Ficin nimi: Heinäkuu
Kirjoittaja: Kaste6
Genre: fluff, slash
Ikäraja: S
Paritus: Sirius/Remus
Yhteenveto: ”Sirius on ihan liian lähellä, Remuksen aivot sanovat ettei tämä voi olla todellista.”
Vastuunvapaus: Hahmot ovat J.K.Rowlingin. Minä vain järjestelen palasia huvikseni uudestaan. En saa tekstistäni rahaa, enkä muuta palkkiota kuin hyvän mielen kirjoittamisesta.
A/N: Tää on tällänen söpö ja mukava kesäfiilistely kaiken tammikuisen kylmyyden keskelle. Osittain itseasiassa kirjoitettu viime kesäkuussa, mutta viimeistelty vasta tällä viikolla.
_____________________________________________________________________
Heinäkuu
Siriuksella on jalassaan flipflopit ja ne pitävät hassua ääntä hiekkatiellä kävellessä. Se on kulkenut niissä koko kesän, niin että sen jalkapöytiin on jäänyt niistä rusketusrajat, vaikka on vasta heinäkuun puoliväli eikä lomaa ole takana kuin muutama hassu viikko.
Flipflopien lisäksi Siriuksella on polvipituiset, hiekanväriset reisitaskushortsit ja musta jästibändi Led Zeppelinin paita. Pilottilasit, liian pitkät mustat kiharat huolettomasti takussa, rento hymy ruskettuneilla kasvoilla ja Remuksella vaikeuksia pysyä rauhallisena.
Raidallinen rantakassi heilahtelee Siriuksen olalla ja Sirius hyräilee jotakin hiljaa itsekseen. Remus jättäytyy tahallaan vähän jälkeen, kumartuu muka sitomaan oikean jalan tennarin nauhoja paremmin ja katselee Siriusta vaivihkaa. Se on kuusitoistavuotias, ruskettunut ja kasvanut kevään aikana pituutta ainakin kahdeksan senttiä, niin että on mennyt Remuksesta muutaman sentin ohi. Lisäksi Siriuksella on huispauksesta saadut lihakset, jollaisista Remus voi vain uneksia ja se on niin helvetin hyvännäköinen, että Remukseen melkein sattuu, kun hän katsoo sitä. Siitä huokuu kesäloma ja rentous ja nuoruus ja on melkein mahdoton kuvitella, että se on vasta puolitoista viikkoa sitten karannut kotoa, paiskannut oven kiinni riidan päätteeksi ja vannonut menemästä enää ikinä takaisin.
Remus ei oikein itsekään tiedä, milloin heidän suhteensa on mennyt niin kummalliseksi. Tai siis, Sirius on hänen paras ystävänsä, eikä parhaiden ystävien seurassa kuuluisi tuntua siltä kuin olisi sata perhosta vatsassa. Ei ainakaan, kun ystävykset ovat kaksi teini-ikäistä poikaa. Mutta silti hänen päässään surisee, vatsassa heittää ja syke kiihtyy, kun Sirius hymyilee hänelle, nauraa haukkuvaa nauruaan tai aloittaa lauantaiaamun makuusalissa tyynysodalla ja päätyy läimimään nauraen vain ja ainoastaan Remusta tämän sängylle Jamesin ja Peterin paettua paikalta.
He saapuvat rannalle. Sirius heittää rantakassin hiekalle, potkii flipflopit jaloistaan niin, että ne hassut vaaleat raidat jalkapöydissä paljastuvat, vetää paidan päänsä yli ja viskaa sen sitten rantakassin seuraksi. Remuksen sydän heittää volttia. Sirius virnistää suurieleisesti, heittää shortsitkin pois ja kirmaa veteen.
Remus seisoo rannalla, kaivaa varpaansa lämpimään hiekkaan ja katselee kuinka Sirius sukeltaa ja palaa sitten pintaan pärskytellen ja ravistellen vettä pitkistä hiuksistaan kuin koira.
Sirius virnistää uudestaan ja viittelöi Remusta veteen. Se seisoo vedessä lantiotaan myöten, hiuksista valuu kaikesta ravistelusta huolimatta vettä olkapäille ja tähtikuvioisten bokserien vyotärönauha näkyy juuri ja juuri vedenpinnan yläpuolella.
Remus hymyilee ja pudistaa päätään. Siriuksen silmien väliin ilmestyy pieni ryppy.
”Kuutamo! Älä viitsi olla tuollainen tylsimys, vesi on ihan lämmintä. Tule jo!”
”Minähän sanoin sinulle, että uin vasta juuri ennen kuin lähdemme, muuten vain palelen koko ajan ja joudumme lähtemään ennen aikojamme ja sitten sinä valitat koko a–”, Remus aloitaa, mutta Sirius on jo rynnännyt vedestä hänen luokseen, kietonut sormensa napakasti hänen ranteensa ympärille pirullisesti hymyillen ja lähtenyt raahaamaan kohti kaikesta vastustelusta huolimatta vääjäämättä lähestyvää rantaviivaa.
