Kuilu, S, yksipuolinen Albus/Gellert

[LillaMyy]

Title: Kuilu
Author: LillaMyy
Rating: S
Pairing: Albus/Gellert
Beta: kuuskidi
Genre: angst, drama
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta.
Summary: Tarinaa Albuksen ja Gellertin tapaamisesta ja mitä sitten tapahtui...
Challenges: Salainen ystävä II ja Kirjoitusterttu (haaremiterttu)
A/N: Hui, tämä olikin kyllä niin jäätävä urakka, ettei mitään rajaa. Päätin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilla tätä paritusta ihan vaan, koska haaremiterttu, mutta sitten tämä ottikin niin mielenkiintoisia uria mukaansa, että meinasin jo parisenkymmentä kertaa luopua toivosta, että valmistuisin joku päivä. Sain kuin sainkin kuitenkin valmista, vaikka tästä tulikin vähän... oudompi kuin oli ehkä tarkoitus. Toivottavasti tästä saa kuitenkin edes jollain lailla otetta, ja hyvää ystävänpäivää, nominal, toivottavasti kelpaan pelastajaksesi tällä! <3

Kuilu

Kun Albus Dumbledore tapasi Gellert Grindelwaldin ensimmäistä kertaa, hän tiesi heidän olevan erilaisia. Albus halusi kierrellä metsässä ja hengittää sisään pakkasen tuoksua, mutta Gellert halusi itselleen siivet, joilla lentää kauas, kauas pois. Se jos vasta mikä saikin Albuksen kiinnostuksen heräämään, sillä häntä kiehtoi ikätoverinsa erilaisuus.

Gellertistä ja Albuksesta tuli nopeasti hyvät ystävykset erilaisuudestaan huolimatta, tai kenties jopa sen takia, ja vaikka Albus alkoikin lopulta haluta enemmän, hän ei koskaan tehnyt mitään edistääkseen asiaa. Syvällä sisimmässään nuorukaisista vanhempi hyväksyi heidän välillään olevan juovan, vaikka haaveilikin sen ylittämisestä.

Aikaa myöten juopa syveni kuiluksi, Albuksen sielun ennen niin eloisa metsämaisema muuttui sammaloituviksi keloiksi, joilla vesipisarat saattoivat tanssia. Aiemmin metsässä olisi voinut loikkia iloinen, pieni lumikko surutta, mutta nyt Albus eksyi sinne itsekin. Ehkä joskus hän löytäisi taas tiensä ulos metsän siimeksestä. Tai sitten ei.

Joka kerta, kun Albus näki Gellertin, hänen sydämessään tuntui sykkivän kipua. Hän tiesi, ettei voisi koskaan saada toista kokonaan, muttei pystynyt täysin unohtamaankaan. Godrickin notko tuntui kutistuvan, kun Albuksen tuli mahtua sinne Gellertin kanssa yhtä aikaa. Etenkin sen jälkeen, kun he molemmat olivat osasyynä Arianan kuolemaan.

Gellert muutti pois, mikä tuntui aluksi helpottavan Albuksen oloa, mutta sitten alkoi ikävöinti, kun toinen ei asunutkaan enää naapurissa. Ei voinutkaan enää nähdä toista joka päivä ja toivoa, sillä tien toinen puoli oli vaihtunut kokonaan toiseksi maaksi. Monta kertaa Albus alkoi jo kirjoittaa Gellertille koukeroisella käsialallaan (jota Gellert oli kutsunut joskus kalligrafiaksi), mutta sitten hän muisti Arianan ja myttysi jälleen kerran pergamenttinsa.

Aikojen saatossa hengittäminen ehkä helpottui, mutta unohdusta sekään ei tuonut. Muistot saivat kultaisen reunan eikä muistelu sattunut enää niin paljon kuin aiemmin. Gellertin nouseminen mantereella valtaan muutti kuitenkin kaiken. Kultareunuksiset muistot alkoivat taas nousta pintaan sellaisina, kuin ne oikeasti olivat ja vanha tuttu kipu alkoi taas sykkiä rinnassa.

Kun Albusta viimein pyydettiin nousemaan elämänsä rakkautta vastaan, hän taisteli pitkään sisäisen minänsä kanssa, pystyisikö siihen. Olisiko hänestä kukistamaan Eurooppaa kurittava velho, jonka kanssa oli joskus ollut samaa mieltä asioista, vaikka heidän motiivinsa olivatkin poikenneen toisistaan? Etenkin, jos huhut pitivät paikkansa, ja Gellert olisi todella saanut itselleen Seljasauvan, josta he olivat yhdessä haaveilleet. Pystyisikö hän voittamaan voittamattomana pidetyn sauvan haltijan?

