliseinen juonenkulku ja idea, ehkä tätä on jopa tylsä lukea, mutta ainahan sitä voi kirjoittaa pois päästään sen, mikä sinne on tullut häitsemään. Tätä EI ollut suinkaan tylsä kirjoittaa. Minulla oli hauskaa olla salakuuntelemassa ja katsomassa vierestä näiden kahden sanailua.
Tyrmäystippoja
”Äh, miksi suostuin koko tähän pelleilyyn”, Harry puuskahti Hermionen työskennellessä hänen hiustensa kanssa jo kolmatta tuntia.
”Älä viitsi, tästä tulee hauskaa”, Hermione sanoi ja käytti vuorotellen saksiaan ja taikasauvaansa saadakseen Harryn kurittomat hiukset aivan uuteen uskoon. ”Ei tässä mene enää kauaa.”
”Kenen mielestä tästä tulee hauskaa. Rasittavaa tämä on.”
”Voin vakuuttaa, että ellei tästä tule sinun mielestäsi hauskaa, niin ainakin monen muun mielestä.”
Harry vilkaisi Hermioneen kysyvä ilme kasvoillaan, mutta antoi asian olla.
”En kyllä suostu joka aamu heräämään kukon laulun aikaan vain sen tähden, että minun hiukseni saadaan näyttämään, no... enemmän uskottavalta tai miksi sitä nyt kuuluu kutsua.”
”Ei tarvitsekaan. Uskoisin että tämä yksi kerta riittää.”
”Riittää mihin?”
”Ei sillä väliä. Mutta nyt saat katsoa peiliin”, Hermione sanoi ja toi Harryn eteen peilin.
Harryn kasvoille levisi leveä hymy. Hän laittoi vielä silmälasinsa päähän, mutta ottikin ne sitten uudelleen pois. Hänen hiuksensa olivat täydessä ojennuksessa ja otsahiuksia oli nostettu tyylikkäästi vähän pystyyn.
”Hmm, olet tehnyt hyvää työtä. Tuskin tunnen itseäni peilistä”, Harry kiitti ja halasi Hermionea.
Ron tuli huoneeseen ja tuijotti Harrya epäuskoinen ilme kasvoillaan.
”Harry, hemmetti. Voisit aloittaa mallin hommat samantien”, Ron puuskahti ja sai vähän väriä kasvoilleen.
Harry lehahti punaiseksi. Häntä jännitti jo nyt mitä tästäkin päivästä tulisi. Alku ei ainakaan ollut mitenkään tavanomainen.
”Toin sinulle nämä. Tuota, nämä kuuluvat ikäänkuin tähän pakettiin, joten ei muttia”, Ron sanoi komentelevalla äänellä. Hän oli tuonut Harrylle valkoisen kauluspaidan ja vihreän solmion. Ne sopisivat hyvin farkkujen ja valkoisten tennarien kanssa.
”Ei kai tuo ole luihuisen tupasolmio. Sellaista en suostu käyttämään”, Harry tuhahti nähdessään vihreän solmion.
”Älä huolehdi, se ei ole luihuisen tupasolmio, vaikka se vihreä onkin. Olen itse valinnut sen, sillä et voi laittaa punaista solmiota. Se ei vain sovi silmiesi värin kanssa yhteen”, Hermione selitti.
”Ja mitä merkitystä sillä muka on?” Harry ihmetteli.
”Sillä on merkitystä paljonkin. Huomaat kohta itsekin, että tämä sopii sinulle oikein mainiosti.”
Harry pukeutui ja oli valmis lähtemään aamiaiselle. Kuhina alkoi heti rohkelikkojen oleskeluhuoneessa, kun tupatoverit näkivät Harryn uuden ulkomuodon. Muutamat tytöt kikattivat ja jäivät tuijottamaan vähän pitemmäksikin ajaksi. Fred Ja George tulivat naureskellen Harryn luo ja pyyhkivät jotain olematonta pölyhiukkasta hänen olaltaan.
”Valmiina uuteen päivään?” Fred kysyi ja pukkasi Harrya kylkeen.
Geoge iski silmää muille Harryn selän takana.
”Eh, en tiedä”, Harry änkytti, mutta lähti ystäviensä kanssa Suureen saliin aamiaiselle.