Juuri ennen vesirajaa Remus saa riuhtaistua itsensä irti Siriuksen otteesta, mutta Sirius on jälleen nopeampi. Sen onnistuu kampata Remus juuri ennen kuin tämä pääsee pakenemaan ja molemmat pojat kellahtavat yhtenä rimpuilevana mylläkkänä veteen. Hetken Remus näkee vain kuplivaa sinistä ja yllään viuhtovaa Siriusta, kunnes hän saa jalkansa pohjaan ja nousee huohottaen ylös.
Sirius on oikeassa, vesi on melko lämmintä. Mutta märkä t-paita liimautuu kiinni ihoon ja hento tuulenvire saa Remuksen ihon silti kananlihalle. Hän seisoo vedessä väristen ja katsoo kuinka Sirius saa itsensä pystyyn, ravistaa hiuksiaan taas niin, että pisarat sinkoilevat ympäriinsä ja napsahtelevat Remuksen kasvoille, ja näyttää äärimmäisen tyytyväiseltä itseensä.
”Miksi sinä noin teit? Ei minulla ole kuivia vaatteita mukana ja nyt ainakin palelen ja joudumme lähtemään– Hei, mitä nyt? SIRIUS EI, EI SAA, EIIII!”
Yllättävä vesiryöppy kastelee Remuksen uudestaan litimäräksi. Sirius roiskuttaa virnistäen vettä käsillään, eikä Remuksella ole muita vaihtoehtoja, kuin yrittää epätoivoista ja tehotonta suojautumista kapeiden käsivarsiensa suojaan tai käydä vastahyökkäykseen.
Hetken päästä käynnissä on täysi vesisota, molemmat roiskivat vettä nauraen toistensa päälle minkä ehtivät. Lopulta Remuksen mahaa kramppaa kaikesta nauramisesta, kädet tuntuvat roiskimisesta veltoilta ja Siriuksen nauru saa hänen päänsä surisemaan niin, että se on tehdä hänet hulluksi.
Remus hengittää syvään ja nostaa molemmat kätensä päänsä yläpuolelle luovuttamisen merkiksi.
Siriuskin pysähtyy, huohottaa ja haroo märkiä ja kertakaikkisen sotkuisia hiuksiaan pois kasvolta. Sitten sen kasvoille leviää ilme, jonka Remus tuntee liian hyvin ja joka enteilee kepposta, ja ennen kuin Remus on taaskaan ehtinyt tehdä mitään, uusi vesiryöppy pyyhkii hänen ylitseen.
Sitten yhtäkkiä Sirius onkin aivan Remuksen edessä. Se hymyilee, mutta sen silmissä näkyy jännää kipinöintiä, jollaista Remus ei ole ennen huomannut ja joka saa jonkin Remuksen vatsassa kiristymään ja sitten löystymään ja yhtäkkiä niskaa kihelmöi oudosti eikä kylmästä ole enää tietoakaan. Ja sitten Sirius suutelee. Äkkiarvaamatta, suoraan suulle. Remukselta pääsee pieni yllättynyt huudahdus, sydän jättää lyönnin väliin ja aivot lyövät tyhjää. Remus astuu askelen taaksepäin, menettää jalansijansa pelkästä järkytyksestä ja kaatuu selkä edellä pinnan alle, Siriuksen seuratessa perässä. Sirius on ihan liian lähellä, Remuksen aivot sanovat ettei tämä voi olla todellista. Se suutelee uudestaan, Remus vetää vettä henkeensä ja hän on ihan varma että hukkuu, ellei pääse pintaan nyt heti.
Remus kompuroi jaloilleen, kakoo vettä keuhkoistaan ja vetää huohottaen ilmaa sisään. Sirius nousee seisomaan hänen vieressään. Se näyttää huolestuneelta ja vähän katuvaltakin, hiplaa märkiä niskahiuksiaan, eikä uskalla katsoa Remusta silmiin taluttaessaan tätä rantaan.
”Anteeksi Remus, minä– Oletko sinä kunnossa? Ei olisi pitänyt...se oli ihan tyhmää, anteeksi.”
”Sirius”, Remus kähisee. ”Ole hiljaa”.
Siriuksen silmät leviävät hämmästyksestä, kun Remus kääntyy sitä kohti, varvistaa vähän ylettyäkseen paremmin ja suutelee vuorostaan Siriusta sellaisella vimmalla, että he ovat vähällä kaatua uudestaan. Siriuksen vastatessa suudelmaan perhoset Remuksen vatsassa lepattavat niin, että tuntuu kuin ne voisivat nostaa hänet kokonaan ilmaan ja sydän hakkaa kuin aikoisi ulos rinnasta.
Remusta hengästyttää ja Siriukselta pääsee haukkua muistuttava naurahdus.
Siriuksen rantakassista löytyy punavalkoruudullinen flanellipaita lämmittämään Remusta ja ilta päättyy rantahiekkaan kootun nuotion äärellä helliin suudelmiin, auringon laskiessa horisonttiin.