Viimein Albus päätti kokeilla onneaan Gellertiä vastaan, kun muut sitä häneltä niin hanakasti pyysivät, eivätkä suostuneet luopumaan ajatuksestaan. Taistelu oli pitkä, väsyttävä ja tasaväkinen, mutta lopulta Albus vei voiton entisestä ystävästään. Hän ei kuitenkaan tuntenut iloa, vaan enemmänkin surua katsellessaan, kuinka Gellert vietiin Nurmengardin korkeimmalla olevaan selliin. Siellä tämän oli tarkoitus istua elämänsä loppuun asti, ja Albus tunsi tunnontuskia siitä ajatuksesta, että hän itse oli syypäänä entisen ystävänsä vangitsemiseen.

Taistelun myötä Seljasauvan omistajuus siirtyi Albukselle, joka alkoi taas haaveilla Kuoleman varjeluksista. Erityisesti Elpymyskivi vetosi häneen, mutta sen olinpaikkaa hän sai miettiä kauan. Vuosien saatossa sekä kivi että Näkymättömyysviitta kulkivat Albuksen käsien kautta, mutta kumpikaan ei viipynyt hänellä kovin pitkään, eikä hänellä missään vaiheessa ollut kaikkia kolmea kerralla.

Kun viimein koitti Albuksen aika poistua elämän näyttämöltä, hän toivoi epätoivon vimmalla suunnitelmansa toimineen, tai nuori teinipoika joutuisi hänen vuokseen liiankin suuren haasteen eteen.

Pienestä muotokuvastaan Albus katseli ylpeänä, kuinka Harry kertoi voittaneensa Tom Valedron ja tiputtaneensa elpymyskiven vahingossa jonnekin Kiellettyyn metsään. Hän ei olisi voinut olla ylpeämpi pojasta.

[Nyyhti]

Jeeeeee minulle <333

Tyhmänä luin puhelimella ja kommentointi on superrasittavaa, mutta! Jeeee paritus!! Jeee se että se oli niin piilossa vaikka olikin koko ficin kantava teema!

Äh tekisi mieli analysoida enemmältikin, mutta en kykene nyt luurilla Yritän palailla joko muokkaamaan tai miksen vaikka jättämään uuden kommentin, mutta pakko oli heti päästä sanomaan että luin! Ja hyvää ystävänpäivää <3

[Odo]

Heissan! Albus/Gellert on mulle aina ollut semmoinen mystinen, mutta koukuttava paritus, mitä on ilo lukea. Vielä jonain päivänä varmaan itsekin kirjoitan sitä, kunhan vain saan aikaiseksi.

Tässä oli minun mielestäni ihanasti sitä vastakkain asettelua ja tykkäsin, miten pitkälle aikavälille tämä ficci sijoittui. Pidin siitäkin, miten tämä päättyi lopulta Harryyn ja kuinka varjelukset oli esillä, koska kuuluuhan se olennaisesti Albusiin ja Gellertiin, kun niistä puhutaan.

Tykkäsin siis tosi paljon, vaikka sanat onkin nyt hieman vähissä! Kiitos siis tästä. <3

[LillaMyy]

nominal: Jooooo sinulle! <3 Kiitoksia, että kommentoit sentään, vaikka se onkin puhelimella raivostuttavaa! (: Yritin aluksi saada parituksen ihan kunnolla esille, mutta sitten totesin, että turhaan vaivaan päätäni sillä, se tulee, jos on tullakseen. Iii, kiitoksia valtavasti, pelotti julkaista, kuin kirjoittaessa tämä vaan tuntui kamalalta sillisalaatilta, niin on tosi huojentavaa kuulla, että tästä on sentään edes tykätty! (: <3

Odo: Tämä paritus on kyllä jotenkin todella kiehtova, mutta samalla vaikea kirjoitettava! Yritin kovasti nostaa sieltä kaikkea canonista juttua esille, just ne varjelukset ja muuta, kun en sitten osannutkaan tehdä tästä niin kovin parituksellista. Ne kuitenkin, kuten itsekin sanoit, kuuluvat olennaisesti näihin kahteen, koska varjeluksistahan se koko juttu oikeastaan lähtikin (HP-wikia nimittäin sanoo, että Gellert ylipäätään tuli Godrickin notkoon varjeluksien perässä!). Kiitoksia sullekin kommentista!! (: <3

[Arte]

Olipas kiva lukea Albuksen Gellert-tunteiden elämänkaari. (: Ensin ollaan vähän ihastuneita, sitten vähän enemmän, sitten tulee suuri muutos mutta siltikin on hankalaa, kun ikävöi... ja en voi edes kuvitella, miltä miehestä on tuntunut, kun hänen on täytynyt lähteä taistelemaan Gellertiä vastaan. Voi. Niin surullista ja traagista.