Salissa muutamat vihelsivät Harryn tullessa paikalle. Sen verran hänen uusi olemuksensa herätti huomiota. Draco oli jo luihuisten tupapöydän äärellä syömässä ja salissa kaikuva kimeä vihellys herätti hänen huomionsa. Hän näki Potterin tulleen aamiaiselle ystäviensä ympäröimänä ja jäi monien muiden tavoin tuijottamaan rohkelikkoa. Dracolta jäi paahtoleivän vieminen suuhun kesken. Mitä hemmettiä? Draco sanoi, mutta vain hänen huulensa liikkuivat. Sanaankaan ei sanottu ääneen.
Luihuisten pöydässä muutamat iskivät silmää keskenään ja heidän ilmeensä olivat paljon puhuvia. Vaikka Dracon vierellä kuiskuteltiin, hän ei kiinnittänyt siihen minkäänlaista huomiota. Hän ei tiennyt olevansa itse kuiskuttelun kohde rohkelikkopöydän mallipojan lisäksi. Draco yritti jatkaa syömistään, mutta se vaati keskittymistä. Paahtoleipä suuhun, puraise, niele, hengitä, älä tuijota. Silti Draco huomasi vilkuilevansa koko ajan rohkelikkojen tupapöytään, jossa Potter istui kasvot hänen suuntaansa. Hän tuijotti hieman liian pitkään, sillä hänen katseensa lukkiutui rohkelikon katseeseen ja silmiin, jotka tuijottivat suoraan takaisin häneen ja Potter hymyili. Draco laski katseensa pöytään, mutta hän nosti sen kohta uudelleen. Minun on ihan pakko katsoa. Hitonmoinen temppu, Potter.
”Draco, et kai sinä tuijota Potteria?” Pansy kysyi muka huolestuneena.
”En... tai no vähän. Kaikkihan häntä tuijottavat”, Draco vastasi ja heleä puna nousi hänen kasvoilleen.
”Kukaan muu ei tuijota ihan noin pitkään”, Blaise huomautti nostaen kysyvästi kulmiaan, mutta hänen oli pakko katsoa muualle, sillä häntä nauratti koko tilanne.
”No, kun...”, Draco yritti sanoa jotain, mutta ei keksinyt mitään sanottavaa. Hemmetin Potter sai hänen ajatuksensa aivan solmuun. Hän jatkoi paahtoleipänsä näykkimistä ja yritti olla tuijottamatta vähemmän huomiota herättävästi ja lopulta hän oli viimeisten joukossa, jotka lähtivät Suuresta salista.
Lämmin lauantainen kevätpäivä houkutteli monet oppilaista ulos ja joillakin oli Hermionen tapaan muutama oppikirja mukanaan, sillä lähestyvät V.I.P.it vaativat huomionsa. Ron viis veisasi muusta kuin vapaa-ajasta juuri nyt ja löhähti nurmikolle paistattelemaan päivää Harryn viereen. Harry istui selkä pientä puuta vasten ja sulki silmänsä. Hän kuunteli linnunlaulua ja sieltä täältä pitkin pihamaata kuuluvaa puheensorinaa ja antoi auringon ja kevättuulen hivellä kasvojaan. Mikään ei voisi pilata hänen päiväänsä, ellei sitten...
”Potter, oletko lyönyt pääsi pahastikin?” kuului ilkeään äänensävyyn lausuttu kysymys aivan hänen viereltään. Harry avasi silmänsä ja hänen edessään oli tuttuakin tutumpi näkymä. Draco Malfoy. Eikä yksin, vaan hänen takanaan muutaman metrin päässä seisoivat Crabbe ja Goyle.
”Tiedät vallan hyvin, että olen täräyttänyt pääni tappokirousta vastaan jo aikapäiviä sitten, eli oliko sinulla jotain asiaakin, Malfoy?” Harry totesi ja yritti olla suivaantumatta. Ron raotti vähän toista silmäänsä ja Hermione vain vilkaisi sanailua kivenheiton päästä.
”Ala vetää, Malfoy”, Ron vaivautui tokaisemaan kuin ohimennen.
”En kysynyt sinulta mitään Weasel”, Draco ärähti.
”Ehkä minulla oli asiaakin, mutta se kuuluu vain Potterille”, Draco jatkoi kulmiaan kohottaen ja tuijotti puuta vasten nojaavaa rohkelikkoa suoraan silmiin.
”Se olisikin ensimmäinen kerta”, Harry tuhahti, ”että sinulla olisi oikeata asiaa.”
Draco otti askeleen lähemmäs puuta ja kyykistyi aivan Harryn korvan tasalle.
”Olet tyrmäävä, Potter”, Draco kuiskasi käheästi hänen korvaansa ja hengitti sitten syvään sisäänsä ennekuin nousi ylös. Hän jäi seisomaan puun vierelle sen näköisenä ettei olisi lähdössä siitä yhtään mihinkään. Harryn sydän jätti lyönnin välistä. Hän ei rohjennut nostaa katsettaan ylös, sillä hän huomasi Malfoyn seisovan yhä aivan vierellään. Harry vilkaisi nopeasti Roniin, joka vain paistatteli päivää niinkuin mitään tavallisuudesta poikkeavaa olisi tapahtunut. Hän huomasi Hermionen olevan yhtä uppoutunut kirjoihinsa, kuin milloin tahansa. ”Kaikki ei nyt täsmää. Itseasiassa yhtään mikään ei täsmää”, Harry mietti.
”Ellei sinulla ole mitään vastaan sanomista, niin näkemiin Potter”, Draco sanoi ja lähti vähin äänin pois. Kun Harry nosti katsettaan Dracon jälkeen, poika lähetti vielä lentosuukon jälkeensä ja hymyili. Se ei ollut ilkikurinen hymy, vaan hyväntahtoinen ja lämmin hymy. Harryn vatsa kierähti ympäri.
”No eipä hänellä paljoa asiaa ollut, eihän hän sanonut yhtään mitään”, Ron yskäisi ja nousi istumaan selkä täynnä ruohonkorsia.
”Kyllä hän sanoi”, Harry vastasi posket kihelmöiden. ”Hän sanoi paljonkin.”
Harry sulki uudelleen silmänsä ja kuunteli taas linnunlaulua. Tuuli havisutti lehtiä puissa ja välillä kuului jostain naurua ja kiljahduksia. Hänen olemistaan kuitenkin häiritsi muutama pikkuseikka. Ensinnäkin hänen sydämensä laukkasi tuhatta ja sataa. Hän näki yhä uudelleen mielessään sinisenharmaat silmät ja sen lämpimän hymyn ja kuuli korvassaan käheän kuiskauksen ja tunsi kaulallaan hengityksen. Malfoy oli tullut niin lähelle, aivan varoittamatta. Harry räväytti äkkiä silmänsä auki ja tajusi jotain.
Se ei ollut ensimmäinen kerta, jolloin näin sen hymyn. Harry tajusi nyt, että monesti ennenkin siitä oli puuttunut ilkeys ja ilkikurisuus. Hän oli nähnyt sen hymyn vaivihkaa Suuressa salissa tai kun hän oli itse vilkuillut tuon vaaleahiuksisen pojan suuntaan. Jokin Malfoyssa veti puoleensa, eikä Harry ollut selvittänyt itselleen mikä se jokin oli. Malfoyhan oli Tylypahkan inhottavin ja ilkein ihminen ja ainoa joka sai hänen olemisensa niin kurjaksi. Malfoy tässä taitaa olla päänsä lyönyt enkä minä.
Draco halusi olla hetken yksin. Hän jätti luihuisten oman picnicporukan lammen rannalle jatkamaan rupattelua ja maleksi levottomana ympäriinsä Tylypahkan maita. Oli vaikeaa löytää mistään tarpeeksi rauhallista paikkaa, sillä upean kelin takia joka paikassa oli joku seurue päivää viettämässä. Myös huispauskentällä oli muutamia pelailemassa ja lentämässä. Loppuottelu käytäisi kahden viikon kuluttua, mutta kukaan ei halunnut käyttää päivää treenaamiseen liian tosissaan. Hän kiipesi kalliolle, jossa ei näyttänyt olevan ketään ja löysi sieltä mukavan näköalapaikan, josta avautui näkymä moneen suuntaan suurta Tylypahkan piha-aluetta. Päärakennus jäi kauas oikealle ja suoraan edessä näkyi lampi. Huispauskenttä jäi vasemmalle. Lampea ympäröi laaja ruohokenttä ja kaikenlaiset puut ja pensaat. Osassa puista oli jo täydet lehdet, mutta osa lehdistä oli vasta hiirenkorvalla.
Draco varjosti kädellään häikäisevää aurinkoa katsellessaan eri suuntiin. Hän antoi katseensa pysähtyä pieneen hahmoon, joka oli juuri istumassa puun alla. Harry Potter, poika joka sai Draco Malfoyn raivon partaalle. Ei, oli siinä muutakin. Siinä oli sopiva vastus, mukava ärsyttelyn ja pilkan kohde, sillä se kohde myös reagoi ja uskalsi pistää vastaan ja antaa takaisin samalla mitalla. Se vastus oli myös voittanut hänet monta kertaa, mikä oli tietysti todella raivostuttavaa. Siinä oli vielä jotain, mitä Draco ei täysin osannut nimetä, mutta oli se mitä tahansa, hän halusi olla parempi.
Harryn uteliaisuus oli herännyt. Malfoy oli arvoitus, joka hänen oli ratkaistava. Kun hän oli löytänyt katseellaan pienen hahmon ylhäällä kallioilla ja totesi toisen olevan yksin, Harry ajatteli tilaisuutensa tulleen.
”Minun on selvitettävä yksi asia, tulen kohta takaisin”, Harry sanoi Ronille noustessaan ylös.
”Okei”, huikkasi Ron joka oli juuri liittymässä fresbeetä heittävän porukan joukkoon.
”Hei älä unohda että kohta on ruoka-aika”, Hermione huusi vielä Harryn perään. Hän oli saanut sen verran päntättyä tuleviin V.I.P.peihin, että osallistui itsekin fresbeen heittäjien joukkoon.
”Hei, torahammasfresbeet pois pelistä, en halua raadeltuja käsiä”, Ron huusi pelaajille, jotka yrittivät huijata tuomalla peliin vähemmän mukavia yllätyksiä.
Harry katseli ympärilleen. Hän näki lammen toisella puolen istuvan luihuisten ryhmän loikoilemassa picnicviltillä eväskori vierellään. Siellä täällä oli fresbeetä heitteleviä ryhmiä ja ilmassa näkyi kaukana myös luudalla lentäjiä. Jotkut ulkoiluttivat lemmikkejään. Ketään ei näkynyt kuitenkaan yksin näin kauniina päivänä. Kaikki halusivat kuulua johonkin ryhmään ja olla mukana tekemässä jotain mukavaa. Pusikon suojaamilla penkeillä istui joitakin seurustelevia pareja. Miksi kukaan haluaisi olla yksin näin kauniina päivänä? Harry pohti ja tajusi olevan parhaillaan yksi sellainen kummajainen. Mutta miksi Draco on yksin, eikä muiden luihuisten ympäröimänä kuten yleensä?
Draco näki kalliolle kiipeävän Harryn ja yllättyi vähän. Hän nojasi rennosti käsiinsä selkänsä takana kalliolla istuessaan. Tuuli puhalsi muutamia suortuvia hänen kasvoilleen. Harry jäi seisomaan hänen eteensä.
”Mitä sinä oikein haluat Malfoy?” Harry kysyi vähän epäluuloa äänessään.
”Mistä sinä päättelet että minä haluaisin yhtään mitään”, Draco vastasi.
”Jotain sinä juonittelet, olen siitä varma”, Harry sanoi ja pisti kädet puuskaan.
”Älä yritä. Minun päiväni on alkanut ihan normaalisti, kun taas sinä olet jostain syystä tälläytynyt, joten sinun päiväsi ei ole tavallinen ja voisin sanoa että sinä tässä juonittelet”, Draco kiivastui vähän. Hänen oli vaikea katsoa Potteria suoraan silmiin, sillä ne tuntuivat porautuvan liian syvään.
”Mitä sinä sitten haluat? Miksi näit sen vaivan, että päätit kiivetä tänne häiritsemään rauhaani?” Draco kysyi vielä.
”Minä haluan vastauksia,” Harry sanoi.
”Kysymys kysymyksestä ja vastaus vastauksesta, muuten en vastaa mihinkään”, Draco yllytti ja alkoi käydä kauppaa.
”Hyvä on”, Harry taipui.
”Juonitteletko sinä jotain, ihan mitä tahansa?” Harry kysyi.
”En tietääkseni, en juuri nyt”, Draco vastasi ja huomasi Harryn nielaisevan.
”Miksi olet tälläytynyt?” Draco kysyi vuorostaan ja vältteli Harryn katsetta.
”Minut yllytettiin siihen”, Harry vastasi totuudenmukaisesti.
”Haluan tietää miksi sinä ainat soitat suutasi, ivaat ja ärsyttelet minua ja ystäviäni päivä toisensa jälkeen?” Harry kysyi.
”Koska olet mitä parhain vastus ja sinua on mukava ärsyttää ja toisinaan sinut on mukava päihittää.”
”Entä mistä syystä sinut yllytettiin tähän ihme mallipoika-juttuun?” Draco kysyi.
”En tiedä... ihan oikeasti en tiedä, mutta menin siihen huvikseni mukaan”, Harry vastasi.
”Entä miksi tulit häiritsemään minua tuolla puun alla ja miksi hymyilit? Harry kysyi ja tuijotti taas suoraan harmaansinisiin silmiin.
”Ehkä halusin tehdä niin,” Draco ehdotti. Hänellä ei ollut siihen mitään varmaa vastausta.
Harry laskeutui risti-istuntaan Dracoa vastapäätä ja katseli toisen kasvoja.
”Entä miksi sinä hitto soikoon tulit kiusaamaan minua typerillä kysymyksilläsi? Pilaat päiväni”, Draco kysyi jo vähän tuohtuneena ja yritti peitellä hermostuneisuuttaan.
”Koska olen hemmetin Potter ja olen niin utelias.”
”Entä miksi sinä tulit tänne yksin näin kauniina päivänä? Kaikki muut ovat tuolla kaksin tai pienissä ryhmissä?” Harry jatkoi kysymyksillä pommittamista.
”Halusin ajatella ja olla yksin.”
”En usko”, Harry töksäytti.
”Mitä et usko? Pidätkö minua valehtelijana?” Draco vastasi ja hänen äänensävynsä oli astetta kireämpi.
”En usko että haluat olla oikeasti yksin.”
Draco ei sanonut mitään. Hänen päässään risteilivät sekasortoiset ajatukset ja hänen vatsassaan kävi myllerrys. Tietysti hän oli halunnut olla yksin.
”Usko ihan mitä haluat, ihan sama.”
”Uteletko sinä kaikilta ihmisiltä mitä he haluavat ja tekevät, tuollainen on nimittäin todella ärsyttävää ja saat kohta turpaasi jos vielä kyselet”, Draco uhkasi.
”En. Olen kiinnostunut vain sinun tekemisistäsi. Ja siksi tulin tänne utelemaan”, Harry vastasi ja naurahti vähän. ”Minusta on paljon kivempi olla täällä kinastelemassa ja ärsyttelemässä sinua, kuin olla yksin”, Harry jatkoi vielä.
”Taidat oikeasti haluta tapella”, Draco tuhahti.
Ei Harry oikeasti halunnut tapella. Itseasiassa häntä harmitti, että hän oli tullut kalliolle, koska näytti pahasti siltä, että juuri käyty keskustelu ei johtanut yhtään mihinkään. Ei Harry tiennyt mitä oli odottanut. Voisiko hänen ja Draco Malfoyn välinen keskustelu koskaan johtaakaan mihinkään muuhun kuin piikittelyyn ja kinaan tai pahimmillaan jopa tappeluun, jossa kumpikin olisi verisillä naarmuilla tai vieläkin pahempaa. Dracon ilme ei kertonut juuri nyt mitään. Kuinka mielellään hän olisi taas nähnyt noilla kasvoilla sen ihanan hymyn. Silloin hän voisi olla varma, että se hymy oli tosiaan tarkoitettu vain hänelle ja heidän välillään voisi olla muutakin kuin pelkkää kaunaa. Draco oli vähän vaivaantunut hiljaisuudesta heidän välillään.
”Mitä mietit? Hän kysyi rikkoen hiljaisuuden.
”Kas, siinä meillä on toinen utelias”, Harry totesi. ”Mietin vain vanhoja tappeluitamme.”
”Jaa, onpa tylsää.”
”Haluaisin nähdä sinun hymysi. Sen hymyn, jonka olen muutaman kerran nähnyt”, Harry töksäytti sitten ja todisti Dracon kasvoille nousevan heleän punan.
”Mitä sinä...”, Draco aloitti, mutta ei keksinyt mitään sanottavaa. Hänen ilmeensä oli enemmänkin hämmästynyt kun hän nyt tuijotti suoraan hänelle hymyilevää rohkelikkoa.
”Haluan enemmänkin kuin hymysi... taidan haluta sinut”. Harryn viimeiset sanat oli lausuttu hiljaa. Harry ei ollut suunnitellut sanovansa mitään sen kaltaista, mutta niin hän vain tuli sanoneeksi. Hän möläytti sen pienen aavistuksen, joka hänen sisällään pulppusi. Hän nautti Draco Malfoyn kanssa kinasteluista ja ärsyttelystä ja siitä oudosta jännitteestä, joka heidän välillään vallitsi. Hän halusi tietää, mitä toinen poika oikeasti mietti ja ajatteli. Mitä toinen oikeastaan halusi ja tunsi. Harry oli valmis tappelemaan, vaikka olisi mieluummin nähnyt kymmenen ihanaa hymyä toisen kasvoilla.
”Olet tärähtänyt, Potter”.
”Ehkä. Mutta nyt täytyy mennä syömään.”
Harry nousi ja lähti. Harry joutui pakottamaan itsensä nousemaan. Niin mieluusti hän olisi jatkanut tuota mielenkiintoista sananvaihtoa toisen kanssa. Peli oli pakko kuitenkin viheltää poikki, se tuntui oikealta. Harrya jäi kuitenkin vaivaamaan se, että asia jäi aivan kesken, eikä hänellä riittäisi ehkä rahkeita jatkamaan sitä, vaikka hänen koko olemuksensa tanssi parhaillaan kärrynpyörää ja ajatukset rullasivat vuoristorataa.
Draco oli tyrmätty toistamiseen. Hän jäi istumaan kalliolle vielä joksikin aikaa, kun toinen oli sieltä lähtenyt. Sanallinen kiista oli ollut mielenkiintoinen ja antoisa, mutta se oli edennyt arveluttaville urille ja saanut Dracon hämmentymään. Hän oli jäänyt kiinni hymyilemästä itse Potterille ja tuo tuli kerjäämään lisää. Hän oli hymyillyt ihan vain ärsyttääkseen ja ilkeilläkseen.
Älä valehtele, pieni ääni sanoi hänen päänsä sisällä ja hän tiesi sen olevan oikeassa. Ei hän hymyillyt ärsyttääkseen. Hän oli hymyillyt siksi, että oli pitänyt näkemästään ja tullut siitä hyvälle tuulelle. Potterin katseleminen oli saanut hänet hyvälle tuulelle! Draco nousi ja lähti sisälle syömään. Hän oli viimeisten joukossa tullessaan sisään. Hän söi yksinään ja nojasi kättään poskeaan vasten. Ruoka ei juuri nyt ollut se kiinnostavin asia.
”Mihin sinä yhtäkkiä hävisit?” Blaise kysyi liittyessään seuraan.
”Eikö meidän seuramme kelvannut vai löysitkö parempaa seuraa?” Pansy heitti perään.
”Äh. Oli vähän ajateltavaa”, Draco vastasi tupalaisilleen.
”Kyllä minä näin. Taisit löytää parempaa seuraa”, Blaise kiusoitteli. ”Vaikka en kyllä ymmärrä voiko rohkelikoista löytyä ketään luihuista parempaa".
”En minä hänen seuraansa tunkenut, vaan päinvastoin”, Draco puolusteli.
”Jaa, minun mielestäni kyllä näytti siltä että sinä kävit oikein pyytämässä häntä mukaasi”, Pansy sanoi. Crabbe ja Goyle kertoivat, kun kerran seurassasi olivat. Eikä se kyllä monilta muiltakaan jäänyt huomaamatta.
”En kyllä sotkeudu mihinkään rohkelikkoon, se on varma”, Draco tuhahti ja näykki haarukalla ruoka-annostaan.
”Meistä kyllä näyttää että olet sotkeutunut jo, etkä voi enää perääntyä”, Blaise totesi.
Dracoa harmitti. Hänen omat tupalaisensa vinoilivat hänelle sotkeutumisesta rohkelikkoon ja olivat yllyttäneet olla jättämättä peliä kesken. Mikäli nyt mitään edes olisi kesken. Eihän mitään ollut alkanutkaan. Hän oli jatkanut Potterin kanssa tavanomaista suunsoittoa. Draco tajusi kyllä, että yritti taas valehdella itselleen. Se peli, mikä ikinä olikaan alkanut, oli pahasti kesken. Potterista ei ollut ottanut tolkkua hullukaan.
Entä jos Potterin hourailut olisivatkin lopulta täyttä totta? Potter suorastaan tyrkytti itseään hänelle. Siinä tapauksessa hän olisi valmis nappaamaan hänelle tarjotun herkkupalan. Hän saisi hukkua Potterin vihreisiin silmiin ja koskettaa hymyileviä kasvoja ja kuuluisaa arpea, hyväillä kaulaa ja huulia, kietoa lopulta koko toisen olemus kiinni hänen omaansa.
Draco irrottautui haaveistaan ja tajusi, ettei hänen ollut nälkä. Hän jätti syömisensä kesken ja marssi ulos salista ja jäi istumaan pääaulan alimmille portaille odottamaan, että Potter suvaitsisi lopetella arvon aterioinnin. Se tuntui kestävän ylivoimaisen pitkältä ajalta. Ovesta tuli viimein Weasley ja Granger. Vähän heidän perässään tuli Potter, joka jutteli jonkun tupalaisensa kanssa.
”Potter, meillä jäi keskustelu pahasti kesken. Et kai aio luovuttaa?” Draco huudahti ja Harry kääntyi hänen suuntaansa.
”Ihan miten vain”, Harry huomasi vastaavansa, mutta tosiasiassa hänen vatsassaan muljahti. Draco teki aloitteen. Hyvä minun kannaltani.
Kaksikko marssi ulos. Heidän jälkeensä katsoivat Ron ja Hermione sekä muutamat luihuiset, joiden välillä vaihdettiin pikaisesti ymmärtäviä katseita. Jos nuo kaksi saisivat puhuttua suunsa puhtaaksi ja tappelisivat tappelunsa loppuun, voisi rohkelikon ja luihuisten tupien väliset kiistatkin vähitellen loppua kokonaan.
Pojat kävelivät kaikessa hiljaisuudessa lammelle. Harry oli tunkenut kätensä taskuihin ja potki pikkukiveä. Draco pyöritteli taas sukusormustaan sormessaan. Vasta muutamat muut oppilaat olivat palanneet ulos ja lammen lähistöllä oli vielä autiota. He istahtivat viimein suojaisaan paikkaan lammen vierellä olevan pensaiston luo. Siinä he voisivat olla hetken kätköissä uteliailta korvapareilta ja vielä uteliaammilta silmäpareilta.
Dracon teki kovasti mieli jatkaa valehtelmista itselleen. Minä en ole kiinnostunut Potterista, enkä halua katsella häntä. Minä en halua koskettaa häntä. Minä olen Draco Malfoy, enkä missään olosuhteissa halua sotkeutua rohkelikkoihin ja kaikkein vähiten tuohon kummajaiseen joka istuu vierelläni. Sitä paitsi, tuo kummajainen sattuu olemaan poika-joka-elää. Poika. Hitto.
”Oletko osallistunut johonkin vedonlyöntiin Potter vai mitä tämä kaikki tarkoittaa?” Draco aloitti keskustelun.
”En ole tietääkseni mukana missään vedonlyönnissä. Ja minä kerroin jo, että haluan... hymysi. Haluan tietää mitä ajattelet asioista ja sen sellaista”, Harry vastasi ja tunsi itsensä pieneksi ja typeräksi.
”Haluat aika henkilökohtaisuuksiin meneviä asioita. En voi ymmärtää sinua”, Draco sanoi vähän ihmeissään.
Harry katsoi Dracoon ja oli hetken eksyneen ja hämmentyneen näköinen. Olen söhäissyt ampiaispesään ja kohta saan kärsiä sen seuraukset. Mennä nyt tökkimään Malfoyn henkilökohtaisia asioita ja kertoa haluavansa kuulla lisää. Olen idiootti. Olisin voinut puhua vaikka huispauksesta tai jostain muusta vähemmän mielenkiintoisesta.
Sitten Dracon ilme suli vähän ja hän jatkoi tuijottamistaan suoraan toisen silmiin kaivaen sieltä totuuden. Harry hymyili varovasti ja silloin Draco vastasi kaikkein lämpimimmällä hymyllään, sillä joka oli omistettu yksin Harrylle.
”Halusin vain varmistaa ajatustesi aitouden”, Draco sanoi. ”Se mitä sanoin aamulla, tarkoitin sitä. Olet tyrmäävä... ja minäkin haluan sinut. Ja minulta ei kielletä mitä haluan”, Draco sanoi ja hivuttautui samalla kiinni Harryn kylkeen. Hän otti kiinni Harryn solmiosta ja veti pojan kasvot kiinni omiinsa ja antoi huuliensa osua hellästi toisen huulille.
Harryn päässä sumeni. Draco oli päässyt yllättämään hänet. Hän huomasi Dracon suutelevan uudelleen ja hän vastasi suudelmaan halukkaasti ja nautiskellen. Ensimmäinen suudelma oli varovainen, mutta sitä seuraava oli jo rohkeampi ja Harry tuli siihen mukaan. Draco sulki silmänsä ja tunsi miellyttävien lämpimien väreiden kulkevan lävitseen ja hänen kasvojaan kihelmöi. Kuinka hän halusikaan lisää eikä halunnut tämän hetken päättyvän. Hän ei uskaltanut avata silmiään. Hän tunsi Harryn käden kaulallaan ja niskassaan. Varovasti Draco avasi silmänsä ja häntä vastassa oli vihreät silmät.
”En tainnut nähdä unta”, Draco kuiskasi.
”Tai sitten minä näen samaa unta”, Harry sanoi vähän ujosti ja katsoi sitten kengänkärkiään.
Silloin heidän yläpuoleltaan lensivät luudalla yli Fred ja George, jotka vihelsivät kimeästi ja pamauttivat ilmassa muutamia paukkupommeja, joista leijaili hiljalleen maahan hopeankimmeltävää paperisilppua, joka lasketui Harryn ja Dracon ylle. Pensaiden takaa lähestyi Tylypahkalaisia taputtaen ja kiljahdellen. Heidän joukossaan oli Harryn ja Dracon läheisimmät tupatoverit sekä monia muita myös muista tuvista.
”Jäimme kiinni”, Harry totesi vähän hämillään.
”Mutta me olemme enemmistö, kyllä me nuo päihitämme”, Draco totesi Harrylle, joka istui aivan hänessä kiinni.
”Jaa, millähän laskuopilla?” Harry kysyi.
”Minä olen Malfoy ja sinä olet Potter”, Draco totesi ja kietoi kätensä omistavasti Harryn ympärille. ”Me selviämme mistä vain, sillä me osaamme käydä hermoille ja ärsytellä. Ja Malfoyn kosto on hirmuinen”, Draco jatkoi.
”Olet oikeassa, mutta nyt saat luvan olla hiljaa”, Harry sanoi ja suuteli Dracon hiljaiseksi. Heitä katselevasta yleisöstä välittämättä suudelma kesti pienen hetken.
”Kostan tuon”, Draco puhisi muka harmistuneena.
”Miten muka?”
”Vaikka näin,” Draco sanoi ja pörrötti Harryn hiukset iloiseen sekamelskaan. ”Pidän hiuksistasi enemmän sotkuisina, vaikka teitkin tänään vihoviimeisen tempun ja päätit iskeä minut.”
”En varmasti”, Harry puolusteli.
”Olen varma että sinulle maksettiin tästä”...
Kinastelu olisi jatkunut vaikka kuinka pitkään, mutta sitä ei kukaan jaksanut jäädä kuuntelemaan. Nuo kaksi olivat viimein tajunneet pitävänsä toisistaan ja kuuluvansa yhteen. Vihanpito suli ja kinastelu muutti muotoaan, eikä se lopulta ollut enää kovin vakavasti otettavaakaan.