Minäkin tykkäsin, että tunteet jäivät ainakin tässä yksipuoliseksi tai Gellert ei ainakaan sanonut mitään. Tuli canonmainen fiilis, vaikkei voidakaan kauheasti tietää, mitä Albuksen ja Gellertin välillä on nuoruudessa tapahtunut. Tässä oli kivaa leppoista teemaa. Mutta koska olen minimalistin fani, olisin ehkä toivonut välillä, että kaikki itsestäänselvimmät avaukset ja toistot olisi jätetty pois... Niiden takia tuli välillä vähän olo, että jaksaako tätä lukea eteenpäin, koska jotenkin koen runsaan kerronnan väsyttävänä.

Mutta tunnelmasta tykkäsin ja jee yksipuolinen Albus/Gellert! Näistä voisi kyllä mielellään lukea ihan parituksenakin, siitä on itsellä ainakin kauan, kun oon näistä mitään lukenut. (: Kiitos välipalasta!

[LillaMyy]

Arte: Tätä oli kyllä kamalan vaikea kirjoittaa, niin on kiva huomata, että tästä on pidetty enemmänkin. (: Tuo taistelujuttu oli ihan pakko nostaa tähän mukaan, koska varmasti ainakin osittain Albus on juuri tunteidensakin takia vähän viivyttänyt sitä, koska varmasti tosi vaikeaa nousta entistä ystävää vastaan. Mitään ei tosiaan tiedetä, mutta itse en ainakaan osaa ajatella, että näiden kahden välillä olisi canonissakaan tapahtunut mitään, mutta never know. Kiva, että kuitenkin luit loppuun ja kommentoit, vaikka toistoa olikin mielestäsi liikaa. Kiitoksia kommentista! (:

[Nyyhti]

Noniin, minä täällä taas

Hahah, enhän mä tietenkään muista yhtään, mitä mulla oli mielessä, kun luin tätä viimeksi Mutta oli jännä huomata, kuinka uudelleen lukiessa tämä tuntui jotenkin uudelta tekstiltä - muistin kyllä, mitä tässä oli, mutta no, silti tuntui jotenkin uudelta

Tykkäsin tässä erityisesti ristiriidoista ja siitä, kuinka tämän ficin aikana Albus muuttui niin paljon. Se muutos oli saatu kuitenkin piilotettua tekstiin niin, että vaikka tämä oli näin lyhyt, muutoksen syy oli aina selvä eikä se pompannut esiin. Ensin Albus hyväksyi sen, että hänestä ja Gellertistä ei ikinä tulisi mitään, mutta kun Gellert sitten lähti, hän olisi kuitenkin halunnut kirjoittaa tälle. Tavallaan hän hyväksyi, mutta ei sitten kuitenkaan ihan. Ja pidin myös siitä, miten Albus ei osannut vihata Gellertiä missään vaiheessa, edes silloin, kun Ariana oli kuollut. Se tuntui hyvin hänen luonteeseensa sopivalta.

Aivan ihana oli Albuksen suhtautuminen koko taisteluun. Toki siihen vaikuttaa osin tämän kirjoitustyyli, mutta siitä tuli silti sellainen fiilis kuin Albus olisi ollut vähän hällä väliä -meiningillä koko jutussa. Kunhan nyt kokeili onneaan, ja hei jee voitin, no mutta eipä ole kovin kummoinen voitto kun Gellert joutuu vankilaan. Tuntui vähän siltä kuin Albus olisi ollut henkisesti irrallaan koko jutusta, ei olisi oikein osannut suhtautua siihen, miten Gellert pyrki valloittamaan maailmaa.

Oli hauskaa, että lopussa oli mukana Harry ja varjelukset, mutta jäin mieetimään sitä, että siinä yhteydessä ei mainittu Voldemortia Albuksen vastustajana. En siis mitenkään jäänyt kaipaamaan sitä, mutta kun nyt analysoinnin aloitin, niin tuli vain mieleeni, että oli melkein kuin Albus olisi suhtautunut Tomiin niin pikkutekijänä, että jopa ihan lopussa hänen mielessään olivat lähinnä varjelukset - jotka liittyivät Gellertiin - eikä niinkään Voldemort. Albus tuntui olevan huolissaan enemmän Harrysta kuin pimeän velhon mahdollisesta vallasta Uskallan veikata, ettet ehkä tarkoittanut sitä tuossa, mutta niin siitä voisi tulkita ja mielestäni se sopisi hyvin tähän

Joka tapauksessa kiitos vielä ficistä!

[LillaMyy]

nominal: Tervetuloa takaisin tämän pariin, oli ihanaa kirjautua Finiin parin päivän poissaolon jälkeen ja huomata kommentti täällä! <3 Ihan mahtavaa, että tämän pystyi lukemaan toistekin aivan kuin uutena tekstinä! (: Halusin tehdä tästä pitkän aikavälin jutun, joten sitten tuntui loogiselta osoittaa myös tuota Albuksen muutosta, kun hän kasvaa tekstin myötä tavallaan. (: Eli, kuten itsekin sanoit, hän tavallaan hyväksyi asian, mutta sitten kuitenkaan ei ihan. Musta jotenkin tuntuu siltä, että kun Voldemort ei osannut rakastaa ketään, niin Dumbledore ei puolestaan osaisi vihata ketään, joten halusin tuoda sen ilmi tässä jollain tavalla. (: Tuo hällä väliä -asenne johtuu ehkä siitä, että Albus on jo omasta mielestään menettänyt kaiken, joten ei ole enää mitään väliä, voittaako hän vai ei, joten on sitten ihan sama käydä kokeilemassa onnea. (: En kyllä ihan tarkoittanut sitä, että Albus oli enemmän huolissaan Harrysta kuin Voldemortin mahdollisesta vallasta, mutta no, miksei asia nyt niinkin olisi voinut olla. Albuksella ei kuitenkaan ole edelleenkään yhtään mitään menetettävää, eikä oikeastaan mitään saavutettavaakaan tuossa kohtaa, kun hän itse kuolee joka tapauksessa, joten, miksei tuokin näkökanta olisi ihan mahdollinen. Tulkintasi lienee siis aivan osuva, vaikken ihan siihen pyrkinytkään. Kiitos vielä uudemman kerran kommentoinnista! <3

[Waulish]

Vaihdokkaista hyvää sunnuntaipäivää!

Albus/Gellertiä, jännää! Paritus on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, vaikken ole siitä juuri lukenutkaan, ja olikin kivaa mietiskellä sitä tämän tarinan tiimoilta. Täytyy tunnustaa, että Pottereiden lukemisesta on minulla jo niin kauan, että monet yksityiskohdat ovat päässeet unohtumaan, joten tämä teksti toimii oivana muistinverestäjänä.

Pidän siitä, kuinka näinkin lyhyt teksti onnistuu kattamaan tarinan monen, monen vuoden ajalta ja kiteyttämään Albuksen ja Gellertin suhteen ja sen eri vaiheet Albuksen näkökulmasta. Tämä on tavallaan elämäkerta yhdestä merkittävästä osa-alueesta Albuksen elämässä, osa-alueesta joka vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan. Kertojaääni on rauhallinen ja analyyttinen, jotenkin dumbledoremainen. Lisäksi minua viehättää se, miten canonmainen vaikutelma tästä tekstistä tulee. Albuksen ja Gellertin eroavaisuudet, Albuksen yksipuolinen rakkaus ja tukahdetut tunteet, sisäinen taisto jonka Albus joutuu käymään ennen kuin lopulta nousee Gellertiä vastaan... Kaikki tuntuu mukailevan canonia hienosti.

Tämä paritus on kyllä traaginen. En voi ees kuvitella, miltä Albuksesta tuntuu, kun Gellert lähtee omille teilleen ja tekee hirmutekojaan Euroopassa, puhumattakaan sitten siitä, miten vaikeaa Albuksen on varmasti taistella Gellertiä vastaan ja lähettää tämä vankilaan. Muistoissa on voimaa, ja ehkä Albus näkee yhä jossain syvällä sen ystävän, joka Gellert hänelle joskus oli.

Kiitos paljon tästä tekstistä, tätä oli mukava lukea! -Walle

[LillaMyy]

Waulish: Albus/Gellert on kyllä kovin mielenkiintoinen paritus! Muistan taistelleeni tämän tekstin parissa jokusen tovin, että sain valmista, joten merkkaa ihan oikeasti tosi paljon, että pidät tätä canonmaisena, koska se juuri teki tästä aikoinaan niin haastavan! (: Olen oikeasti niin otettu sun kommentista, etten edes tiedä, että mihin kohtaan tässä pitäisi tarttua, joten sanon sitten vaan, että kiitos, kiitos ja vielä kerran KIITOS kommentistasi! ((: